keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Lehe goes New England -style: Einstein w/Anderson's & Keskööpäike


Ei lähe nämä Lehet...

NEIPA-buumi iski joulun hujakoilla Olutkellariinkin ja samean lajityylin edustustoon on tutustuttu mm. varsin laadukaslinjaisten brittien ja espanjoloiden muodossa. Tallinnastakin pari sellaista mukanani raahasin, joten jonkinlaista maabattlea on tässä tullut leikkimielisesti harrastettua. Etelänaapuria onkin näissä geimeissä viety kuin litran mittaa, makukokemusten eron ollessa aika häikäilemättömän suuri.

Ensimmäisenä jyrän alle jäivät minusta muutoin ihan hyvää työtä tekevän tarttolaispanimo Lehen tuotokset, jotka löysin Tallinnan sataman D-terminaalin lähtöpäästä, Tax Freen puolelta. Nappasin mukaan kaksi trendikkäällä NEIPA-kirjainyhdistelmällä ryyditettyä olutta sen enempiä pulloja tutkiskelematta ja näin jälkikäteen oluiden päiväysmerkinnät jäivät hieman mietityttämään.

Ensimmäinen olut oli kiertolaismuotoisesti toimivan Anderson’sin kanssa juonittu yhteistyöpanos. Einstein-kollabon parasta ennen –päiväys ulottuu aina loppuvuoteen 2018, joten joulukuussa auki nasauttamani tuote lieni hyvinkin tuoreessa kunnossa.

Hauskalta kuulostava Keskööpäike (suom. keskiyön aurinko) on sen sijaan Lehen ihan omaa tuotantoa. Sen päivämääräleima ulottui vain tulevalle toukokuulle, joten jos panimon leimaustapa yhtään synkassa on, oli tämä olut maistohetkellä jo puolivuotiasta, mikä oluen nimen huomioiden voi olla ihan tottakin. Silti se vaikutti verrokkiaan tasapainoisemmalta ja ihan aromaattiseltakin, vaikka laiskaksi lopulta lässähtikin. Keskööpäike on humaloitu Equanotilla ja sen tehoa on terästetty etiketissäkin auringon symbolina toimivalla veriappelsiinilla eli veripunase veriapelsini viljalihalla.

Oli miten oli, nämä Tax Free –ostokset olisi voinut jättää tekemättä.

 Anderson's x Lehe Einstein

New England IPA / 6,6% / Lehe Pruulikoda, Tartto, Viro & Anderson's, Tartto, Viro
Samea, kuraisen harmaa ja varsin ruma ilmestys, kuten nämä NEIPAt yleensäkin tapaavat olla. Tuoksussa hyvin greippistä, havunsekaista tunnelmaa sekä yleistä tropiikin tuulahdusta. Hieman raskaan oloinen kuitenkin.

Maultaan sanalla aaltopituudella. Peräkärry on puhtaan greippisestä lopetuksesta huolimatta kepoinen, vaikka jälkimaussa pientä potkua vaikuttaa olevankin. Maun alkuosa on hyvin vaimea, sitten mukaan tulee greippiä, hetken päästä havuja ja pian taustalla soi soljuva, silti yllättävän yksipuolinen tropiikin hedelmäsinfonia. Tunnelma äityy paikoin hämmentävän pesuainemaiseksi. Kaksijakoinen, sinällään ihan maistuva NEIPA, joka ei kuitenkaan pääse läheskään sille tasolle, mitä olisi toivonut. Vaihtelua ja horjuvuutta on liikaa, että tästä voisi oikeasti nauttia. Kehno olut.

Tuomio: Turhan horjahteleva NEIPA. Nääh…


Pisteet: 27/50

Lehe Keskööpäike

New England IPA / 5,8% / Lehe Pruulikoda, Tartto, Viro
Kevyen rusehtava, oranssinen ja samea ilmestys. Vaahtoaa sopivasti, ei runsain mitoin. Tuoksu on tasaisen greippinen ja appelsiinimäinen, hieman trooppinen, mutta melko sävytön näiden tunnusmerkkien ulkopuolella.

Maku iskee kovemmin. Se on Einsteiniä tasapainoisempi, hyvin greippinen ja kevyemmin appelsiinimäinen. Aromaattisuus ei ole samalla tasolla kuin muissa viimeaikaisissa NEIPOissa, mutta veikkaan pullolla olevan ikääkin jonkin verran. Paha sanoa, sillä greippipuoli vaikuttaa olevan hyvässä iskussa. Mäntyä löytyy myös, samoin pihkaisuutta ja vahvasta poljennosta huolimatta aika väsyneeksi tämä lopulta osoittautuu. Ei niin vaihteleva ja hervoton kuin Einstein (se olut siis), mutta ei silti mairitteleva tapaus kuitenkaan.

Tuomio: Pettymykseksi kääntyvä, latteahko tapaus joka ei kovassa kilpailussa pärjää edes vähää alusta. Voipi olla, ettei ihan tuoreessa terässä, mutta päivämäärämerkinnät ovat maistohetkellä arvoitus.

Pisteet: 29/50

tiistai 30. tammikuuta 2018

Pienpanimoiden ulosmyyntioikeus: Kartta ja lista panimoista


Askeleen verran kohti nykyaikaa ottanut alkoholilakimme antoi pienpanimoille jo pitkään kaivatun ulosmyyntioikeuden tuotantotilojen yhteydestä. Nohevimmat panimoyrittäjät ovat puotinsa ovet jo aukaisseet ja kevään mittaan joukkoon yhtynee valtaosa sataa toimijaa lähestyvästä pienpanimorintamasta.

Maan tapa on, että kun jotain säädöksiä puretaan, on syytä tehdä pari uutta tilalle. Pienpanimon määritelmänhän Suomessa täyttää alle 15milj. litran* vuosituotannolla operoiva, riippumaton toimija. Ulosmyynnin suhteen panimot on nyt jaettu vielä kahteen kastiin – niihin, jotka saavat ulosmyydä tuotteitaan aina 12-prosentin vahvuuteen saakka, sekä niihin, joilla tuo vahvuusraja on sama kuin päivittäistavarakaupassa eli max. 5,5%. Raja menee 500 000-litran vuosituotannossa eli _lähes_ vapaa ulosmyyntioikeus koskee vain panimoista pienimpiä. (*EU-määritelmä on 20milj. mutta meillä raja on tietty tiukempi.)

Nyt kun uuden lain mahdollistamia panimopuoteja alkaa hiljalleen aukeamaan, lienee ne syytä koostaa esille yhteen paikkaan. Tämä sivu toimikoon alustana tiedonkoontiin ja listana ulosmyyntioikeutta hyödyntävistä toimijoista. Aukiolot kannattaa tarkastaa kunkin panimon kotisivuilta ennakkoon. Puotitieto päivitetään myös pienpanimokarttaan seuraavalla tapaa:
----- ----- ----- -----
        • []   Tummanvihreä = ulosmyynti max. 12%
        • []   Vaaleanvihreä = ulosmyynti max. 5,5%
        • []   Punainen = sahdin ulosmyynti
        • []   Oranssi = ei ulosmyyntipistettä
----- ----- ----- -----

Jo ennen lakiuudistusta olemassa olleet panimopuodit jatkavat samalla luvalla max. 5,5% oluiden ulosmyyntiä, mutta vahvempia varten on haettava uusi lupa, jonka odottaminen pitää useamman panimon toistaiseksi max. 5,5% -listalla.

AVAA KARTTA GOOGLE MAPSIIN TÄSTÄ


Päivitetty: 8.11.2018



Max. 12% ulosmyynti:

      • Rocking Bear Brewers, Pori
      • Beer Hunter’s, Pori (panimoravintolan toimipiste)
      • Ruosniemen Panimo, Pori
      • Mustan Virran Panimo, Savonlinna
      • Stadin Panimo, Helsinki
      • Bock's Corner Brewery, Vaasa
      • Tornion Panimo, Tornio
      • Mathildedalin Kyläpanimo, Mathildedal
      • Maistila, Oulu
      • Espoon Oma Panimo, Espoo
      • Maku Brewing, Tuusula 
      • Linden Brewery, Rauma
      • Ylikylä Olut, Kempele
      • Mallaskuun Panimo, Lapua
      • Bryggeri Helsinki, Helsinki
      • Koskipanimo/Panimoravintola Plevna, Tampere
      • Olu Bryki Raum, Isojoki
      • Cool Head Brew, Tuusula
      • Panimo Kiiski, Mäntsälä
      • Finlandia Sahti, Sastamala 
      • Fat Lizard Brewing Co., Espoo
      • Pyynikin Käsityöläispanimo, Tampere (vuoden 2018 erikoislupa) 
      • Panimo Honkavuori, Joensuu
      • Kimito Brewing, Kemiö
      • Open Water Brewery, Lemland
      • Sonnisaari, Oulu
      • Teerenpeli, Lahti
      • Moose on the Loose, Pori
      • Kakola Brewing Company, Turku 
      • Mallaskosken Panimo, Seinäjoki
      • Panimo Olutmylly, Forssa 
      • Nilkko Brewing, Mäntyharju
      • Kvarken Brewery, Söderudden
      • Ohrana, Helsinki
      • UG Brewery, Lohja 
      • Narvan Kyläpanimo, Vesilahti
      • Kanavan Panimo, Vääksy 
      • Rousal Brygghus, Rosala
      • Nordic Brewery, Lempäälä 
      • Fiskarsin Panimo, Fiskars
      • Hailuodon Panimo, Hailuoto 
      • Kotka Steam Brewery, Kotka 
      • Keppo Bryggeri, Jepua
      • Lapin Panimo, Rovaniemi
      • Waahto Brewery, Savonlinna
      • Vallilan Panimo, Helsinki 
      • Paloaseman Panimo, Nummi 
      • Perhon Panimo, Helsinki
      • Haapala BnB, Sotkamo 
      • Olarin Panimo, Espoo
      • Härmän Rati, Järvenpää 
      • Panimoravintola Koulu, Turku 
      • Hopping Brewsters, Akaa
      • Mallassepät, Naantali

Muita lähiaikoina vireillä olevia (X = lupa jo olemassa):
        • Takatalo & Tompuri, Virolahti X
        • Hollolan Hirvi, Hollola X 
        • Taiwalkosken Panimo, Taivalkoski X 
        • Kahakka Brewery, Kokkola X 
        • 8-Bit Brewing, Helsinki X
        • Panimo Hoppa, Kuusankoski X

    Max. 5,5% ulosmyynti:

        • Alahovin Viinitila- ja Panimo, Kuopio
        • Bornemanns, Kirjala (Parainen)
        • Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila
        • Malmgårdin Panimo, Malmgård
        • Nokian Panimo, Nokia
        • Olutpaja, Laitikkala
        • Paksuniemen Juomatehdas, Rääkkylä *
        • Stallhagen, Godby
        • Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki
        • RPS Brewing, Kuopio

    Sahdin ulosmyynti:

        • Lammin Sahti, Tuulos
        • Finlandia Sahti, Sastamala (myös olut max.12%)
        • Viini-Heila, Heinola (myös Pihamaan Panimon max. 5,5% tuotteet)
    *Epävarma tieto.  Viinitilan ja panimon toiminta on vastikään myyty ja panimolle etsitään tiloja Kolilta. Viinitila- ja myymälä pysyy vanhalla paikalla.

    maanantai 29. tammikuuta 2018

    Alkon Pienpanimo-oluet 2018



    On taas se aika vuodesta...

    Viilattu 5.2.2018

    Alkon jo perinteeksi muodostunut pienpanimokattaus ladotaan maanantaina 5.2 Alkojen hyllyihin ja verkkopalveluun. Ennakkohuhuissa puhuttiin jopa 24:n tuotteen setistä, mutta tuoreempi tieto on sittemmin vahvistanut tarjonnan 22 olutta kattavaksi. Helmikuun uutuuksia koskevan, painetun lehtisen käsiinsaamisessa oli tällä kertaa pientä problematiikkaa "hintamuutoksesta johtuvan takaisinvedon vuoksi". Jakoon livahtaneista, alkuperäisistä painoksista löytyy myös väärä hyllyyntulopäivä, joka lupaili pienpanimosettiä tarjolle jo 29.1.

    Mukana on joka tapauksessa tuhteja sävyjä, vaaleita lagereita, brittivetoja ja hyvää humalan poljentoa. Paljolti kohkattua NEIPAakin on mukaan saatu ja kattaus vaikuttaa kokonaisuutena varsin mielenkiintoiselta.

    Se, onko tämänkaltainen, mystiseksi verhottu kertarysäys enää nykypäivää, lienee ihan pätevä pohdinnan paikka, mutta näillä mennään ja kyllähän tätä hetkeä aina tulee odotettua.

    Oluiden "etukäteisluonnehdinnat" ovat kellaristin omaa pohdintaa saatavilla oleviin oljenkorsiin ja valistuneisiin päätelmiin perustuen. Tarkemmat speksit kannattaa tarkistaa Alkon nettisivuilta sekä myöhemmin julkaistavista arvioista.

    Flying Dutchman Gosh It's Posh Elderflower White Wine Sour

    Sour Ale / 5,6%
    5,07€ / 0,33l
    “Seljakukilla sekä suurella määrällä viinirypäleitä maustettu, Nelson Sauvinilla (kuiva)humaloitu Sour Ale. Pääkäyminen samppanjahiivoilla sekä englantilaisilla ale-hiivoilla. Olut on kypsytetty tammilankkujen päällä.”

    Kimito Brewing British Rye Ale

    English Strong Ale / 6,2%
    4,81€ / 0,33l
    "Ruis-, karamelli- ja Pale Ale -maltaiden varaan rakennettu, Admiralilla, Northdownilla sekä Challengerilla humaloitu brittiale. Rukiin osuus kuuleman mukaan n. 20% eli pitäisi siis hyvin löytyä."

    Orava Brewing Orwellian Nightmare 2018

    Imperial Stout / 10,0%
    7,05€ / 0,33l tlö
    ”Kiertolaispanimon viimevuotisen ensikko-oluen uudelleenfilmatisointi Cool Head Brewin luona. Luvassa ronskisti humaloitu, mallasleipäinen, luumuinen, siirappinen kahvinen ja suklainen kokemus tuhdissa paketissa tarjoiltuna.”

    Rocking Bear Brewers Tuorsniemi Bitter Ale

    Bitter / 6,0%
    4,98€ / 0,33l
    “Länsiporilaisen Tuorsniemen alueen nimikkobitter, joka henkii katkeraa brittisävykkyyttä. Sumusaarten edustus löytyy siis vähän enempikin. Nice!”

    Mallaskosken True Double IPA

    Double IPA / 9,0%
    4,97€ / 0,33l
    "Mallaskosken (ilmeisesti) hieman jyhkeämpien perusreseptien True-oluiden esiinmarssi Alkoon alkaa Centennial-humaloiduissa merkeissä ryhdikkään Double IPAn muodossa. Kattauksen ulkopuolelta on tulossa myös 0,5l tölkkiin pakattu True Bock."

    Bryggeri Helsinki Wald Forest

    Aromatisoitu Pale Ale / 5,5%
    4,52€ / 0,33l
    ”Käsinpoimituilla kuusen ja männyn neulasilla maustettu, hivenen savuinen Ale.”

    Fiskarsin Drikkekammerat Pale Ale

    American Pale Ale / 5,5%
    4,96€ / 0,33l
    "Ruukkikylä on julistettu IPA-vapaaksi alueeksi, mutta tähän kattaukseen saadaan värikäs 82 EBUn vetämä Pale Ale, jota mm. sameaksi, erittäin voimakkaasti humaloiduksi, greippiseksi, hedelmäiseksi ja havuiseksi luonnehditaan... Fiskarsilainen twisti löytyykin hiivapuolelta, jossa taikojaan tekee hiljalleen kaupallistuva norjalaisten perinnehiiva (kveik)."

    Tuju Export Stout N:O 2

    Foreign Stout / 8,0%
    5,04€ / 0,33l
    "Lappeenrantalaisten pidetyn Foreign Stoutin toinen versiointi. Paahteisen maltaisen ja suklaisen rungon päältä löytyy Columbuksen ja Willametten voimaa 60 EBUn edestä."

    Iso-Kallan Cardinal IPA

    India Pale Ale / 6,6%
    4,00€ / 0,33l
    "Galenalla, Centennialilla sekä nimenkin vinkkaamalla Styrian Cardinalilla humaloitu (52 EBU) IPA Savonmailta. Mukana belgihiivaa ja huomioitavana seikkana panimon siirtyminen pienempään pullokokoon."

    Saimaan Pilsner Luomu

    Pilsener / 5,5%
    3,48€ / 0,5l tlö
    "Targetilla ja Mandarina Bavarialla humaloitu Pils Mikkelistä. Olut on valmistettu paikallisen Mattisen tilan luomuohrasta ja kaurasta. Katkeroitakin löytyy napakasti 70 EBUn verran."

    Vakka-Suomen Prykmestar Kölschbier

    Kölsch / 5,0%
    4,95€ / 0,5l
    ”Kölssi on melko harvinainen tyyli täällä meilläpäin ja VASP jos joku taitaa nämä saksalaistyylit hienosti. Humalina Hallertauer Magnum ja Hallertauer Perle (55 EBU).”

    Beer Hunter’s Hermansson Barley Wine

    Barley Wine / 11,0%
    15,15€ / 0,75l
    "Kattauksen vahvin olut vaatii myös suurimman pullon. Tuhti ja lämmin ohraviini tarjoilee täyteläisen kokonaisuuden mallasleipäistä, pomeranssista, siirappista ja paahteista hurmosta. Ei jättäne kylmäksi vaikka vähän kaverillekin jakaisi. 54 EBU..."

    HIISI Pöllöhillo Stout

    Sweet Stout / 6,3%
    4,90€ / 0,33l
    "Laktoosilla sekä mustikkapöperöllä eli mustikkamehulla (pääkäyminen) ja talkkunajauhoilla (mäskäys) maustettua Sweet Stoutia. Humalina East Kent Goldings ja Columbus, rungossa myös kauraa ja ohraa.”

    Laitilan Kukko Vehnä

    Hefeweizen / 5,5%
    4,05€ / 0,33l
    "Aiempaa vehnä-Kukkoa rungokkaampi, Magnumilla, Hersbrückerilla ja Perlellä humaloitu Hefeweizen."

    Ruosniemen Panimo Lomittaja Mandarina

    Saison / 6,3%
    4,19€ / 0,33l
    ”Mandarina Bavarian aateloima, kuivahumaloitu versiointi panimon tutusta Saisonista.”

    Malmgård Imperial Oatmeal Stout

    Imperial Sweet Stout / 9,0%
    6,58€ / 0,5l
    “Kartanopanimon tuhdimpi linjaa saa jatkoa kauraisen Imperial Stoutin muodossa, jossa kaura on luonnollisesti omilta tiluksilta. Moderni humalointi viihdyttää Mosaicin, Cascaden ja Citran muodossa.”

    Maku Brewing Farmhouse Ale

    Saison / 8,5%
    4,33€ / 0,33l tlö
    "Vahvanlainen, keskitäyteläiseksi ja voimakkaasti humaloiduksi kuvailtu Farmhouse Ale luonnonläheisen maalaisidyllin värjäämin mielikuvin. Magnum ja Chinook antavat oman lisäsävynsä 64 EBUn voimalla."

    Suomenlinnan Kealakekua IPA

    New England IPA / 6,5%
    4,93€ / 0,33l
    ”Kyllä, Suokki teki rehtiä NEIPAa. Nimi viittaa Hawaijille, paikkaan jossa tutkimusmatkailija James Cook koki verisen kohtalonsa 1700-luvun lopulla. Lieneekö osa humalistakin siltä suunnalta? Myös täällä suositaan nykyisin pienempää pullokokoa.”

    Lammin Naakka Strong Ale

    Traditional Ale / 7,0%
    5,90€ / 0,33l
    ”Sahtimaisia, perinteisiä ja runsasmakuisia oluita on Lammin sahtiparonilta totuttu näkemään, eikä Naakka tähän varmastikaan poikkeusta tee. Olut on valmistettu Bryggerin tykönä ja reseptiikasta löytyy Pilsner-, Buchernrauchmalz ja Pale Ale-maltaiden rakennettu runko, jota Hallertau Magnum kevyesti tapailee.”

    Teerenpeli Hullujussi

    Porter / 7,0%
    4,34€ / 0,33l
    "Hullujussin paluu eli vuonna 2008 ensikerran valmistetun portterin uudelleen tuleminen. Olutta tehtiin välissä myös 5,5-prosenttisena, mutta nyt vahvuus on taas nostettu lajissa paremmin toimivalle tasolle. Aivan alkuperäiseen reseptiikkaan ei kuitenkaan ole  palattu. Maltaina Pilsner, Dark Ale, Dark Caramel ja Roasted, humalina Hallertau, Northern Brewer ja Aurora."

    Radbrew Don Of Wasteland

    Saison / 5,5%
    4,85€ / 0,33l
    "Kaarinalaispanimon sesoon luottaa NZ-humalointiin (Rakau ja Motueka) eikä epäröi erottua joukosta sanomallaan. Be-Man in the place to be - just niinkun pitääkin."

    Honkavuoren Tupla-IPA 694

    Double IPA / 7,7%
    4,74€ / 0,33l
    "Susirajan proffat ovat kavunneet kaksi kertaa Kolin korkuiselle vuorelle ja näin on syntynyt voimakkaasti humaloitu Double IPA. Tummahkon värisessä rungossa Pale Ale-, Munich-, Cara Plus 150-, Cara Pale-, Cookie- ja Caramel-maltaita neljän klassikko-C:n huolehtiessa humalapuolesta (Chinook, Centennial, Cascade ja Citra)."