Spencer Trappist Ale

Trappistia Ameriikoista...

• Tyyli: Belgian Ale
• Alk.%: 6,5
• Panimo: Spencer Brewery, Spencer, Massachusetts, USA

Trappistipanimoiden “vanha liitto” on villiksi heittäytyneen 2010-luvun myötä saanut uutta väriä perinteisemmän Benelux-alueen ulkopuolelta ja vuonna 2013 lähenneltiin monien mielestä jo pyhäinhäväistystä kun St. Joseph’s Abbey aloitti oluen valmistuksen USA:ssa Authentic Trappist Product –tunnuksen alla. Massachusettsissa sijaitsevan luostarin oma Spencer Brewery on näin ollen maailman ainut Euroopan ulkopuolinen trappistipanimo – ainakin toistaiseksi. 

Vaikka tunnuksen omaavien panimoiden joukko onkin viime vuosina laajentunut ”rajusti”, ei kyseessä ole aivan arkipäiväinen ilouutinen oluen ystäville tahi luostareille. Etenkin toiselle mantereelle tunnusta myönnettäessä oltiin aluksi hyvin varuillaan eikä Amerikankaan suunnalta äärettömän ylimielisesti aiheeseen haluttu tarttua – kunnioitus aihetta kohtaan oli alkuun jopa kaataa hankkeen, mutta pitkähkön prosessin lopputuloksena saatiin kuin saatiinkin ilmoille maailman ensimmäinen American Trappist! Käsittääkseni St. Joseph’s oli kaikkien aikojen ensimmäinen ei-eurooppalainen tunnusta hakenut taho. Luostarissa on tosin jo kuuden vuosikymmenen ajan valmistettu mm. hilloja ja hyytelöitä Trappist Preserves –tunnuksen alaisuudessa.

Tietä pehmitettiin muun muassa lähettämällä kaksi munkkia vuodeksi Eurooppaan opiskelemaan aiheen perusteita. Tuona aikana he tutustuivat kaikkien kuuden olutta valmistavan trappistiluostarin toimintaan Belgiassa. Aiempaa kokemusta oluiden maailmasta on haettu myös paikallisten pienpanimoiden avustuksella. Ennen papereiden lopullista leimaamista lähetti International Trappist Association (ITA) kolmihenkisen delegaation Massachusettsiin todentamaan panimon toiminnalle asetettujen vaatimusten sekä oluellisen laadun täyttymisen. Spencer Breweryn johtaja Isä Isaac Keeley avasi panimolleen asetettuja ehtoja Brew Your Own –lehdessä (May-June 2014, vol. 20, No.3) mm. näin: 

They made two requirements of us. They said, one, ‘if you’re going to do this, we’d like you to commit to brewing one good beer.’ Then they said, ‘no, one very good beer’.

It was the Belgian monasteries that asked us to do the state-of-art brewery because they maintain that their position in the world beer culture is not just because of the tradition, the knowhow, and the expertise; it’s also because they have state-of-the-art facilities and they’re continually upgrading their facilities.

American Trappist

Panimon perustamisen kustannuksia ei koskaan ole suostuttu paljastamaan, mutta niiden kerrotaan olleen St. Joseph’sin luostarin suurin investointi koskaan. Se on alusta loppuun automatisoitu, erittäin moderni tuotantolaitos, mutta näinhän se tapaa olla muissakin ”ikiaikaisissa” luostaripanimoissa vanhallakin mantereella. Eurooppalaisten trappistiveljien tapaan panimon tuotot käytetään luostaritoiminnan ylläpitoon ja hyväntekeväisyyteen. 

Spencer Trappist Ale on panimon ensimmäinen olut. Oma olutresepti oli yksi edellytys tunnuksen saamiseksi ja sen suunnittelun lähtökohdaksi otettiin luostariväen mieltymykset. Rehti, hengenmiesten omaan käyttöön tarkoitettu munkkioluthan on ollut luostareiden oluen valmistuksen kulmakivi kautta aikain, joten symboliikka seuraa ikiaikaista traditiota siinä mielessä aika vahvasti.

We don’t need a Rochefort II, so what we considered was, how did they all begin? They all began brewing beer for the monks, so we said the first beer from new Trappist brewery should be a beer monks drink.

Vaalea Trappist Ale on siis eräänlainen patersbier, munkkien “sessio-olut”, joskin 6,5%:sena se vähän voimakas onkin. Luostarin ”oma” hiivakanta on peräisin Euroopasta, mutta sen tarkempaa alkuperää ei suostuta paljastamaan. Se lienee kuitenkin tarttunut matkaan Belgian vaelluksilta, mutta pienet salaisuudet ovat aina paikallaan. Myös Spencerin alueen mineraalipitoinen, ammoisten jäätikköaikojen jäljiltä jäänyt pohjavesi antaa oluelle oman tärkeän vivahteensa. Osa ohrasta viljellään itse ja panimon päätoiminta pysyy visusti munkkien käsissä.

Jos oli Trappisti-panimon perustaminen Amerikkaan joillekin jossain määrin vaikeaa nieltävää, lienee oma palasensa purtavaksi myös panimon sittemmin kasvaneen olutvalikoiman suhteen. Kahden belgivaikutteisen luostarioluen lisäksi se valmistaa mm. Imperial Stoutia, Pilseneriä sekä (luonnollisesti) IPAa. Ja mikäpäs siinä, ei se väärin ole, vaikkei tunnelmassa ehkä sellaista ikiaikaisten kivimuurien ja itseruoskinnan henki ehkä maistukaan.

Spencer Trappist Ale

Kultainen, hieman oranssinen ja tasaisen samea olut. Kaunis näky. Tuoksultaan syvä, runsas ja hyvin sekä kuivattua että hieman tuoreempaakin hedelmäisyyttä henkivä. Mukana mukavan pippurista mausteisuutta, belgihiivaa ja taikinaista leipäisyyttä.

Maku myötäilee tuoksua lopun taittuessa kuivemmaksi runsaanlaisen mausteisuuden sekä melko purevan katkeron myötä. Alkutaival sujuu hedelmäesterisin teesein varsin miellyttävän soljuvassa, syvässä ja pehmeässäkin seurassa. Aprikoosimaista hedelmää löytyy niin tuoreemman lihaisana kuin rusinoituneenkin kuivattuna. Ennen viimeistä rutistusta vaalea, leipäinen ja hivenen makea mallaskattaus antaa hienoista nousevan taikinan aromia palettiin. Belgihiiva yhtyy tenhoon toimivalla tavalla ja kokonaisuus onkin oikein miellyttävä. 

Tuomio: Spencer todistaa että Trappistien arvokkuutta voidaan vaalia perinteikkäiden, vuosisataisten luostareiden ja jopa vanhan mantereen ulkopuolellakin. Mainiota! 

Pisteet: 38/50

Panimoinen & Lemmes Kultarinta -proto (Kesä-Blondi)

Tunnelmaolut biergartenin iltavarjossa...

Hämeen Hitaimman ratsailla saapui myös pullollinen loppukesästä julkaistavan Kultarinta-oluen prototyyppiä. Ville ja Jyrki suuntaavat piakkoin kohti Malmgårdin Panimoa kaupallisen version valmistaminen mielessään ja täytyy sanoa, että hyvää tunnelmaa on heinäkuun helteille tuloillaan!

Kultarinta, työnimeltään Kesä-Blondi, edustaa jonkinlaista Centennialilla terästetyn belgi alen ja saisonin sekoitusta. Bisterin Ville tunnustautui aiemmassa esittelyssä tyylirajoista vähemmän piittaavaksi oluenvalmistajaksi, mikä antaa vapauden luoda juuri oman maun mukaisia oluita ilman tyylirajojen kahleita ja rajoituksia. Tällä tiellä kuljetaan myös Kultarinnan kohdalla.

Oluen makumaailmasta löytyy usein yhteyksiä erilaisiin mielikuviin, tunnelmiin ja paikkoihin. Käytän sanaa ”maalaisolut” yleensä kaikella rakkaudella, sillä mikä olisi sen tunnelmallisempi paikka maltaiselle nautinnolle kuin mökkiniityn reuna tai humisevaan männikköön tuijottavan terassin katve. Kultarinta vei ajatukset näistä ensimmäisen ääreen ja oli Villenkin mukaan sitä, mitä hän oluella oli hakenut:

Tuon oluen taustalla ollut mielikuva oli sellanen kesäinen viljapelto leppeässä tuulessa, jonka mukana tulee kukkakedon tuoksua. – Ville Bister

Panimoinen & Lemmes Kultarinta -proto
(Kesä-Blondi)

Kultainen, hieman oranssinen olut kauniilla vaahdolla. Ulkomuoto on kirkas, sillä jätin hiivan aluksi pulloon. Lisään myöhemmin osan, mikä luonnollisesti samentaa oluen tehden siitä samalla ruskeaan taittuvan.

Tuoksu on hyvä, maalaismainen, selvästi belgisävytteinen. Vaaleaa, viljavaa maltaisuutta, kevyttä hedelmää ja ruohikkoista, osin kukkaista ja mausteisen hiivaista tuntua. Tuoretta, keskirunsasta yrttisyyttä tai jotain vastaavaa raikkautta. Kesäinen, hyvä tunnelma. Hiivan lisääminen luonnollisesti tuo nostetta belgihiivaiseen puoleen mutta samalla myös jämäköittää kokonaisuutta. Lämmetessä mukaan tulee pyöristävää karamellia.

Maultaan tuoksun kaltainen. Belgialeen tuo varmaankin kääntyy, vaikka vähän saisonmaistakin otetta löytyy. Maalaistunnelma on aika selkeästi läsnä ja tuo toimiikin oikein mukavasti. Pippurisen mausteista hiivaisuutta, sopivaa hedelmän vivahdetta ja kukkaismaista, vehreän yrttistä sävykkyyttä. Hiivan lisääminen nostaa paitsi belgihiivan vaikutusta, mutta tuo mukaan myös hienoista banaanisuutta vaalean hedelmän joukkoon. Yleisilme tasapainottuu, mutta myös kuivuu etenkin maun loppupuoliskon osalta vaikka lämmetessä makeuttakin alkaa löytymään hieman lisää. Ajan myötä katkeruus alkaa löytämään uomiaan ja nousee paremmin esiin kukanvartisena,  greippisenä sekä ehkä vähän sitrussävytteisenä vehreytenä.

Kokonaisuutena sopivan runsasmakuinen, selkeä ja mukavan jämäkkä. Tasapainoa löytyy ja nyt löytyi aika optimaalinen nautiskelusääkin: viilenevä ja hämärtyvä kesäilta luonnon äärellä. City-koti kun vielä vaihtuisi kesämökkiin olisivat kaikki palaset paikallaan. Matalat hiilihapot toimivat, mutta kieltämättä vähän iloisempikin kuplivuus voisi olla paikallaan.

Hyvä ja rento kesäolut tunnelmalliseen illan odotteluun.

Pisteet: 35/50

Itävaltalainen Trappist: Engelszell Benno

• Tyyli: Belgian Ale
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Stift Engelszell Trappistenbier-Brauerei, Engelhartszell an der Donau, Itävalta

Maailman trappistipanimoiden määrä on lähtenyt kasvuun 2010-luvulla ja hiljalleen seitsemästä on kasvanut yksitoista. Itävaltalaisesta Stift Engelszellistä tuli vuonna 2012 järjestyksessään maailman kahdeksas, mutta myös ensimmäinen Hollannin ja Belgian ulkopuolinen trappistipanimo. Sittemmin tunnuksen ovat saaneet kantaakseen ensimmäinen Euroopan ulkopuolinen, Massachusettsissa sijaitseva  St. Joseph’s Abbey (2013), hollantilainen Brouwerij Abdij Maria Toevlucht (2014) sekä italiailainen Tre Fontane Abbey (2014).

Ylä-Itävallan osavaltiossa lähellä Saksan rajaa sijaitseva Stift Engelszellin luostari on perustettu jo vuonna 1293. Oluttakin on sen historian saatossa hieman valmistunut, mutta lyhyt neljän vuoden rupeama (1925-1929) ei ehkä oikeuta puheisiin varsinaisesta perinteestä… Muutamia vuosia sitten rauhallisessa ylänköympäristössä kuitenkin havahduttiin siihen tosiasiaan, että rahat olivat vähissä ja oikeastaan koko luostarialue rakennuksineen kaipasi kunnostusta.

Tulonlähteitä kartoitettaessa esiin astui läheisen Brauerei Hofstetten -pienpanimon Peter Krammer, joka ehdotti ratkaisuksi oluen valmistusta. Ehdotus hyväksyttiin ja idean isä pistettiin töihin. Krammer auttoi luostarin väkeä panimon perustamisessa ja laitteiden asennuksessa, mutta tarjosi osaamistaan myös oluiden reseptiikan kehittämiseen. Hän ja Hofstettenin panimomestari Max Thaller tekivät useita koekeittoja, joista vihdoin löytyi osapuolia miellyttävät vaihtoehdot.

Matkaan lähdettiin alkujaan kahden oluen voimin, mutta tätä nykyä tarjolle on saatu vielä kolmaskin tuote. Tuotantomääriltään Stift Engelszell on kuitenkin trappistipanimoista pienin, vuosituotannon ollessa vain 200.000 litraa. Nyt maistelussa oleva Benno on vajaa 7-prosenttinen ”farmhouse ale”, ilmeisesti jossain määrin saisonin kaltainen, vaalea belgiolut. Se on nimetty luostarin abotin, Benno Stumpfin mukaan. Resepti rakentuu saisonhiivan ja Pilsner-maltaiden varaan luostarin mailta saadun hunajan sekä eurooppalaisten humalien täydentäessä kokonaisuutta.

Engelszell Benno

Punertavanoranssi, samea ja kohtalaisen muhkeasti vaahtoava trappisti. Tuoksu on veikeä. Yrttistä, oudosti mehiläisvahamaista hunajaisuutta, vaaleaa belgihedelmää sekä kuivahkoa pippurisuutta sekä mausteista hiivaisuutta. Hieman jännää, kukkaista aromaattisuutta. Miellyttävä.

Maultaan mainio, edelleen omintakeinen. Vaaleahko yleisilme sisältää kukkaisyrtein maustettua hunajaisuutta, vaaleaa, kuivattua hedelmäisyyttä sekä hieman makeaa, vaaleaa maltaisuutta. Yrttistä mausteisuutta, kohtalaista katkeruutta sekä kevyempää, kukkeaa aromaattisuutta. Mielenkiintoinen, erittäin toimiva. Hunaja tekee pelistä mukavan ”erilaisen”, melko ronski mausteisuus antaa sille hyvän vastapainon...

Tuntumaltaan kohtalaisen runsas, makumaailman vaaleuden pitäessä kokonaisuuden kesäisenä. Hienoisesti soljuva, makeutta, kuivuutta ja sopivaa katkeruutta esittelevä olut.

Tuomio: Hunajalla kauniisti terästetty, vaaleahkoa tunnelmaa tarjoileva belgiolut monipuolisella, vivahteikkaalla makupaletilla.

Pisteet: 39/50