perjantai 27. huhtikuuta 2018

Laitilan Atlanta American Pils

Laitilan Atlanta American Pils

Tätä Laitilan kevätuutuutta kaverini ennätti minulle suosittelemaan ennen kuin olin ainuttakaan tölkkiä kaupoissa nähnyt. Oli kuulemma osunut niin sanotusti nappiin ja vakiinnuttanut lyhyessä paikkansa suosikkien joukossa. ”Aika kovat mainospuheet”, ajattelin, mutta kieltämättä rehdin kuuloinen American Pils kiinnosteli, eikä kaverinkaan makuaistissa ollut aiemman perusteella epäilyn varaa.

Laitilan kuriiri oli lähikauppiastani nopeampi eli sain tölkillisen testiin. Tölkin ulkomuotoa ei varsinaisen houkuttelevaksi voi luonnehtia, mutta etukäteen ajateltuna Columbus-, Sorachi Ace-, Sterling-, Eureka-, Citra- ja Galaxy –humaloitu Pils kuulosti melko toimivalta. Tai ainakin kutkuttavalta, sillä tiettyhän moinen lajikeläjä lagerissa vähän epäilyksiäkin nostattaa.

Mutta näemmä ihan turhaan. Olut on panimon tiedotteen mukaan suunniteltu tarkoituksena tarjota suomalaisten laseihin juotavuudeltaan erinomainen tuote – kesäsesonki huomioiden, tottakai. Tässä kaikessa on minusta kyllä onnistuttu äärimmäisen hienosti.  Suodattamaton, jenkkihekumaa helmeilevä olut on raikas, lagermaisen suoraviivainen mutta samaan aikaan sopivan vivahteikas. Lopun purenta toimii ja kokonaisuus kerää kehuja. Taas yksi kesähitti kasvavaan listaan. Melkolailla sinne kärkipäähän.

Laitilan Atlanta American Pils
Utuinen, kauniin kellertävä ja runsaan vaahdon nostava olut. Tuoksu raikas ja terävästi iskevä. Päävärinä tuntuu vaikuttavan sitrussärmäinen ruohoisuus, jota vaalean hedelmäinen taustaväre sekä greipinkuorisen havuinen, karhea raikkaus tukevat.

Maku on mainio. Se tuore, raikas ja runsaan aromaattinen, lopussa reilusti puraiseva. Tarjolla on kevytlinjaista mutta varmaotteista tropiikin hedelmää, joka valloittaa maun alkupuoliskon ja lopun taustakuoron. Ajan myötä sitrusyrttinen, tillinen ja runsaamman ruohoinen puoli ottaa isompaa roolia saaden lopussa hivenen greippistäkin kärkevyyttä matkaan. Tämähän on vallan hieno olut, joka ei makupuolella turhia säästele!

Kesähitti, ennustan.

Pisteet: 36/50

1 kommentti:

  1. Itsellekin toimi oikein mainiosti, oikein mainio Pils.

    VastaaPoista