Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brettanomyces. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Brettanomyces. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. syyskuuta 2017

Rousal Pils on Acid


Eipä ole hetkeen tullut törmättyä pienen saaristopanimon tuotoksiin. Ensikosketus Rousalin oluisiin tuli otettua aivan blogin alkuaikoina eli vuoden 2013 talvella, jolloin itse panimokin oli suhteellisen nuori tulokas. Katsoin jo nopeasti, että mainio Rousal Pils olisi tullut taas Jyväskylän oluttarjontaan, mutta pullon kaulassa oleva tarra paljasti kyseessä olevan hieman tuunatumpi versio perinteisen oluttyylittelyn sijaan.

Siinä missä ”alkuperäinen” Rousal PIls hurmasi maistajansa linjakkaalla purennalla ja puhtaalla makupaletilla, on tämä on Acid –versio sitten enemmän reseptillään leikittelevä kuriositeettiolut. Rousal Pils on Acid –editionin valmistuksessa on käytetty lagerhiivan lisäksi myös brettaa sekä Patrik Laineen vanhempien maineikkaan pienleipomon, Rosala Bagaren AB:n taikinajuurta. Mitenkään übererikoisesta makumaailmasta ei kuitenkaan onneksi puhuta, vaan se tasapainottelee hauskasti perusvarman pilsin ja brettaisen orvalmaisuuden rajamailla. 

Panimon peruspils on valmistettu luomuraaka-aineista, joten oletan että tämä modernisoitukin versio luottaa samaan kaavaan. Samaa juonta seuraten humalointikin lienee toteutettu Saazin voimin, vaikkei tästä minulla sen suurempaa varmuutta olekaan.

Rousal Pils on Acid
Rousal Pils on Acid
Vaalea, vilkavaa maltaisuutta asteen syvempi näky valkean vaahdon hunnuttamana. Tuoksu on hyvä. Brettaa löytyy heti ja sen läsnäolo on vahvaa. Mukana on hyvin toimivaa lehtevän tuoretta, vanhan mantereen sitruksella terästettyä jalohumalaista aromaattisuutta. 

Maultaan tunnelma on alkuun hieman sekavampi. Se on sekoitus yrttisen sitrussävyistä pilsiä sekä jopa kevyen orvalmaista, teräväpuheista ja melko voimakastakin brettan taikuutta. Lopetus kääntyy aromaattisesta pöheiköstä purevan ruohikkoiseen suuntaan, katkeron tenhon tehostuessa hallitun happamuuden ilmoitellessa itsestään. Lämpö tuo esiin myös hedelmää. Brettapils... No, siinäpä se kootusti selitettynä. Perinteisiä tyylirajoja tarkastellen vähän sekava, mutta lopulta kuitenkin aika veikeä kokonaisuus. 

Tuomio: Brettapils lagerrivin piristysruiskeeksi. 

Pisteet: 34/50

perjantai 16. syyskuuta 2016

Brekeriet Funkstarter

Funky one...
  • Tyyli: Saison
  • Alk.%: 5,5
  • Panimo: Brekeriet, Landskrona, Ruotsi
Hyvin suuhun sopivaksi panimoksi osoittautunut Brekeriet hurvittelee mieluusti – tai pikemminkin yksinomaan – villihiivojen ja funkahtavien makuelämysten saralla. Tällä kertaa kaivoin esiin blogiguru Arden jopa Orvaliin vertaaman brettasaisonin, spelttiäkin ilmeisesti rungossaan kantavan Funkstarterin. Näpsäkkä nimi ja varsin mukava kokonaisuus vaikken ehkä aivan samaa elämystä oluesta saanut kuin mitä kollega pari vuotta sitten. 

Joka tapauksessa Brekeriet jatkaa hyväksi havaitulla linjalla ja tulee jatkossakin löytymään ostoskoristani tuotteen tai useammankin voimin.
This pale and slightly bitter farmhouse ale has a funky and fruity taste thanks to the secondary fermentation with brettanomyces yeast.

Brekeriet Funkstarter
Samea, aprikoosin oranssinen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksussa vaaleita hedelmiä, vehnäistä viljavuutta ja tallimaista tuulahdusta. Myös sitruksista happamuutta löytyy, samoin valkopippurista mausteisuutta. Jämäkkä, tasapainoinen ja syvä. Oikein hyvä.

Maultaan vähän suoraviivaisempi, ei ehkä niin puhutteleva kuin olisi toivonut. Hedelmäisyys jää melko valjuksi ja tunnelma on enemmälti kuivan mausteinen, viljavan maltainen ja lopussa sitrusmaisen pureva. Valkopippurista hiivaisuutta, alkuun vähän piilottelevaa tallimaisuutta, joka lopulta pääsee irti mukavasti. Avautuessaan maku antaa myös jännää, kukkaisan parfyymista aromaattisuutta.

Tuomio: Funky, muttei niin rytmikkäästi kuin olisi odottanut. Hyvä, muttei sarjassaan erityisesti mieleenjäävä. Näppärä saison sopivalla funkilla.

Pisteet: 35/50

tiistai 5. heinäkuuta 2016

Brekeriet Saison

Ruotsin villeimmän panimon saison...
  • Tyyli: Saison
  • Alk.%: 6,5
  • Panimo: Brekeriet, Landskrona, Ruotsi

Ruotsalainen Brekeriet on kiehtonut jo jonkin aikaa ja sen oluttarjontaa on tullut hypisteltyä verkkokauppojen ”oluthyllyillä” tasaiseen tahtiin. Mahdutin muutaman saisonin kevään Beergium-tilaukseen ja päätin ujona miehenä aloittaa varovasti panimon halvemmasta ”perustarjonnasta” eli reilun kolmen euron kieppeillä seilailevista pulloista.

Brekeriet on kolmen veljeksen – Fredrik, Christian ja André Ekin – vuonna 2012 perustama panimo. Kolmikko aloitti toiminnan oluen maahantuonnilla kahta vuotta aikaisemmin, mutta päätavoitteena oli alusta lähtien laajentaa jossain vaiheessa panimotoiminnan puolelle. Ensimmäiset vuodet olutta valmistettiin Malmön lähellä, pienessä Djurslövin kylässä, mutta viime keväänä Brekeriet muutti suurempien tilojen perässä Landskronan kaupunkiin. 

Brekerietiä voi hyvällä omallatunnolla tituleerata Ruotsin villeimmäksi panimoksi. Se käyttää kaikki oluensa pelkkien villihiivojen ja bakteerien voimin sekä käyttää kypsytyksessä usein avokätisesti erinäisiä marjoja ja hedelmiä. Nappasin ensimmäisenä maistoon panimon ”perussaisonin” eli rehtiä brettaa ja saccharomycesiä tursuavan farmhouse alen. Olut on pullotettu tammikuussa ja päiväystä on lätkäisty aina vuoden 2021 alkuun saakka.
A rustic farmhouse ale fermented with multiple strains of saccharomyces and brettanomyces yeast, giving it a complex and elegant taste.

Brekeriet Saison
Oranssinen, pehmeän samea ja melko runsaasti vaahtoava olut. Tuoksussa viljavaa maltaisuutta, vaaleaa vehnää ja kevyttä, happamaan vivahtavaa hedelmäisyyttä. Ilmoilla leijuva, vaalea mausteisuus saa seurakseen eleganttia ja tietyllä tapaa miellyttävän pehmyttä brettaisuutta tallimaisin, vähän raparperinpenkkiin rajautuvan maalaisidyllin teesein. 

Maku on funky. Alkuun tuttua saisonvehnää, vaaleaa viljavuutta ja sitrussävyistä hedelmää belgimausteisella takapotkulla. Melko nopeasti peliin nousee mukaan myös brettainen rintama, joka ei kuitenkaan peitä kaikkea alleen. Tasapaino onkin hienosti hallussa. Tallimaista, maalaisidyllistä eleganissia, pehmyttä raparperein hakattua loimea ja mukavaa villasukkaisuutta. Sitrus saa uutta voimaa makujen nivoituessa yhteen ja lopetus onkin mukavan purevalla tasolla. On muuten hyvin kesäinen ja raikkaan mökkimäinen saison. 

Tuomio: Skånesta kajahtaa ja komeasti. Funkysaison kesän väreissä. Kelpaa nautiskella hellepäivän päätteeksi.

Pisteet: 39/50

tiistai 14. kesäkuuta 2016

Prairie Brett C.

Mmmmm...

Tulsalaispanimon tuotoksia on alkanut näkyä Euroopankin puolella mukavasti ja kovanpuoleisesta hinnastaan huolimatta aina silloin tällöin pullo tai pari etsiytyy myös OIutkellarin testiin. Laatukamaa, joten kerrankos sitä… Brett C. on nimensä veroisesti saanut kylkeensä hieman brettanomyces claussenii –hiivakantaa. Cascadella ja Citralla miellyttävästi humaloitu farmhouse ale / saison on viimeistelty ripauksella merisuolaa. Toimii hienosti!

Brettaista merisuolasaisonia...
Prairie Brett C.
Samea, vaaleahkon keltainen olut. Tuoksu on oivallinen. Aromaattinen, melko runsas ja viehkeä kokonaisuus henkii kukkaista, sitrussävytteistä ja tallimaista tunnelmaa. Kevyttä karamellisuutta, viljavaa maltaisuutta ja pippurista mausteisuutta. Kesäisen toimiva, elegantti.

Maku myötäilee tuoksua. Aromaattisuus on voimakasta. Sitrushedelmiä, kuivakukkaisuutta, vienoa yrttiä ja parfyymimäistä tuntua. Taustalla syvempää talliaromia, mausteista hiivaisuutta sekä vaaleaa, vehnäistä ja viljavaa maltaisuutta. Pienemmissä rooleissa esiintyy kevyttä karamellia ja yleisempää hedelmäisyyttä. Hiilihapoiltaan maltillinen, tasapainoinen ja monivivahteinen kokonaisuus.

Tuomio: Vaikuttava saison sopivalla tallitwistillä. Mukavan suurieleinen, silti sopusuhtainen ja nautinnollinen.

Pisteet: 42/50