tiistai 29. syyskuuta 2015

Hiisi Kiito Ginger Pale Ale

Kiito tiellä kumollaan...
  • Tyyli: Aromatisoitu olut (Ginger Pale Ale)
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi 
Kiito kumma tuuliaispää //  Levottomii asuttelevi //  Vanhimpiinsa hämärtää //  Tuulen tuomii liikuttelee.
Syksyn kunniaksi Hiisi keitteli maitokauppavalikoimiin parikin uutuutta, joista ensimmäisenä yhytin inkiväärillä aateloidun pale alen, Kiiton. Etiketin perusteella Kiito on mitä ilmeisimmin jonkinlainen pakkopaitaan puettu sarvipäinen mato (kenties hirvikärpäsen toukkavaihe?), joka kieli pitkällä hamuaa virkistävää kurkun kostuketta. Inkivääri onkin toimiva osanen hedelmäisen raikkaissa janojuomissa, eikä sen kanssa metsään mennä oluidenkaan saralla – ei vaikka ginger alet sun muut sokeriviritykset todella puistattavia ovatkin. Melko harvassahan nämä tuntuvat vielä olevan, mutta ainakin Rekolan Kesäkolli toimii todella hyvin ja toipa Stadin Panimokin oman ginger pale alensa vast’ikään markkinoille. 

Muistelisin keväällä järjestetyn ”yrittäjäillan” aikana jonkun paikallaolijan puhuneen inkiväärillä maustettujen oluiden toimivuudesta ja nytpä tuota ajatusta on viety eteenpäin aina pulloon saakka. Se, että onko tapahtumilla varsinaista yhteyttä ei ole tiedossa, mutta kyseinen tilanne kuitenkin muistui allekirjoittaneen mieleen heti oluesta kuullessani. Itse muuten makustelin mielessäni silloin ananasAPAa, joten pitääpä alkaa kyselemään tämän innovaation perään...
Tuoreella inkiväärillä maustettu ja hedelmäisesti humaloitu aromikas Pale Ale.  Nauti viilennettynä (8-10°C) raikkaan cevichen tai oikeastaan minkä tahansa chili-korianteri-lime -kolminaisuutta noudattavan ruoan kanssa. Musiikkipariksi suositetaan mitä innokkaimmin Teddybears- orkesterin Fresh-albumia.
Kaislikossa sorsa sousi...
Hiisi Kiito Ginger Pale Ale
Keskitumman keltainen, kevyen oranssista sävyä omaava ja hieman sumuinen olut. Tuoksu on varsin voimakas, odotetusti tuoreen inkiväärinen. Matkassa on sitrusmaista tuntumaa aromaattisen vaalean hedelmäisyyden ja vienon makeuden rinnalla. Oikein hyvä.

Myös maku toimii... Raikkaan aromaattisessa, tuoreen kutsuvassa tunnelmassa tanssahdellaan tuoksun tavoin inkivääristen värien tahdissa. Ronski inkivääriannos ei runsaudessaan huolimatta tunnu päälle liimatulta, vaan se sulautuu kauniisti dominoiden sitruksisen kirpeään, vaalean hedelmäiseen ja hivenen yrttiseenkin tunnelmaan. Maut tukevat toisiaan hienosti ja kokonaisuus vaikuttaakin speksejään runsaammalta, silti kesäisen virkistävältä. Inkivääri tehostaa lopun pitkää puristusta ja näin viimeistelee tiukan päiväpuhteensa. Välillä kielen päällä toki pyörähtää kevyttä pesuaineen makuvivahdetta, mutta raikastahan sekin on...

Tuomio: Runsasta inkivääriä hienosti ilmentävä, raikas ja aromaattinen kesämuisto sopivan särmikkäällä purevuudella ja runsaan aromaattisella tunnelmalla. Jos on Kiito tiellä, juo se pois!

Pisteet: 36/50

perjantai 25. syyskuuta 2015

Lost Abbey Carnevale


For centuries Venetians lightened the dark of winter with an elaborate upending of social order. In donning a disguise for Carnevale, for one night a pauper could become a prince, a learned man a fool, a proper lady a passionate lover… And no one would be wiser.
This beer is our tribute to that grand celebration of the unexpected. A Saison-style blonde ale with American hops and… well, that’s all you really need to know. Now put on your mask, raise your glass, and toast to the magic of a winter’s night mystery.
Lo Carnevale!

Karnevaalihumua kalifornialaisen Lost Abbeyn voimin. Aina keväänajan paastosesonkiin valmistuva Carnevale on Amarillolla ja Simcoella humaloitu saison, johon on vuodesta 2009 lähtien lisätty kumppaniksi brettaa. Erilaiset olutportaalit ja jopa panimon kotisivut kertovat vahvuudeksi 6,5%, mutta ilmeisesti vuosikerroissa on eroja. Omani on nimittäin ilmoitettua muhkeampi, saisoniksi jo melko ryhdikäs kahdeksan prosentin lukemallaan. Todennäköisesti kyseessä on vuoden 2015 painos, mutta varmaksi en sano – vuosilukema unohtui tarkastaa pullon kyljestä ennen sen toimittamista kierrätykseen. 

Lost Abbey Carnevale
Carnevale on yllättävän pehmeäntuntuinen, rauhallinen ja ehkä vähän ponnetonkin saison. Brettan tallimaisuus ei ole suurissa määrin esillä taustalla kajastavaa, kuitenkin oman erityispiirteensä oluelle antavaa loimisuutta lukuun ottamatta. Ehkä ajan kanssa sekin voimistuisi… Yleisesti olut melko kuiva, lopussa pippurisen mausteinen ja perushiivainen. 

Matkassa on ajoittain itsestään merkkejä antavaa hedelmäisyyttä varsin vaalein sävyin, mutta myös sitrusmaisempiakin maisemia lopun happaman kirpeään rutistukseen on maalailtu. Yleinen pehmeys lienee peräisin maunkin puolella esiintyvästä, melko ryhdikkäästä mallaspuolesta, joka tuo mukaan vaalean viljaisuuden lisäksi myös kevyttä makeutta.

Tasapainoinen, samalla hieman tasapaksu ja varmankin päälle pelattu brettasaison. Perusvarma, turhan särmätön olut, joka ei sydäntä onnistu sulattamaan. Odotuksiin nähden ihan kiva.

Pisteet: 35/50

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Laitilan Wasaborg Savuvehnä

Tällä kertaa maistellaan tummaa, savuisen tunnelmallista vehnäolutta maamme suurimmalta pienpanimolta… Olut kuuluu Alkon paikallisvalikoimaan ja on harmillisesti saatavilla vain pienestä osaa Etelä-Suomen myymälöitä. Oluen etiketissä nenäänsä nyrpistävä, röyhelöpaitaan puettu Jone Nikula esittää Kustaa II Aadolfin aviotonta jälkeläistä, Wasaborgin kreivikunnan Kustaa Kustaanpoikaa. Ilmeisesti Suomessa on 1600-luvun hujakoilla ollut Wasaborg-niminen kreivikunta, johon panimonkin kotikonnut ovat tuohon aikaan kuuluneet… Jälleen kerran koen olutharrastuksen sivistävän vaikutuksen, näistä minä pidän!

Mutta sitten itse olueen. Wasaborg Savuvehnän valmistukseen on käytetty pyökkisavustettua ohramallasta sekä tammisavustettua vehnämallasta. Suloisen savuinen mallaskuorma on noudettu oikeaoppisesti Bambergista. Savumaltainden (85%) lisäksi joukosta löytyy karamellivehnä- ja suklaamaltaita sekä Northern Brewer- ja Hersbrucker-humalia. Kokonaisuus on juurikin niin toimiva kuin miltä se vaikuttaakin – tunnelmia, aitoja makuja ja nautinnollisia hetkiä… Ottaisin vakiovalikoimaan ihan mieluusti!

Laitilan Wasaborg Savuvehnä
Kevyesti punertavan ruskea, kohtalaisesti vaahtoava olut. Tuoksu on hyvä. Nahkaista palvisavuisuutta löytyy ihan mukavasti, mutta myös mausteisen hiivainen vehnäpuoli on hyvin edustettuna. Tunnelma on kohdillaan mikä lupaa hyvää.

Eikä maustakaan voi valittaa... Riihimäistä savuisuutta, jossa on matkassa niin nahkaa kuin palvisempaakin tuntua. Sellainen kevyen savusaunainen tunnelma. Hieman salmiakkia, pippurimausteista hiivaisuutta sekä lopussa kutkuttavaa tervaisuutta. Oikein miellyttävä ja puhutteleva. 

Tuomio: Laitilalta oikein toimiva, pehmeän mökkitunnelmainen savuvehnä, jota soisi olevan tarjolla laajemminkin.

Pisteet: 35/50

maanantai 21. syyskuuta 2015

BrewDog Hello, My Name Is Holy Moose

Kauden värejä...
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 5,5
  • Panimo: BrewDog, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti

BrewDogin Hello My Name Is –saagan tuorein lanseeraus kutsuu pohjoisen heimot saman lasin äärelle. Holy Moose ammentaa inspiraatiota aiemmin Suomeen, Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan suunnatuista HMNI-oluista ja yhdistääkin tämän rapsakan IPAn makumaailmaan Päivistä, Mette-Maritista, Sonjasta ja Ingridistä tutut marjavivahteet eli mustikan, puolukan, tyrnin ja lakan (siis hillan, ehe-ehe). Maltillisen vahvuinen (5,5%) olut on ryyditetty Citra-, Centennial-, Challenger-, Bramling Cross- ja Mosaic-humalin, joten sarjalle tyypillisesti hedelmäisen marjaisaa menoa lienee odotettavissa. Yleisesti marja-IPAt eivät ole puhutelleet hedelmämaustettujen versiointien vakuuttavuudella, mutta ehkä tämä pohjolan metsistä kerätty marjakori onnistuu kääntämään pääni…

Panimon porukka taitaa brändäyksen ja varsin hämmentävä videohan siellä Holy Moosenkin tarinaan oli tekaistu. Teollisuuslagerin terrorisoimat heimot halutaan pelastaa rajat ylittävällä, trans-nordic-IPAlla, mikä ajatuksena vaikuttaakin varsin kiehtovalta. Jahtikauteen istuva hirviotus vie ajatukset pakostakin puolukkamättäiden äärelle, aitoon mökkimaisemaan ja tottahan olut näissä olosuhteissa sitten piti testatakin…

The Holy Moose has brought about a gathering of Nordic clans; with it comes a berry IPA overflowing with tart citrus flavour.

We have created a beer to honour the people of Scandinavia and the Nordic lands. The Holy Moose led us to the key ingredients from each of these proud nations. For Denmark? Blueberries. Finland? Sea Buckthorn. In Norway, he found us Lingonberries. And Sweden, the emblematic Cloudberry. A trans-nordic mash up of our acclaimed Hello my Name is series of brews.
Trans-nordic IPA?

BrewDog Hello My Name Is Holy Moose
Hieman epäilyttävän näköinen, punertavan mehumainen, hieman rusehtava olut. Tuoksu on raikas, sitrusmaisen havuinen, karpalon marjaisa ja syyspakkasen viileä. Erikoinen kombinaatio - ei aivan vakuuta.

Maussa on sellaista päälle liimatun marjakoktailin tunnelmaa... Havuisen greippinen purevuus toimii yhdessä kevyen yrttisen raikkauden kanssa. Humalointi onkin hyvin esillä. Pääasiassa tuoreen puolukkaista, kirpeän hapanta marjaisuutta löytyy niin ikään melko runsaasti - aivan kuin joukkoon olisi isketty hyvällä kädellä puolukkamehua. Ehkä siellä sitä hillankin oranssista sävyä matkassa on, mustikka kaikuu lähinnä jälkimaun puolella.

Noh, yksittäisinä elementteinä kukin marja toimii hyvin ja on yllättävän vaivattomasti esiin poimittavissa. Varsin puhtaita makuja siis. Kokonaisuutena tarkasteltaessa ne kuitenkin osoittautuvat turhiksi lisukkeiksi ko. oluen makupaletissa eikä sekoituksesta muodostu yhtenäistä saati tasapainoista...

Tuomio: Marjaisalla lisällä ryyditetty IPA, joka toimisi paremmin ilman pohjolan metsien antimia. Marjat vain eivät IPOissa tunnu toimivan…

Pisteet:28/50

Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose


Tällä kertaa lasiini etsiytyi varsinainen nimihirviö, Kalifornian Boonvillestä Keski-Suomeen rahdattu Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose. Euroopassa jo sukupuuton partaalle ajautuneet, pitkäikäiset oluttyylit ovat saaneet uuden elämän USAn craft beer –vallankumouksen myötä amerikkalaisten pienpanimoiden alettua valmistamaan omia versiointejaan Berliner Weisseista ja kumppaneista. Tarina pätee myös Thuringen alueen mineraalisen suolaiseen, vaalean happamaan oluttyyliin eli Goseen, jonka aikoinaan iloisesti virranneet hanat kuivuivat 1900-luvun aikana käytännössä kokonaan.

Anderson Valley Brewing Company on ottanut komeasti nimetyn Gosen omakseen ja liittänyt sen osaksi omaa Session Series –sarjaa. ”Kepeisiin kesäoluihin” keskittynyt sarja kantaa nimessään panimon kotipitäjää halkovan valtatie 128:n kunniaa, mutta nyt maisteltavan tölkki-gosen nimen loppuosa on silkkaa hepreaa. Ja se on ihan harkittu veto. Panimo on nimittäin lainannut nimensä Boonvillen kaupunkia ympäröivältä laaksolta, johon muodostui aikoinaan maantieteellisen eristäytyneisyyden vuoksi oma kieli – Bootling. Nykyisin tuo paikallisidentiteettiin liitetty ylpeyden aihe on jo ehtinyt hiipumaan, mutta sen tarina elää vahvana mm. paikallispanimon oluiden kautta. The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose on mukaelma eräästä hieman raamatullisemmasta lausahduksesta, jota näin Bibble Beltin vaikutuspiirin ulottumattomissa on kuitenkin rohjettu hieman päivittää tilanteeseen sopivammaksi. Ainakin omaan korvaan isä, poika ja pyhä Gose kuulostaa oikein sopivalta sloganilta ikiaikaisen oluttyylin kohdalla. 

Anderson Valley Highway 128 The Kimmie, The Yink, and the Holy Gose
Vaaleankeltainen hieman oranssinen olut. Tuoksu hieman hunajaista makeutta antava, pääosin greippisen raakaa happamuutta tarjoileva. Hieman myös hedelmää, melko raikas ja kesäinen.

Maultaan ehkä hieman turhan pehmitetty, silti hyvin greippisen omenaista happamuutta ilmentävä. Paras särmä kuitenki puuttuu ja kohtalaisen pyöreä, hedelmäinen ja makeahkon maltainen puoli kesyttää kokonaisuuden melko helpoksi.

Hapan muttei tarpeeksi terävästi...

Pisteet: 32/50