lauantai 14. syyskuuta 2013

Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA



Porilaisen Beer Hunter’sin CCCCC IPAa odotettiin vesi kielellä Alkoon saapuvaksi ja ensimmäinen erä onkin huvennut nopeaan tahtiin – monin paikoin tuote on loppunutkin heti alkuunsa. Esimerkiksi pääkaupunkimme myymälät on jo imuroitu tyhjiksi eikä Jyväskylässäkään Alkon saldotietojen mukaan ollut eilen kuin yksi pullo. Lisää on kuuleman mukaan tulossa kuun lopulla tai viimeistään vaihteessa, kysyntä on ilmeisesti ylittänyt tarjonnan. Ilahduttavaa kuulla, että kotimainen käsityöolut on tänä päivänä kysyttyä tavaraa! Olutkulttuuri siis kehittyy, mikäli sen vain annetaan kehittyä…

Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA

Itse olen pariinkin otteeseen CCCCC:hen tutustunut hanatuotteena, mutta Beer Hunter’sin panostusten jäljiltä panimon tuotteita on entistä laajemmin saatavilla myös pullotavarana – tämä sopiikin perheellisen elämän menoon huomattavasti paremmin. Ensiarviona olen parisen vuotta sitten antanut oluelle pisteitä 39/50, eli oikein laadukkaasta makuelämyksestä on kysymys – ei siis ihme, että hyllyt humisevat jo tyhjyyttään!

Nimi CCCCC johtuu suoraan käytetyistä humalalajikkeista Cascade, Centennial, Citra, Chinook ja Columbus – katkeroaineita löytyy mukavan runsaasti, yhteensä 100 EBU-yksikön verran… Tämä olikin oivallinen tilaisuus vihkiä käyttöön tilaamani Spiegelaun IPA-lasit, jotka päätin tilata Arden ja Reittausblogin innoittamina. Perinteikkään saksalaisen kristallilasivalmistajan uutuuslasit on kehitetty yhteistyössä Sierra Nevada- ja Dogfish Head-panimoiden kanssa, joten asiantuntemusta on haettu laajemmaltakin säteeltä.

Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA
Vaalean ruskea, hieman oranssinen ja kaunisvaahtoinen IPA. Tuoksultaan varsin runsas, greippisen iskevä, mäntyisen pisteliäs, miellyttävän trooppinen – tuore. Karamellisen makea pyöreys tasapainottaa mallaspuolella sopivasti, tämä on oikein hyvä!

Myös maku on mitä mainioin. Vahvan greippinen, hillitymmän havuinen puraisu saa mukavasti seuraa eksoottisesta aromaattisuudesta. Runsaan humaloinnin takaa löytyy sopivassa suhteessa vastapainoa antava, jämäkkä ja makeahkon karamellinen mallasrunko. Kauniin tasapainoinen, mutta riittävästi lopussa potkiva kotimainen IPA…

Laatutyötä alusta loppuun – maailmaklass kuten etelänaapurissa sanottaisiin…

Pisteet: 39/50

Sinällään hauska, että jossain määrin koin ja koen edelleenkin saaneeni yliannostuksen IPA-APA-PA-linjalla tässä pitkän kesän aikana. Lähiaikoina kurkkuuni on kuitenkin kaatunut kaksikin kovan luokan kotimaista laatu-IPAa, jotka muistuttavat siitä, että laatujuoma on aina paikallaan! Kaksikko muuten päätyi samoihin pisteisiin, mutta liputtaisin varovasti kuitenkin Hiisin Raivoavan Rakin puolesta…

 

1 kommentti:

  1. Juuri maistelen tätä olutta ja täytyy sanoa, että puraisu on raju! Tuoksussa ja maussa löytyy havumetsää ja todellakin greippiä. Jälkimaku jää suuhun voimakkaan kirpeänä, mutta kuitenkin mielyttävänä. Alkoholi maistuu, muttei liian voimakkaana. Hienoa osaamista Suomesta, suosittelen

    VastaaPoista