Syystarina ja loman viimeinen olut: Jyskän Raivain 2014

Loppukesän sumu kätkee myös niemen torpan...

”Loppukesän myrskyt ovat jo saapuneet ja tänä vuonna ne eivät voimiaan säästele. Maalaiskartanon mailla valmistaudutaan kohta koittavaan sadonkorjuuseen, mutta herrasväen mieltä painaa murhe luonnonvoimien oikukkuudesta. Vilja lakoontuu, jylhä kuusikko on tuulen ja salamoiden riepoteltavina eikä kulkuyhteyksienkään kunnossa pysymisestä ole taetta. Kartanonherra sulkeutuu kirjastohuoneen rauhaan, takkatulen ääressä odottavan nahkatuolin hellään huomaan. Talonväki tietää, ettei herraa sovi mietteissään häiriköidä – päivä on ollut raskas. Metsää on kaatunut ja aatelismies on tapansa mukaisesti ollut mukana tuhoja raivaamassa. Se on perinne ja kartanon tapa, piiskaavassa myrskysäässä raivaaminen pitää miehen järjissään – kyse on myös kunniasta. Nyt on kuitenkin aika pohtia tulevaa, kuinka pitkään talveen pystytään varautumaan. 

Ilta pimenee eikä myrsky näytä antavan seutukunnalle hetken lepoa – pahin kärki on kuitenkin jo taittunut, rintama liikkuu hiljalleen eteenpäin. Kartanonherra istuu mietteissään, huoneen täyttää tulen loimu ja rauhaisasti ratisevan puuhalon tunnelmallinen elo. Mieli on kaikesta huolimatta rentoutunut – fyysinen rasitus ja ulkoilma tekevät hyvää, mutta viimeisen silauksen antaa lasin reunoja nuoleva arvojuoma. Tarjolla olisi ollut kalleinta konjakkia Ranskasta, myös fiineintä jälkiruokaviiniä Unkarin ylängöiltä. Hetkeen sopivimmaksi kuitenkin valikoitui paikallista herkkua, sitä oli talven jäljiltä vielä tynnyrillinen kellarissa. Juoman tarjoilema lämpö, arvokkuus ja tasapaino saavat kunnioittamaan luontoa entisestään – sen voima on valtaisa, mutta antikin on sen mukainen… Oman maan rukiit, kartanon saloissa kasvavat humalat ja myllynkivet eloon herättävä vesi – yhdistelmä on kutsuva, palkitseva ja antoisa. Ehkä pieni kärsimys on aina vaivan väärti, pohjolan karulla luonnolla on paljon annettavaa. ’Huomenna pistämme sahdin aluille’, tuumaa isäntä, mutta nyt nautitaan tunnelmasta…”

Eli tajunnan virtaa pitkästä aikaa tarjolla. Jyskän kotipanimon toinen olut Olutkellarin testissä ja kohta mennyt kesäloma kirvoitti edellänähdynlaiseen tekstinpätkään – pahoittelut siitä. Raivain 2014 kuuluu neljän ”näyteoluen” sarjaan, jotka sain aiemmin keväällä Maltainen-blogia ylläpitävältä Mika Laitiselta. Varsinaista arviointikehoitusta en oluille saanut, joten tarinat poikkeavat hieman totutusta. Alun perin olin ajatellut lomanpäättäjäisolueksi Mikan antamaa Tuhma Nunna-belgiä, mutta mökkireissun tapahtumat käänsivät katseet rukiiseen Raivaimeen. 

Kartanon myllynikkuna on aikaa nähnyt, nyt sen lävitse paljastuu orastava syksy...

Olen syysihminen ja odotan loppukesän myräköitä kuin kuuta nousevaa. Syksyn myötä tarjolle tulee toinen toistaan maistuvampia luonnonantimia, mutta sade, pimenevät illat ja kostea luonto tarjoavat myös mahtavat puitteet rentouttuvaan tunnelmointiin. Siksipä viihdyn mökillä, mikäs sen parempi paikka nauttia tunnelmasta. No myrskyähän sitä niskaan saatiin ja varsin komeasti tuo ukkonen jyrähteli. Myös vettä tuli kiitettävästi ja tilusten puukirjo tanssi vaakalimboa hyvällä otteella. Suurilta tuhoilta vältyttiin, mitä nyt salaman kaatama puu mökkitien ja sähköt poikki laittoikin. Tunnelma oli kuitenkin kohdillaan – puusauna, myrskyn jälkeinen järven selkä ja kynttilän valossa syöty iltapala… Vain Barry Whiten levyn puuttuminen jäi kaivelemaan, mutta eipä stereioihin olisi virtaa tullutkaan. Mieli täynnä maalaisromantiikkaa tällä kertaa, siksipä tarina kartanonherrasta. Mikäli olut olisi sattunut mökkimaisemissa mukana olemaan, olisi tarina todennäköisesti sijoittunut rantasaunan pieneen kammariin, jossa pimenevää järven selkää tuli ihasteltua Ylen puheradiokanavan tahtiin… Maaseudun rauha kuitenkin jäi jo taakse, joten tällä kertaa näin. Arvokasta tunnelmaa pohjolan sävyin täydennettynä tarjolla kuitenkin oli. Itse tekijän info kuuluu seuraavasti:

”Barley wine-tyylinen ruisolut. Pääosassa on kolme eri ruismallasta ja lämmittävät käymisaromit. Pantu tammikuussa 2014, alkoholia 10%.”

Jyskän Raivain 2014

Pähkinäisen ruskea olut ei juuri vaahtoa muodosta, vaan sen olomuoto vaikuttaa varsin hidasliikkeiseltä, hilllityltä ja arvokkaalta. Tuoksu on selkeän rukiinen, hieman limppuinen, muttei liian imelä. Kuivattua hedelmäisyyttä löytyy varsin kypsässä muodossa – rusinaista vivahdetta on runsaasti ja yleisesti mieleen tulee rypälepohjainen, vahvempikin arvojuoma. Sen verran taustalta lämpöä voi kaivaa. Myös kevyesti tumman banaanistakin kaikua olen aistivinani ja rukiin kanssa paritettuna sahtivivahde kyllä hyvin löytyy… Pehmyt, syvä ja tunnelmallinen – todellinen nautinto. Arvokkuudestaan huolimatta miellyttävää maalaisidylliä ei voi mielikuvista pois pyyhkiä, sen verran sahti ja kotoinen havumetsä taustalla kaikuu… Kaunista.

Myös maku viettelee. Soljuva, vähähiilihappoinen olut henkii rauhaisaa tunnelmaa. Syvästä makumaailmasta voi onkia tuoksusta tuttua, rukiista makeutta, hieman kevyempää limppuista tuntua sekä runsasta, kuivattua hedelmäisyyttä. Sahdin piirteet ovat tuoksua selkeämmät, rukiisella puolella paremmin korostuvat. Lämmitävä, tasapainoinen, hyvin varteen otettava myrskynseuraamisjuoma – ei tässä mitään konjakkeja kannata laseihin kaadella… Kotiseuturomantiikkaakin löytyy, arvokkuudesta huolimatta (tai sitten siitä johtuen).