perjantai 23. joulukuuta 2016

Jouluterveiset Iisalmesta: Olvi Xmas IPA

Olvi Xmas IPA
  • Tyyli: Session IPA
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Olvi, Iisalmi, Suomi

Joulun taikaa Iisalmesta. Olvin punertava red IPAhan tuli markkinoille jo syksyn puolella, samassa rytäkässä toimivan Black IPAn kanssa. Koska syksyn synkeys ja vuosi vuodelta aikaistuvan jouluhössötyksen vältteleminen ei jouluolutpostausta innostanut lokakuun pimeydessä tekemään, päätin jättää arvion sivuun vartomaan valkean joulun saapumista. Nyt tosin näyttää siltä, että tuota saisi Jyväskylässäkin ainakin ensi vuoteen odotella, joten laitetaan asiaa eetteriin juhlapyhän teeman kunniaksi.

Olvihan repäisi pari vuotta sitten suureen suosioon nousseella IPAllaan ja on sen jälkeen lanseerannut niin APAn, Black IPAn kuin tämän Xmas IPAnkin. Näistä ensimmäinen lienee se, joka on kolahtanut itselleni parhaiten ja sitä onkin tullut haalittua lasiin tasaisen epäsäännöllisesti etenkin kesän mökkeilykaudella. Xmas IPA sen sijaan näkyy viritetyn jouluisempiin tunnelmiin, mutta mausteaineilla ei onneksi ole lähdetty pelaamaan. Ilmeisesti oluen jujuna onkin hieman runsaampi, tummempi ja makuaan enemmän esittelevä maltaisuus. Mukavan maltainen, silti rennosti humaloitu oluthan sopii joulupöytään varsin hyvin ja mielestäni onkin ilahduttavaa, ettei jouluoluiden enää ajatella olevan pelkkää kaardemumman ja muiden joulumausteiden temmellyskenttää. Toki sieltäkin ne huiput löytyvät, mutta variaatio ei ole koskaan pahasta. 

Xmas IPA on humaloitu saksalaisella Opalilla, tshekkiläisellä Kazbekilla sekä jenkkikärkeä mukaan tuovalla Cometilla. Katkeruutta löytyy sopuisat 45 EBUa ja Olvin kotisivut liputtavatkin enemmän aromihumaloinnin puolesta. Iisalmen pienen keittoerä on 35 000 litraa eli aivan nappikauppaa eivät nämä pohjoissavolaisten diipadaapailut ole. Hyvä niin, kansa kuuluu ne ottaneen omakseen ja se jos mikä valaa uskoa tulevaan. 

Olvi Xmas IPA
Punertava, hieman ruskeakin olut vaalealla vaahdolla. Tuoksu on raikas, tuoreen sitruksinen, trooppisen hedelmäinen ja kohtalaisesti mallastakin nostava, jännän homogeeninen ja tasainen. Yrttiä ja havuakin on matkassa. Ei hassumpi.

Maultaan myös toimiva, mukavasti maltaisuuttakin korostava ja kevyen karamellinen. Sitrusmaiset päävärit pysyvät vahvoina viitoittaen tien lopun purevalle rypistykselle. Trooppinen hedelmäisyys on tuoksua kevyempää havuisuuden ja hienoisen yrttisyyden ollessa hieman runsaammin esillä. Paikoin meno on hieman kolkon kliinistä, mutta kääntyy pidemmän päälle varmaotteiseksi tasapainoisuudeksi. Jotenkin jouluoluesta saisi enemmänkin särmää löytyä, mutta ainakin tasalaatuista tavaraa tuntuu tölkitetyn.

Tuomio: Hyvä, aiempaa maltaisempi lisä Olvin nopeasti kasvaneeseen IPA-perheeseen.

Pisteet: 34/50

2 kommenttia:

  1. Miksei kukaan tajua tämän oluen ideaa: perinteinen suomalainen jouluolut on väriltään punainen, ei joulumausteinen, ja sama on tehty tälle IPAlle. Omasta mielestä tämä on Olvin IPA-sarjan huonoin, liian maltainen, perus-IPAn ollessa paras. Black IPA sen sijaan on oikein mainio tuote maitokauppavahvuiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. IPAt tosiaan kolahtavat itsellekin parhaiten näistä Olvin ristiretkistä, ei siinä. Kivahan tämäkin oli ja lopulta aika tasavahva nelikko on Iisalmesta puskettu ulos. Punainen, kotimaisesta joulupöydässä tuttu väri voi toki olla tämän oluen lähtökohta. En ole aiheesta asianomistajien kanssa rupatellut, mutta mikäs siinä jos näin onkin? Hyvä lisä valikoimiin joka tapauksessa.

      Poista