sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Alkon Jouluoluet 2013: Gouden Carolus Christmas


Joulupukki saapuu tällä kertaa poroinensa Belgian Mechelenistä, jossa ainakin etiketin perusteella on täysi talvi päällänsä. Nykyistä jouluolutta on valmistettu vuodesta 2002 lähtien, jota ennen vierähti useampikin vuosikymmen ilman panimon omaa sesonkiolutta ko. vuodenaikaan. Tuo kauneusvirhe on kuitenkin siis kuitattu ja nyt tämä tumma belgiherkku on saatu myös kotoisan Suomen jouluvalikoiman elävöittäjäksi. Jouluoluiden perinteeseen kuuluen, myös Gouden Carolus on tungettu täyteen yrttejä, joita löytyykin peräti kuutta eri sorttia, joihin lukeutuvat ainakin korianteri, anis, lakritsi, pomeranssinkuori sekä kamomilla. Olut on pantu elokuussa, jonka jälkeen se on saanut lepuutella muutaman kuukauden kypsyäkseen tarjoilukuntoon. Panimosta löytyy muuten ensimmäinen merkintä jo vuodelta 1471, joskin toiminta lähti tosissaan käyntiin ”vasta” 1872 Louis Van Breedamin ostaessa ja päivittäessä panimon toiminnan. Mutta olutta lasiin ja kuvitteellisen takkatulen ääreen nautiskelemaan!
Gouden Carolus Christmas
Nopeasti katsottuna tummalta näyttävä olut osoittautuu valoa vasten tarkasteltuna punertavan ruskeaksi olueksi, joka vaahtoaa ihan kauniisti. Tuoksussa löytyy… Salmiakin ja lakritsin puhtia, vahvaa lääkeyrttistä tunnelmaa – anista on kovinkin paljon. Taaempaa nousee myös tummahkoa, ehkä kuivatunlaista hedelmäisyyttä, ehkä myös perusbelgimausteisuutta esiintyy. Jossain määrin liköörimäinenkin, tiivis tunnelma. Mausta löytyy niinikään tuhtia lakritsisuutta, hienoisesti salmiakkia. Yskänlääkemäiseksikin luonnehdittavaa yrttisyyttä löytyy myös paljolti – etenkin jälkimaun puolelta ponnistava aniksisuus nousee dominoimaan mainittujen lakun ja salmiakin (tässä jopa salmarin) kanssa. Myös kevyesti tummahkoa hedelmäisyyttä sekä tumman pinttynyttä siirappisuuttakin – varsin pientä roolia niille kuitenkin tarjotaan. Kokonaisuutena toisaalta nautinnollinen, vivahteikas ja runsas – taidokas olut, josta joulunkin taikaa löytyy. Toisaalta yrttisyys saattaa ajoittain lyödä hieman ylikin, tällä kertaa tuo puoli on kuitenkin varsin toimiva kombo. Alkoholi ei vahvuudesta huolimatta tunnu, ehkä yleinen salmiakki-yrtti-liköörinen tunnelma henkii tuosta puolesta. Hidas, ryhdikäs ja voimakas – omaan suuhun uppoaa loistavasti, mutta toista ei heti perään haikaile. Hieno, nautinnollinen kokonaisuus joka tapauksessa.

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti