La Chouffe

La Chouffe

• Tyyli: Belgian Strong Ale
• Alk.%: 8,0
• Panimo: Brasserie d’Achouffe (Duvel-Moortgat), Achouffe, Belgia

La Chouffe, tuo vaalea tonttuolut Belgiasta. Maistuva belgi ale saapui taas vaihteeksi Alkon valikoimiin ja täydensi oivasti pääsiäisen ajan juomatarjontaa Olutkellarissakin. Tämän sadon hedelmiä kerätään myös asiaankuuluvasti vapun tienoilla ja toivoa sopii, että olutta riittäisi hyvin vielä kesänkin rientoihin.

Brasserie d’Achouffe on takuuvarma ja pidetty panimo, muttei useista luuloista huolimatta edusta maan vuosisataisten kulttipanimoiden kirjoa. Tokihan tonttuoluita on ollut tarjolla jo reilun kolmen vuosikymmenen ajan, mutta matka maan vanhimpien toimijoiden joukkoon on kovin-kovin pitkä.

Puutarhatonttu minun makuuni...

Ajatus panimon perustamisesta juontaa juurensa 70-luvulta. Lankomiehet Pierre Gobron ja Chris Bauweraerts haaveilivat omasta panimosta ja oluesta, mikä johti lopulta pienen panimon perustamiseen vuonna 1982. Hyvin pienen pääoman turvin käyntiin lähtenyt toiminta alkoi harrastuksena ja 50-litraisilla keitoksilla, mutta hiljalleen noussut arvostus ja kysyntä muuttivat harrastuksen täyspäiväiseksi. Nykyään vuosituotantoa mitataan jo miljoonissa litroissa ja vakaata pääomatukea tuo kymmenen vuoden takainen yrityskauppa, jonka myötä Brasserie d’Achouffesta tuli osa panimojätti Duvel-Moortgatia. Suuromistajan varjo ei kuitenkaan omassa maussa näytä vaikuttavan ja panimon tuotteilla onkin silmissäni varsin laadukkaan ja kannatettavan ostopäätöksen leimat. Niin tälläkin kertaa.

Vaalea La Chouffe on Saazilla ja Styrian Goldingilla humaloitu, korianterilla maustettu belgi ale, joka jyhkeästä vahvuudestaan huolimatta on leppoisaa kesämakusteltavaa ja erityisen toimivaa tunnelmajuomaa aurinkoisen kevätpäivän viettoon. Hyvä ja hieno olut.

La Chouffe

Vaaleahko, valkeavaahtoinen ja samea olut. Tuoksussa kypsää sitrusta, vaaleaa, mehevää hedelmää, karamelliä, yrttiä ja sopivaa belgimausteisuutta. Keväinen, monipuolinen ja varsin mukavasti humaloitu.

Maku toimii, taattua laatua. Vaaleanpuhuvassa kokonaisuudessa on mukavaa sitrusta, kypsää, vaaleaa hedelmäisyyttä, tuoksun tavoin karamelliäkin antavaa, kuohkeaa maltaisuutta sekä tuoretta yrttisyyttä. Lopussa keskirunsasta greippiyrttikatkeroa tukee toimiva belgimausteisuus, jälkimaun nostaessa sitrusvivahteen ja hedelmien seuraksi myös kukkaisuutta. Taustalla leijuu myös hennon hunajainen kaiku. Varsin mainio olut.

Tuomio: Laatubelgi, joka ei petä.

Pisteet: 39/50

Alkon Piepanimo-oluet 2017: Nokian Keisari One-Off Nunna Belgian Dark Strong Ale

Nokian Keisari One-Off Nunna Belgian Dark Strong Ale

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 8,0
• Panimo: Nokian Panimo, Nokia, Suomi

Nokian Panimon tummanpuhuva belgiviritys kuului Alkon pienpanimokattauksen myöhäisherännäisiin. Nimensä mukaisesti kertakeitoksi jäävä olut jatkaa viime aikoina aktivoitunutta, pienempien erikoiserien sarjaa Nokialla, jossa on edellisvuosien ajan pitäydytty tiukasti kauppavahvuisen perusvalikoiman keittelyssä. Panimollahan on isojen vehkeiden lisäksi myös pienempi, koe-, erikois- ja tilausoluiden valmistukseen käytettävä pienemmän skaalan laitteisto. Kaitpa Nunnakin on sieltä kautta maailmalle lähtenyt.

One-Off Nunna kuulostaa luostarielämää kokeiluluontoisesti kokeilemaan lähteneeltä naishenkilöltä – ns. pop-up nunnalta. Kertakeittoa se kuitenkin tarkoittaa ja tyyliksi on valikoitunut hieman yllättäväkin, vahvahko ja tumma belgiale, joka nimen mukaan taipuisi Strong Alejen kastiin, mutta on olutsivustoilla tyypitetty Abbey Dubbeliksi. Tumma belgi joka tapauksessa ja edelleen kotimaisin voimin melko harvinainen tyyli sen parissa onnistuneista nyt puhumattakaan. Nokialla ollaan jo jäljillä.

Nokian Keisari One-Off Nunna Belgian Dark Strong Ale

Varsin tumma, rusehtava ja läpitunkematon olut, jonka vaalea vaahto hupenee nopeasti. Tuoksu on hyvin belgiläheinen. Tuttua mausteisuutta, jopa vienoa anismaisuutta sekä tummaa, kypsää hedelmää, luumua, rusinaa ja paahtunutta siirappisuutta. Vieno ripaus suklaata, yrttiä ja lämpöä.

Maultaan voimakkaampi, mutta myös kärkkäämpi. Luumut, kypsät, tummat hedelmät ja rusinat painuvat tuoksua vaimeammiksi. Siirappi levittäytyy tuoksua laajemmalle, mutta ohentaa samalla olemustaan. Mausteisuus nostaa profiiliaan kuivattaen lopputunnelman yhdessä melko runsaan katkeruuden kanssa. Yrttiä, anista ja kuivaa lämpöä. Alkupuoliskolla vilahtaa myös suklaan hentoa virettä sekä kevyttä paahdettakin, joka palaa paahtuneen siirapin kanssa jälkimakuun. Tuntumaltaan olut on hitusen ohut ja kokonaisuus toimisi paremmin soljuvamman rungon voimin. Ei huippu, mutta hyvä. Rohkaiseva one off Nokialta.

Tuomio: Hieman ohut ja suoraviivainen tumma belgi Nokialta hyvin perusmauin varustettuna.

Pisteet: 34/50

Alkon Jouluoluet 2016: Mikkeller Santas Little Helper 2016

Mikkeller Santas Little Helper 2016

• Tyyli: Belgian Strong Ale
• Alk.%: 10,9
• Panimo: Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska
• Pantu: De Proefbrouwerij, Hijfte, Belgia

Yksi Alkon joulukattauksen varmoista valinnoista oli muutaman vuoden tauon jälkeen tarjolle tullut Mikkellerin pukin luottoapuri eli Santa’s Little Helper. Edellinen makumerkintä vuosikertaoluen kohdalta näkyy olevan viiden vuoden takaa, joskin muutama pullo taisi kellariinkin tuolloin sujahtaa. Nekin on jo toki ehditty pois hörppimään, mutta lämmin muisto ko. oluesta on kuitenkin jäänyt elämään. Siksipä tämänvuotisen muistojen verestelyn paljastama arjen karuus tuntui kahta kamalammalta. 10,9-prosenttinen olut ei onnistunut peittämään vahvuuttaan ja anismaisen vahva tuulahduskin otti hieman koville.

Vuosimallin 2016 Santa’s Little Helper edustaa tuttuun tapaan vahvojen belgityylisten alejen genreä eli Belgian Strong Alejen jaloa kastia. De Proefilla valmistettu olut on kasattu kokoon vehnähiutaleiden, kandisokerin, appelsiininkuoren sekä korianterin siementen yhdessä ohramaltaiden kanssa muodostamasta symbioosista, joka vielä marraskuun puolella vaikutti vähän lisäaikaa vaativalta, koruttoman kovalta ja tasapainottomalta. Olut on humaloitu Hallertaulla ja Centennialilla. Pitänee ainakin yksi pullo jemmata hieman pidemmäksi aikaa.

Mikkeller Santas Little Helper 2016

Hennon punakka, pähkinäisen ruskea olut vaalealla, runsaalla ja kestävällä vaahdolla. Tuoksu toimii. Se on tumman belgihedelmäinen, paahtuneen maltainen, imeltyneen leivoksinen, siirappinen ja leivänkuorinen. Appelsiinimarmeladia, mausteita ja lämpöä... Aika monimuotoinen, joskin vähän tiivistyneen oloinen.

Maultaan hyvä, muttei NIIN hyvä. Vähän tasapainoton ja ehkä vielä iän puolesta suuntaansa hakeva kokonaisuus. Intensiivistä, kypsää ja tummaa belgihedelmää, imeltynyttä paahtomaltaisuutta, siirappiakin. Lopussa yrttistä mausteisuutta, kevyttä alkoholia runsaan lämmön saattelemana sekä keskirunsasta katkeruutta. Hienoisen anismainen katku, ehkä kevyttä appelsiinisuuttakin. Tai no kyllähän tuo anis nyt aika vahvana muiden mausteiden kanssa on eikä oikein iske varsinkaan yhdistettynä kuivuuteen. Eli vähän hervoton tunnelma. Pieni kellarointi tekisi varmaan hyvää.

Tuomio: Hitusen hyökkäävä ja horjuva, prosentuaalisen vahvuutensa paljastava belgiviritys, jota kannattaa pitää varastossa vielä hetken aikaa.

Pisteet: 35/50

Vuosikertatrappistia kellarista: Westvleteren 12 & Westvleteren 8

Korkki, joka herättää kunnioitusta - etenkin tämän kokemuksen jälkeen.

Pitelin kulttimaineessa kylpevän luostaripanimo Westvleterenin himoittuja olutpulloja käsissäni ensikerran vuoden 2012 syksyllä. Olin juuri vastaanottanut pienen, merten takaa saapuneen pahvilaatikon, jonka sisällön olin ostanut melko suolaiseen hintaan niinkin modernista oluen kauppapaikasta kuin Ebaysta. Jonkinlaisen mystiikan verhon taakse kätkeytyvän, ulkomaailmaan melko vähän huutelevan panimon oluita sai tuohon aikaan etsiä kivien ja kantojen alta, eivätkä esimerkiksi eurooppalaiset verkkokaupat ylimääräisiä pulloja juurikaan kaupitelleet – eivät ainakaan sen reilun puolivuotisen aikana, jona panimon oluita yritin niiden sivuilta yhyttää.

Sittemminhän aiheeseen on tullut muutos ja esimerkiksi maailman parhaimpanakin oluena pidetyn Westvleteren 12:a edustajia löytyi joku vuosi sitten jo Alkonkin valikoimista. Tuon remonttikuluja kattamaan lasketun erän lisäksi luostarin ulkopuolinen myynti on vissiin edelleen enemmän tai vähemmän harmaata, munkkien siunaamatonta toimintaa, mutta etenkin belgialaiset olutkaupat tuntuvat tuotteita tarjoavan tänä päivänä melko hyvällä prosentilla ja kovalla katteella.

Vuosi 2013 käynnistyi ja lasiin kaatui se kaikkein puhutuin, himoituin ja hypetetyin olut eli äsken mainittu Westvleteren 12. Westy. W12. ”Maailman paras olut”. Jostain muistan kuulleeni, että panimo päiväisi parasta ennen –leiman kolmen vuoden päähän pullotuksesta, joten 18.11.2014 numerosarjalla varustettu olut oli maistohetkellä hieman toista vuotta vanha. Ei oikein kolahtanut ja hype jäi ymmärtämättä – maine tosin osaltaan vaikutti pettymyksen suuruuteen, mutta päätin jättää toisen pullon kellariin kehittymään, jonne se sitten vähän pääsi unohtumaankin. Ja hyvä että pääsi. Ajan mittaan Westy12:aa on tullut maisteltua pari putelia myöhemminkin ja parin vuoden iässä testatut ovat osuneet paremmin makuhermoon, mutteivat taivaallisiin tuntemuksiin kuitenkaan ole siivittäneet. Vastikään Jyväskylän Harry’sissä maistettu, varsin tuore (BBE 24.3.2019) yksilö sen sijaan oli mielestäni ”kamalaa”, kuten melko ylitsevuotavan teatraalisesti asiani ilmaisin. "Ihan jees" sopisi varmaan tuohon paremmin, mutta kerta menivät kysymään, notta "onko se nyt maailman parasta?" ei voinut kuin päätään pyöritellä. Hyvä belgi, ei sen enempää.

Vaikka etikettitaiteesta pidänkin,
on tässä jotain valtavan kaunista.

Hieman alle pari vuotta yli panimon määrittämän aikaleiman ikään yltänyt pullo sitten lopulta räjäytti pankin. Se oli herkullinen, intensiivinen, syvällinen ja monimuotoinen kokemus, jollaista ehkä olin jo pari vuotta sitten haikaillut. Kuulin tosin toisaalta, että eräs nelivuotias pullo oli jo kääntynyt kehityksessään laskusuuntaan, mutta omani tuntui porskuttavan iloisesti eteenpäin.

Panimon toinen, hieman kevyempi, edelleen hyvinkin kehuttu Westvleteren 8 sen sijaan vakuutti kesällä 2013 esitellen belgiosaamisen tasoa kauneimmillaan. Tuolloin puolentoista vuoden krouvin ylittänyt olut peittosi pari kuukautta aikaisemmin nautitun kollegansa heittämällä ja saattoi hyvinkin olla kehityskaarensa huipun lähellä, jollei jo pystyttänyt lippuaan valtauksen merkiksi. Nyt, reilu viikko sitten nautittu, samasta erästä lähtöisin oleva pullo oli jo parhaat päivänsä nähnyt – onhan sen parasta ennen päiväkin ollut jo 18.5.2014, mikä useille kasipotkuisille oluille voi olla jo käänteen tekevä aikamääre, ottaen huomioon jo valmiiksi pitkän päiväysajan. Poikkeuksiakin toki on, mutta tämä ei ollut sellainen.

Alla hieman sanailua maistokokemuksista varttuneempien yksilöiden kohdalla - pääroolissa paremmin toiminut ja yleisesti arvokkaampana pidetty Westvleteren 12. Tässä vielä toiston omaisena huomiona käsiteltävien oluiden erätietoja:

Westvleteren 12 - BBE 18.11.2014 - edellinen arvio samasta erästä vuoden 2013 keväältä.

Westvleteren 8 - BBE 18.5.2014 - edellinen arvio samasta erästä vuoden 2013 kesältä.

Katso myös Hankala asiakas -blogin vertailu: Westvleteren XII – 2016 vs. 2012

Westvleteren 12

Samea, hieman punertavan ruskea olut. Ei järin nätti ilmestys, sillä jonkin verran mujua leijailee näkymää sotkemassa – näin taisi olla tuoreemmassakin aikoinaan. Vaahto on kaunis ja oluttahan voi onneksi myös maistaa…

Mutta haistetaan ensin. Oijjojoi! Hunajaisia sävyjä, paahtuneen siirapin ja kuivaluumuisen, rusinaisen ruskean belgihedelmäisyyden verhoamassa, syvässä ja moniulotteisessa tuoksussa. Mausteista hiivaa on, samoin ehkä vienosti yrtteihin kääntyvää eksotiikkaakin. Anistapa en ole aikoihin oluestani poiminut. Miellyttävä vivahde, pitäisi varmaan tehdä ryhtiliikettä belgien suhteen taas…Jotain mallasleipäistä kauneutta tuossa tunnelmassa on mukana ja se toimii kyllä hyvin.

Ja maku, nyt on nektaria lasissa. Alku on pehmyt, syvä ja suussa sulavan tunnelmallinen. Rusinaa, kuivaluumuista ja –aprikoosista hedelmää, siirappikyllästettyä mallaslimppua ja kevyen paahtunutta karamellimaltaisuutta. Nopeasti esiin nousee kohtalaisen voimakas, anismainen yrttisyys, belgihiivainen mausteisuus sekä lopussa miellyttävän tujakka lakritsijuurinen ote. Alkoholi lämmittää ja kuumottaa poskia, runsaiden makujen sekamelska on kauniisti tasapainossa ja täytyy kyllä myöntää, että nyt on suuri olut lasissa. Todella intensiivinen ja intohimoinen kokemus.

Aiemmissa muisteloissa mainitaan runsaat hiilihapot, jotka ovat nyt tasaantuneet, joskin terävän pienikuplaisia edelleen ovatkin. Runko vastaanottaa nuo hyvin eikä aiheesta voi millään muotoa valittaa – hieno kombinaatio.

Tuomio: Klassikko kypsyi klassikoksi vuosien mittaan. En tiedä missä iässä on parhaimmillaan, mutta riittävän vanhana ainakin jumalaista.

Pisteet: 44/50

Westvleteren 8

Maultaan tummaa, kypsää - ja ehkä vähän ylikypsääkin - belgihedelmää tarjoileva kokonaisuus. Osa hedelmistä on kuivatummassa muodossa anismaisen yrttisyyden antaessa makuun oman, tärkeän leimansa. Jälkimaussa kohtalaista katkeruutta, yrttisyttä ja kevyen siirappista maltaisuutta mutta myös jotain salmiakin tapaista lääkemäisyyttäkin. Ehkä se on tuo anis, mikä saa ajatuksen harhailemaan. Mukava tunnelma, mutta ehkä hitusen tasapainoton.

Ajan mittaan jälkikaiku kärjistyy kuivemmaksi ja anismaisen likööriseksi. Tästä en niinkään välitä eikä tämä kypsyttely vaikuta aivan hirvittävän hyvin menestyneen. Lopputulema on hyvä, joskaan ei mainio saati klassikoksi nouseva.

Pisteet: 35/50