keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Baumburger Heller Bock


Tänä keväänä mieleeni hiipi pitkästä aikaa suuri kaipuu perusvarmojen, germaanisten makujen äärelle. Klosterbrauerei Baumburgin Heller Bock valikoituikin erään keväisen viileän alkukesän illan juomaksi ja kyllähän tällainen runsas, mauiltaan syvä laatulager paikkansa löytää.

Klosterbrauerei Baumburg sijaitsee kaakkoisen Baijerin laitamilla, Altenmarktin kaupungissa, jossa ei luostaripanimon lisäksi juuri muuta näyttäisi olevan. Panimo on perustettu jo vuonna 1612, mutta aikaisimmat merkinnät oluen valmistuksesta ovat peräisin jo vuodelta 1435. 1803 tapahtuneen maallistumisen myötä luostarin 1100-luvulta saakka lähtöisin ollut hengellinen toiminta tyrehtyi, mutta onneksemme olut jatkoi virtaamistaan. 


Jäämistö siirtyi kaupankäynnin myötä Hernn von Röcklin omistukseen, mutta omistajuus vaihtui vain seitsemän vuotta myöhemmin henkilökohtaisen konkurssin vuoksi. Huutokauppojen ja omistajanvaihdosten tiimellyksessä osa luostarialueen rakennuksista purettiin ja muokattiin rankalla kädellä, mikä ei ole sinällään mitenkään ainutkertainen ilmiö eurooppalaisten luostareiden maallistumisen jälkimainingeissa. Vuodesta 1875 lähtien panimotoiminta on ollut Dietlin suvun hallinnassa ja nykyisin johtoportaassa istuvat Dominik Tapper ja Ludwig Dietl.

Pitkä ja värikäs historia, oivalliset puitteet ja sijainti lähes Alppien kainalossa… Tämän lisäksi Baumburger on varsin omavarainen toimija. Oluiden valmistukseen käytetyt ohrat tulevat omilta pelloilta, kuten jo vuosisatojen ajan on ollut tapana tehdä. Mallastus tapahtuu yhteistyössä seutukunnan yrittäjien kesken, vesi tulee omasta kaivosta ja humalatkin ovat kotoisin Hallertaun-alueelta. Panimon tuotekirjo koostuu perisaksalaisista mallasherkuista ja niitä valmistetaan maltilla ja tyystin kiireettä. Nyt maistelussa oleva Heller Bock tehdään perinteisen reseptin mukaan. Kuusitoista päivää kestävän pääkäymisen jälkeen olut siirretään puoleksi vuodeksi luostarin jääkylmiin kellareihin kypsymään.

Läheltä, perinteisesti, huolella ja taidolla… Kuulostaa oikein mainiolta.

Baumburger Heller Bock
Samea, oranssisenkeltainen olut komealla vaahdolla. Kutsuva näky hämärtyvässä kevätillassa… Tuoksu on pyöreän maltainen, hieman hedelmäinen ja hunajainen. Kevyttä mausteisuutta, pehmeä, runsaan maltainen, kevyesti makea. Hieman jopa banaaninen – outoa, mutta toimivaa.

Maultaan hyvä. Rehtiä, runsasta maltaisuutta kevyen hunajaisella makeudella terästettynä. Kuivaleivosmaista hedelmää, lopussa potkivaa mausteisuutta sekä kevyttä katkeroa. Alussa myös hienoita banaanisuutta.

Vaaleahkoksi lageriksi varsin syvän tuntuinen, lopussa kuivuva ja sopivasti pureva. Tasapainoinen, melko runsas.

Tuomio: Varmaa lagerosaamista Saksan suunnalta. Hyvin toimiva heller bock – ei enempää eikä vähempää.

Pisteet: 35/50

1 kommentti: