lauantai 7. joulukuuta 2013

Anchor Brekle’s Brown


Alkoon saapui talven korville myös tämä vuodesta 2010 tuotannossa ollut, yhtenä amerikkalaisen craft beer-skenen uran uurtajanakin tunnetun Anchorin panimomestarin, Mark Carpenterin reseptillä syntyvä brown ale. Citralla päivitetty tummahko ale-olut viittaa myös menneeseen aikaan. Se on nimetty Kalifornian kultaryntäyksen aikaan San Franciscoon saapuneen saksalaisen Gottlieb Breklen mukaan. Brekle osti vuonna 1871 itselleen vanhan anniskelukiinteistön ja muutti sen pieneksi panimoksi – panimoksi, josta syntyi lopulta Anchor Brewing Company. Brekle’s Brown juhlistaakin tai oikeastaan juhlisti panimon 140-vuotista taivalta. Mikäpäs siinä, pyöreät luvut ovat aina hienoja, yli satavuotinen taival herättää jo kunnioitusta!

Anchor Brekle’s Brown
Tummahko, kuparin ruskea olut oikein miellyttävällä, runsaalla vaahdolla. Tuoksu vahvan sitrushedelmäinen, kevyen havuinen. Makeahkoa, ruskeaa maltaisuutta, leipämäistä tuntua, hitunen suklaata, ripaus pähkinää - kohtalaisesti hedelmäistä tummuutta. Jenkkityyliin myös mausta löytyy hyvä humalan puraisu. Sitrusta löytyy varsin mukava turaus aina pitkää jälkimakua myöten, joskaan muut ominaisuudet eivät aivan pysy perässä. Keskiruskea, kevyen karamellinen sekä leipäistä särmää omaava mallasrunko jää hieman kevyeksi. Muita elementtejä ovat ohut pähkinä, hento yrttisyys sekä lopun mausteinen potku, joka tukee katkeron kuivattavaa purentaa. Ei suurta makujen sinfoniaa, joskaan ei pohjanoteerauskaan. Toista en ehkä hanki, sen verran jäi vakuuttamisen varaa...


Pisteet: 32/50
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti