lauantai 20. huhtikuuta 2013

Rousal Pils

  • Tyyli: Pilsener
  • Alk.%: 4,6
  • Panimo: Rousal Brygghus, Rosala, Suomi


Kaunis ja arvokkuutta huokuva pakkaus

Tämän kauniisti muotoillun pullon löysin Jyväskylän K-Supermarketin olutosastolta. Kyseessä on siis yhden tuoreimman kotimaisen pienpanimon ensimmäinen omalle kohdalleni sattunut olut. Patrik Laine päätti perustaa vanhempiensa talon kellariin panimon, jossa kyseinen Pils on valmistettu käsityönä. Panimon tuotteet ovatkin suodattamattomia ja pastoroimattomia, joten kaiken maun pitäisi olla tallella. Raaka-ainelistan viimeinen komponentti, sokeri, herättää hieman kummastusta, mutta ehdotonta plussaa suodattamattomuudesta.

Ei se helpoin saavutettava
Sijainniltaan Rousal Brygghus on mielenkiintoinen, sillä se sijaitsee Rosalan saarella, Hiittisten saaristossa. Rosalasta on lauttayhteys Kasnäsiin, josta matkaa taittuu maanteitse vielä useamman sillan kautta mantereelle, Kemiönsaareen. Ei se helpoin saavutettava siis, mutta miljöö on mitä parhain. Rosalassa en ole käynyt, mutta viime kesänä tuli pyörähdettyä Kemiönsaaren etelä puolella Taalintehtaan kylässä, johon tykästyin. Verkkainen elämän meno ja vanhan ruukin rakennukset sekä keski-suomalaiselle rakennusmateriaalina hieman tuntemattomampi, slagitiili antoivat paljon ihmeteltävää. Paikallisesta kaupasta sai muuten Patrikin vanhempien leipomon (Rosala Bagaren AB) Hiittisten musta leipää. Jo tuolla ollessa tuli suunniteltua reissua Bengtsgärin majakalle. Reittihän kulkee sopivasti Rosalan kautta, joten tuohan olisi mitä mainioin tapa viettää kesäpäivää! Tästä siis ilmainen vinkki kesäloman suunnittelijoille.

Rousal Pils

Kauniin samea, tumman keltainen pils utuisella ja runsaalla vaahdolla, joka katoaa nuollen lasin reunoja. Tuoksussa vahva humalan aromi. Ruohoista, melko tuoretta ja raikastakin humalointia hienoisella sitrushedelmäisellä höystöllä. Vaalea maltaisuus on hieman makeaa, mukana myös tujaus kypsää kukkaisuutta. Varsin miellyttävä tuoksu. Maultaan suhteellisen runsas ja yllävän kirjava. Alusta löytyy runsaasti ruohoista humalointia, joka maun edetessä saa seurakseen voimistuvaa sitrushedelmäistä katkeruutta joka lopulta dominoi pitkää ja voimakasta jälkimakua. Matkan varrella on myös vähemmissä määrin kukkaista, lievästi tunkkaista ja yrttistäkin menoa. Makean puoleinen mallasrunko on hyvänä pohjana, mutta melko tallottuna rapeuden jalkoihin. Yllättävän jämäkkä ja runsas, ei lainkaan ohkainen tuntuma. Mielestäni kaunis, maukas ja ennenkaikkea rohkea pils komeassa paketissa. Onneksi ostin näitä kerralla useamman!


Pisteet: 36/50

Myös pullotus on käsityötä. Tämän voi
huomata pullojen nestepinnan vaihtelusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti