Suomenlinnan oluita testissä

Tajusinkin, että tässä on talven mittaan tullut kirjoiteltua paritkin arviot Suomenlinnan Panimon kauppavahvuisista oluista, joten päätin tällä kertaa niputtaa kolmen sellaisen arviot yhteen pakettiin. Joukossa on kaksi bitteriä (Coyet Ale ja Spithead Bitter) sekä yksi vaalea lager (Seth Lager), jossa on mallaspuolella hienoista twistiä mukana. Suomenlinnalaiset eivät suurta uutuuden viehätystä useinkaan tarjoile, mutta yleiskuvaksi panimon tuotteista minulle on muodostunut perusvakaa, tasapainoisen laadukas ja konstailematon linja, joka tarjoaa hyviä perusmakuja niissä turhia säästelemättä.

Pienpanimokattauksessa vastaan tullut Thor Bock ainakin maittoi tuhdilla mallaspedillään mitä mainioiten, eikä valittamista ole nykyisin Alkon valikoimista löytyvän, brittitunnelmaa tarjoilevan Hoppe IPAnkaan kohdalla. Ei tajuntaa räjäyttävää tekemistä, mutta mieluisia, hillittyjä makuja joista on usein pariksi myös ruokapöytään. Kesäjuomana panimon witbier Piper Wit taasen on aika ässä... Mutta katsotaanpa valikoimaa eteenpäin, nyt arvioissa oleva kolmikko ei tullut maisteltua yhdellä kertaa, joten tarkempaa analyysiä esimerkiksi bittereiden vastakkainasettelusta minulla ei ole tarjota.

Coyet Ale

Tyyli: Bitter

Alk.%: 4,5

Suomenlinnan oluiden nimet omaavat kytköksen saarilinnoituksen historiaan. Coyet Ale on saanut nimensä Sveaborgin linnoitustyömaalla viimeiset elinvuotensa viettäneen soturin, Henrik Gideon Coyetin (1725-1774) mukaan. Onpa hänen mukaansa nimetty osa linnoituksestakin. Coyet Ale kurottaa historian hekumoissaan kohti sumuisia Britteinsaaria. Kyseinen täysmaltainen bitter-olut on valmistettu pilsner-, ale- ja karamellimaltaista ja se on panimon mukaan vahvasti humaloitua.

Coyet Ale

Kuparinen, hieman rusehtavan punainen olut ihan kauniilla ja kestoisalla vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksultaan keksimäinen, kohtalaista karamellin makeutta sisältävän maltainen. Joukossa kevyttä marjaisuutta sekä pähkinäistä kuivuutta – ihan pätevää bitteriä kyllä… Maultaan hieman tuoksua siistitympi, pelkistetty ja märän tuntuinen. Mallasrunko henkii edelleen kevyttä makeutta, joskin karamellisuus ei enää ole niin vahvana läsnä.  Joukossa on limppuista tuntua, mutta myös hieman keksiä. Sivuilta nousee pähkinäistä rouheutta, puumaista humalointia sekä hentoista yrtin katkua – löytyy myös ripaus punaista marjaisuutta sekä etäistä hedelmien aromia sivumausta. Katkerot eivät sinällään jyllää missään vaiheessa, joskin jäävät kutittelemaan suuta pitkän, hillityn jälkimaun muassa. Perustavaa bitter tekemistä brittihengessä – ei itselleni se omin tyylilaji, mutta varsin maistuva olut on silti kyseessä. Ei virhemakuja, hienosti suitsittu kokonaisuus on hyvin kasassa joten sinällään ei mitään valittamisen aihetta. 

Tuomio: Nämä ovat makuasioita, mutta brittijanoissani tarttuisin tähän pulloon varmasti uudestaankin… Sen henkimä tunnelma voisi nostaa pisteitä muutamalla, mutta jätetään ne toistaiseksi merkitsemättä…

Pisteet: 31/50

-----

Seth Lager

Tyyli: Vaalea Lager (Erikoisvilja)
Alk.%: 4,7

Sethin kohdalla ei aivan tavanlagerista ole kysymys, sillä ohramaltaan lisäksi sen valmistukseen on käytetty myös ruista ja vehnää. Kytkös historiaan löytyy myös tältä monivilja lagerilta, tällä kertaa nimensä oluelle on nimittäin luovuttanut linnoituksen rakentajan Ehrensvärdin hyvä ystävä Gabriel von Seth (1690-1774) – herkkusuu ja tunnettu vaikuttaja. Bastion Seth on paikoillaan vielä tänäkin päivänä, osana Suomenlinnan linnoitusta keskellä vehreää Komendantin yrttitarhaa. Historian lisäksi nimestä löytyy myös sanaleikki. Seth Lagerin nimi muodostuu käytettyjen viljojen alkukirjaimista: Secale (ruis), Triticum (vehnä) sekä Hordeum (ohra).

”Seth on maltainen, vahvarunkoinen lager, jonka rukiinen runko piristyy vehnällä ja taittuu pitkällä, mutta miedolla humalan puraisulla.”

Seth Lager

Kauniin punertava, ruskeaakin sävyä omaava lagerolut maamme pääkaupungista. Tuoksu toimii ihan mallikkaasti, se pohjaa itsensä pitkälti kevyen leipäiseen maltaisuuteen, josta löytyykin tunnistettava rukiin vivahde, mutta myös sopivassa määrin makeuttakin. Tuoksun täydentää hillitty, mutta kokonaisuuteen oivasti istuva ruohoinen humalan puraisu. Ero yleisesti nautittuihin lagereihin on jo ulkonäön ja tuoksun puolesta selkeä. Sama tarina jatkuu myös maussa. Märkää makuisuutta löytyy mukavasti – pääosin mennään tuoksussakin esiin nostettujen limppuisen makean maltaisuuden ja ruohoisen humaloinnin ehdoilla, tokihan sitä rukiin ryhdikkyyttäkin maussa esiintyy. Ruohon purenta jättää muuten suuhun mukavan kutkuttavan tunnun. Perustavan varmaa, suoraa ja simppeliä tietä kulkeva lager, joka kuitenkin omaa olennaisen eron ”tavan lagereihin”: tässä on nimittäin makua – ja hyvää makua muuten onkin. Ruis toimii itsellen yleisestikin varsin mainiosti, joten pieni terveysviljan puraisu kruunaa tämän makukokonaisuuden oivasti. 

Tuomio: Hyvä, helposti lähestyttävä lager, joka erottuu massasta sopivasti – suositus luonnollisesti luonnon ääreen ja mökkitunnelmaan. Yksi varteenotettava porttiolut massasta poispäin…

Pisteet: 31/50

----

Spithead Bitter

Tyyli: Bitter
Alk.%: 4,5

Spithead Bitter on brittihenkeä tarjoileva, meripihkan punertava ja panimon mukaan miedosti hiilihappoinen bitter. Jotain eroa saman panimon Coyet Aleen ilmeisesti löytyy, mutta tarkemmin en tiedä mitä. Rinnakkain vertailuhan sen paljastaisi, mutta mennään nyt tällä kaavalla. Tämän oluen nimi ei tällä kertaa viittaakaan suoraan Suomenlinnaan, vaan nyt matkataan historian lisäksi myös jokusen merimailin taakse, nimittäin Etelä-Englantiin. Engelsmannit lastasivat laivansa Spitheadin kaupungissa lähtiessään kohti pohjolaa ja parivuotista Oolannin sotaa (1854-1856). Rohkeutta soturit ammensivat mukaan lastatusta bitteroluesta, jonka tribuutin on nyt yli 150-vuotta myöhemmin valmistanut Suomenlinnan Panimo. Historian havinaa, sumusaarten tunnelmaa…

Spithead Bitter

Auringonlaskun oranssi, varsin kaunis olut kaatuu tästä suomenlinnalaisesta lasipullosta lasiin. Tuoksu ottaa hieman yllättäenkin mieleni mukaan kutsuvaan tanssiin vaaleahkon, karamellisen makean, hennon hunajaisen ja brittimäisen märkää tuntua henkivän mallaspohjansa voimin. Pehmeän tenhon pilkkoo kauniin kukkainen, hieman sitruksista suoraviivaisuutta kätkevä humalointi, joka sointuu askeliin varsin mallikkaasti – ehkä hento ripaus kuivattua marjaisuuttakin löytyy. Maku ei maltaan pehmeydessä aivan tuoksulle pärjää, mutta hienoinen louhikkoisuus tuo siihen vain miellyttävää särmää. Vaaleahkoa toffeeta, hentoa hunajaa, mutta eniten kukkaisan tuoretta, hieman varrenkin terävyyttä ilmentävää humalointia – josta tuoksun tavoin löytyy myös mausteisen kaiun kyllästämä, kevyt sitruksinen puraisu. Punertavaa marjaisuutta sekä hentoa puumaista tuntua voi taaempaa myös poimia. Yleisilmeeltään hieman märkä, muttei vetinen – sopivan makuisa ja miellyttävästi ”englantilaisittain” pureva olut. Tuntumaltaan hieman flätti, mikä jykevöittääkin kokonaisuutta mukavasti.

Tuomio: Hyvää brittitekemistä henkivä kotimainen taidonnäyte. Suuria elämyksiä ei ehkä tarjolla ole, mutta jatkaa Suomenlinnan maitokauppavahvuisten hyvää linjaa laadukkaiden seurusteluoluiden saralla. Puhtaita, aitoja makuja ilman suurempia klumeluureja – tämä toimii juuri niin hyvin kuin on tarkoitettu! Mökille, iltaan, ruuan kaveriksi ja sen valmistukseen. Näin muistista kaivelemalla ja pisteitä vertaamalla vetää Britteihin nimellään viittaava bitter voiton Coyetista...

Pisteet: 33/50

---

Yhteenvetona voidaan todeta se, mitä jo jutun alussa sanoinkin, eli suomenlinnalaiset maitokauppaoluet ovat perusvarmoja, hyviä makuja tarjoavia oluita jotka usein toimivat hyvinä makupareina ruokapöydässä, rennossa oleskelussa luonnon äärellä sekä mahdollisesti hyvin hieman rennommassa olutnautiskelussa - seurajuomina omimmillaan. Suosittelen tarttumaan panimon logoa kantavaan pulloon ruokakaupassasi, kun kaipaat jotain peruskamasta poikkeavaa, muttei liian syvällistä paneutumista vaativaa mallasnautintoa.

Pohjois-Savolaista pienpanimo-olutta: Testissä Iso-Kallan Panimon kolme ensimmäistä olutta!

Viime viikon torstai toi mukanaan mieluisan yllätyksen... Sosiaalinen media toi tietoisuuteeni täysin uuden, suomalaisen pienpanimon, joka oli saanut jo ensimmäiset tuotteensakin myyntiin. Iso-Kallan Panimo nimittäin aloitti vastikään toimintansa lentopallopitäjä-Pielavedellä, Suur-Kuopion läheisyydessä. Tarina on siinä mielessä mielenkiintoinen, että tavallisesti tieto uusien panimoiden perustamisessa saavuttaa ainakin alaa hieman tarkemmin seuraavan yleisön jossain vaiheessa ennen ensimmäisten oluiden pullotusta. Tieto ei kuitenkaan ollut ainakaan allekirjoittanutta saavuttanut, vaikka Kuopiossa on tullut käytyä viikottain viimeisten seitsemän kuukauden ajan – uutena tietona tuo tuntui tulleen varsin monelle paikallisellekin kun asiaa tiedustelin. Pääasia toki on, että panimo on saanut toimintansa käyntiin ja ennenkaikkea oluensa myyntiin. Heti kättelyssä panimo lanseerasikin peräti kolme tuotetta Savo-olutsarjaansa, jota kuuleman mukaan on tarkoitus myöhemmin myös laajentaa entisestään. 

Panimo on perustettu siis Pielavedelle, toisen perustajajäsenen eli Marko Pietikäisen sukutilalle. Sijainti Kuopiossa asuville kaveruksille on kuitenkin hieman syrjäinen, joten toiminta on lähiaikoina tarkoitus siirtää maakunnan pääkaupunkiin – mahdollisesti jo maaliskuussa! Kuopio saisi näin vihdoin oman pienpanimonsa, mitä tuon kokoinen kaupunki ehdottomasti kaipaakin – olisipa näin ollut jo jokunen vuosi sitten, kun omakin osoitteeni Savonmaille postin johdatteli. Pienpanimoskene kuitenkin laajeni jälleen yhdellä toimijalla ja Pohjois-Savon kokoinen aukko on kartalla alustavasti tilkitty!

Infoa löytyy mm. tällaisesta vihkosesta...

Tällä hetkellä tuotteita on tarjolla Kuopion Gloriassa sekä perinteikkäässä Bierstubessa, mutta satunnaisesti myös muutamissa maakunnan ruokakaupoissa. Tiedotusta kannattanee seurailla panimon Facebookista tai kotisivuilta. Maanantaiaamun ratoksi autoni keula osoitti jälleen Kuopion suuntaan, joten varsin tuoreeltaan tarjoutui tilaisuus tutustua uunituoreen panimon tarjontaan. Olinkin ehtinyt jo aiemmin sopia kaverin kanssa tapaamisen illaksi Bierstubessa, joten suunnitelmat sulautuivat yhteen parhaimmalla mahdollisella tavalla! Ennen tuplana nautittua porsaan grillipihviä ehdin kuitenkin piipahtamaan Gloriassa tutustumassa ensimmäiseen kallalaiseen:

Savo American Ale

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 5,6

"American Ale on Cascadelle aromihumaloitu janonsammuttaja. Olut on hyvin muttei yltiöpäisesti humaloitu ja päällimmäisinä makuina on American Aleille tyypilliset raikkaus ja miellyttävät sitruksiset aromit, jotka sopivat parhaiten mausteisten ruokien kylkiäisiksi."

Gloriaan oluet saapuivat siis jo viime torstaina, joten kysäisin yleistä menekkiä tiskin takaa. Yllättävän hyvin myynti on kuulemma lähtenyt käyntiin, vaikkei panimosta itsestään kovin monella tietoa kuulemma aiemmin ollutkaan. Suosituimmaksi on muutamien päivien aikana noussut juurikin American Ale, mikä ei liene suuri yllätys valloillaan olevan trendin myötä. Se on tällä hetkellä myös panimon tuotteista ainoa, jota ei vahvuutensa puolesta tulla näkemään ruokakauppojen hyllyillä. Katsotaanpa miltä ensikosketus Iso-Kallan tuotteeseen tuntuu...

Savo American Ale

Tasaisen samea, rusehtavan kuparinen olut kevyellä vaahtokerroksella. Tuoksu on suht mieto – maltaisuus ulkonäöstäkin tutun rusehtavaa, karamellisen makeaa mutta myös keksimäisen piilevän imeltynyttä. Tuoksussa on selvää Amerikan henkeä sitrushedelmäisen sekä havuisen happaman humaloinnin muodossa - hedelmäsoppaa se ei ole, pääpaino on hallitusti karheammassa puolessa. Ihan toimiva, rehti ja savolaisittain yllättävän suora - se on aina positiivistä se...

Maultaan ei välttämättä aivan se kaikkein valmein paketti, joskin pätevää tekemistä senkin puolella on. Ei liikoja kikkaileva, sopivan suora, silti miellyttävän runsasmakuinen. Sitruksisen humalan puraisu on melko voimaisa, mukavan napakka ja kestoisa aina jälkimakua myöten – lopussa se saa tuoreen kukkaisiakin piirteitä rapsakkuutensa hekumoissa. Aromaattisuus jää ehkä hieman jalkoihin, mutta toisaalta se ei haittaa ollenkaan. Mallaspuoli väistyy tukevaksi taustavoimaksi kevyen karamellisuutensa ja keksiensä kera - samasta laarista löytyy myös pilkottava trooppinen hedelmäisyys, joka kokonaiskuvassa on kuitenkin hyvin suitsittu.

Suutuntumaltaan keskitäyteläinen, mielestäni hyvällä tapaa oluelle leimaavaa sitruksista tuoreutta tukevan hiilihappoinen. Melko raikas, toimivasti kaikesta ylimääräisestä riisuttu jenkkikokemus, jossa on sopivasti haastetta - ei silti liikaa. Ehkä tasapainosta voisi kaivaa hienoista viilattavaa, mutta oikein hyvä debyytti jo melko "ylitarjottuun" kategoriaan – savolaisella erottuvuudella tottakai. Itse pidän tästä, vaikka normaalisti liputankin pyöreämpien makujen puolesta – ihan hyvin toimii, mutta toimikoon..!

------

Gloriasta kiiruhdinkin kohti Bierstubea ja kaveria odotellessani tutustuin panimon tummaan lager-olueen. Karkeasti sanottuna itselleni tumma lager oluttyylinä on melko mustavalkoinen – se joko toimii mitä parhaiten tai sitten jää melko mitäänsanomattomaksi kyhäelmäksi. Hieman skeptinen olin tämän suhteen jo sen rungon keveyden vuoksi, mutta avoimin mielin otin sen maistoon. Kuinkas siinä sitten kävi?

Savo Dark Lager

• Tyyli: Tumma Lager
• Alk.%: 4,5
  

"Dark Lager on saazilla kevyesti aromihumaloitu tummahko lager. Oluessa pääosassa on tummien maltaiden miedot paahteiset maut jotka ovat parhaimmillaan talvi-illan lämmittäjänä tai liharuokien seurana."

Savo Dark Lager

Punertavan ruskea, kirkas ja kevytvaahtoinen olut. Tuoksu hellii yllättävänkin syvällä pehmeydellään. Melko makea, kevyen mämminen ja hieman paahteinen. Ei hassumpi, prosenttejaan tuhdimpi tuntuma. Maku oikeastaan kuvastaa tuoksua märässä muodossa, humalointi tosin piristää muutoin samettiseksikin äityvää, pehmeän makeaa maltaisuutta. Ruohoinen, kevyen yrttinen puraisu piristää etenkin maun loppupuoliskoa jatkuen hetken aikaa myös miellyttävän häipyvässä jälkimaussa. Melko makea, sopivasti leikatun raikas, tasapainoinen ja yllättävänkin runsas kokonaisuus. Ehdottoman suositeltava, helposti lähestyttävä tummahko mallasnautinto, joka kuitenkin tarjoaa makua riittämiin.

------

Ja lopuksi oli sitten aika testata kolmikon viimeisin vedos, britteihin etikettiään myöten viittaava Special Bitter, jonka myös kaverini nautti ruokajuomana. Perus-brittien kanssa itseni on useasti vaikeuksia löytää yhteistä säveltä ja monesti onkin tullut todettua, että saarimonarkian olutkirjossa on paljon tuotoksia, joille pari lisäpykälää vahvuuteen voisi tehdä ihmeitä. Mutta mitä siihen sanoo savolainen?

Savo Special Bitter

• Tyyli: Bitter 
• Alk.%: 4,5

"Special Bitter on vaaleahko ja perinteisillä brittiläisillä humalalajikkeilla humaloitu brittityylinen ale. Keskiasteinen humalointi jättää tilaa myös maltaiden mauille. Bitter toimii parhaiten janonsammuttajana ja rasvaisemman ruoan kyytipoikana."

Savo Special Bitter

Oranssiin taittuva, emalinen ja kirkas brittityylin olut melko olemattomalla vaahdolla. Tuoksu kevyen keksinen, hieman makea ja yrttiseen suuntaan taittuvan humaloitu – kevyttä puuta joukosta voi ohuelti kaivaa. Maultaan varsin tuoksun mukainen, brittityylin melko kevyen makuinen, joskin ruohoista yrttisyyttä ilmentävä humalointi tekee oluesta ihan nautittavan. Mallaspuoli on kevyen makeaa, hennon pähkinäisellä vivahteella - joukosta löytyy myös ohut siivu punaista marjaisuutta sekä maanläheistä puisuutta, lähinnä kuivaavalta katkeropuolelta. Tyylinä itselleni hieman vaikea ja mitään sanomaton, siihen nähden ihan onnistunut vedos kohtalaisen runsaine makuineen. Humalointi ehkä parasta tässä kokonaisuudessa, muttei mallasta tukeva pähkinäisyyskään heikko lenkki ole. Vaikkei oluessa suuremmin huomautettavaa olekaan, ei se omaksi suosikikseni pääse nousemaan – potkua jään näissä aina hieman kaipailemaan. Perusbrittiläisen oluen ystävälle, itse suosin ruuan kaverina.

Pisteet ja yhteenveto:

• Savo American Ale 34/50
• Savo Dark Lager 35/50
• Savo Special Bitter 32/50

Iso-Kallan Panimo jatkoi muiden tuoreiden toimijoiden viitoittamalla tiellä siinä suhteessa, ettei keittoastioista ensimmäisenä pullautettu ulos kansaan uppoavaa vaaleaa lageria. Kiitos siitä! Olutkolmikko on kokonaisuudessaan varsin helposti lähestyttävä olutsarja, jossa eniten makua tarjonnee American Ale, mikä onkin ihan luonnollinen asia. Pisimmän korren näistä kuitenkin vei Dark Lager sekä pisteillään että fiiliksellään, se onnistui vakuuttamaan yllättävän hyvällä tuntumalla sekä yleisellä tunnelmallaan. Pidän panimon tyylistä antaa oluilleen ruokasuosituksia, kaksi viimeistä tulikin siinä sivussa testattua myös ruokajuomina. Porsaan grillipihville kumpikin sopi mainiosti, mutta Dark Lageria voisi kokeilla myös metsäsienten ja riistan kumppanina.

Tuotteiden perusteella voin hyvillä mielin toivotella Iso-Kallan tervetulleeksi pienpanimovahvuuteemme ja todella toivon, että Kuopiolaiset (sekä muut Pohjois-Savon asukit) ottavat paikallispanimon hyvin vastaan. Hiisi nosti Jyväskylän olutkulttuurin uudelle tasolle, toivotaan että Iso-Kalla tekee saman Kuopiossa! Paikallispanimo on aina ylpeyden asia, joten ottakaahan savolaiset koppia tästä toimijasta!

Lisätietoja:

• www.isokallanpanimo.fi
• www.facebook.com/IsoKallanPanimo

sekä muualla verkossa:

• Jaskan Kaljat
• BeerFinland