torstai 10. heinäkuuta 2014

Savolaista vehnää: Iso-Kallan Savo Wheat Beer

Savon vehnästä...

Savolaista olutta on alkanut virtaamaan myös Keski-Suomeen ja ainakin hanatarjonnasta on kuuleman mukaan Iso-Kallan olutta löytynyt jo aiemminkin. Länsiväylän K-kauppiaan oluthylly tarjoilee yleisesti oikein pätevän kattauksen vaihtoehtoja ja tuoreimpien uutuuksien joukosta voi haeskella myös kuopiolaispanimon oluita – Dark Lager näytti tosin jo myyvän ei-oota… Kesäisen eloisaan pakettiin pakattu vehnäolut lähti kuitenkin matkaan ja hetkellisestä pilvi-ilmiöstä huolimatta päätin ottaa sen viilentämään helteistä kesäiltaa. Täysin perushefeä ei liene luvassa, sillä humalakirjosta löytyy mm. itselleni mieluisaa Citraa – on mukana myös Perleä sekä uudempaa tuttavuutta Belman muodossa. Harmaassa kelissä säädin hieman kameran kanssa ja näinpä ihan komea vaahto ehti lannistumaan – oikeasti olut näytti paljon paremmalta kuin kuvassa…

Iso-Kallan Savo Wheat Beer

Kellertävä, hieman oranssinen savolaisvehnä on tasaisen samea, oikeastaan aika näppärän näköinen. Valkea vaahtokerros on vehnäoluelle tyypillisen runsas, mutta kuplinta on kummalisen ”vesimäistä” – vaahto hälveneekin melko nopeasti. Tuoksun banaaniannos jää melko vaaleaksi ja ohueksi – kokonaisuus nostaakin pintaan miellyttävää, happamampaa raikkautta sekä witmäistä mausteisuutta. Sitrusta, hefen tunnelmaa tiivistävää hiivaisuutta, mutta myös lisäannos pippurista mausteisuutta sekä hentoa omenaa. Ei hassumpi.

Maultaan olut on kaksijakoinen. Banaani on taasen hieman taka-alalla sitruksen ja mausteisen hiivaisuuden ollessa hyvin vauhdissa. Olut on pirteä, sopivasti hapan, kirpakka ja kevyen hedelmäinen – pippurin sävyinen maustepuolikin löytää jalansijaa varsin hyvin. Jälkimaku äityy kuitenkin ehkä liian voimaisaksi muuhun menoon nähden ja suuhun jääkin vähän ikävän kitkerä tuntu hyväksi aikaa. Tasapainoisemmalla loppuliu’ulla kyseessä olisi todella maistuva kauppavehnä, sillä suutuntuman sopiva runsaus sekä piristävän terävät hiilihapot petaavat pirskahtelevalle oluelle hyvät asetelmat mainioksi kesäjuomaksi.

Tuomio: Pirteä, kirpeä ja hedelmäisen hapan, jopa witmäisiä piirteitä ajoin henkivä savolainen. Loppumaun pontevuus kuitenkin vie parhaan nautinnon, muutoin voitaisiin hyvällä omalla tunnolla puhua jopa huippuluokan kauppavehnäsestä… 

Pisteet: 29/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti