lauantai 9. helmikuuta 2013

Alkon pienpanimo-oluet 2013: Stadin American Saison

  • Tyyli: Saison
  • Alk.%: 6.5
  • Panimo: Stadin Panimo, Helsinki, Suomi
Stadin Panimon Saison täydentää sekä panimon American-sarjaa, että Alkon pienpanimo-olut kattausta. StaPan American sarja on ollut mielestäni onnistunut ja laadukas. Tällä kertaa oluttyyleistä vuorossa siis saison. Saisonhan on belgialainen ”kesäjuoma”, joka kehitettiin aikoinaan, kun kesän kuumalla kaudella oluen valmistukseen olosuhteet olivat nihkeät. Olut pantiin keväällä (alkup. nimi saison de mars),  ja siitä tehtiin sopivan vahva ja humaloitu, jotta se säilyi kesäkauden yli pilaantumatta, muttei ollut liian tujua nautittavaksi kesäaikanakaan. Vaalea saison onkin todellinen kesäherkku, jonka kokeilemista suosittelen vähänkään seikkailunhaluisille oluen ystäville. Stadin versio on nimensä mukaan doupattu amerikkalaisilla aromihumalilla – luultavasti vielä melko reippaalla kädellä  - joten odotettavissa on raikas ja hedelmäinen saison-elämys. Isketään kiinni!
Stadin American Saison
Ruskehtavan oranssi, tasaisen samea olut vaahtoaa keskirunsaasti. Tuoksu on varsin voimakas, trooppista hedelmäisyyttä ja makeutta on runsaasti, hitusen greippisen katkera, vaalea ja raikas. Hiivaisessa tuntumassa mausteista ja yrttistä vivahdetta. Maussa ensimmäisenä tuntuu greippinen, nimenomaan kirpakka ja hapan katkeruus jossa on suht kuiva, mausteinen lopputuntuma. Hedelmäisyys on taaempana vaalean viljaisuuden ja hiivan kanssa.Tuntumasta melko raikkaan tekevät katkerot ja suht reilu hiilihappojen määrä, mausteisuuden kuivuus antaa hyvin vasta painoa. Kovin makeaksi tai hedelmäiseksi en makua luonnehtisi vaikka tuoksu antoi niin ymmärtää. Loppuunsa odotettua suoraviivaisempi esitys, jonkinlaista suurempaa twistiä jenkkityylisen humaloinnin lisäksi olisin odottanut, toisaalta American-termin merkitys nimessä ei jää missään vaiheessa epäselväksi ja ihan laadukas ”jenkki-saison” tästä on saatukin. Itselleni nousi himo maistaa pitkästä aikaa perinteisempää versiota, mutta se ei silti poissulje sitä tosiasiaa, että tämäkin on hieno olut. Se jää sitten nähtäväksi säväyttikö aivan uusinta pullon arvoisesti. Joka tapauksessa hyvää jatkoa StaPan American sarjalle joka on ollut varsin menestyksekäs tähän asti.

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti