sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Suuret Oluet, Pienet Panimot 2014 - Helsingin SOPP



Place to be...
Suuret Oluet, Pienet Panimot… Helsingin Rautatietorille kokoontui loppuviikosta hyvä joukko kotimaisia pienpanimoita sekä janoisia oluen ystäviä. Kolmipäiväinen tapahtuma on nyt jo takana päin ja onkin aika lausua muutama kokoava sananen päivien kulusta. Olutkellari vaikutti festivaalialueella kahden ensimmäisen päivän ajan ja pääosin tapahtuma jätti hyvinkin positiivisen kuvan. Kovinkaan tarkkaa suunnitelmaa maistettavien oluiden suhteen en etukäteen ollut tehnyt, mutta hieman etupainoisesti olin päättänyt lähestyä uuden Maku Brewingin, Ruosniemen Panimon ja Hollolan Hirven ständejä. Myös Hiisin tarjontaa tuli tarkkailtua varsin aktiivisesti, mutta yleisesti mentiin ihan fiiliksen pohjalta. 

Torstaina astelin alueelle puoli yhden maissa, eli puolisen tuntia kongin kumahduksen jälkeen. Keli oli aurinkoinen eikä suurempaa tungosta ollut näköpiirissä. Maku Brewingin tiskillä törmäsin Voetto-panimon Topiin ja IPAt lasissa suuntasimme pohjoiseen ilmansuuntaan, jossa lyöttäydyimme Jaskan seurueen leiriin. Hyvää keskustelua virisikin heti kättelyssä ja päivän aikana tuli vastaan useitakin uusia tuttavuuksia, sekä luonnollisesti vanhoja konnia. Myös Venäjän panimobuumia ihmeteltiin Pietariin olutkauppaa avaamassa olleen Dimitrin kanssa. Jutun juurta riitti, oluita tunnusteltiin ja valtoimenaan virrannut mallasjuoma täytti pöydät (tonagi voinee vahvistaan asian, pahoittelen, rapatessa roiskuu…). 

Analyyttistä nautiskelua.
Hyvinkin aikaisessa vaiheessa kävi ilmi, että kelit tulisivat suosimaan tapahtumaa – oli julmetun KUUMA! Melko komeat rajat paripäiväinen istunto jätti jälkeensä. Torstain aikana ehti hyvin käydä lävitse tapahtuman kokeellisempaa puolta, jossa vahvaa roolia otti porilainen Ruosniemen-poppoo. Satakuntalaista maalaisidylliä tarjoileva raparperi-punajuuri-villihiiva-taideteos Vapaaherra Keskimäen Maalaispassio osoittautui ennakko-odotuksiin ja spekseihin nähden ihan kelpo olueksi, eikä hetken hämmennystilan aiheuttanut, selkeän kaksiosaisen makukirjon omannut Sourstoutkaan pöllömpi esitys ollut. Sorilaisten kanssa loihidittu, Laphroaig Quarter Cask-tynnyreissä kypsytetty Islay Sahti jäikin omiin kirjoihin tapahtuman ehdottomana kärkenä – turvetta ja sahtista menoa yhdistävää hekumaa alusta loppuun! Plevna yllätti tuomalla Barley Winensa vintage-erää tarjolle ja kyllähän tämä sherryttämätönkin versio toimi niin maan mainiosti. Sahtirintama oli varsin vahva ja Hollolan maistuva Kivisahti nousi naapuritiskin viskiversioinnin rinnalle mutta vahvoilla sankarin viitan jakotilaisuudessa oli myös pöytäseurueessakin piipahtaneen Palttalan Juhanin ja Hiisin juonima Pohjoisen Jättiläinen. Jätti loppuikin jo torstain aikana kaapeista, mutta vahvan huhun mukaan eräästä jyväskyläläisravintolan kellarista vielä kegillinen saattaisi löytyä…

Yksi parhaiten makuhermoon kolahtaneista...
...mutta hirveesti hyvää maisteltavaa löytyi myös naapuritiskiltä.
Perjantai ei säätilansa puolesta urakkaa yhtään helpottanut ja toiveet viilentävän pilvimassan saapumisesta Helsingin ylle kariutuivat vastaan tulleen Pekka Poudan varsin kesäiseen loma-asuun – voiko vakuuttavampaa ja reaaliaikaisempaa ennustetta olla olemassakaan? Hellettä oli siis luvassa… Päivän kulun kaava oli kutakuinkin sama kuin edellisenäkin – hyvä porukka, hyvää olutta ja paahtavaa tunnelmaa. Oma päiväni jäi edellistä lyhyemmäksi, sillä jo neljän aikaan väkeä oli sen verran liikkeellä, ettei aina tiennyt minkä panimon tiskille oli jonottomassa. Näinpä päätin siirtyä sivummalle jo ennen kello viittä. Päivän annista vielä sen verran, että esimerkiksi Hiisi oli rahdannut listan ulkopuolelta maistuvaa maisteltavaa ja pitkät jonot tiskille syntyikin, mutta kyllä hanikkaa sai henkilökunta vääntää varmasti jokaisen ständin takana hiki päässä.

Tarkempaa analyysiä maistetuista oluista on luvassa hamassa tulevaisuudessa. Tapahtuman tarjontaa leimasi mielestäni IPA-suuntaus ja American-termistö, mikä osittain aiheutti myös hienoisen vastareaktion. Hyvää tekemistä mainituilta tyyleiltä kuitenkin oli tarjolla, joskaan selkeää suosikkia muutamien maistettujen joukosta ei suoranaisesti löytynytkään – Suomenlinnan Panimon tiskiltä yllättäen bongattu blogikollega-Arto Halosen visioima Kaiku tosin keräsi kiitosta maitokauppavahvuiseen pakettiin loihditun runkonsa puolesta. 

Kiitän ja kumarran!
Ei kait tässä sen kummempia, iso kiitos kanssanauttijoille sekä tapahtuman järjestäjille. Väkimäärästä päätellen kotimainen pienpanimotekeminen kiinnostaa toden teolla – ja miksipä ei kiinnostaisi. Hienoa myös nähdä, etteivät ihimiset arastele ottaa jälkikasvuaan oluttapahtumaan mukaan. Päiväsaikaan useampikin pikkupiltti matkasi sopuisasti festivaalitunnelmaa ihmettelemässä, eikä kukaan repinyt kukkahattuaan.

Yhdestä jutusta kuitenkin mieleni pahoitin, jo useiden muidenkin tapahtumien yhteydessä puhutusta veden jakelusta – tai sen puutteesta. Ymmärrän, ettei tilaisuuteen vettä oltu tultu juomaan, mutta kyllähän hellesäässä järjestettävän ulkoilmatapahtuman perusvarustukseen pitäisi edes yhden vesipisteen kuulua. Ei taskulämmin ostopullovesi paljoa pitkän päivän aikana lämmitä. Nestehukkahan siinä vääjäämättä iski, vaikka hookaksoota aktiivisesti ostamassa kävikin…

Kiitoksia,
J-P

4 kommenttia:

  1. Rapatessa roiskuu, juodessa läikkyy. Niin tiiviisti järkätyillä penkeillä ja pöydillä on ihme etten itse aiheuttanut tuhoa. Kiitokset seurasta ja oluista! - Tonagi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tiivis oli tunnelma, mutta hauskaa oli. Hyvä jutustelua ja mukavaa porukkaa, oluita unohtamatta, kiitoksia!

      Poista
  2. Hienoa kuulla että Vientiassistentti Islay Sahti maistui! Loistavia oluita vuosi vuodelta enemmän näissä tapahtumissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, hyvää oli! Paljon jäi tänä vuonna maistelematta, mutta ihan positiivista että on varaa mistä valita! Ensi vuonna kenties Sorillakin on oma ständi ja paljon mielenkiintoisia oluita tarjolla? ;)

      Poista