Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berliner Weisse. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Berliner Weisse. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Nøgne Ø Bahrainer Weisse


Nøgnelta taisi kesän mittaan tulla tarjolle useampikin kauppavahvuinen uutuus. Bahrainer Weisse oli näistä yksi. Olut pohjautuu Petter Fornesin vuoden 2015 Norjan kotiolutmestaruuden voittaneeseen tuotokseen, josta keitettiin kaupallinen erä Grimstadissa.

Nimi viittaa oluen valmistuksessa käytettyyn bahrainilaiseen hapanjuureen, jolla on osansa oluen käymisessä ja sitä myöten happaman puhuttelevassa tunnelmassa. Humalaa keitokseen on mennyt vain mäskäyksen yhteydessä eikä vierrettä ole keitetty lainkaan. Villiä menoa ja bakteerien taikuutta kevyessä, berlinerweissemäisessä paketissa…

Nøgne Ø Bahrainer Weisse
Vaalea, haalea ja samea, hieman vaahtoa muodostava olut. Tuoksu on mieto, lähinnä hapan ja kepeästi vehnäisen maltainen - happamuudeltaan olut on hyvin kevyen omenainen ja runsaamman sitruksinen. Pirteä, raikas, kevyt.

No niin. Eli pirteä, raikas ja kevyt. Se sopii tähänkin. Maussa on hedelmäistä, pääosin sitrusmaista ja omenansekaista happamuutta orastavan vehnäisellä pohjalla. Vaaleaa on, tarttumapintaa on niukalti mikä tekeekin tästä kaikessa kirpakkuudessaan hyvän helteen taltuttajan. Tai noh, kivennäisvesi voi toki happamuuden jäljiltä olla (oli) helpotus, mutta noin ajatuksena.

Tuomio: Hapan. Ja mainitaan vielä pirteä, raikas ja kevytkin... Suoraviivainen berlinerweissenkaltainen olut.


Pisteet: 31/50

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kotiolut: Jyskän Panimon Samppakalja


SK ei meinaa Sedu Koskista, vaan Samppakaljaa...

Samppakaljaa Jyskästä. Laitisen Mika tekaisi keväällä mielenkiintoisen sahtikaksikon tanskalaisia mehiläishiivoja käyttäen ja käytti saman vierteen loppulirut pirteäksi Berliner Weissen tapaiseksi kesäolueksi. Vaikka mukana on myös toisesta mehiläissahdista tuttua, hedelmäistä aprikoosia ja persikkaa tarjoileva mehiläishiiva Munkebo #004:ta, ei Samppakalja ehkä ihan Mikan uuden pohjoismaalaista olutperinnettä esiin tuovan Brewing Nordic –sivuston perinnepuolelle istune. Tai mistä minä tiedän, ihan perusweisseä ei lasista nyt kuitenkaan löydy.

Mehiläishiivan lisäksi oluelle antaa oman lisänsä lactobacillus delbruckii –maitohappobakteeri, joka tuokin matkaan aimo annoksen happamuutta. Kevyt, vain 3,5%, olut on kepeä kesäjuoma ja hyvin berlinerweissemäinen, ripsakan rapsakka ja naseva kokonaisuus. Pohjana tosiaan vaaleahko, "joutsalainen" sahtivierre.

Tämä olut on eräänlainen berliner weissen ja sahdin jälkikaljan risteytys. Koska berliner weissesta on käytetty nimitystä "pohjoisen shamppanja",  itseoikeutettu nimitys oluelle on samppakalja.  Tämä ei kuitenkaan ole vehnäolut, vaan se on tehty samasta sahtivierteestä kuin M2 ja M4, laimennettuna kantavierteeseen 8,3 °P.  Olut on käytetty Munkebo #004 -hiivalla ja lactobacillus delbruckii -maitohappobakteerilla. Pantu 8.6.2016 , alkoholia 3,5 %.


Jyskän Panimon Samppakalja
Vaalea, utuisen keltainen ja niukkavaahtoinen olut. Tuoksultaan vaalea, kepeä ja railakkaan hapan. Maitohappobakteeri jyllää, mutta ehkä tuolta hienoista hedelmäisyyttäkin nousee - lähinnä "sukkahikisessä", vihertävän omenaisessa muodossa.Lämpö nostaa myös vienoa makeutta esiin ja tuo ilmeisesti ämnelosen hedelmät mukaan peliin.

Maku on tuoksun tavoin napakan hapan, pirteä ja virkistäväkin. Yleinen vaaleus, maitohappobakteeriarmeijan kätten jälki sekä hieman ennen taas kuivuvaa ja happamoituvaa loppua nouseva, kepeä ja vaalean aprikoosinen hedelmäisyys pukenevat kokonaisuuden parhaiten sanoiksi. Kevyestä tunnelmastaan huolimatta aukoton, runsasmakuinen ja sitä myöten nerokas kesäjuoma. 

Omenaista raakuuttakin löytyy, samoin jotain ehkä yrtteihin viittaavaa. Berlinerhenkeä on ilmassa roimasti, mutta tuo laji on itselleni näistä soureista se ehkä vähiten mieluisin. Toimii silti ihan mukavasti.

Pisteet: 32/50

keskiviikko 17. helmikuuta 2016

Alkon Pienpanimo-Oluet 2016: Suomenlinnan Foil Hat B Weisse


Suomenlinnan Panimo rykäisi aika yllätyksellisen oluttyylin tiskiin. Berliner weiße on kotimaisella mittapuulla melko harvinainen veto ja luonnollisesti jotain sellaista, mikä piti testiin hakea. Toisen kotinsa Vantaalle jo aiemmin rakentanut panimo on yleisesti tasaisen laadukas, ehkä vähän yllätyksetön toimija, joka tekee maistuvaa jälkeä etenkin brittityyleissä. Nyt on kuitenkin hypätty Saksanmaalle ja vähän jännemmästä kulmasta vieläpä. Yleensä kyseiseen tyyliin liitetään olueen sekoitettavat makusiirapit, mutta suomenlinnalainen on jo valmiiksi maustettu ja sen punainen väritys on peräisin mustaviinimarjoista.

Sivuhuomiona sanottakoon, että välttelen nykyisin herukka-termin käyttöä. Kirjaani kirjoittaessani minulle on etenkin kotimaisten viinitilojen taholta tähdennetty, että herukka on kansanterveysmies Toivo Rautavaaran keksimä uusi nimitys. Viini-päätteinen marjan nimi kun muistutti kansaa sen piilevästä potentiaalista... Aijjai, ja nyt sitä on jo oluessakin.

Keski-Euroopan happamista ”perinneoluista” berlinerit ovat ehkä vähiten itseäni kiehtova kasti, joskin hyvin osuessaan herkullinen tyylilaji ovatkin. Mielenkiintoa ne herättävät joka tapauksessa. Eli foliohattu pois päästä (ja pullosta) ja avoimin mielin oluen kimppuun.

Suomenlinnan Foil Hat B Weisse

Punajuurimehumainen, valoa vasten aika veikeän värinen olut. Vaahtoa muodostuu aika niukasti. Tuoksultaan melko mielenkiintoinen. Mustaviinimarjaisuus on esillä varsin selvänä, joskaan ei täysin dominoivana elementtinä. Weißelle ominainen happamuus tehostaa marjan omaa tunnelmaa ja taaempana pysyttelevä mausteisuus tuo mukaan oman vivahteensa. Punertavaa marjaa, pirskahtelevaa hedelmää ja vehnäistä tuntua…

Maultaan tuoksun tapainen. Happamuutta, viinimarjaa ja kutkuttavan raikasta menoa. Jälkimaku on pitkä, raa’an omenaisen hapan ja mustaviinimarjainen. Maun loppuvaiheilta löytyy myös kevyttä mausteisuutta sekä keskiasteista katkeroa, joka sopii tunnelmaan hyvin. Marjaa tosiaan lyötyy, mutta kovin ylitse pursuavaa sen osuus ei kuitenkaan ole. Selvä tunnusomaisuus siitä toki kokonaisuuteen syntyy, mutta pelkästään happamaksi marjamehuksi olut ei äidy. Raakaa vehnäisyyttä ja kevyttä hedelmää on mukana taustavoimina ja yleisesti ottaen foliohattuweisse on varsin raikas ja kesäinen juoma. Hiljalleen myös yrttisen vihreä humalointi saa makuaan esiin. Vienoa ohuuttakin ajoittain tuntuu löytyvän. Täytyy tosin myöntää, ettei nyt olla omalla mukavuusalueella.

Tuomio: Marjaisa, hapan ja kevyen raikas berliineri. Toimiva, joskin vähän sivussa omalta mielipolulta… Kelpo olut.

Pisteet: 33/50

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Mikkeller Drink’in Berliner

Tanskalainen Mikkeller omaa melko laajan skaalan erilaisia, melko laajalla rintamalla hedelmiä ja marjoja hyödyntäviä spontaanikäymiskokeiluita ja tämän kevän ”kevytolueksikin” on trendinmukaisesti valikoitunut happaman tyylikäs berliner weisse-tyyli. Vajaa kolmeprosenttinen, tuttuun tapaan Belgiassa pantu Drink’in Berliner meni kokeiluun vesisateen viilentämän grillaustuokion yhteydessä ja kyllähän se varsin kesäinen olut olikin. Ilmeisesti jossain on tarjolla myös tynnyrikypsytettyä versiota… Mielenkiintoista…

Kesäinen berliineri...
Mikkeller Drink’in Berliner
Utuinen, vaaleankeltainen olut kuohkealla, valkoisella vaahdolla. Tuoksultaan vehnäinen, hedelmäisen hapan, ehkä vihreän omenaisessa, sitruksisen pirteässä muodossa. Kevyt mausteisuus potkii taustalla – kepeä, raikas, kesäisen vaalea ja piristävä.

Maussa löytyy viheromenaista happamuutta, myös muuta, vienon raakaa hedelmää, mutta myös hieman sitruksen sävykkyyttä. Kevyttä makeutta, vaaleaa vehnää – hieman ”helpotettu”, pahimmilta kulmiltaan pyöristetty berliineri. Hiilihapoiltaan pisteliäs, yleisesti valkoviinimäisiä piirteitä henkivä. Siirapilla kikkailu makeuttaisi tämän taatusti liiaksi.

Tuomio: Lähinnä hedelmäisen hapan, samalla sitä samaa makeutta henkivä ”easy berliner”, joka kaipaisi lisää luonnetta. Oluena sen sijaan raikas, piristävä ja kevyt. Toimii mainiosti kesäisen grillailun kylkiäisenä.

Pisteet: 32/50

Pitää ilmiselvästi pekoni-punasipuli-marinoidusta porsaasta.