torstai 12. maaliskuuta 2015

Ennakkomaistossa Olvi IPA - Iisalmi Pale Ale!

Yllättävä, mutta kieltämättä mielenkiintoinen näky...
  • Tyyli: Session IPA
  • Alk.%:  4,7
  • Panimo: Olvi, Iisalmi, Suomi
Naapurin pihagrillin ilmaa halkova sulotuoksu, taivaalla pitkän tauon jälkeen näyttäytyvä valoilmiö, jota auringoksikin kutsutaan sekä räystäiltä iloisesti tippuva lumien sulamisvesi – vain muutamia perusvarmoja kevään merkkejä mainitakseni. Kevät on myös kotimaisten panimoiden uutuuslanseerausten aikaa eikä tuota kuhinaa puutu tämänkään vuoden osalta. 

Olvi tosiaan kohahdutti jokin aika sitten ilmoittamalla, että Iisalmessa on hankittu talven aikana rehti sato humalaa varastoon eikä sen käyttöön ottamista epäröidä – IPAa olisi kevään saapuessa tuloillaan! Harva, jos kukaan tätä osasi odottaa, sillä Iisalmessa on viimeiset 137 vuotta tyydytty yksinomaan lagereiden viilailuun ja viime vuosina niissäkin on enemmän keskitytty ulkoisen ilmeen muutoksiin kuin reseptiikkaan… Toki viime kevään uutuus, Sandels Vehnäolut, hämmästytti kansaa positiivisella tavalla ja nousikin välittömästi maamme myydyimmäksi vehnäolueksi, mutta mielestäni nyt puhutaan silti aivan toisen tason yllätyksestä – liekö se kuuluisa ketsuppipurkki avautumassa ihan tosissaan?

Suurpanimoiden herääminen craft beer –vallankumouksen voimaan ja makuihin oli toki vain ajan kysymys, mutta Olvi pääsi silti yllättämään. Sinebrychoffilla olisi ollut periaatteessa sauma jo viime vuonna vastaavaan Ruotsin Carlsbergillä pannun Brewmasters Collection-sarjan myötä, mutta Tanskan markkinoille tehtyä IPAa ei Suomeen koskaan saatu – kaksi muuta oluttahan sieltä toki tuli ja vieläpä vähän hämäävästi ”kotimaisiksi” tuotteiksi brändättynä. Aihetta tuli pohdittua Irish Red Alen yhteydessä… Tänä vuonna olisi ollut vielä ohkainen rako, mutta Keravalla päädyttiin ulkoisen ilmeen ja sokeriliemisen sisällön viitoittamaan tiehen. Hmph…

Iisalmessa sen sijaan oltiin luettu läksyt hyvin ja rehellisesti sanottuna tätä olutta on odotettu mielenkiinnolla. Sain muutaman tölkin testattavaksi ennen  virallista (18.3) julkaisua ja heti kättelyssä täytyy kehua pakkauksen ulkoasua. Yliampuva oranssi jostain syystä sopii tölkin pinnalle mainiosti ja tuote tulee varmasti erottumaan myös hyllystä. Tölkissä ei myöskään ole ”etu ja takapuolta”, vaan kuvissa näkyvä, runsaasti informaatiota sisällään pitävä julkisivu löytyy molemmilta puolilta. Oluen nimestä on pakko antaa extrakredittiä – Iisalmi Pale Ale osoittaa huikeaa tilannetajua.

Myös sisältö vaikuttaa kurantilta. Täysmaltainen olut on ryyditetty päivän trendihumalin – Saphiria Saksasta, Galaxya Ausseista ja Comet sekä Mosaic Atlantin takaa USAsta. Katkeroita kutkuttavat 55 EBUa ja hintaa kuuleman mukaan kolmisen euroa… Mielestäni tässä on varsin hyvän session IPAn ainekset kasassa?

Olvi IPA - Iisalmi Pale Ale
Oranssisen keltainen iisalmelainen kuohkealla, saippuaisen hajanaiseksi leviävällä vaadolla. Tölkissä mainittu suodattamattomuus vähän kummastuttaa – hyvin kirkas näky nimittäin on. Tuoksu on hyvä, melko suoraviivainen ja purevanlainen. Hienoisen makeaa maltaisuutta pohjalla, päällä ihan mukavasti mäntygreippistä, hieman pihkaavaakin humalointia hyvällä, sopivan happamalla nipistyksellä. Vähän ruohoistakin kaikua löytyy, ehkä kevyelti marjaakin – hedelmäisyyttä kyllä hieman huutaisi. Ei siinä, pätevää tekemistä tuoksun osalta.

Myös maku toimii… Se on mukavan voimakas, napakka ja terävä. Makeanlainen, vaaleahko maltaisuus on vienosti esillä ja humalointi saakin tehdä tehtävänsä sen liiempiä häiritsemättä. Greippinen, hieman ruohonsekainen purevuus on suhteellisen voimakasta, ehkä jopa voikukkaisen tuorettakin. Hieman hedelmäistä aromaattisuutta on matkassa, mutta yleisesti mennään greippisen happamuuden, kevyemmän männyn sekä palettia sekoittavan ruohoyrttisyyden komennossa. Balanssi on hyvä, tuntumaltaan odotetun kevyt joskin tasapainoinen ja toimiva. Ei vetisyyttä, ei virhemakuja – näin pitääkin.

Tuomio: Tuore yleisvaikutelma,  napakka makumaailma ja rapea suutuntuma. Perhana! Tässä on kyllä potentiaalia. 

Pisteet: 34/50

Jälkipuinti: Olvi iskee kyllä hyvään saumaan. Olut on laadultaan hyvässä iskussa, makumaailma tarjoaa rahoille vastinetta ja olutta voikin hyvillä mielin suositella testattavaksi. Positiivinen yllätys, ehdottomasti. Ujoksi porttiolueksi en Olvi IPAa lähtisi nimittämään – mielestäni tämä on mukavan rohkea irtiotto, joka toivon mukaan vetää mukaansa kansan syviä rivejä uusien makujen maailmaan. Mahdoton vuori se ei kuitenkaan kivuttavaksi ole...

Kesää ajatellen mainio tarjonnan laajentaja ja itse ajattelin testailla toimivuutta tulevana viikonloppuna mökkimaisemissa grillauksen tai makkaranpaiston yhteydessä. Uskoisin toimivuuden näissä aktiviteeteissa olevan ensiluokkaista. Muita käyttökohteita ovat selkeästi sauna, salaatin kylkiäinen ja ihan nautiskelu sellaisenaan – lasiin tämän kuitenkin suosittelen kaatamaan. Hyvä olut, ei silti parin vuoden takaisen Nokian Keisari 66 APAn mittakaavassa, mutta hyvä esiintulo joka tapauksessa.

Kurkkaa vielä Tuopillisen taiteellisempi näkemys aiheesta:


Iisalmi Pale Ale

6 kommenttia:

  1. Piristävä uutuus kaikin puolin! Kaupan hyllystä suorastaan huusi ottamaan mukaansa. Eli toimii hyvänä huomiovärinä tuo oranssi tölkin pinta.
    Maku oli IPAmainen ja suutuntuma hyvän rapsakka. Tätä siis lisää. Jo ehkä tulevana viikonloppuna?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin on tuntunut kansalle maistuvan - Olvihan ilmoitteli että ensimmäinen satsi on myyty jo loppuun. En sitten tiedä meinasiko panimon varastojen vaiko jopa jo kauppojenkin osalta. Joka tapauksessa hyvin onnistunut esiintulo Olvilta ja kyllähän tätä suositella voi :)

      Poista
    2. IPA on tietty olutlaji...olenko aivan hukassa, mutta eka suutuntuma oli kauhea. Voi johtua siitä mitä olin syönyt jne..Puuttui maku ja oli sillai lattea...olut oli aivan juotava en halua sillai moittia, mutta jos haluaa...tai no olkoon...Hyvä yritys

      Poista
    3. Tämä on jakanut mielipiteet, itselleni toimi ihan mukavasti mutta myös eriäviä pohdintoja olen kuullut :)

      Poista
  2. Olvin paras olut so far.

    VastaaPoista
  3. Ruokakauppa olueksi erittäin positiivinen yllätys. Suosittelen.

    VastaaPoista