sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

Alkon Pienpanimo-oluet 2016: Hiisi Loviatar

Rukiista viiniä...
  • Tyyli: Barley Wine
  • Alk.%: 10,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi 
Synnystänsä rummuteltu //  vasaraksi vainotuksi //  perkeleestä seuraavaksi //  pahan perkeeks pohjolasta.
No niin… Raiwainia Jyväskylästä… Jo vain! Hiisi on veikeä panimo: modernit linjat, mytologiset otukset ja lönnrötimainen tarinaniskentä. Siinä on sitä jotain. Paikallispanimoni on tavannut tuoda Alkon ”jokakeväiseen” pienpanimoantiin aina jotain omaa tuotantoketjuaan hieman venyttävää uutuutta. Pläkki ja Aarni ovat osoittaneet toimivuutensa ja vakiinnuttaneet paikkansa jatkuvassa tuotannossakin. Samalla ne ovat vieneet koko panimon toimintaa eteenpäin ja nyt on taas aika ottaa uusi askel. Näistä askelista minä pidän…

Panimon paahtimoasiantuntija-Topsukka kuuleman mukaan rakastaa rukiista mäskätyn oluen jälkeensä jättämiä puhdistushommia, joten rehti ruisviini sopinee sitä myöten kuvaan mainiosti. Pohjan akka, myyttisen Pohjolan johtaja on tottavie oluensa ansainnut (vaikka vähän ilkeä vissiin olikin) ja ruis tuntuu hiisiläisten kätösissä taittuvan olueksi huomattavan onnistuneesti. Rukiista taikuutta voitaneen jo pitää panimon tavaramerkkinä! Hiisin sampo on tosiaan taas jauhanut ja myyttinen saaga on saanut maistuvaa jatkoa. Jyhkeä, Columbusta, Chinookia ja Cascadea rukiisen runkonsa päällä kantava olut on todellinen nautinto, joka pitänee myös hienoisesta ajan hampaan puraisusta. Etiketin tiukkanokkainen otus tuo muuten mieleen posauspommista naamalleen saaneen Milla Magian, tai jos ajatuksella oikein leikitellään niin muutaman "ikinuoren" julkisuudenhenkilönkin siinä voisi nähdä...

Hiisi Loviatar
Valoa vasten punertava, varsin ruskea ja mahonkinen olut tahmealla vaahtokerroksella. Tuoksu, noh, perhana. Rukiisen vivahteikkaalla, imeltyneen limppuisella ja kevyen mämmiselläkin pohjalla makaa valtava kirjo erilaisia komponentteja. On mäntyistä tuoreutta, aprikoosimaista hedelmäisyyttä, mutta myös kuivatun luumuista makeuttakin. Rusinaa, pähkinää, vähän sitrustakin… Neulasia! Nehän sopivat rukiin kanssa hyvin yhteen. Lämpöä, mallasta, hedelmäistä aromikkuutta – onpa kokonaisvaltainen!

Ja sama tarina jatkuu maussa… Pehmyesti soljuva, sivussa sopivasti karhea, vähän tahmea ja mukavasti lämmittävä nektari osuu suoraan makuhermoon. Rukiinen limppumaisuus, kuivahedelmäinen makeus ja männiköstä nouseva, kukkaista terävyyttä nostava purevuus muodostavat kauniin, voimakasmakuisen ja syvän kokonaisuuden. Vähän pähkinää, ehkä hieman mausteitakin, lopussa sitrushedelmäistä rutistusta. Toki vielä vähän tuoretta, mutta samalla mukavan potkivaa. Ei hemmetti, olen rakastunut.

Tuomio: Vielä vähän kulmikas, moniulotteinen ja lämmin ruisviini Hiisiltä. Brändäystä myöten puhutteleva, suunmukainen ja miellyttävä kokonaisuus, jonka kehittymistä kellarin kätköissä odotan mielenkiinnolla.

Pisteet: 41/50

lauantai 26. maaliskuuta 2016

Pääsiäisherkkua kellarista: Gouden Carolus Easter Beer 2012

Pääsiäisen makuja säilöttynä...

Pääsiäinen tarjoaa pakanallekin pitkät vapaat, mitkä tänä vuonna tulivat kyllä tarpeeseen. Aurinkoiset hankikelit loistavat tänä vuonna poissaolollaan, mutta onhan harmaudessakin viehätyksensä. Saksasta saapunut vehnäolutkuorma sai kuitenkin jäädä odottelemaan keväisempiä kelejä kun suuntasin kulkuni kohti kellaria.

Kaivelin kellarin kätköistä esiin belgipanimo Het Ankerin jyhkeän pääsiäisoluen. Se on odotellut varmassa tallessa avaamista jo useamman vuoden, lähinnä siksi etten ole sitä koskaan muistanut pääsiäisrientoihin mukaani kaapata. Pullo on muistaakseni ostettu Alkosta keväällä 2012, joten ikääkin alkaa olemaan jo reippaasti nelisen vuotta. Parasta ennen –päiväys näkyy umpeutuneen jo viime vuoden lopulla mutta eipähän tämmöinen 10,5%:nen nektari mihinkään karkaa. Joskus jopa päinvastoin.

”Hankkeri” tunnetaan eritoten ryhdikkäistä ja vahvoista belgialeistaan ja samaa linjaa jatkaa myös aniksella ja curacaon kuorella maustettu Easter Beer. Pupuja, pääsiäismunia ja värikkäitä vaskikelloja vilistävä etiketti muuten on mainio esimerkki lainsäädäntömme mielivaltaisuudesta ja tekopyhyydestä. Joulupukin kuva kun on olutpullossa suuri soosoo, mutta puput ja pääsiäismunat eivät saman tulkinnan mukaan lapsia luonnollisesti kiinnosta. Veikeää…

Lisätäänpä vielä loppuun tällainen: EHYTin projektipäällikkö Anne Ahlefelt muuten sanaili lapsi, pääsiäinen ja viini –aiheesta ihan osuvasti: Saanko minäkin viiniä? –kirjoituksessa pulloa ei kehoiteta piilottamaan lapsosten silmiltä, eikä yksiselitteistä kieltämistä suositella aiheen läpikäyntiin. Avoin keskustelu, perustelu ja niiden pohjalta rajojen asettaminen ovat hyvä tapa ohjata jälkikasvua terveen kulttuurin pariin. Tästä olen samaa mieltä.

Gouden Carolus Easter Beer 2012
Rusehtava, valoa vasten punertava ja melko samea olut. Jonkin verran sakkaa näyttää mukana leijuvan, vaahto on oikeastaan ainut kaunis asia tässä oluessa – ainakin lähempää tarkasteltuna. Tuoksu on suoraan pullon suusta pehmeän aniksinen, vähän salmiakkimainen ja lempeän yskänlääkemäinen. Lasiin kaadettuna tuoksu hieman tasaantuu. Anis ottaa tukevan jalansijan muttei käy päälle. Se henkii pehmyttä, tasaisesti levittäytyvää ja muuhun lääkeyrttisyyteen nojautuvaa tunnelmaa. Yskänlääkettä, salmiakkisuutta sekä paahtuneen siirappista makeutta löytyy myös. Samoin kuivaluumuista ja rusinaista hedelmäisyyttä sekä karamellista, osin kuivakakkuista maltaisuuttakin.

Maku jatkaa tuoksun linjoilla. Anis on hienosti esillä ja määrittää oluen hyvin pitkälle menemättä silti äärimmäisyyksiin. Oluen perustana on rusehtavan karamellinen, kuivatun luumuista ja rusinaista hedelmäisyyttä henkivä kokonaisuus. Paahtuneen siirappinen imelyys on melko tiivistä, lähinnä loppumaussa esiintyvää, aniksiseen raikkauteen ja kevyeen katkeroon sekoittuvaa. Hyvällä tasolla siis liikutaan. Tunnelma on lämmin, hieman huulia tahmaava ja lopussa kevyesti polttelevakin. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että se viimeinen silaus, ryhdikäs potku jää mauista uupumaan. Osin laimea kuva kokonaisuudsta nimittäin jää. Liekö aika sitten pyöristänyt parhaimman terän…

Mutta. Hidas nautiskelu on paikallaan, sillä oluen nerokkuus pääsee valloilleen hyvin hitaasti. Maut syventyvät, tunnelma tiivistyy ja belgihedelmäinen, tumman karamellimaltainen ja hivenen paahtunut nektari hyväilee makunystyröitä. Anismainen tunnuspiirre sulautuu joukkoon saumattomasti täydentäen hienon kokemuksen. Tätä vaihetta vain piti vartoa pitkälti toista tuntia…

Tuomio: Anista, rehtiä belgitunnelmaa ja vähän ehkä ajan hampaankin jälkeä henkivä pääsiäisolut. Hyvä, tunnelmaltaan toimiva mutta ehkä vähän parasta teräänsä menettänyt belgi. Iski tuoreena paremmin, vaikka ihan hyvä on nytkin. Maltti on tässäkin valttia ja odotus palkitaan.

Malttamattoman pisteet: 34/50

Nautiskelijan pisteet: 39/50

keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Mikkeller Black Hole


Joulun alla pieni osa Alkon hyllymetreistä hävisi kirjaimellisesti mustan aukon vaikutuksesta. Mikkellerin jyhkeä, kahvilla, vanilja- ja cassonadesokerilla sekä hunajalla tuunattu imperial stout nimittäin iskeytyi talven kunniaksi valikoimiin. Minulla on jossain kellarin perukoilla useamman vuoden ikäinen pullo Mikkeller Blackia, joka on oikeastaan puolivahingossa unohtunut sinne. Black on the strongest beer in Scandinavia ja muistaakseni oman pulloni vahvuus huitelee siellä 16,5% hujakoilla.

Nyt kuitenkin maistellaan samaisen panimon Black Holea. Se on ”kevennetty” versio Blackista, vahvuudeltaan vaivaiseen 13,1%:iin jäävä imperial stout. Mausteaineiden lisäksi oluen valmistuksessa on käytetty muun muassa suklaa- ja savumaltaita, paahdettua ohraa ja kaurahiutaleita. Melko töpäkästä humaloinnista vastaavat Simcoe- ja Amarillo-lajikkeet. Oikeastaan maistelu suoritettiin jo joulun välipäivinä, kuten hämyisen kuvan rekvisiitasta voi päätelläkin. 

Mikkeller Black Hole
Käytännössä täysin musta olut ruskealla vaahdolla. Aika jyhkeän oloista tavaraa... Tuoksun runsas greippisyys on melko pistävää, jopa autonkumista kitkeryyttä henkivää. Tumma tunnelmaisuus pysyttelee taaempana paahtuneen maltaisuuden ja kahvin aromikkuuden teesein.

Myös maussa on läpitunkevaa greippisyyttä, joka autonkumin sijaan esittäytyy hieman raakana, kuoren rapeana kitkeryytenä. Ominaisuus ei leimaavuudestaan huolimatta varasta näyttämöä täysin. Kahvinen, paahteisen maltainen puoli tasapainottaa tunnelmaa soljuvan syvän olemuksensa myötä. Hieman tahmaavaa makeutta, ehkä vienoa mausteistakin särmää... Myös alkoholi lämmittää. Tuntumaltaan runsas, kevyen öljymäinen mutta toisaalta kohtalaisilla hiilihapoilla hieman särjetty.

Tuomio: Kitkerän greippinen, hennommin paahteinen imperial stout taustan siirappisella makeudella terästettynä. Ei oma suosikki vaikka kiehtova onkin.

Pisteet: 38/50

maanantai 21. maaliskuuta 2016

Aldersbacher Kloster Dunkel

Aijjai, dunkelia Saksan suunnalta. Aldersbacherin perinteikäs luostaripanimo sijaitsee melko lähellä Itävallan ja Tsekin rajaa Baijerin osavaltion itälaidalla. Ensimmäiset merkinnät vanhan luostarin yhteydessä toimivasta panimosta löytyvät jo vuodelta 1268, jolloin reilut sata vuotta aiemmin hengellisen pyhätön rakentaneet munkit valmistivat mallasjuomaa oman ajattelunsa voiteluun. 1500-luvulla alueen viinituotanto joutui vaikeuksiin ilmasto-olosuhteiden muuttuessa ja olut valtasi alaa pitopöydissä sekä kansan kolpakoissa. Kirkollisen liikkeen tehtävä oli luonnollisesti tarjota auttava kätensä rahvasta kohtaan ja näin luostarillinen panimo aloitti kaupallisen oluen valmistuksen. Muutos vaati panimolaajennuksen, jonka yhteydessä perustettiin myös oma humalatarha.

Aldersbacher Kloster Dunkel
Punertavan ruskea, kaunis ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksultaan melko vaatimaton… Kevyen imeltynyttä limppua, luumua, pähkinää ja ohutta yrttisyyttä. Hieman vaisu, joskin lupauksia antava.

Maultaan sitten ryhdikkäämpi, suorastaan erinomainen esimerkki hyvästä dunkelista! Edelleen rusehtavan limppuista maltaisuutta sopivan imeltyneellä tuntumalla. Hieman kuivaluumuista sävykkyyttä, kuivahkoa pähkinää ja lopussa sopivasti purevaa yrttisyyttä. Jälkipotkussa vähän mausteista kaikua, maltaan puolella myös kevyttä paahteisuutta. Nyt on suunmukaista menoa!

Tuomio: Leipäisen maltainen, ruskeasävyinen lager sopivalla katkeron purulla. Jälleen yksi hyvä syy muuttaa Saksaan…

Pisteet: 37/50

perjantai 18. maaliskuuta 2016

Pollyanna Lexical Gap


Sometimes, the English language just doesn’t have a word for something. There are words like YOLO, twerk, and OMG, but for some reason there isn’t a plural word for “you.” Sorry, but “ya’ll” or “youse” or even “you guys” doesn’t quite fill the lexical gap. Our Lexical Gap IPA is straight west coast, you guys (see what we did there?). Brewed with massive amounts of Citra, Centennial, Simcoe, and Columbus hops, finding a word to describe your gratification might be pretty tough. Most expletives, however, will probably suffice.
Eli Citraa, Centennialia, Simcoeta ja Columbusta tölkintäydeltä. Kyllähän se käypi. Kaksi Illinoisin osavaltiossa vaikuttavan Pollyanna Brewing Companyn olutta tuli alkuvuodesta saataville Alkoon ja naapurin kehoituksesta rohkaistuneena nappasin matkaani tölkillisen IPAa…  Kuuden euron kappalehinta 0,473l pakkauksesta on kohtalaisen kova ja vaikka eri forumeilla tykätäänkin käydä pessimististä tuoreuspoliittista sanailua (jokaikisen) jenkki-IPAn maahantuonnin järkevyydestä, oli tämä pönikkä helposti kertalaakinsa väärti.

Pollyanna Lexical Gap
Oranssisen keltainen, kauniista vaahtoava olut saa suun napsamaan. Tuoksu iskee täysillä, nyt on hyvää juomaa lasissa. Runsas, greippisen hedelmäinen humalointi esiintyy purevalla, tyylikkään suoraviivaisella ja erittäin pirteällä otteella. Vaalea yleisilme on raikas, hyvällä tapaa keveän oloinen ja kaikin puolin kutsuva.

Maultaan kerrassaan mainio. Greippinen katkeruus tarraa kiinni heti ensi metreillä nostaen profiiliaan kohti tiiviisti purevaa loppuhuipennusta. Matkaa tahdittavat vaalean hedelmäiset sävyt trooppisen tuulenvireen muodossa ja kevyen mausteinen kuivuus tehostaa loppuvaiheen intensiivistä viimeistelyä. Kevyen tahmeaa pihkaisuutta voi poimia etenkin jälkimaun tunnelmasta. Runko on viimeistelty taidokkaasti. Päällisin puolin häviän kevyt, hieman ranskanleipäinen, aavistuksen keksinen ja vaalea mallaspohja pysyttelee taka-alalla, mutta tarkemmin tutustuttaessa tarjoaa miellyttävän rotevan, joskin riittävän kepeän tuen humalaiselle rynnistykselle. Tällaista balanssia soisi tapaavan useamminkin, vaikka vähän muhevammista IPOista pääsääntöisesti pidänkin.

Tuomio: Napakka, suoraviivainen ja oikein puhutteleva IPA. Greippiä, mäntyä, vaaleutta, purevuutta. Nice!

Pisteet: 41/50

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

CRAK White Rabbit



CR/AKia Alkossa...
  • Tyyli: Witbier
  • Alk.%: 6,0
  • Panimo: CRAK Brewery, Campodarsego, Italia

Kohta koittavan pääsiäisen kunniaksi pöytään kannettiin valkoista jänistä saapasmaasta. Tyylikkään puhdaslinjainen pullo pitää sisällään korianterilla ja Balin pippurilla maustettua witbieriä. Venetolainen, varsin nuori panimo on ehtinyt jo keräämään mainetta Italian ulkopuolellakin. Laatupanimo, ainakin huhupuheiden perusteella siis kyseessä. Sinällään onkin aika erikoista, että suht tuoreet eurooppalaispanimot ovat kotimaisia verrokkeja paremmin esillä kansainvälisillä olutmarkkinoilla. Onko kyse suomalaisesta, käsittämättömän kädettömästä lainsäädännöstä vaiko mistä? Vähän nihkeästihän uudet pienpanimot Alkoonkaan lähtevät, joten tietty tällainen uusi italialaistulokas herättää kummastusta.

Noh, vastuullinen alkoholimonopolimme otti joka tapauksessa CR/AKia hyllyyn ja kyllähän tuota piti testiin käydä hakemassa. Mainitun maustekirjon lisäksi oluesta löytyy mm. spelttivehnää ja kauraa ja se on humaloitu Saazilla. Moderni panimo modernilla brändäyksellä, mutta kyllähän tuo CR/AK-kirjoitusasu vähän rekkamiehen hymyä muistuttaa… Just saying…

CR/AK White Rabbit
Tasaisen samea, haaleankeltainen olut henkii keväistä valoisuutta. Tuoksultaan se on suhteellisen mieto, vaalean vehnäinen, kevyesti mausteista hiivaisuutta esittelevä ja kevyen hedelmäinen. Pippuria, ohuen hunajaista makeutta ja kukkaismaista mesisyyttä. Hento, vaalea, virkeä.

Maultaan jo huomattavasti luonteikkaampi. Vaalean vehnäinen runko saa seurakseen hyvää pippurista rutistusta sekä sitrusmaisen pirteästi potkivaa tuntua. Jälkimausta löytyy vähän polttelevampaakin pippurin terävyyttä, mutta myös mausteinen hiivaisuus saa mukavasti jalansijaa. Vaaleanpuhuva hedelmälihaisuus on jatkuvasti läsnä, mutta vähän hailakkana, kevyen hunajaisena kaikuna se tuntuu mukana kulkevan. Ehkä vähän selkeyttä soisi tuohon puoleen. Matkassa on myös korianterista yrttisyyttä sekä hienoista kukkaisuutta. Kyllähän tämä keväthangille huutelee…

Tuomio: Pirteän terävä, pippurisen napakka witbier Italiasta. Vähän modernia otetta tuntuu matkassa olevan, muttei liiaksi. Hyvä viba, maistuva lopputulos, muttei ihan täysosuma.

Pisteet: 33/50