keskiviikko 24. elokuuta 2016

Uutuuksia Saimaan Juomatehtaalta


Kohtalaisen kattava esittelypaketti
Sain loman kunniaksi "pienen" näytepaketin Saimaan Juomatehtaan syksyn uutuuksista. Matkassa oli myös kourallinen perusvarmoja, jo tuttuja Marsalkka-sarjan oluita. Paperilla ihan mukavalta vaikuttava kokoonpano, johon perehdytään tarkemmin klorofyllin hiljalleen siirtyessä lehvästöstä talvisäilöön. Humaloinnin jenkkiteema näkyy olevan Brewer's Specialien painotus edelleen - nyt jopa entistä vahvempana. Mutta on siellä muutakin tuloillaan – osa kuuluu jo jossain päin Suomea kaupoissakin jo olevan:

Marsalkka Golden Ale tekee paluun. Aiemmin suodatettuna kauppajakelussa ollut luomuolut palaa valikoimiin suodattamattomana ja on saatavissa 0,33l proseccopullossa sekä 0,5l tölkissä.

Brewer's Special -sarja jatkaa laajentumistaan. Pieni tölkkikoko vaihtuu samalla suurempaan puolilitraiseen malliin. Uusia tuotteita ovat:

Uutta ja vanhaa... Lähinnä uutta.
Spesiaaleja uutuuksia.
California IPA: 4,7-prosenttinen, suodattamaton session IPA. Humalina Columbus, Cascade, Citra, Chinook, Mosaic (50 EBU). Ruokasuosituksena voimakkaat, maustetut ruoat sekä grilliherkut.  Rungossa ohran ohella vehnämallasta.

Pacific Pale Ale: 4,7-prosenttinen, suodattamaton American Pale Ale. Humalina Columbus, Cascade, Citra, Equinox (30 EBU). Ruokasuosituksena paahdetut ja grillatut liharuoat, cheddarjuusto.  Rungossa ohran ohella vehnämallasta.

Houston Brown Ale: 4,7-prosenttinen, suodattamaton Brown Ale. Humalina Columbus, Chinook, Cascade (35 EBU). Ruokasuosituksena paahdetut juurekset, makkarat ja BBQ-meno. Rungossa ohran ohella vehnämallasta. Mukana myös ripaus savumaltaita.

Oktoberfest: 5,8-prosenttinen Magnumilla ja Saazilla humaloitu (20 EBU) Oktoberfest-olut. Muista poiketen pienessä proseccopullossa.

Kootut uutuudet
Myös kahdeksas Hop Joker -erä tulee myyntiin lähiaikoina. Pakkausmuotona muiden uutuuksien tapaan puolen litran tölkki. Kesemmällä saadussa sähköpostissa mainittiin myös uusi Amber Ale, jota ei ainakaan omassa lähetyksessä näkynyt. Liekkö sitten jäänyt epähuomiossa pois tai ollut vahinkolaukaus tiedotuksessa, mutta sellainenkin voi ehkä hyvin epätodennäköisesti löytyä kohta jostain hyllystä.

Uutuuksien suunnalla mennään vielä ”vanhalla”, tölkin pintaan painetulla etikettitekniikalla, mutta Saimaahan ilmoitti aiemmin kesällä uudesta pakkausinnovaatiosta, jonka myötä tölkkeihin liimattavien etikettien käyttö mahdollistuu aiempaa paremmin kierrätysvaatimustenkin näkökulmasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti