torstai 8. kesäkuuta 2017

Tuatara ITI Little Big Hop APA


Aina välillä tulee tartuttua näihin melko kevyisiin sessio- ja kesäjuomiin, vaikka kokemuksen syvä rintaääni suositteleekin välttelemään rungottomia humalapommeja. Välillä ne kuitenkin osuvat maaliinsa joko nappiin onnistuneen viimeistelyn tai vaikkapa hyvin ajoitetun maistelutilanteen ansiosta, mutta sanoisin silti kevyillä hapanoluilla olevan näissä vahvuuksissa aika hyvä puristusote muihin nähden – ne kun ovat usein luontaisesti kauppavahvoja ja reilusti allekin.

Uusiseelantilaispanimo Tuatara on osoittautunut ihan mukavaksi tuttavuudeksi ja viime aikoina melko hyvin saatavillakin olevaksi brändiksi. Liskopanimon tuotteita on nähty niin Alkossa, maitokaupoissa kuin ravintoloissakin ja vaikka ehkä se sivaltavin kärki on itseltä jäänyt vielä kokematta, on raikkaan rapea ja puhdaspiirteinen tunnelmointi ollut omiaan kesämielen virittelyä ajatellen. Siksi rohkenin valita valikoiman kevyimmän esityksen, 3,3-prosenttisen ITIn matkaani.

ITI tarkoittaa alkuperäiskielellä pientä. Panimo halusi sen myötä tarjota yleensä hieman vahvemmille ja sitä myöten hitaammin sulaville humalaherkutteluille kevyemmän vaihtoehdon paremmin sessioitaviin tilanteisiin ja onnistui mielestäni varsin hyvin. ITI on humaloitu Amarillolla, Cascadella, Chinookilla ja Nelson Sauvinilla ja on oikeastaan juuri niin raikas kuin kuulostaakin, vaikka kieltämättä vahvuutensa (eli rungottumuutensa) nopeasti paljastaakin.

Tuatara ITI Little Big Hop APA
Tummahkonkeltainen, runsas- ja kestävävaahtoinen olut. Raikas tuoksu on vaalea, hedelmäisen aromaattinen, kevyen keksinen ja sitruksinen. Ei järin voimakas, sellainen semikeskirunsas.

Maultaan, noh, vahvuuttansa ilmentävä, kategoriassaan silti varsin toimiva tapaus. Kohtalaisen pureva greippisyys on mukavan suorapiirteistä ja selkeää, mutta taustatuki puuttuu lähes kokonaan. Olut on kevyt, sitä myöten virkistävä ja raikaskin, sopien hyvin janojuomaksi. Syvempään maisteluun ja pohdiskeluun siitä ei ole, napakan katkeron ja yleisen, vienon hedelmäisyyden sekä vaalean marjaisuuden lisäksi tartuntapintaa on odotetun vähän. Keksinen maltaisuus katoaa syvyyksiin, eikä runkoa ole juuri nimeksikään. Pikkunäppärä humalapommi, joka tarjoaa sen minkä lupaakin: mutkattoman ja kevyen raikkaan näyttämön humalan leikittelylle.

Tuomio: Kevyt, toimivan humaloinnin omaava session IPA janonsammutukseen.

Pisteet: 29/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti