torstai 6. huhtikuuta 2017

Panimoiden läheiset välit



Stadin Panimo ja muut Stadin panimot kartalla.

Ken on naapurinsa kanssa läheisin? Kysymys, jota kuluttajat miettivät varmasti yhtä usein kuin saarilla sijaitsevien panimoiden määrää Suomessa. Siksipä taas yksi nollatutkimus eetteriin. Tällä kertaa paneudutaan siihen, millä panimoilla on keskenään lyhin välimatka Suomessa.

Kotimainen pienpanimokenttä laajenee kovaa vauhtia, maantieteellisen painotuksen ollessa vahvasti luonaaseen kallellaan. Helsinki-Lahti-Tampere-Pori-Turku –akselin rajaama rannikkoseutu käsittää hieman alle 70% kotimaan pienpanimoista. Kyseinen alue sisältää useammankin melko tiiviin panimokeskuksen, mutta mahtuu niitä enenevissä määrin myös syvemmälle maakuntiin. Helsingin keskustapanimot luonnollisesti dominoivat erilaisten tiheysmittausten kärkipäätä, mutta yllättävän läheisiä naapurussuhteita löytyy muualtakin, jopa pienempien kuntien sisältä.

Tutkin aihetta Google Mapsin antamien teitä kuljettavien välimatkojen kautta. Matkat on ilmoitettu lyhimmän mukaan, eli kyseessä voi olla jalankulku- tai autoilureitti. Pääasia, että se on fyysisesti kuljettavissa. Yritin haarukoida mukaan kaikki erilaiset mahdollisuudet, mutta ainahan listasta voi jotain puuttua. Mukana on muutama näillä näppäimillä toimintansa aloittava panimo, jottei tieto heti ensi viikolla vanhenisi. Myös makropanimot on huomioitu ja sen verran ennakkoa otin, että käytin vertailussa kohta muuttavan Fat Lizardin uutta osoitetta (jolla ei listalle sitten enää päässytkään). Sehän olisi muutoin ollut Simapajan kanssa kärkipaikalla, samassa osoitteessa kun toistaiseksi vielä toimivat.
Huom! Simapaja muutti kesän 2017 alussa Lohjalle UG Breweryn tiloihin, mikä tekee kaksikosta maantieteellisesti erottamattoman tutkiparin. Listat elävät jatkuvasti muutoinkin ja ao. taulukot kuvastavat kevään 2017 tilannetta. Aihetta voidaan tarkastella uudestaan erillisen jutun muodossa myöhemmin.
Stadi tosiaan jyllää listan kärkipäässä, vaikka ykköstila Tuusulan panimodistrictille karkaakin. Huomattavaa on, että alle kilometrin tai kahden etäisyyksiin yltää melko monta panimonaapusta. Määrän rajoittamiseksi otin maksimietäisyydeksi 10km, mutta siltikin rivejä kertyi lähes 70! Tiivistä on.

Listaa lärätessä kannattaa huomata, ettei valtaosalla panimoista ole julkisia palveluita, kuten kauppaa tai anniskelua. Mukana on myös kahden toimipisteen panimoiden isommat tuotantolaitokset, kuten Beer Hunter’sin Herralahden Panimo tai Suomenlinnan Vantaan tuotantolaitos. Katsotaan ensin koko Suomen huomioivan listan kärkipää viiteen kilometriin saakka:

Läheisimmät naapurit


Tiivistä on monin paikoin .

Helsingin panimot


Helsinki on aika vahvasti edustettuna tällä listalla ja ehkä siksi sen lista on hyvä erottaa myös omakseen kaupungin vahvan matkailupotentiaalin vuoksi. Mukana on kaikki yhdeksän panimoa ja niiden keskenäiset etäisyydet. Reitti Suomenlinnan Panimolle on laskettu HSL:n lautan kautta. Kaivopuiston rantaan parkkeerattu yksityisjahti lyhentänee siis matkaa esimerkiksi Ohranasta lähdettäessä.

Helsingissä kaikki on kävelymatkan päässä kaikista.

Muu Suomi


Myös muualla Suomessa pannaan mukavan tiiviisti ja läheisiä suhteita on myös yli kuntarajojen. Panimokeskittymien hajonta on yllättävän laajaa idänkin kaupunkien uudehkojen panimoprojektien ansiosta. Porissa riittää tunkua kohta starttaavan hirvipanimon täydentäessä jo valmiiksi hyvää tarjontaa.

Maakunnissakin pärjää jalkapelissä tai konkelilla.

Olutskenen erakot


Tiiviin rakentamisen vastapainoksi laaja maa tarjoaa myös suurempia etäisyyksiä. Kun toisaalla mallaskuormaa otetaan vastaan lähes vierekkäisillä lastauslaitureilla, on joillain lähin panimotoveri särisevän Skype-yhteyden päässä. Pohjoisen väljyys ei liene kenellekään yllätys, vaikka Oulun seutu poikkeuksen kaavaan tekeekin. Sen sijaan harva oikeasti tulee ajatelleeksi, kuinka suuri on keskisuomalaisen HIISIn valtakunta. Tässä muutaman erakkapanimon välimatkoja lähinaapureihin:

Muutamia "yksinäisiä" panimoita ja heidän "lähinaapureita".
Lapin Panimo saa olla Rovaniemellä kohtalaisen omissa oloissaan, mutta jahka Taivalkosken projekti saadaan käyntiin, yhtyvät rollofunkin yksinäisiin säveliin myös koillisen Pohjois-Pohjanmaan korpirunojen soinnut - melko etäällä kaikesta kun molemmat vaikuttavat.

Aivan lopuksi leikittelin vielä ajatuksella Lapin Panimon ja eteläisten lajiedustajien välisestä yhteistyöstä, joka kerryttäisi kilometrejä aika maireasti. Kyllä siinä takamus äkkiä puutuisi kun kollaboa keittelemään Transitila lähtisi.

Kaikken pisimmät välimatkat äärilaidoilta...

2 kommenttia:

  1. Sonnisaaren ja Kempeleen Ylikylän etäisyys jalan kulkien on 9,3 km, eli sekin mahtuisi listalle.

    Ja Taivalkoski ei ole Kainuuta, vaikka vieressä sijaitseekin. Kainuu sinnittelee edelleen panimovapaana maakuntana ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvät huomiot. Pistin pari muutakin välimatkaa kuntoon kun tuo kävelypuoli ei näemmä ihan kaikissa ollut mukana ja paikoin oikaisee kohtalaisenkin matkan. Kainuu, koillinen Pohjois-Pohjanmaa, Kaakkois-Lappi... mitä näitä nyt on :D

      Poista