sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Teerenpeli Kesähessu


Lahtelainen Teerenpeli toi Suomen kevääseen taas yhden Kesähessun… Aiempia hopoilijoita en olekaan ehtinyt maistelemaan, mutta tämänkertainen mild ale sattui silmään jo niin monta kertaa kauppakierroksilla, että oli siihen tartuttava. Heti kärkeen muuten pitää antaa plussaa hyvästä nimestä ja mielenkiintoisesta etiketistä.  Kesähessuja on siis pyörinyt markkinoilla aiemminkin, mutta reseptit ovat vaihdelleet ja hessuja on kategorisoitu ajan mittaan ainakin amber ja golden aleihin. Tuorein tapaus viittaakin tyylilään peribrittiläiseen oluttyyliin, joka nykymuodossaan on eräänlainen vastine bitter-oluille. Bittereiden tavoin mild alet ovat vahvuudeltaan mietoja, mutta bittereiden humaloinnin sijaan mildeissa painottuu mallaspuoli. Mild alet ovatkin melko miedosti humaloituja (pl. BrewDogin sellainen), suhteellisen kevyitä ja humaloinniltaan yleensä melko aromittomia oluita. Onko tälle sitten tilausta Suomen kesässä? Sen aika näyttää, mutta testataan nyt ensin:


Punertavan oranssi, melkolailla vaahdoten olut. Tuoksu hennon makeasti maltainen, brittimäisen tunnelmallinen ja hieman marjaisa hedelmäinen. Myös melko selkeä ruohoisen heinikkoinen humalan puraisu siitä löytyy. Maultaan ihan menettelevä, melko hillitty ja kevyt britteihin viittaava kokonaisuus. Mallaspuoli on punertavaa, hieman karamellisenkin makeaa, mutta antaa hyvin tilaa muillekin osasille. Puumainen, osin marjaisa ja märän ruohoinen humalointi puree kohtalaisen mukavasti ja pitkittää jälkimakua mieluisalla nipistyksellään. Hieman myös hedelmäistä kaikua. Suutuntumaltaan kesäisen kevyt joskaan ei vetinen.

Tuomio: Tyylinsä mukaisesti kevyt, joskin siihen nähden varsin riittoisaa makuinen kesäolut. Brittitunnelmaa, yhdistelmä maltaan makeutta, marjaisaa hedelmäisyyttä sekä puumaista tunnelmaa. Keveydestään huolimatta ei kovin raikas - hyvä ruokajuoma kesäksi, muutoin melko vähäkäyttöinen ja köykäinen. 

Pisteet: 28/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti