 |
| Jos tästä ei humalaa irtoa, niin ei sitten mistään... |
Humulus lupulus, eli kotoisammin humala, tuo dieekkinen,
monivuotinen hyöty- ja koristekasvi on saanut kansalaiset hullaantumaan.
Erityisen suosittuja ovat Amerikan mantereen voimakkaat, pääosin sitrushedelmäiset ja männynaromikkaat
lajikkeet, jotka ovatkin nyt kovaa valuuttaa olutmarkkinoilla. Myös Australian ja Uuden Seelannin vastaavat serkukset ovat nosteessa. Cascade, Amarillo, Centennial, Columbus, Chinook, Simcoe, Citra, Nelson
Sauvin… Tuttuja sanoja raaka-ainelistauksissa ja oluiden nimissä – lukematon
määrä katkeria hetkiä, hedelmäsopan aromeja ja sitruksista hekumaa olutlasien
äärellä. India pale ale,
american pale ale, double IPA, imperial IPA, triple IPA, Black IPA, sessio-IPA… Arkipäiväisiä sanarimpsuja pubin olutlistassa ja hanalätkissä. Ne tulevat Yhdysvalloista, viime aikoina myös Australiasta, samaten craftbeer-panimoiden luvattumaa Tanska on kunnostautunut mutta ovatpa juonesta saaneet kiinni muutkin pohjoismaat. Nuoremmat brittipanimotkin kokeilevat ristiretkiä länteen, Skotlannissakin on kuulemma jokin panimo...? ”Jenkkihumalointi”, tuo sana, joka
on noussut arvoon arvaamattomaan. Myös kotimaisista tuotteissa näkee American-etuliitettä usein hopheadejä viettelemässä. West coast IPA on sekä katu-uskottava termi, että himoittu
”sanapari” – niin sanotusti mediaseksikästä! Juna ei suinkaan ole pysynyt vain yksillä
raiteilla: sitruksisen mäntypuun puraisua löytyy nykyisin myös weizenbockeista, pilsenereistä, saisoneista,
witbiereistä, vaaleista lagereista, barley wineista, brown aleista… vanhoja
oluttyylejä on siis lähdetty ”päivittämään”. Se on hienoa – that’s funkin’ awesome!
 |
| Humala on myös kaunis kasvi (kuva: newplanetbeer.com) |
Olutskenessä
buumi on voimakas ja kansainvälinen eikä näytä
hiipumisen merkkejä. Suuressa kuvassa tarkasteltuna se ei tavan
tallaajan eloon
vaikuta, bulkkilager on edelleen valta-asemassa juomatottumuksia
tarkasteltaessa.
Olutkulttuurin kannalta ilmiö on kuitenkin ollut tärkeässä roolissa,
sillä se
on tuonut myös suuren määrän uusia nautiskelijoita maistuvamman oluen
äärelle –
myös omaan makuun ja innostukseen se on vaikuttanut merkittäviltä osin.
Panimot ovat reagoineet kysyntään ja tarjolla onkin (lainsäädännölliset
olosuhteet huomioon ottaen) todella laaja kattaus
rapsakkaa maisteltavaa. Suomessakaan nuorten pienpanimoiden ensituote ei nykyisin olekaan puuduttavaksikin perinteeksi joskus muodostunut vaalea lager, vaan yhä useammin neitsytmatkalla on tarjolla jotain rapeampaa nautintoa. Vaihtoehtojen määrän kasvaessa tarjoutuu
kuluttajille myös tilaisuus panostaa laatuun ja hakea omaa makuaan, tutkia ja tutustua. Mikä hyvänsä ei piknik-juomaksi tai mökkirauhaan enää kelpaakaan –
ja miksi pitäisikään?
Entistä laatutietoisempi
olutnautiskelijoiden joukko jättää kyllä keskinkertaisen tuotteen
hyllyyn
pölyttymään, sillä tarjolla on koko ajan myös tunnustettuja laatuoluita
kuin
myös uusia, tulevia suosikkeja. Käsityöoluiden hintaluokka kun useasti
on
kolme-neljä kertaa salkkulagerin litrahintaa korkeampi, joten tyhjän
päiten ei
olutta kannata kotiaan ostaa tai tuoppiinsa tilata. Voidaankin sanoa
kulutuksen ohjautuvan entistä
vahvemmin laadukkaamman oluen äärelle. Siksipä valikoiman laajuus ja
mielenkiintoisuus onkin suuressa roolissa maku- ja juomatottumusten
muutoksen
keskellä. Nyt halutaan maistella, ei juopotella! (tai jos juopotellaan, on olo aamulla "rapea"...)
 |
| "Hop Hunting" on globaali ilmiö.. |
Hurmoksesta on kuitenkin myös tietyn asteista haittaa
heille, jotka eivät humala-aallolla tykkää surffata. Kun greippikatkerot kerta ovat IN,
jäävät vanhan mantereen humalat ja etenkin mallaspainotteisuus kilpajuoksussa
jalkoihin – puhumattakaan perinteisemmistä lajiedustajista. Tällä tarkoitan
tarjolla olevaa valikoimaa, josta on ajoittain haastavaa löytää mielenkiintoista
maisteltavaa katkeropommirivistöjen väleistä. Kiinnostavista
uutuusoluista suhteellisen suuri osa kun tuntuu painottuvan Atlantin
takaisiin tunnelmiin. Jossain vaiheessa kesää itselleni tulikin
täydellinen stoppi – greippinen humalan puraisu ei enää maistunutkaan.
Tuo avasikin oven oluiden maailmaan entistä laajemmin, palasin nimittäin
tutkimaan jo hieman unohduksiinkin jääneitä oluttyylejä: saksalaista,
ikiaikaista
taitoa tummien lagereiden, vehnien ja doppelbockien maailmassa,
belgialaista osaamista saisonien ja munkkiluostareiden oluiden parissa,
tshekeistä pilsneriä... Vahvemmin humaloitua tarjontaa alkoi siis olla
ylitse oman sietokyvyn ja luonnollisesti joukkoon mahtui myös repullinen
puuduttavia humalamehuja ja suoraviivaisia katkeroövereitä. Matka
muiden oluttyylien pariin palautti hiljalleen myös katkeron janon ja
kahden kovan kotimaisen IPA-kokemuksen jälkeen (RR ja CCCCC) usko myös tuohon puoleen palasi silmissä.
 |
| Imperial ja sessio... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti