Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

• Tyyli: New England Pale Ale
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Salama Brewing Co., Espoo, Suomi

Panimoyhtiö X:n puodista löytyi viime käynnillä isompi satsi muidenkin panimoiden tuotteita. Meillä päin harvemmin nähtävän Salaman tekemiset kiinnostavat aina, joten espoolaisten uusi Zen Extazy oli siinä paikka selvä valinta. Panimon silmää hivelevää etikettitaidetuotantoa jatkava olut edustaa tutun sameaa linjaa, mitä salamalaisilta on tullut aiemminkin maisteltua. Lisämerkintä ”DDH Pale Ale” tarjoileekin meille viisipinnaisen rungon päälle ladottua Citran, Mosaicin ja Centennialin aromaattista leikittelyä.

Tähän saakka Salaman oluet ovat toimineet varsin hyvällä tasolla, eikä Zen Extazy tähän sarjaan poikkeusta tee. Ei ehkä se paras kohtaamani salamalainen, mutta varsin maistuva ja kokeilemisen arvoinen kokonaisuus siitä huolimatta.

Relax your tantric body. Masturbate your mind. Become liquid extazy whizzing up and down. Ecstatic haze with Citra, Mosaic & Centennial.

Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

Sameanlainen, vaalean haalea, mutta myös hedelmäisen keltainen olut runsaalla vaahdolla. Tuoksu on kutsuvan trooppinen. Sitrushedelmiä, niiden kuorta ja mehuakin. Vaaleaa trooppisuutta, kevyttä parfymaattisuutta.

Maku on aika hyvä. Ei niin ulottuva, kuin Salamalla ehkä yleensä. Kokonaisuus nojaa aromaattiseen, leijailevaan tropiikin ja moninaisten sitrushedelmien liittoon. Aika kuiva, ei juurikaan mehukkuutta. Limenkuorta, sitrusta, vaaleaa tropiikin hedelmää, hieman aprikoosia, passionia, kiiviä ja papaijaa. Varsin raikas ja kaiken kaikkiaan toimiva esitys. Ehkei ihan panimon parhaita, mitä vastaan tullut, mutta epäilemättä tasokasta menoa siitä huolimatta.

Pisteet: 36/50

Prykmestarin savukatajainen perintö

Näky, jonka pelkäsin katoavan pian.

Kun Vakka-Suomen Panimo ilmoitti maaliskuussa sulkevan ovensa, olin suoraan sanoen hämmästynyt. Pienpanimoiden kapeasta leivästä ja kotimaisenkin kentän kasvavasta tungoksesta on kyllä ollut puheita jo jonkin aikaa eikä joukon paikoittainen harventuminen sinällään mikään yllätys olisi. Pakko kuitenkin myöntää, ettei Uudenkaupungin panimoylpeys kuitenkaan ollut käynyt pienessä mielessänikään, kun mahdollisia kaatujia olen itsekseni pohdiskellut. Oikeastaan päinvastoin.

Näin kuitenkin kävi ja perustajajäsen Jani Vilpas avasi asiaa ihailtavan avoimesti ja turhia selittelemättä. Sittemmin toiminnalle on kuin onkin löytynyt jatkaja, kun Stadin Panimo ilmoitti ostaneensa Vakka-Suomen Panimon toiminnan ja vieläpä jatkavansa myös jo eräällä tapaa ikonisen Prykmestar-brändin tuotantoa.

Vuonna 2007 perustetulla Vakka-Suomen Panimolla on ollut suuri rooli omankin harrastuneisuuteni ja ylipäänsä kotimaisesta pienpanimoalasta kiinnostumisen suhteen. Satuimme näet hieman sattumankin kautta panimon ovelle kymmenen vuotta sitten ja lämmin vastaanotto sekä kutsu panimokierrokselle oli hyvin silmiä avaava kokemus, josta innostus lähti toden teolla viriämään. Tämän lisäksi panimolta löytyy muutamakin oma kestosuosikki, joista henkilökohtaisesti tärkeimmät ovat Prykmestar Savu ja sen runsaampi isoveli Savukataja.

Savukataja olikin ensimmäinen asia, jonka mieleeni sain, kun panimon konkurssi-ilmoitus tuli julki. ”Ei hemmetti”, taisi olla siistitty kirjoitusasu päällimmäiselle ajatukselle. Lista jatkui Savulla, Wehnäbockilla, parillakin mainiolla lagerilla sekä uraa aikanaan uurtaneella Double IPAlla, mutta palasi lopulta takaisin Savukatajaan. Sen menetys tuntui ja tuntuisi edelleen yhdeltä suurimmista yksittäistä olutta koskevista tappioista, mitä kotimaisessa pienpanimotarjonnassa saattaisi kuvitella. Vain oikeastaan Plevnan Siperia nousee yhtä vahvana mieleen*.

Entä, kun viimeinenkin Savukataja on kaadettu?

Miksi juuri Savukataja on niin merkityksellinen? Tätä piti itsekin vähän aikaa mutustella. On totta, että sillä on ollut panimon ohella suuri merkitys oman olutmaun löytämisen suhteen ja siitä on muodostunut myös yksi henkilökohtaisen harrastuksen peruskivistä. Mutta uskallan myös väittää, ettei kyse ole vain itsekkäistä tuntemuksista tai mielipiteistä, vaan taustalle on helppo piirtää laajempiakin perusteita.

Ensinnäkään Savukatajalle ei ole syntynyt oikein missään vaiheessa varteenotettavaa, saati pysyvää kilpailijaa Suomessa. Ei, vaikka olutta on valmistettu jo vuosikaudet, mikä sekin on nykyisenlaatuinen valikoiman nopeaan vaihtuvuuteen ja uutuuskirjon kasvuun perustuva markkina huomioon ottaen erittäin kunnioitettava suoritus ja saavutus.

En sano, että uutuustulvassa mitään väärää saati pahaa olisi, ei suinkaan. Panimoiden innovatiisuus tuottaa markkinoille kasvavissa määrin erittäinkin hyviä, täyden tunnustuksen ansaitsevia oluita, joiden yhtä nopea poistuma on kuitenkin jossain määrin helppo hyväksyä. Onhan valikoiman jatkuva eläminen nykyään enemmän kuin normaalia ja ensi viikolla tilalla voi jo olla yhtä hyvä, korvaava tuote.

Kun Savukataja aikanaan julkaistiin, oli tahti muutenkin hitaampi ja se sai hyvän jalansijan myös poikkeuksellisuutensa ansiosta. Kuten todettua, ei se vieläkään ole saanut kunnollista haastajaa, vaikka olutta on valmistettu jo reipas vuosikymmen – kauemmin, kuin suurin osa nykypäivän pienpanimoista on ollut edes perustamisvaiheessa saati toiminnassa.

Uusin voimin jatkumoa klassikolle?

Se on pakko kuitenkin myöntää, etten itsekään lukeudu Savukatajan suurkuluttajiin. Toisaalta harvapa tuon vahvuisen ja runsasmakuisen oluen arkikäyttäjäksi varmaan ilmoittautuu ja omakohtaisestikin sen nautinta on suuntautunut suht harvoihin, mutta sitäkin harkitumpiin tilanteisiin. Mutta juuri siinä hommassahan ”suuri savuinen” onkin parhaimmillaan ja yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista kotimaisten klassikoiden joukossa. Luottokumppani syviä ajatuksia vaativiin hetkiin ja suomalaisen luonnon hiljaiseen ihmettelyyn. Täydensin kaiken varalta varastoni, mutta toivon ettei sen taru olisi lopullisesti ohi.

Toivotaan, stadilaiset ottavat homman hienosti haltuun ja Savukatajaa, kuten muitakin Prykmestareita tullaan näkemään vastakin ja siinä samalla Stadinkin tuotteet saavat kaipaamaansa lisälevikkiä. Savukatajan sulokutsun soisi kaikuvan laaksoissamme jatkossakin.

*Tottakai Koffin Portterinkin katoaminen olisi suuri tappio koko maamme elossa olevaa panimohistoriaa ajatellen, mutta ehkä hieman eri tavalla. En siis suinkaan unohtanut, vaan paneuduin yllä pienpanimoihin.

Terassikesän avaus: Aalto Panimo Isohiekka Golden Ale

 Aalto Panimo Isohiekka Golden Ale

• Tyyli: Golden Ale
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Aalto Panimo, Jyväskylä, Suomi
• Pantu: Kanavan Panimo, Vääksy, Suomi

Kesän ensimmäinen terassiolut on tosiasia. Yllättävän aikaisin jopa, sillä allekirjoittaneen tulee käytyä hävyttömän harvoin anniskeluliikkeissä, saati terassilla istumassa. Yleensä terassikausi päästäänkin korkkaamaan vasta kesäloman tienoilla, mutta nyt otin härkää sarvista jo hyvissä ajoin. Ja kun tuo ravintoloidenkin täyssulku loppui ihan äskettäin, niin miksei.

Samalla tuli realisoitua pari vuotta mielessä kytenyt aikomus istahtaa vajaan neljän kilometrin päässä sijaitsevan lähibaarini, Säynätsalon Luotsiveneen, aurinkoterassille. Iltalenkki vaihtuikin siis kevyeen mummofillarointiin varsin kesäisessä säässä: nurmikkoa piinanneet esihelteet ehtivät hetkeksi väistymään ja kotoisampi sateen uhka leijui päällä. Sain kuitenkin sovitettua reippailuni ajankohdan parahiksi ennen taivaan aukeamista. Eikä ollut terassillakaan aurinkosäiden mukaista tunkua. Hyvä niin, sillä väenpaljous lieneekin yksi syy, miksen kamalasti anniskeluliikkeissä yleensä viihdy.

Luotsiveneen suuntimassa oli myös yksi toinenkin selkeä päämäärä: nauttia saariryhmän omia oluita. Panimoahan Säynätsalon saarilta ei (vielä) löydy, mutta sen rannoilla kuitenkin kuljeskelee alan taitajia. Jo pari vuotta toiminnassa ollut Aalto Panimo nimittäin pohjaa oluidensa tarinat ja etikettikuvat Päijänteen Tahitin eri kolkkiin ja saarelaistaustaa löytyy itse tekijöiltäkin. Onkin osuvaa, että Aallon oluet ovat rantautuneet myös Luotsiveneeseen – ja sivussa mainittakoon, että näkyi niitä olevan myös vanhan kunnantalon mainion Aabakery Town Hall Cafe & Bakery  -kahvilan valikoimassa.

Terassijuomaksi valikoitui aaltolaisten tuorein tuotos, joku aika sitten kauppajakeluunkin päätynyt Isohiekka Golden Ale. Mainiota Päijännettäkin näkyi löytyvän, mutta uutuuden viehätys vei tällä kertaa voiton. Isohiekka on saanut nimensä Muuratsalon saaren luonnonkauniin eteläpään (joku muuten on osa Muurametta) Pahkalahden hiekkapohjaisen rannan mukaan. En ole itsekään tuolla koskaan käynyt, joten mukava oli päästä vähän edes paikan makuun. Uskoisinkin, että Azaccalla, Galaxyllä ja Magnumilla humaloitu kokonaisuus istuisi hienosti käteen hiljaisen rannan sannalla istuessa.

Olut on käyty tekemässä Kanavan Panimon (Päijänteen äärillä toki sekin) luona, mutta aaltolaisillahan on par’aikaa omankin panimon perustamisprojekti käynnissä. Toivotaan, ettei poikkeuksellinen kevät tuota hanketta ole hyydyttänyt.

"Polttava hiekka 

Suhahdus pullonkorkin 

Kulaus olutta" 

ISOHIEKKA on haikun hyvä kesäolut.

 Aalto Panimo Isohiekka Golden Ale

Utuinen, syvänkeltainen olut nätillä vaahdolla. Tuoksussa hedelmäisyyttä ja sitrusta. Kokonaisuutena yllättävän runsas.

Maku on kiva. Sopivan humalavetoinen. Runsaanlaista hedelmää, sitrusta ja kohtalaista katkeroa. Juotavuus on hyvällä tasolla, vaikkei kaikkein kepein olekaan. Syvyyttä siis löytyy kohtalaisen paljon, lajityyliin nähden korostetusti. Toimiva paketti ja hyvä terassikauden avaus sateen lähestyessä saaristobaarin terassia.

Pisteet: 34/50