Sivut

keskiviikko 8. toukokuuta 2024

Tornion Slava! Pils

Tornion Slava! Pils

Torniossa pohdittiin pitkään, kuinka pohjoinen pienpanimo voisi osoittaa tukeaan jo kolmatta vuotta maataan urhoollisesti puolustavilla ukrainalaisille. Vaihtoehtoja puntaroidessa kävi ilmi, ettei Suomessa saa harjoittaa alkoholipohjaista hyväntekeväisyyttä, mikä ilmeisesti rajaa ulos myös oluenmyyntituottojen suoran eteenpäin kanavoimisen.

Panimo sai kuitenkin vihiä, että Ukrainassa olisi paljon ylimääräistä mallasohraa maan panimoteollisuuden hiljennyttyä sodan syttymisen myötä. Näinpä torniolaiset päättivät yhdistää voimansa ukrainalaisen Obolon-panimon kanssa. Yhteistyössä suunnitellun Slava! Pilsin maltaat onkin tuotu Kiovan kupeesta, Obolonista, missä samanniminen panimo mallastamoineen sijaitsee.

Maltaiden lisäksi oluen humaltenkin piti alkujaan olla ukrainalaista alkuperää, mutta tuo lasti jäi kuitenkin tullin haaviin, kun humalten alkuperän todistava dokumentaatio osoittautui vajavaiseksi. EU:lla on omat ymmärrettävät intressinsä turvata omaa humaltuotantoaan, eikä ohrankaan saaminen Tornioon saakka aivan mutkattomasti lopulta onnistunut.

Maltaat kuitenkin läpäisivät tullin haavin onnistuneesti ja näin Slava! Pils rakentuu kokonaan ukrainalaisen Obolon Pilsner -maltaan varaan. Korvaaviksi humallajikkeiksi sen sijaan löydettiin Magnum-, Tettnanger- sekä Hallertau Mittelfrüh -humalista koostettu kombinaatio. Tarkempaa tarinaa oluen taustoista voit lukea YLE:n uutisesta.


Tornion Slava! Pils

Oljenkeltainen ja kirkas olut valkealla vaahdolla. Tuoksussa vaaleaa maltaisuutta sekä yrttisyyttä.

Olut on suussa varsin raikas ja miellyttävä. Yrttinen katkero puraisee kohtalaisella intensiteetillä, mukana on myös kevyen kukkaisaa aromia. Mallaspuolella vaaleasävyistä menoa, myös pientä tuntuman pyöreyttä. Tyylikäs pils.

Pisteet: 35/50

tiistai 7. toukokuuta 2024

Kanavan Panimon Riihi Savulager

Kanavan Panimon Riihi Savulager

Sattuipa vappuna kerrankin aikataulut  sillä tapaa kohdilleen, että ennätin aukioloaikojen puitteissa Vääksyn Päijännetalon palveluiden äärelle. Talohan majoittaa Kanavan Panimoa, jonka panimopuotikin on muuttanut jossain välissä saman katon alle. Aiemmin naapurirakennuksessa toimineessa myymälässä olen joskus käynytkin, mutta siitäkin lienee jo muutama vuosi aikaa.

Päijännetalossa toimii myös museo

Puodin olutnurkkaus 
 

Tapahtuma- ja anniskelutilassa on Päijänne-tunnelista kertova näyttely.

Päijännetalossa toimii panimon ja puodin lisäksi myös museo, johon en vappukiireissäni ehtinyt tällä kertaa tarkemmin tutustumaan. Tapahtumatilan sivustalta löytyvää Päijänne-tunnelin näyttelyä kävin kuitenkin ihmettelemässä samalla, kun vilkaisin taproomin puolelle. Ulosmyyntikaappien äärellä havaitsin useammankin tuotteen, joita en ole omasta virrastani bongannut jostain syystä lainkaan. Sokerina ostosten päällä toimi growler-myynnissä ollut savuolut, tämän jutun tähdeksi nostettu Riihi Savulager.

Olutta voi nauttia myös paikan päällä.

Savulageria on kuulemma tulossa pulloonkin ja voipi olla, että se on sen tempun jo tätä tarinaa julkaistessa tehnytkin. Oman annokseni sain valutettuna lasiseen maitopulloon. Tällä tapaa astioidun tuoreoluen elinkaari on parisen päivää. Kanavan väki on käynyt tutustumassa savuisuuden saloihin Bambergissa ja hyvin tuntuu tunnelma välittyneen lopputuotteeseenkin. Kannattaa siis napata testiin, jos vastaan jossain astelee. 

Myös Vääksyn kevät näytti oikein kutsuvalta, joten jos niillä suunnilla tulee liikuttua, suosittelen jalkautumaan Vääksyn vanhemmalle laidalle tunnelmia ihmettelemään. Päijännetalolta löytyy aiempien kesien tapaan Kanavan Panimon terassi, mutta kanavan varresta löytyy paljon muutakin ihmeteltävää. Kylän toisella laidalla palvelee omaksi vakiorastiksi vakioitunut Viipurilainen Kotileipomo, josta nappasin tälläkin reissulla vappumunkit ja aamupalabagelit matkaan.

Kanavan Panimon Riihi Savulager

Punertavaa, pihkaisen tummaa olutta valkoisella vaahdolla. Tuoksu savuisen maltainen. Ei ylitselyövän savuinen, mutta hyvin selväpiirteinen silti. Pehmeää, runsasta, hieman nahkaisaa ja yrttistä.

Maku on mainio. Pehmeän savuinen tunnelma kattaa suun koko maistelon ajaksi. Maltaisuus on punertavaa, ehkä keskitummaa ja kevyesti imeltynyttä. Lopussa yrttisyyttä, jälkimaussa korostuu pehmyt savuisuus. Todella tyylikäs ja tasapainoinen esitys.

Pisteet: 37/50

---

Neljän liitto.

Kyltin alta voi valita kotiinviemisiä.

Omat eväät

maanantai 6. toukokuuta 2024

RPS Hopnado NEIPA

RPS Hopnado NEIPA
  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 6,4
  • Panimo: RPS Brewing, Kuopio, Suomi

RPS laitteli kevätpakettia maisteltavaksi ja pahoitteli toimituksen yhteydessä viivästystä: uutuudet oli myyty välissä kertaalleen loppuun, joten piti odotella uusien erien valmistumista. Läpikäynti tuli aloitettua Alko-vahvuisesta Hopnado NEIPAsta. Sen Maris Otteriin, vehnään ja kauraan nojaavan rungon päälle on ladottu Yakima Chieffin mestaroimaa Cryo Pop -humalsekoistelmaa, jossa ne robiikin hetelmät olisivat kuulemma aika just eikä melkein.

Uskoo ken maistaa, tietenkin. Eipä tämä tosiaan pöllömpi sumukalja ole.

RPS Hopnado NEIPA

Utuavahkoa, vaaleankeltainen olut valkealla vaahdolla. Tuoksussa aika solidia trooppisuutta, hieman tulee joku mehujääkin mieleen. Passion, mango, ananas ja persikka kai parhaiten tästä ajatuksiin nousee, toki sitrusta myös.

Maku on varsin tropiikin täyteinen. Kypsää aprikoosia, soljuvaa mangoa ja pirteämpää sitrusta. Taustalla ananasta ja persikkaa, lopussa kohtalaista greippisyyttäkin eli myös peräkärryä löytyy. Tuoksun tapaan aika solidia menoa, hieman lisää runsautta jään silti kaipaamaan. Juotavuus ja maku on toki kohdillaan eli hyvää tekemistä joka tapauksessa.

Pisteet: 37/50