Maredsous 8 Brune

Benediktiiniläislisensöityä Abbey Dubbelia Belgiasta...

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 8,0
• Panimo: Duvel Moortgat, Breendonk-Puurs, Belgia

Jokin hetki sitten kaivelin kaapin perältä pari vuotta siellä lojuneen belgioluen, paholaispanimo Duvel Moortgatin valmistaman Maredsous 8 Brunen. Osa suurikokoisen pullon sisällöstä oli tarkoitus kaataa lihapadan liemeksi, mutta lasillinen liikeni myös kokille maistettavaksi. Ja hyvä niin, sillä parin vuoden ikään ehtinyt dubbeli esiintyi edukseen laadukkaana ja maistuvana belgiedustajana.

Duvel Moortgat on vuonna 1871 perustettu belgipanimo, jonka tunnetuin tuote lienee luonnollisesti vaalea ja vahva Duvel. Perustaja Jan-Leonard Moortgatin suku on toiminut yhtiön ohjaksissa jo hyvän tovin ja taloudellisesti haastavan 70-luvun jälkeen suunta onkin taas ollut ylöspäin. Aseman kohentuminen näkyy mm. muutamina mielenkiintoisina panimo-ostoksina sekä markkinalaajennuksena Atlantin taakse. 2006 Duvel Moortgat hankki omistukseensa Brasserie d’Achouffen ja oli muutamaa vuotta myöhemmin kärkkäänä De Koninckin hankinnassa, minkä myötä myös panimon ”erikoisolutvalikoima” lähti laajentumaan vauhdilla.

Amerikkaan sen sijaan haviteltiin jo 90-luvun alkupuolella Cooperstowniin rahoitetun Brewery Ommegangin myötä. Nykyisin panimo onkin kokonaisuudessaan belgialaisten hallinnassa, mikä edesauttaa tuotannon jakelua myös USAn ja Kanadan laajoille markkinoille. Vuosi sitten haaviin tarttui arvostettu Boulevard Brewing Company, eli jalansijaa Atlantin takaa alkaa hiljalleen löytymään sitäkin kautta.

Maredsous-brändi taasen astui kuvioihin jo vuonna 1963 kun panimo hankki Maredsousin benediktiiniläisluostarilta lisenssioikeudet sen nimen käyttämiseen erillisen luostariolutsarjan valmistuksessa. Oluita ei käsittääkseni valmisteta munkkien valvovan silmän alla, mutta nimen käytön hyvityksenä luostari vastaanottaa oman osuutensa oluen tuotoista ja käyttää tulonlähdettä luostarin ylläpitoon sekä hyväntekeväisyyteen. Itse luostarin taival alkaa vuodesta 1872 ja se on tunnettu upeasta ulkomuodostaan, joka on arkkitehti Jean-Baptiste de Béthunen aivoitusten tuloksia. Olutlisensoinnin lisäksi Maredsousin nimeä kantaa myös seitsemän juuston sarja, joka oluesta poiketen on luostarin omaa käsialaa… Nyt maistelussa oleva, tummanpuhuva belgialainen oli alkujaan vain joulunaikaan ajoitettu kausituote, joka kysynnän vuoksi on nykyisin tarjolla ympärivuotisesti.

Maredsous 8 Brune

Kevyesti punertava, melko samean ruskea olut kuohkealla, pitsiävällä vaahdolla. Tuoksu toimii, joskin se on odotettua kuivempi. Tummaa, rusinaista hedelmää, tiivistä, hieman paahtunutta siirappisuutta hennosti ylikypsää banaania, enemmän luumuisia piirteitä. Tummahkoa, limppuista mallasta, jossa orastavaa makeutta alkoholin lämpöä.

Maultaan varsin toimiva, jämäkkä ja perusvarma – ei lajinsa kärkeä kuitenkaan. Ylikypsää, kuivattua hedelmäisyyttä rusinan, luumun, aprikoosin ja jopa mainitun banaanin voimin. Kohtalaisesti yrttistä katkeruutta, hienoisen simamaista tuntuakin. Mausteisuudesta nousee kevyttä pähkinää, ehkä orastavaa anista tai salmiakkiakin. Yleisesti varsin paahtunut taustakaiku henkii pinttynyttä, tummaa karamellia, runsaampaa, pehmeää maltaisuutta. Alkoholi on läsnä lämpönä ja arvokkaana tuntuna. Hidas, runsasmakuinen joskin aavistuksen kärkäs hiilihapoiltaan. Hento tahmaavuus, kaunis syvyys.

Tuomio: Maistuva, vahvahko belgiale tummine sävyineen. Matkassa on paljon hedelmäisiä viitteitä ja tumman makeuden lähteitäkin, mutta kuivuus pitää kokonaisuuden hienosti tasapainossa. Ehkä paahteiset viitteet lyövät hieman yli, eikä hedelmäpuoli äidy riittävän pehmeäksi – jotain puuttuu, mutta hyväähän tämä on näinkin. 

Pisteet: 36/50

Alkon pienpanimo-oluet 2015: Bryggeri Helsinki Kanttori

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 6,8
• Panimo: Bryggeri Helsinki, Helsinki, Suomi

Pienpanimokattauksen läpikäynti saadaan osaltani päätökseen Bryggeri Helsingin abbey dubbelin myötä. Hüffnerilaista ideologiaa oli tosiaan tarjolla tänä vuonna kahden oluen voimin, sillä Lammin Sahti-merkin alla liihotelleen Kotkan pesä sijaitsi Kanttorin tapaan Sofiankadulla. Kotka tosin oli enemmän tai vähemmän yhteistyöllä työstetty olut Kanttorin soitellessa visusti Bryggerin oman lipun alla.

Bryggeriä olen jo useasti kehunut laadukkaaksi panimoksi, jonka makuja siemailee aina mieluusti. Tällä kertaa makuja tarjoillaan Belgian opein ja tyyliksi on valikoitunut tasaisen linjan edustaja, aiemmin mainittu abbey dubbel. Tyylinä omaan makuun keskitienkulkija, perusvarma laji, jonka kirkkain kärki yltää hyvinkin korkealle. Belgejä ei Bryggeriltä ole aiemmin tullut maisteltuakaan, joten mielenkiinnolla tätä lähdetään tutkiskelemaan…

Bryggeri Helsinki Kanttori

Ruskea, hieman eleettömän sävyinen olut kauniilla vaahdolla varustettuna. Tuoksultaan ihan toimiva, aavistuksen pidättäytyvä tosin. Tummahkoa, leipäistä maltaisuutta, puoliksi kuivattua, luumuisen rusinaista hedelmäisyyttä sekä hitunen yrttistä mausteisuutta – myös banaaniin viittavia käymisaromeita. Jonkin verran makeutta, mutta myös kuivuutta.

Maku poikkeaa hieman tuoksusta omaten kohtalaista happamuutta, jota jokseenkin ylipuskevat hiilihapot tehostavat. Tummahkoa limppua, rusinaa, kuivattua luumua ja muuta tumman puhuvaa kuivahedelmää. Orastavaa sokerisuutta, häivähdys kypsää banaania mutta runsaammin kuivattavaa yrttiä, ehkä valkopippurista mausteisuuttakin. Ripaus paahtunutta tuntuakin löytyy, belgihiivan tuulahdus loppupuoliskolla nostaa osakkeita heppoisemman alun jälkeen… Tahmaava, silti yleisesti kuivahko, melko syvä muttei erityisemmin puhutteleva.

Tuomio: Perusbelgi ilman suurempia tunteita. Hintaan nähden todella pliisu dubbeli, joka yleisesti jämähtää ”perushyvälle” tasolle, mikä ei tässä tyylissä hirveän pitkälle vie. Sinällään toimivaa juotavaa kuitenkin…

Pisteet: 33/50

St. Bernardus Pater 6

Talvi-illan taikaa...

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 6,7
• Panimo: St. Bernardus Brouwerij, Watou, Belgia

Karkeasti kaiveltuna ranskalaista väriä historiastaan löytyvä St. Bernardus oli tapetilla jokin aika sitten perusvarman ja laadukkaan abbey dubbelin, Prior 8:n toimesta. Tällä kertaa lasiini kaatui kyseisen oluen pikkuveli, hieman kevyempirunkoinen, varsin kehuttu Pater 6 – abbey dubbel tämäkin. Koska panimon historiaa kerrattiin kasin yhteydessä melko syväluotaavastikin, voitaneen intro pitää poikkeuksellisen lyhyenä ja suunnistaa suoraan oluen makukuvaukseen…

St. Bernardus Pater 6

Tumma, kastanjamaisesti punertavaa ruskeutta tarjoileva olut on varsin samea, hitusen suttuinen ja mystisen tunnelmainen. Tuoksu on mainio, syvä ja kohtalaisen moniulotteinen. Limppuista, tummahkon karamellista makeutta välittävää maltaisuutta, rusinaisen kypsää, kuivattua hedelmää sekä tunnelmaan kuivuutta tuovaa belgihiivaista mausteisuutta sekä anista.

Maku on niin ikään toimiva. Leipäistä, kevyemmin karamellisen makeaa mallasta, ehkä hiven paahtunutta siirappiakin. Runsaasti belgihiivaista mausteisuutta, maltaan kaverina kypsänä kuivattua hedelmäisyyttä. Lopussa esiin nousee varsin tuhtia anismaista yrttisyyttä sekä kohtalaista katkeruutta – myös salmiakkisia piirteitä löytyy. Maun alkupuoli onkin pehmeämpi lopun kuivuessa nopeasti kutkuttavaan, hieman kulmikkaastikin kuivuvaan päätökseensä. Tuntumaltaan sopivan runsas, soljuvan rajamailla kulkeva ja tasapainoinen. Lopputulemaltaan nipistävän kuiva, sisältään hedelmäisen pehmeä… Miellyttävän lämmittäväkin.

Tuomio: Maistuva dubbel, jossa makujen syvyys viettelee ja tasapainon ehdoilla tapahtuva leikittely kuivuuden ja pehmeyden välillä miellyttää omaa suuta.

Mainio dubbel.

Pisteet: 38/50

Eli yleinen pehmeys ja isoveljeään pienempi kuivuus vetivät hienoisesti pidemmän korren kamppailussa Pater 6 vs. Prior 8 (38 vs. 37), joskin hyviä oluita molemmat ovatkin – silti valitsisin lasiini tämän kevyemmän kaverin. Makuasioita…

St. Bernardus Prior 8

Hymyilevä munkkismies...

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 8,0
• Panimo St. Bernardus Brouwerij, Watou, Belgia

St. Bernardus on panimo, jonka oluet saavat poikkeuksetta hymyn huulilleni – sen verran hilpeästi jaksaa pullon kyljessä maljaa kohottava munkkismies minulle aina hymyillä. Oluet itsessään eivät samalla intensiteetillä kuitenkaan ole kolahtaneet, joskin perusvarmoina, sinällään maistuvina belgeinä olen niitä usein suosinutkin – jokin kuitenkin on aina jäänyt vähän kalvamaan… Noh, ehkä panimon quadrupel nousee oman lajinsa kärkikastiin, mutta tuonkin nauttimisesta alkaa olla kovin pitkä aika. Kaivelinkin jokin aika sitten kaapeistani vahvahkon abbey dubbelin, Prior-kasin, joka omaa kirjoissani edellä kerrotusti ihan kivan ja maistuvan belgioluen leiman. Silti se on eittämättä esittelynsä ansainnut!

Panimon ja sitä edeltäneiden toimien historiahan on mielenkiintoinen. Sen sijainti Belgian läntisellä äärilaidalla, kilometrin päässä Ranskan rajasta on tuonut matkaan olennaisena osana sinivalkopunaista historiaa. Ranskassa ryhdyttiin 1900-luvun alussa erkaannuttamaan kirkkoa ja valtiota, jolloin Abbaye Mont des Catsin väki päätti vaihtaa maisemaa. Pakopaikaksi valikoitui kymmenen kilometrin päässä pohjoisessa sijainnut, Belgian puolelle jäävä Watoun pikkukylä, jonne luostarin ”pakolaisleiri” lopulta pystytettiinkin. Refuge Notre-Dame-de-Saint-Bernard sai nimensä Mont des Catsin kirkkorakennuksen, St. Bernarduksen mukaan ja näin palapelin ensimmäiset osat olivat löytäneet paikkansa… Belgiaan asetuttuaan veljeskunta aloitti juuston valmistuksen, jolla rahoitettiin hengellisen ryhmän toimintaa evakossa. Juustojen kanssa yhtämatkaa kypsyi myös ajatus takaisinpaluusta ja kolmenkymmenen vuoden odottelun jälkeen aika osoittautui kypsäksi. Vanha luostari päätettiin uudelleenrakentaa ensimmäisen maailmansodan jäljiltä ja näin hengenmiehet palasivat takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Belgiaan jääneen juustolatoiminnan otti haltuunsa Evarist Deconinck-niminen mies, joka säilytti juustolan juuret myymällä tuotteita St.Bernard Watou-nimen alla…

Panimo talviasussaan (kuva: www.sintbernardus.be)

Olut tuli mukaan kuvioihin toisen maailmansodan jälkeen kun westvletereniläinen St. Sixtuksen luostari halusi luopua omasta, kaupallisesta oluen valmistuksestaan. Suomalaisittain hullunkurisesti oikeudet ja reseptit annettiin juustolan haltuun, joka siten aloitti oluen valmistuksen – tiettävästi Deconinck omasi lämpimät välit trappistiluostarin piispaan eli perinteistä selänpesukulttuuriahan tämä vain henki. Näin St. Bernardus Brouwerij kuitenkin oli saanut alkunsa. Siinä missä St. Sixtuksen luostari vast’edes keskittyi oman ja lähialueen tarpeiden tyydyttämiseen, valmisti St. Bernardus kaupallisempia eriä Trappist Westvleteren-, Sint Sixtus- ja myöhemmin myös Sint-Sixtus & St. Bernardus -brändien alla. Luostari toki sai osuutensa kaupallisemmastakin myynnistä, mutta ulkoistaminen mahdollisti paremman keskittymisen hengellisen elämän ylläpitämiseen.

St. Bernardus jatkoi edelleen myös juuston tehtailua ja aamupäivät rehkittiinkin panimon puolella iltapäivän ollessa pyhitettynä juuston ääressä puuhasteluun. Juustolan toiminta kuitenkin myytiin vuonna 1959 Belgomilkille ja tyhjilleen jäänyt juustola toimiikin nykyisen B&B-palveluita tarjoavana matkustajan keitaana. Oluen lisenssivalmistus taasen jatkui aina vuoteen 1992, jolloin lisenssi umpeutui ja Westvleterenin oikeudet palautuivat St. Sixtuksen haltuun… Seitsemän vuotta aiemminhan St. Sixtus oli laajentanut omaa panimotoimintaansa ja näin olutta valmistettiin yhtä aikaa kahdella taholla. St. Bernarduksella varauduttiin lisenssin loppumiseen hyvissä ajoin ja näin toimintaa päätettiin jatkaa oman nimen alaisuudessa. St. Bernardukset pannaan edelleen St. Sixtuksen hiivakannoilla luostarin itsensä käyttäessä Westmallen hiivaa – nurinkurista, mutta kiehtovaa.

Nykyisin panimon omistaa Hans Depypere, entinen turvallisuusalan asiantuntija joka on luonut suuren osan uraansa Atlantin takana. Panimoa tai oluita ei suuremmin mainosteta missään, vaan laadun uskotaan levittävän sanaa itsestään… Tokihan vuosikymmenten mittaisella historialla sekä trappistiluostariin tiiviisti liittyvällä menneisyydelläkin on osansa brändin tunnetuksi tulemisessa.

St. Bernardus Prior 8

Mahonkinen, syvän ruskea olut kuohkealla ja kestävällä vaahdolla varustettuna. Tuoksu on kaunis sekoitus kypsää sekä kuivattua hedelmäisyyttä, joka viittaa lähinnä tummempiin sävyihin mutta myös toffeista pehmeyttä. Hieman ehkä banaanista, mutta myös kuivuuttu tuovaa, kevyttä mausteisuutta. Kovin makea tämä ei ole, kuivuutta löytyy kohtalaisen runsaasti. Hyvä tasapaino.

Maussa tapahtuu hieman enemmän, mutta aika hyvin tuoksu antoi osviittaa tulevasta. Rusehtava hedelmäisyys on ehkä hieman kuivattuun suuntaan painottuvaa, joskin kypsän aprikoosista pehmeyttä sen joukosta löytyykin – myös rusinaa ja luumua kuitenkin kaivellaan kuivapusseista esiin. Tunnelmaa leimaavat varsin voimaisastikin purevat, pähkinäisen puumaiset katkerot, jotka nostavat pippurisyrttisen mausteisuuden hyvin esiin – näin yleiskuva rapsahtaakin aavistuksen kuivan puolelle. Hienoisesti belgihiivaa, samoin alkoholin lämpöä… Toffeisen makea mallaspuoli jää hieman tukevaan rooliin vaikka pehmeyttä mukaan mukavasti tuokin.

Tuomio: Hieman kuiva, kuivattua hedelmää, toffeista mallasta, purevaa katkeroa ja mausteista tuulahdusta tarjoileva, hyväksi ”perusbelgiksi” paljastuva kokemus. Ei varsinaista hekuman lähdettä, mutta perusvarmaa ja maistuvaa toimintaa alusta loppuun. Itseäni ei ehkä täysin odotetulla tavalla puhuttele, kuivuus ja hienoinen pehmeyden puute kun ei omaan makuun ne mieluisimmat tuntumanlajit ole. Hieno olut tästä huolimatta ja kyllähän pisteetkin henkivät laadusta.

Pisteet: 37/50

August von Trappen hanoista: Stallhagen Jolly Bock, Steenbrugge Dubbel Bruin & BrewDog Dead Pony Club

August von Trappen hanalista

Viime viikolla tuli tosiaan pitkästä aikaa piipahdettua Tampereella ja tällä kertaa ihan hyvästä syystä. Hans Välimäen kädenjälki levittäytyy kaupungin katukuvaan ravintola kerrallaan ja nyt avattu belgibistro täydentää sanonnan ”ei kahta ilman kolmatta”. Yhteistyö Restamaxin kanssa jatkuu ja tällä kertaa lopputuloksena on belgialaista väriä ilmentävä, yleisestikin manner-Euroopasta potkua hakeva seurusteluravintola, josta löytyy myös viihtyisä pubin puoli. Pidempää tarinointia paikasta löytyy linkin takaa: 

Hans Välimäen uusi belgiravintola Tampereelle: August vonTrappe

Tällä kertaa ajattelin esittelyn sijaan kirjailla ylös muutaman makukokemuksen AvTrappen oluthanojen ääreltä. Aloitetaan oluesta, jonka ehdin makustelemaan hieman syvällisemmin, tilanteen jo hieman rauhoituttua…

Stallhagen Jolly Bock (ja turskakroketti)

Stallhagen Jolly Bock

Dunkler Bock / 6,5% / Stallhagen, Godby, Ahvenanmaa, Suomi

Kahdeksan hanapaikan joukosta löytyy ilahduttavasti myös kotimaista pienpanimoedustusta, sillä Stallhagenin on onnistunut valloittaa yksi mallasjuomaa tarjoilevista lähteistä omaan, kiertävään käyttöönsä. Ensimmäisenä hanaan oli kytketty pari viikkoa sitten kegitetty kausiolut, Jolly Bock, joka edustaa tummien bockien tyylisuuntaa. Tämä osoittautuikin toimivaksi syysillan lempeyttäjäksi, jolle lyötynee paikka myös aterioinnin ääreltä. Mausteista kaikua hieman porukalla pohdiskeltiin, mutta ilmeisesti niitä tähän ei ole lisätty? Suklaamallasta ainakin kuuluu löytyvän…

Todella tumma, hieman punertava olut vaalean rusehtavalla vaahdolla. Tuoksu on tummanpuhuva, mukavasti kuivahkoa suklaata henkivä, tummaan, kuivattuun hedelmäisyyteen taittuva – hieman rusinainenkin. Hyvin kevyttä joulukeittiön maustemaista tunnelmaa, pähkinäistä kardemummapullaa ja sen sellaista – perinteisempää härmäläistä tyylisuuntaa maustepussin pohjilta, onneksi… Melko kuiva, sopivan syvä ja pientä pehmeyttä tarjoileva. Oikein hyvä.

Maussa pähkinäisen mausteinen potku on hieman tuoksua vahvempaa, hienosti kokonaisuuden viimeistelevää. Se toimii hyvin kuivan, runsaan suklaan kanssa ja pari tanssiikin omaa tahtiaan läpi maun. Vain kevyt, tumman luumuinen, kuivattu hedelmäisyys tunkee läpi, ehkä myös hennon pinttyneen siirappinen imelyys. Kuiva yleisilme, sopivan tukeva runko ja syvä kokonaisuus. Aika hauska yhdistelmä brown alemaista tuntua ja bockin tummia sävyjä. Nice!

Tuomio: Jouluolut, jossa on otettu ilahduttavasti maltti mukaan oikeissa asioissa. Tasapainoinen, miellyttävä ja sopivan suklainen. Rehtiä tunnelmaa, tykkään siitä.

Pisteet: 36/50

---

Steenbrugge Dubbel Bruin
(tai mitä siitä nyt oli jäljellä)

Steenbrugge Dubbel Bruin

Abbey Dubbel / 6,5% / Brouwerij Palm, Londerzeel, Belgia

Jonkin verran Suomessakin näkyvän Palmin abbey dubbel oli itselleni vielä kokematon tuttavuus, joten tilaisuuden tullen se tuli testattua pikkupurtavan kaverina. Täysinpä tuo ei onnistunut vakuuttamaan – belgien maailma kun tarjoaa niin kovia verrokkeja joukostaan, jäävät vaisummat edustajat auttamatta jalkoihin:

Hanasta laskettuna ihan kaunis ilmestys komealla vaahdolla, punertavaa ruskeutta  ja leikittelevää pähkinää. Makunsa puolesta se sopinee paremmin ruokajuomaksi kuin suoranaiseen nautiskeluun, sillä kokonaisuus jää auttamatta harmillisen latteaksi, vaisuksi ja ehkä jopa laimeaksi. Tummaa hedelmää löytyy luumuisen rusinaisuuden muodossa, ehkä hiven paahdetta ja kevyttä toffeeta. Kuivuuden ja makeuden tasapainottelu lienee parasta antia, sillä kumpikaan ei varsinaisesti pääse niskan päälle. Maut jäävät lopulta hieman tasapaksuiksi ja ”ihan kiva” belgi lasista lopulta löytyy… 

---

BrewDog Dead Pony Club

BrewDog Dead Pony Club

American Pale Ale / 3,8% / BrewDog, Ellon, Aberdeenshire, Skotlanti

Skottipanimolta löytyi pullona ainakin maitokaupoista tuttu jouluolut, mutta hanarivistön edustaja kiinnosti enemmän. Dead Pony Club on oikein mainio sessio-olut, jota on tullut etenkin kesä aikaan suosittua mahdollisuuksien mukaan. Siksipä hanasta laskettu kokemus vaikutti etukäteen varsin houkuttelevalta, olihan kyseessä aamulla kytkettyä tavaraa…

Täytyy sanoa, että näin tarjoiltuna olut vakuuttaa puhtaalla, rehdin aromikkaalla olemuksellaan, suoranaisella tuoreudellaan. Kesäähän tässä alkaa kaipailemaan takaisin! Tuoksu henkii tuoretta tropiikin hedelmäisyyttä, pistelevää greippiä, hieman mäntyistä otetta. Maku vie matkassaan vielä syvemmälle viidakkoon… Aromaattinen tropiikin hedelmäisyys toimii ja melko ronski greippinen tuntuma puree yhdessä mäntyisen tuoreuden kanssa. Yllättävän voimaisa, täyteläinen ja varsin raikas kokonaisuus. Toimii oikein hyvin. Näinhän tätä pitäisi aina olla saatavilla!