tiistai 29. huhtikuuta 2014

Vakuuttava, upea ja maistuva vehnäolut: Schneider Weisse TAP4 Mein Grünes


Kevät on aurinkoisen mielen ja kesään valmistautumisen aikaa. Kevätauringon ensisäteistä lähtien olen suunnannut katseeni jo orastavan kesän rientoihin, mökkielämään ja seesteiseen nautiskeluun. Myös kesäjuomien kartoitus ja valikoiman yleinen läpikäynti on aloitettu hyvissä ajoin – ehkei vielä niinkään vahvasti lasin puolella, mutta ainakin mielikuvissa (Valvira/STM huomio!) ja itsensä tarkastelun yhteydessä. Vaaleuttahan kesäjuoma huutaa ja maistuvat hefeweizenit, saisonit ja witbierit ovat luonnollisesti vahvoilla – ympärivuotista sahtia unohtamatta! Kuin tilauksesta, saapui saksalaista vehnäolutosaamista laajalti esittelevän Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn-panimon luomusertifioitu Schneider Weisse TAP4 Mein Grünes Alkon valikoimiin ja sitä kautta muutaman pullon voimin myös oman Biergartenin paisteeseen. Paljastettakoon jo alkuun, ettei ensi kesän vakio-oluen etsinnästä tarvitse enää sen suurempaa stressiä ottaa – TAP4 on tässä kisassa melko vahvoilla!

Yli 150-vuoden kokemuksella vehnäoluita valmistava panimo on ihastuttanut myös Suomessa ajoittain jouluvalikoimasta löytyneen Aventinus Weizen-Eisbockinsa sekä Alkon vakiokasvon, hekumallisen TAP6 Unser Aventinuksen voimin. Laatuoluita kumpainenkin, joista jälkimmäisen arvostan oikeinkin korkealle kastissaan ja ihan yleiselläkin tasolla. Nyt valikoimiin Kelheimista rahdatun TAP4:sen nostattamat odotukset olivat kovat ja olut täyttikin ne viimeistä airon vetoa myöten. Luomuraaka-aineista valmistettu, runsaammin humaloitu hefeweizen nosti hymyn huulille ja ehti huveta pitkien pyhien aikana useamman pullon verran, ennen kuin raaskin ottaa sen tarkemman analyysin kohteeksi... Vehnä- ja ohramaltaita suhteessa 50/50, humalina Hallertauer- ja Cascade-lajikkeet, valmistuksessa mukana saksalainen ammattaito- ja kokemus – ei kuulosta huonolta…?

Schneider Weisse TAP4 Mein Grünes
Tasaisen samea, kauniin vaahdon muodostava, rusehtavan keltainen vehnäolut. Tuoksu on suht runsaan puoleinen, vehnäisän maltainen, ehkä niiltä osin hieman makeakin. Hillitymmän banaanin sekaista, mausteista hiivaisuutta sekä runsaasti tuoksua piristävää Cascaden sitrusta. Luonnetta antavaa yrttisyyttä sekä ohutta hedelmäisyyttä löytyy myös sopivasti. Kesäisä, sopivan voimakas ja miellyttävän tuoksuinen kokonaisuus kaiken kaikkiaan.

Maussa vehnäinen maltaisuus on vahvaa, osin makeanlaista, mutta sopivassa suhteessa hivenen hapantakin. Mausteinen hiivaisuus on myös hyvin esillä - pippuria, neilikkaa ja yrttistä potkua löytyy näin ollen mukavasti. Banaani on tuoksua huomattavasti hailakampaa, myös muu hedelmäinen henkäys on himmennyt entisestään. Hiivan ja vehnän seasta ponnistaa pirteähkön sitruksinen loppurutistus, joka kruunaa miellyttävän runsaan ja mainiosti toimivan makukokonaisuuden – pureva humalointi onkin oiva pari vehnän kevyelle happamuudelle sekä pippuriselle hiiva-aromille! Suutuntumaltaan vehnäolueksi oikeastaan nappisuoritus, tasapainoinen ja riittävän runsas olematta kuitenkaan tukahduttavan raskas – iso rooli pirteydessä lienee rapean humaloinnin ansiota… Ei voi kuin kiitellä!

Tuomio: Ensiluokkainen, maistuva ja reilummin humaloitu vehnäolut saksalaiselta laatupanimolta. Sitruksisen puristuksen leimaama ja  viimeistelemä vehnän ja hiivan pyhä liitto toimii ja uppoaa kesän odotukseen mitä parhaiten. Vahva suositus vehnäisten makujen ystäville.

Pisteet: 40/50

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Hiisi Seppälä Best Bitter

  • Tyyli: Bitter
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi
Paikallinen K-Citymarket Seppälä juhli jokin aika sitten kymmenvuotista taivaltaan ja sen kunniaksi Jyväskylä sai käytännössä kolmannen kaupunginosa-olutbrändinsä. Tilaus- ja yhteistyöoluiden teossa alueella hyvin kunnostautunut paikallispanimo-Hiisi sai kauppiaalta melko vapaat kädet juhlaoluen valmistuksen suhteen. Liian konstikasta juotavaa ei kuitenkaan haluttu lähteä tekemään, vaan makujen tuli sopia myös keskivertokuluttajankin ymmärryksen piiriin. Noudin jokusen pullon testiin kaupan puolelta ja kyselin taas panimolta hieman speksejä juttuni tueksi. Tatu kommentoi oluen tyylivalintaa edellä mainituista lähtökohdista seuraavasti:

"’Brittibitteri’ on suurimmalle osalle oluesta mitään koskaan kuulleille tuttu konsepti ja toisaalta oluttyyli, jota meillä ei oltu vielä valmistettu, joten päätettiin tarttua härkää sarvista ja lähteä panemaan sellaista."

Bitteriä pölkyllä...
Uusi aluevaltaus panimolle siis ja jokseenkin (ainakin omaan korvaan) epä-hiisimäiseltä puolelta tällä kertaa. Olut nojaa pääasiassa maltaan mahtiin ja humalointi onkin tarkoituksella jätetty pienempään rooliin. Kokonaisuudesta löytyy mm. münchener-maltaiden tuomaa biscuit- tai leipämäistä lisää sekä pienen karamellimaltaan osuuden (n.5%) pehmentävää suutuntumaa. Etiketti kielii Seppälän talousalueen tunnusomaisesta luonteenpiirteestä pienteollisuuden ja suorittavan yritystoiminnan keskittymänä sekä henkii suoremmasta yhteydestä suoraan alueen nimeen. Sepän alasin ja iskevät kipinät eivät kuitenkaan liene ainakaan nyky-Seppälän katukuvassa ensimmäisenä silmään pistävä yhdistelmä, mutta on hyvä symbolinen vertaus alueelle keskittyneeseen toimialakirjoon sekä sepän ammattiin liittyvän välineistön mukaan nimettyihin kadunnimiin…

Ainakin loppuviikosta Seppälän nimikko-olutta vielä löytyi hyllystä, joten halukkailla on vielä hyvä mahdollisuus hakea pullollinen brittitunnelmaa talteen. Tatu ei suinkaan pidä mahdottomana ajatuksena, että aiheeseen vielä palattaisiin myöhemminkin... Stay tuned, mikäli bitteri puree mieluisasti!

Pullon kyljestä luettua: ”Reilu Brittibitteri, joka sammuttaa janon rankemmankin työpäivän jälkeen. Vaalea, leipäisen maltainen ja perinteikäs olut, jolle brittihumalat antavat taitavasti taotun terän. Paikallisissa käsissä tehty, hartaasti vasaroiden.”

Hiisi Seppälä Best Bitter
Liukuvan samea, kevätillassa punertavan oranssi ja kohtalaisesti vaahtoava olut. Tuoksu odotetusti melko mieto. Brittihenkeä leipämäisen ja makeahkon, ehkä haalean hunajaisenkin maltaan muodossa, myös ohut siivu leikkaavaa yrttihenkistä raikkautta sekä aavistus kuivattua hedelmää.

Maultaan hieman runsaampi, melko tasapainoinen ja kohtalaisesti humaloitu. Semitumman leipäinen maltaisuus on edelleen orastavan makeaa, märkää ja vallitsevaa joskin ruohoyrttinen, osin kostean kukkainenkin humalointi ottaa melko hyvää otetta etenkin maun loppupuoliskolla sekä napakammin purevassa jälkimaussa. Terävät ja pienikokoiset hiilihapot vahvistavat katkeron vaikutusta nostaen lopputuntuman melko raikkaankin oloiseksi. Hieman hiivaa, jonkin verran rusinaista hedelmää. Sointuvan maanläheinen, silti raikas ja kohtalaisen makuisakin kokonaisuus. Tuntumaltaan kuitenkin melko kevyt, ei niinkään takkatulen kuin rantasaunan tai sosiaalisen tapahtuman pariin kutsuva yhtälö.

Tuomio: Purevanlaista brittitunnelmaa tarjoileva juhlaolut, joka osoittautuu melko raikkaaksi tapaukseksi, tarvittavaa makua kuitenkaan unohtamatta. Brittimaltainen tunnelma sekä melko vaatimaton runko kuitenkin pitävät huolen suuremman makujen sinfonian poissaolosta – rehtejä makuja suurempia ihmeellisyyksiä esittämättä. Ei huono britti, silti kuitenkin ”vain” britti.

Pisteet: 31/50

lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kotiolut: Voetto IPA

Raumalais-IPAn versiointi Keski-Suomesta...

Jokunen aika sittenhän kerroin Reittausblogin lähettämästä nimikko-IPAsta, joka toimi testiolosuhteissa melkolailla moitteettomasti. Harrin resepti on ollut vapaata riistaa blogin verkkosivuilla ja todistettavasti ainakin yksi kotiolutvirtuoosi on tuon ottanut tarkempaan tarkasteluun. Lähes paikallinen, Konnevesi-Vaajakoski-akselilla vaikuttava Topi Pakarinen a/k/a Voetto otti minuun yhteyttä ja tarjosi maistoon oman versionsa Reittausblogi IPAsta. Luonnollisesti lupasin auttaa miestä mäessä ja otin ylimääräisen pullon pois Topin kaapista kuljeksimasta. Sovimme tapaamisen Hiisi-panimolle, jossa meidän lisäksemme vauhdissa olivat Jaskan Kaljat, Hiisin Tatu ja kotioluillaan mainetta niittänyt Kosoolan Panimo, jotka yhdessä juonivat Pohjoisen Jättiläistä oluen ystävien iloksi... Päivästä ei sen enempää, Jaksan blogista löytyy kattava koonti sen lauantain touhuista. Mukava kokoontuminen kuitenkin saatiin aikaiseksi, nämä kelpaavat aina!

Voetto IPA on siis Reittausblogi IPAn klooni, josta löytyy tekijän lisäksi pari muuttajaa. Reseptin isä, eli Metsäjoen Harri ottikin kaksikon rinnakkain maistoon perjantaina ja teki melko tyhjentävän esityksen oluiden eroista - niin reseptiikan kuin lopputuloksenkin suhteen. Tiivistettynä reseptien ja valmistuksen erot ovat seuraavat:
  • Mallaspohja: Voettolaisessa on sahtimaltaan sijaan 90% Pale Ale mallasta ja 10% Crystal 60L mallasta, alkuperäisessä käytetty sahtimallashan koostuu 90% Pilsner ja 10% Dark Ale-maltaista.
  • Hiiva: Harri käytti kulttioluessaan Danstar BRY-97 American West Coast kuivahiivaa, kun taas Voetto on käyttänyt WLP-001 California Ale nestehiivaa.
  • Humalointi: Se on sama.
  • Jäähdytys: Voetto-panimolla on käytössään jäähdytin, kun Harrin panimolla taas ei semmoista ole, vaan Raumalla käytetään no-chill "tekniikkaa".
  • Käymislämpötila: Raumalla käymislämpötila on ollut 15-17°C, kun pohjoisemmassa eli Voetto-panimolla lämpötila on kohonnut yli 20°C:een...
Eroja siis löytyy, mutta kuinka ne vaikuttavat makuun? Oluilla on muuten viikon aikaero Voeton version tuoreuden eduksi, joskaan itse en näitä rinnakkain pääsekään vertailemaan. Mielenkiintoista kuitenkin päästä melko tuoreeltaan toteamaan kahden samoista lähtökohdista valmistetun oluen eroavaisuuksia, joissa korostuvat eri tekijöiden ja pienten muutosten vaikutukset.

Voetto IPA
Tumman oranssi, osin orastavan ruskeakin, rehdin samea olut jonka valkea vaahto on runsasta ja todella hitaasti laskeutuvaa. Alkuun tuoksu on melko puhtaan greippinen, mutta hiljalleen esiin nousee myös hedelmäistä eksotiikkaa sekä kevyelti karamellista mallasta. Miellyttävä, sopivan voimaisa ja pirteä.

Maussa ollaan esikuvan mukaisesti vahvasti greipin jalan jäljissä, mutta mukana on myös sitruksen tuomaa värikkyyttä. Purevaa on alusta loppuun, läsnä on myös lyhyen aikaa männyn pihkaisuutta, joka kuitenkin häviää hieman läpi maistuvan alkoholin alle. Tuokin toki ajan kanssa tasoittuu, mutta vahvasta poltteesta ei silti tyystin eroon päästä. Mallasrunko on sopivasti taustalla tuoden ruskean karamellisella olemuksellaan hyvää taustaa katkeron tenhoon – myös tuoksussa mainittua tropiikin tuntua on ilmassa, kovin kevyesti tosin. Suutuntumaltaan keskirunsas, hieman vahvemmalla puolella. Hiilihappoja on sopivissa määrin raikastamaan olemusta, mutta valitettavasti se pelaa myös pilkahtelevan alkoholin pussiin. Suurta vaikutusta tuolla ei loppuunsa kokonaisuuteen ole, mutta hieman vie parasta terää muutoin mainiosta makumaailmasta.

Tuomio: Rehdin pureva, greipin tuoreutta henkivä IPA, jossa myös sitrus ja hyvin taustalta kantava runko tukevat kokonaisuutta. Alkoholin polte tosin nousee häiriköimään, joten nautinto ei ole optimaalisin. Hieman eroja muutoinkin esikuvaansa, mutta hyvin lähellä laadullisesti ilman mainittua poltetta oltaisiin.

Pisteet:
  • Tuoksu: 8 
  • Ulkonäkö: 4 
  • Maku: 7
  • Suutuntuma: 4 
  • Kokonaisuus: 14
 Yhteensä: 37/50

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hiisi Humulus Lupus DIPA

Suden ja humalan risteytys?

  • Tyyli: Imperial / Double IPA
  • Alk.%: 9,0
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi

Pääsiäisenä polkaistiin myös virallinen terassikausi käyntiin tämän vuoden osalta. Itseasiassa tämä ensimmäinen olutkin oli päätetty jo hyvän aikaa sitten, joten kun tilaisuus Harry’sin aurinkoisen terassin korkkaamiseen vihdoin avautui, ei tiskin takana tarvinnut päätöstä suuremmin pohdiskella. Paikallispanimo-Hiisi julkisti jokunen viikko sitten uuden oluen, Humulus Lupus Double IPAn, mutta tuo julkistamistilaisuus jäi allekirjoittaneelta väliin. Kutkuttavan kuuloinen tuotos jäi kuitenkin mieliin kummittelemaan, joten pakkohan tuo oli päästä maistamaan…

Hullunkurinen hanalätkä hieman hymyilyttää, mutta se kätkee sisäänsä oluen nimeen linkittyvän kaksoismerkityksen. Humulus Lupus on nimittäin hauska yhdistelmä humalakasvia ja sutta tarkoittavista latinan kielisistä sanoista (humulus lupulus ja canis lupus). Näistä susi löytyykin kaksipäisenä versiona hanalätkästä ja humulus-puoli esiintyy oluen reseptistä melko vahvana. Susi onkin hyvä valinta symboliksi, sillä Humulus Lupus on syönyt tuplamäärän mallasta ja humalaa panimon maistuvaan Raivoavaan Rakkiin verrattuna. Kyselin oluen taustoja hieman panimon pojilta ja olutmestari-Tatu valottikin sen tarinaa avuliaasti.

Raivoava Rakki on tosiaan siis tuplattu ja näin on syntynyt sudeksi kasvanut double IPA. Sen perimmäinen tarkoitus onkin myös elää nimensä mukaisesti, eli olla Rakki-oluita asteen verran agressiivisempi ja purevampi – kuin villi sukulainen ikään. Täyttä ylilyöntiä panimolla ei kuitenkaan haluttu lähteä tekemään, vaan pelkän katkeron purennan tueksi ripoteltiin myös miellyttävyyttä lisäävää jenkkihumaloiden aromia. Tatu kertookin edellä mainitun olleen vakaa mielikuva oluen kehittämisen pohjalla ja samaan hengen vetoon paljastaa oluen itse asiassa olevan sellainen, jota hän on pyöritellyt päässään jo panimon perustamisesta lähtien.

Katkeruutta oluesta löytyy 87 IBUn verran ja rungoltaan se on Tatun sanoin "tosi-perus-DIPA" eli 95-prosenttisesti pale ale-mallasta. Tarkoituksena on näin mahdollistaa humalan hyvä esiin pääsy maussa. Katkeropuoli on hoidettu Magnumilla ja Simcoella, jotka olivat toiminnaltaan tuttuja, hyväksi havaittuja ja kliinejä, silti riittävän kulmikkaita lajikkeita. Aromihumalointi on hoidettu Amarillolla ja Cascadella, kuivahumalointiin käytettiin kaksikon lisäksi myös Simcoeta. Kommentti valituista lajikkeista nostaa hymyn huulille: ”Aromipuolella ei ole liikaa jääty haaveilemaan, vaan olen käyttänyt törkeästi omia all-time-favoritejani”. Näin sen pitääkin mennä, arvostan!

Nyt maistossa oli Humulus Lupuksen ensimmäinen erä, joten pientä viilausta senkin reseptiin on kuuleman mukaan luvassa – all-time-favoritit eivät päässeet riittävästi Tatun mielestä esille, mutta tulevissa keitoissa asiaan aiotaan paneutua lisää. Samalla hän toteaakin, että halua olisi vakiinnuttaa kyseinen double IPA epäsäännöllisen säännöllisesti valmistettavien oluiden joukkoon – jatkossa mahdollisesti nähdäänkin, elääkö tupla-susi mihin suuntaan purevuutensa kanssa. 

Hiisi Humulus Lupus DIPA
Samea, liukuvan aprikoosinen, tummahkon oranssi DIPA kostealla vaahdolla. Tuoksultaan melko paksu, runsaasti trooppista hedelmäsalaattia, hieman pirteää sitrushedelmää sekä osin kukkeaakin tuoreutta. Samaan kulhoon on vielä ahdettu mehuisaa mansikkaakin. Mallaspuoli on hieman sivummalla makeahkon leipäisänä, joskaan keksimäiseen tuntuun ei mennäkään. Melko jyhkeä ja hyvin toimiva.

Maussa onkin sitten eksoottiseen hedelmäsoppaan lisätty aimo annos tuoretta greippiä sekä männynneulasia. Purennan voimaisa tykitys alkaa heti suun pinnalle osuessaan ja se etenee voimakkaasti voimistuen kohti pitkää ja katkeraa loppua. Sinällään se ei ole malliltaan nenille hyppivää, vaan pikemminkin etenee syventyvänä, laajana mattona kohti nielua, joskin intoutuu viimein nopeasti nousevaan, greippiseen trombiin. Lopussa se sekoittuu vielä pinnan alta salaa iskeviin pieniin, mutta teräviin hiilihappoihin sekä hieman läsnäolevaan alkoholin henkäykseen. Eksoottinen hedelmäsoppa on hieman poissaolevaa ja se onkin saanut jonkin verran vaalean marjaisaa aromikkuutta osakseen. Maltaan osalta liikutaan kohtuu makean, silti harmittomasti kokonaisuuteen pyrkivän leipämäisyyden mailla. Se tukee hyvin rapeaa kokonaisuutta ja varmistaa melko hyvän tasapainon pysymisen. Luonnetta Humulus Lupus saa keittoon hyvällä tapaa epäpuhtauttakin tuovasta kukkaisasta aromikkuudesta, joka kuitenkin osaltaan tuo mukaan myös pientä tunkkaisuutta. Suutuntuma on melkolailla keskirunsaan vahvemmalla puolella mainituilla piristävillä hiillihapoilla terästettynä.

Tuomio: Hiisin hyvin pureva, todella rapea ja monipuolinen double IPA Jyväskylästä. Hienoinen alkoholin läsnäolo sekä jokin tarkemmin määrittämätön tunkkaisuus verottavat sen kirkkaimmasta kärjestä, mutta hop headeille tämä uppoaa takuu varmasti! Melko vakuuttavaa menoa kaiken kaikkiaan...

Pisteet: 38/50

torstai 24. huhtikuuta 2014

Pyynikin Käsityöläispanimo Pääsiäisolut


Pääsiäisylläri löytyi tällä kertaa Tampereelta, sillä Pyynikin Käsityöläispanimo oli juhlan kunniaksi innovoinut melko mielenkiintoiselta kuulostavan yhdistelmän. Olut tyyliltään stout, mutta se on maustettu aniksella sekä itselleni ainutlaatuisena tapauksena mintulla. Minttusuklaahan ainakin toimii hyvin, mutta kuinka tuo yrtti sitten istuu paahteiseen olueen ja vieläpä voimakkaan aniksen seuraksi? Yleisesti tykkään juoda stouttini maitokaupparajaa jykevämpänä, mutta tästä huolimatta ruokaostoksilla yksi tällainen eksyi koriini. Toimiihan panimon porterkaksikko omasta mielestäni loistavasti…

Pyynikin Käsityöläispanimo Pääsiäisolut
Tumman ruskea, mustuuttakin lähentelevä olut melko niukalla vaahdolla. Tuoksu on varsin toimiva, kohtalaisen paahteinen ja tietyllä tapaa maanläheisen turpeinen. Hieman nahkea, ei juurikaan merkkejä käytetyistä yrteistä. Myös maussa on melko vahva paahteisen maltaan edustus, ehkä aavistus savun katkua lopussa, yleisemmin turvemaista tukevuutta. Loppupuoliskolla alkavat ilmeisetsi myös yrtit nousemaan esiin, sillä paahteen keskeltä kajastaa loppuunsa melko voimakastakin raikkautta – kuin Myntholia tai vastaavaa ikään. Sinällään jännä, toisaalta toimiva yhdistelmä, joskaan ei suuremmin hekumaa herättävä kuitenkaan. Suoranaista pääsiäisyhteyttä ei oikeastaan ole, mikä toki on ihan positiivinen asia. Suutuntuma yllättävän hyvä maitokauppaan tehdyksi stoutiksi, joskin jää toivotusta juuri vahvuutensa vuoksi.

Tuomio: Paahteinen, niiltä osin hyvinkin toimiva joskin kevyt kokonaisuus, joka saa uutta ilmettä Myntholmaisesti toimivasta yrttiparista. Kombo toimii, joskaan sille ei suuremmin kysyntää liene olemassa. Ei hassumpi, joskaan ei suuremmin intoiluakaan herätä. Kärsii selkeästi myös maamme lainsäädännöstä – aidon tuhtina toimisi varmasti paremmin. 

Pisteet: 31/50