keskiviikko 19. joulukuuta 2018

Alkon Jouluoluet 2018: Mönchshof Bockbier

Mönchshof Bockbier

Rahalla hankittujen oluiden osuus Alkon jouluvalikoimasta on ollut lähes olematon ja tuokin osa on täyttynyt lähinnä olosuhteiden pakosta eli Brauerei Hellerin  verkkopuodin lopetettua tuotteidensa toimituksen Suomeen. Muutama olut tuli maisteltua maahantuojan näytteiden muodossa, mutta tämän kulmbachilaisoluen ostin ihan omalla rahalla. Meinasi sekin kyllä jäädä hyllyyn, mutta varmaotteiseksi kehuttu saksalaislager veti kuin vetikin janoisen blogistin äärelleen. Ja hyvä että vetikin…

Schörghuber-konserniin kuuluva Kulmbacher tunnetaan Mönchsof-oluiden ohella myös nimikkobrändistään sekä Kapuziner- ja EKU-oluista. Yhteyttä ei tietty aina meinaa itsekään muistaa, eikä sillä lopulta edes väliä ole, mutta tulipahan taas muistia virkistettyä asian suhteen. 6,9-prosenttinen Dunkler Bock edustaa panimon linjan mukaisesti rehtiä saksalaistekemistä, eikä tämänkaltaisen laatulagerin äärellä ole syytä murahdella tyytymättömyyttään. Toimii hienosti.

Mönchshof Bockbier
Kastanjainen, kirkas ja kaunisvaahtoinen lager. Tuoksu on tummahkon maltainen, leipäinen, kuivatun luumuinen ja hivenen mausteinen. Ehkä yrttiäkin löytyy. Varmaotteinen lagerolut tuoksussa mitattuna.

Maku toimii. Tummahkoa mallasta, josta löytyy leipämäisiä, limppuisia piirteitä ja imeltynyttä makeutta. Taustalla on kevyttä suklaisuutta, ehkä toffeetakin, mutta lopussa myös kivasti leikkaavan yrttistä purentaa. Makumaailma on varsin runsas, mutta suutuntuma pitää tunnelman melko helposti lähestyttävänä. Kokonaisuutena toimiva ja tasapainoinen ilmestys. Laatukamaa, ei voi kun suositella.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti