lauantai 31. elokuuta 2013

Hiisin Raivoava Rakki – maanpäällisten kesken IPA



Teitä on varoitettu!

Pieni ja rauhallinen sisämaakaupunki ei ole hetkeen ollut entisensä. Ensin ne alkoivat rakentamaan jonkinmoista verstasta kaupungin laitamille, sinne on nyt kuulemma pesinyt Hiisi. Jokin aika sitten ne juonivat etelän heimolaisten kanssa päämme menoksi tyrnisen katkeraa taikalientä, mutta sekään ei niille riittänyt. Tällä viikolla ne päästivät koiransakin irti – niin, vieläpä sen isomman! Huhu raivoisana purevasta Rakista on levinnyt jo laajalti, mutta varoituksista huolimatta kansa ei ole sen purukalustolta säästynyt. Minä tiedän, jouduin itsekin todistamaan sen purun voiman… Se oli perjantai-iltapäivä ja aurinkoinen syyskeli oli kauneimmillaan. Viikonloppu oli juuri alkanut ja askeleeni kiiruhti kohti nurkan taakse parkkeerattua punaista paholaista – mummokonkelia mallia Tunturi Pop, joka oli siivittävä minut kohti kesähuvilan biergartenin rauhaa. Mutta silloin se iski, vanhan tiilitalon kulmalla. Askel alkoi painaa, tunsin sen kutsun – kohtaaminen oli vääjäämätön, melkein kuin ennalta kirjoitettu.

Ensin näin monin määrin varoituskylttejä, kehystettyjä, irtonaisia, suuria ja pieniä. Osa varoitti koirasta, toiset ilmensivät Hiisin läsnäoloa. Ja kuin huomaamattani, olin Rakin kanssa silmätysten. Sen tasainen, punertavan oranssi turkki kylpi auringonvalossa ja sen suu vaahtosi pahaa enteilevän runsaana. Se tarrasi alkuun lempeästi maistellen, mutta hiljalleen sen ote vain koveni… Kuin taikaiskusta, kaikki ympärillä sumeni, ajatukset keskittyivät vain tuohon hetkeen – pystyin kuulemaan ainoastaan Hiisin tyytyväisen naurun sen hieroessa käsiään verstaalla ”kaupunki on vallassani!”. Sitä se kieltämättä on, minä sen tiedän – olin paikalla kun se tapahtui. Yhä uudestaan ja uudestaan näin ihmisten joutuvan hyökkäyksen kohteeksi, uhreja ilmaantui lisää jatkuvalla syötöllä, kuin hanasta laskien… näin oli jatkunut jo useamman päivän ajan.

Raivoava Rakki ja varoituskyltti!
Tämä on siis tarina Raivoavasta Rakista – Hiisi-panimon odotetusta ensioluesta. Nopeasti on aika kulunut, sillä vastahan minä (helmikuussa) hiisiläisiä haastattelin panimon perustamisen alkutaipaleella. Mutta vihdoin se on siis virallista ja Jyväskylästäkin saa oman kaupungin panimon olutta! Kuten odottaa saattoi, ei Hiisi aloittanut taivaltaan perinteisesti ”helpommista” oluista, vaan lähti alusta saakka tekemään sitä, mitä oikeasti haluaa. Lopputulemana oli siis tämä nyt arvioinnissa oleva Raivoava Rakki – jatkuva humaloitu IPA, joka ”ei räksytä, vaan puree jalan poikki jos lähelle päästää”. Raivoavasta Rakista on tuloillaan myös maitokauppavahvuinen versio – Rakki – mutta vahvempi ravintolaversion näki päivän valon ensin. Saatavilla sitä on tällä hetkellä olutravintola Harry’sin hanasta! Kaksikko edustaa kuuleman mukaan ”Hiisin näkemystä oikeaoppisesta humaloinnista”, mikä mitä ilmeisimmin jollain tapaa liittyy runsauteen ja voimakkuuteen. Jotain myös näistä uutuuksista tuli sanailtua tuossa jokunen hetki aikaisemminkin ja lisää voi käydä lukemassa Hiisin omasta blogista.

  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,2
  • Panimo: Panimo Hiisi, Jyväskylä, Suomi

Raivoava Rakki on siis ”IPA faneilta IPA faneille tositarkoituksella” valmistettu india pale ale, jonka runsas humalointi on saatu  aikaan lisäämällä keittoon humalaa koko keiton ajan. Tämän pitäisi kuulemma häivyttää aromi- ja katkerohumaloinnin rajoja lopputuloksesta ja tuossa olikin mielestäni onnistuttu todella hyvin. Hieman kautta rantain kuulin, että jenkkipainotteinen humalakattaus pitäisi sisällään ainakin Columbusta, Cascadea, Willamettea ja Nuggetia, mutta mahdollisesti vielä jotain muutakin… RR oli tosiaan melko kauniin oranssi ja sopivasti vaahtoava olut – omiaan aurinkoisen syksyviikonlopun aloitukseen.

Hiisi Raivoava Rakki
Markkinoinnin peloittelusta huolimatta Raivoava Rakki ei käynyt suoraan kurkkuun kiinni, vaan kokonaisuus oli runsaasta humaloinnista huolimatta hienosti tasapainossa. Myöskään mallaspuolta ei ole unohdettu humalan kärräyksen huumassa, vaan olut on rungoltaan riittävän tuhti, miellyttävän tuntuinen ja sopivan maltainen. Leppoisaa, vaalean sävyistä karamellisuutta kaverinaan kypsää eksoottista hedelmäisyyttä josta löytyi niin pehmeyttä ja makeutta kuin myös aromaattista terävyyttäkin. Vahvasti aprikoosi-, nektariini-, persikka- ja greippi-linjaa, mutta myös orastavaa kukkaisuutta. Katkerot tosiaan voimistuvat hiljalleen ja ne potkivatkin – vai sanoisinko purevat maun loppuvaiheilla ja jälkimaussa. Tuo puoli esittäytyy mäntyisenä, hieman pihkasenakin, sitrushedelmäisenä, ehkä greippisenä katkeruutena, karvautena ja kevyenä happamuutena – oikein tuore tunnelma!

Rungoltaan onnistunut, hyvällä tapaa mallasta esittelevä IPA, jonka humalointi pelaa mielenkiintoista arvuutteluleikkiä. Katkeruus ei siis tuntuisi voimakkuudesta ja runsaudestaan huolimatta haukkaavaan liian vahvaa osuutta nautinnosta, vaikka erittäin dominoivaa tuo lopulta onkin. Johtuneeko valmistustekniikasta vai mistä, mutta humalointi on eräällä tapaa totuttua monisyisempää, ei niinkään terävän pisteliästä vaan pikemminkin laajalti levittäytynyttä – salakavalan voimakasta ja kestävää. Kitalakea hyväilevää, silti samanaikaisesti kaikkialle puraisevaa. Greippinen tunnelma seurasi minua kotia saakka, se ei haihtunut suusta viiden kilometrin pyörämatkallakaan – olipahan mieluista kotiinvietävää. Kyllä tähän saa Palokan suunnalla oikein tyytyväisiä olla! Hieno olut, kaunis debyytti…Suosittelen syvästi tutustumaan! Think global, drink local...

Pisteet: 39/50

ps. tätä en mistään ole varmistanut, mutta oluen nimi viitannee hiisi-olentojen taruissakin mainittuun Hiidenlinnan hallitsijan, hiisien valtiaan raivoavaan rakkiin…

perjantai 30. elokuuta 2013

Lost Abbey Inferno Ale

  • Tyyli: Belgian Strong Ale
  • Alk.%: 8,5
  • Panimo: Lost Abbey, San Marcos, Kalifornia, USA
“Corruption, Greed, and Lust. They’re all represented on the hooks of today. Tomorrow, they’ll be stinging Gluttony, Desire, and Sloth. Go ahead. Tell yourself you’re better than all of them. But you can’t. Hell can be funny like that. Down here it’s all just sin. Everyone here is screwed just like you. They don’t care who you sliced, diced, or cheated. No on is escaping this heinous place. Your roommate is an ax murderer. Eerily, he’s not threatening. How can he be? Here, the Fallen Angel owns your body, mind and soul. As such, no one can take your life. It’s already been taken. Or was it given? Neither matters. Did you seriously think you were living a virtuous life. At least Satan serves beer in Hell. He brews it himself right there in that flame stoked cauldron. Rumor has it the beer is straw yellow, bone dry and simply labeled Inferno.”
  
Melko mahtipontinen avaus eikö vain? Kyseinen rimpsu on suora lainaus Lost Abbeyn markkinointitekstistä, joka kuvastaa Inferno Alen tarinaa. Kalifornian San Marcosissa sijaitseva panimo on itselleni maullisesti vielä täysin tuntematon, mutta nimenä varsin tuttu – erittäin positiivisessa mielessä siis. Lost Abbeyn tuotannolle on tyypillistä belgi-vaikutteet, tynnyrikypsytys ja hapanoluet. Nyt esittelyssä oleva menee tuohon ensimmäiseen kategoriaan, ollen tyyliltään tarkemmin sanottuna jenkkimalliin humaloitu vahva belgi ale.

Lost Abbey Celtic Cross
Toinen silmiinpistävä ominaisuus oluissa liittyy pakkausten ja koko panimon ulkoiseen ilmeeseen. Panimolle on ominaista luostarimainen, ehkä jopa enteilevän harraskin yleisilme tuotteissa ja esillepanossa. Tämä juontaa juurensa juurikin luostarioluiden valmistuksesta, jota kautta lähdettiin hakemaan panimolle myös omaa identiteettiä ja tunnusomaista ilmetta – teemaksi valikoitui siis luostarimaailma, kunnioitus alkuperäisiä valmistajia ja taitajia kohtaan. Panimon tunnukseksi nousi historiaa uhkuva kelttiristi (Celtic Cross), joka on huomattavasti kristinuskoa vanhempi, laajalti käytössä ollut symboli. Sen neljä sakaraa kuvastavat alkujaan mm. neljää pääilmansuuntaa, mutta myös ihmisen neljää rakennusosaa – mieltä, kehoa, sielua ja sydäntä… Lost Abbeylle ne taas symboloivat oluen pääraaka-aineita: ohraa, vettä, hiivaa ja humalia, mutta myös panimon neljää perustajajäsentä. Myös ristissä esiintyvälle ympyrälle on eri kulttuureissa ja uskomuksissa erilaisia merkityksiä. Esimerkiksi Irlannin katolisille se merkitsee ikuisuutta, mutta Lost Abbeylle se on Circle of Passion – ristin sakarat yhdistävä kehä, joka siis liittää oluen perusraaka-aineet toisiinsa saaden aikaan jotain ennen näkemätöntä ja jännittävää…tällä kertaa kenties saatanallista..

Lost Abbey Inferno Ale
Samea, kullankeltainen ja kauniisti vaahtoava olut. Komeaa katseltavaa. Tuoksu vaalean, melko raikkaankin hedelmäinen, mutta vain hieman makeanlainen. Belgityyppistä, kuivahkoa maisteisuutta ja vaaleaa, viljaista maltaisuutta. Hiljalleen myös kuivatumpi hedelmäisyys nousee taistoon mukaan, samoin vaalea ja kohtalaisen makea karamellisuus. Maussa mausteisuus on noussut melko vahvaksi elementiksi. Se saa tukea greippisestä, suht terävästäkin humaloinnista. Kombo on omiaan kuivattamaan suuta vaalean hedelmäisyyden vaikuttaessa taustalla. 

Mallasrunko on maultaan kesäinen kevyt, viljaisa ja hieman makea, mutta myös ohuen olkinen. Jonkin verran joukosta löytyy marjaisaa happamuutta, samoin kuin alkoholiakin. Jotenkin odotin makeampaa, hedelmäisempää yleiskuvaa, mutta nyt tuo maustepuoli tuntuu olevan se suurin päätekijä. Hiilihappoisuus on melko runsasta ja kuplat ovat terävän pienikokoisia. Yllättävän kevyt ja vaarallisen helposti nautittava olut. Jotain jään silti kaipaamaan, ehkä tuota hedelmää olisi voinut olla hieman runsaamminkin maustetta tasaamassa. Hieno olut joka tapauksessa, josta jenkki-twist huokuu tietynlaisena tuoreutena – humaloinnissa nimittäin.


Pisteet: 38/50

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Stone Ruination IPA

  • Tyyli: Imperial / Double IPA
  • Alk.%: 7,7
  • Panimo: Stone Brewing Co., Escondido, Kalifornia, USA

“Just one taste and you'll know why we call this indelicate jewel A liquid poem to the glory of the hop!”

Kalifornialaisen Stonen Ruination IPA ja pari muutakin vahvemman katkeropitoisuuden omaavaa tuotosta saapui maamme olutravintoloihin kuun alkupuoliskolla. Tämä onkin itselleni jo tuttu tuote, sillä tein ensimatkani Stonen oluisiin reilut puolitoista vuotta sitten juurikin kyseisen oluen ratsailla. Tuo kokemus syöpyi mieleeni ja siksipä päätin lähteä verestelemään muistoja – pistepottia ensimaistolta näytti karttuneen 39/50, eli laadun pitäisi olla hyvinkin kohdillaan. Ruination IPAa on valmistettu vuodesta 2002 lähtien. Pohjana sillä on Stonen IPA, jonka reseptiin on kajottu vahvistamalla sen runkoa ja lisäämällä runsaanpuoleisesti humalaa joukkoon.

“So called because of its truly "ruinous" effect on your palate, this massive hop monster will change forever your preconceptions of what defines good beer.”

Stone Ruination IPA
Tasaisen samea, tumman oranssi ja hieman punertava olut. Jostain syystä muistin paketin olevan hieman pyöreämpi, monipuolisempi ja tuntumaltaan jokseenkin paksumpi – aavistuksen yllättävänkin yksioikoinen tämä sittenkin on… Makua hallitsee greippisen tuore, suht raikas ja havuinen humalointi. Tuo kantaakin voimakkaana läpi maun ja katkerot ovat ajoittain ehkä vähän turhankin hyvin rungon läpi tunkevia (voiko näin sanoa?). Mallaspuoli on hieman karamellinen, mutta hieman helisemässä. Eksoottistakin hedelmäisyyttä löytyy, samoin kevyesti hönkivää alkoholia.

Varsin rapsakka, samasta syystä kuivattava, suoraviivainen, ”hop headin” unelma. Runko tosiaan omaan makuun aavistuksen ponneton, mutta kuin puskista paikkaa pelin viimeisellä neljänneksellä valmistaen makuelämyksen kokijan voimakkaaseen, pitkään ja katkeraan jälkimakuun. Nurinastani huolimatta loistava stonelainen, joka on ainakin runsaalla kädellä humaloitu. Pidän paljon, muttei missään nimessä parasta antia lajissaan saati panimolta. No hemmetti, suosittelen silti!


Pisteet: 38/50


maanantai 26. elokuuta 2013

Lervig Johnny Low

  • Tyyli: Vähäalkoholinen olut (Sessio-IPA/Pale Ale)
  • Alk.%: 2,5
  • Panimo: Lervig Aktiebryggeri, Stavanger, Norja

Stavangerilaispanimo Lervigiltä tulee vähintäänkin kummastusta herättävä olut. Maitokaupassa myytävä IPA on jo sinällään erikoinen tuote – IPA-fanaatikkojen mielestä ehkäpä jo rienauksen tunnusmerkit täyttävä teko. Kun vielä huomioidaan oluen erittäin alhainen alkoholipitoisuus (2,5%), täytyy todella miettiä täyttyykö IPAn määritelmä oikeasti… No joka tapauksessa mielenkiintoinen tuote – tätä mieltä ovat ainakin norjalaiset, joille Johnny Lowta upposi ensimmäisen viikon aikana yhteensä 6500-litraa.  Ihan kohtalainen määrä näinkin kevyelle "erikoisoluelle".  Lervig kertoo oluen suosion olevan melko suurta muutoinkin, eli ihmiset ovat ottaneet tämän sessio-IPAn hyvin vastaan. Humalamehua siis luvassa muodikkaiden Cascade-, Simcoe- ja Citra-lajikkeiden muodossa.

Lervig Johnny Low
Hedelmäisen oranssi, ihan kauniisti vaahtoava olut, jossa leijailee hiivan hiutaleita. Tuoksu on oikeastaan melko miellyttävä. Runsaanpuoleisesti greippistä, käpymäistä ja aromaattista humalointia mäntyisellä raikkaudella. Taustalla kevyesti toffeista makeutta sekä hieman runsaammin eksoottista hedelmäisyyttä. Huomattavan raikas, miellyttävä ja yllättävän runsas. Mausta löytyy melko runsas annos greippistä humalointia, joka terävöityy ja muuttuu varsin tuoreeksi alun osittain mäntyisen rutistuksen jälkeen ollen vahvana läsnä jälkimaussa. Mallasrunko on luonnollisesti melko haalea, pääosin toffeisen makea. Humaloinnin taustalta löytyy myös kevyesti trooppista hedelmäisyyttä, mutta hyvin katkeropainotteinen kokonaisuus on kyseessä. Runko on luonnollisesti melko ohkainen, muttei tätä 2,5%:seksi uskoisi alkuunkaan. Melko raikas, rapsakka ja ihan hyvällä tapaa kevyt olut. Oletettua jämäkämpi, silti turhan ohkainen. Mikkellerin Drink’in the Sun-kaksikkoa tasapainoisempi tuotos joka tapauksessa.

Pisteet: 31/50

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Kotiolut: Ukonmalja Syysuhri Märzenbock



Ukonmalja Syysuhri Märzenbock
Julkaisin jo aiemmin jyväskäläläiskotipanimo Ukonmaljan sadonkorjuu oluen, Syysuhri Märzenbockin seikkaperäisen arvion. Kuten tapoihin kuuluu, on oluesta paljon muutakin sanailtavaa kuin pelkkä makumaailma ja mukanaan tuomat tunteet. Syysuhri oli siis Ukonmaljan panimomestarin omakätisesti Olutkellariin toimittaman tasting-laatikon viides ja viimeinen olut. Kesäsarjahan tuli tuossa hiljattain käytyä lävitse ja oikein hienoja makuja se tarjosikin. Nyt kun kesä on kääntynyt alkusyksyn puolelle, on myös aika syksyisempien makujen. Märzen onkin auringon lämmittämiin, jo hieman syksyn kosteaa koleutta kantaviin päiviin oivallisesti sopiva olutlaji, jonka olin rehellisesti sanottuna hieman unohtanutkin… Syysuhrista pidinkin oikein paljon ja samalla se toimi muistutuksena siitä, ettei mallaspainotteisen oluen välttämättä tarvitse olla paahteinen maistuakseen syksyltä.

Tommi lähestyi tuota jaloa ja perinteikästä sadonkorjuuolutta Ayingerin Oktoberfest-Märzenin pohjalta tehden Syysuhrista hieman vahvemman (7,4%), bock-etuliitteisen syysoluen. Perinteisesti maltaiset märzenit valmistetaan kevätaikaan ja niitä kypsytetään kesän yli syksyn elonkorjuun aikaan tarjoiltavaksi. Valmistukseen käytetään edellissyksyn viimeiset maltaat ja humalat, joten eräänlaisesta kiertokulusta voitaneen hyvillä mielin puhua – vanha sato nautitaan pois kun uutta korjataan talteen. Märzeneistä käytetään myös nimityksiä oktoberfestbier ja festbier, mutta etenkin ensimmäisessä vaihtoehdossa alkaa nykyisin olla jo hieman kaupallinenkin kaiku…

Syysuhri onkin ristitty märzeniksi, sillä se kuvastaa Ukonmaljan ajatusta kyseisen oluen tarkoitusperistä paremmin. Nimi on sanaväännös Stravinskyn Kevätuhrista, mutta kätkee sisäänsä myös ajatuksia ja vertauskuvia. Syysuhri on nimensä mukaisesti syksyn kausiolut, Kekri-olut. Ukonmaljalle Kekri ei merkitse vain yksittäistä pyhäpäivää, vaan koko sadonkorjuun, satokauden päätöksen aikaa. Tässä yhteydessä nimen uhri-viittaus kytkeytyy positiivissävytteiseen toimintaan, kuvastaen kiitollisuutta sadosta ja luonnon tarjoamasta yltäkylläisyydestä. Tommi tuon tiivistääkin varsin viisain sanoin:

Uhrin yksi funktio on mielestäni se, että ihminen osoittaa kiitollisuuttaan - esim. sadosta - antamalla siitä osan vapaaehtoisesti pois, varsinkin yltäkylläisyydestä. Se mille uhri annetaan toki riippuu uhrin antajan maailmankatsomuksesta. Se voi olla vaikkapa jumala, tonttu tai muu olento tai jopa kokonaan vailla konkreettista kohdetta. Uhrilahja ja siihen liittyvä ajatusmaailma on mielestäni luonnon riistämisen, tehotalouden ja materialismin vastakohta. 


Ukonmaljan viides olut testissä.
Syysuhri sanana tai nimenä on väkevä ja monille ehkä ensiajatuksena pahaenteinen, mutta sen todellinen merkitys on tosiaan enemmänkin ohjata pohdiskelemaan kiertokulun, perinteiden, kansanperinteen ja kättentöiden, muinaisuskon, luonnon kunnioittamisen ja luonnosta riippuvuuden teemoja.”

Pisteet:
  • Tuoksu 7
  • Ulkonäkö 4
  • Maku 8
  • Suutuntuma 3
  • Yleisvaikutelma 15
Yhteispisteet: 37/50

Syysuhrin "taiteellisen" arvion voi käydä lukemassa kokonaisuudessaan täältä ja tarkemman reseptiikan sekä valmistusvaiheiden kuvauksen Ukonmaljan omasta blogista. Vaikka Atrain IPA keräsikin tätä korkeamman pistesaaliin, oli mielestäni Syysuhri Ukonmaljan viisikon onnistunein ja tasapainoisin tuotos. Sen rehellinen maltaisuus, erittäin toimiva kokonaisuus ja mukanaan kantama tunnelma tekevät siitä täydellisen alkusyksyn oluen, erittäin kauniisti kesän humalapainotteista ja aromaattisuutta tasapainottavan nautintoaineen. Olutkellari kiittää Ukonmaljaa ja sen takaa löytyvää Tommia tästä mielenkiintoisesta makumatkasta, josta riitti paljon hienoja makuja, tunnelmia ja kokemuksia moneksi kesäillaksi. Lisäksi toivotan Ukonmaljalle onnea Taisto-kotiolutkilpailun finaaliin, joka huipentuu Oluton Festareiden päätapahtuman yhteydessä noin kuukauden päästä!


Olutkellari kiittää Ukonmaljaa maistuvista kotioluista!