Pukki Party: Pyynikin Norwich IPA & Woodforde's The Perfect Finish

Kaksi Pukkia.

Kulunut parivuotinen on ollut suomalaiselle futisfanille harvinaisen herkullista aikaa, joten pessimisti voisikin todeta kansainvälisen pandemian olevan jonkinlainen luonnon väliintulo moisen ilotulituksen keskelle. Oli niin tai näin, on kaipuu kuningaslajin pariin kova allekirjoittaneellakin – oli sitten kyse kansainvälisistä sarjoista, tulevaisuuteen siirretyistä EM-kisoista, kesät normaalisti kruunaavista kotimaan sarjoista ja eritoten oman höntsäporukan maanantaivuorosta.

Onneksi Pukki Party -ilmiön voimakkuus on liikaa myös vellovalle virusaallolle. Brittiseura Norwich ja eritoten sen kärkipelaaja Teemu Pukki sai kuluvan kauden myötä nimittäin kaksikin maltaista kunnianosoitusta osakseen. Ja koska Suomi on Norfolkin ohella ymmärrettävän tärkeä markkina-alue Norwich City FC:lle, löytyvät molemmat Pukki-oluet lähikyläkauppojenikin valikoimista.

Vaikkei kumpikaan näistä oluista varsinaisesti Teemu Pukin nimeä kanna, ei etikettien kuvituksista jää epäselväksi sankarimme osallisuus. On myös osuvaa, että toinen kanarianlintujen väreihin puetuista tölkeistä on lähtöisin suomalaispanimolta.

Norwich IPA

Pyynikin Brewing Co., Tampere, Suomi

Session IPA / 4,7%

---

The Perfect Finish

Woodforde's Brewery, Woodbastwick, Englanti

Amber Ale / 3,8%

Pyynikkihän sen oluen suomalaisista tekaisi. Norwichin väki etsi Suomen markkinoilta kotimaista yhteistyökumppania hankkeelleen ja tamperelaisilta löytyi tarvittava kapasiteetti, into ja mukaan heittäytymisen taito. Seura ja panimo löivät kättä päälle ja jokunen aika sitten kaupoista alkoi jo löytymään tölkkiä, jonka kyljestä löytyy Teemu Pukki tuttuun tapaan sormi pystyssä.

Seuraolutta on tehty myös sumusaarilla ja tästä tekosesta on vastuussa itselleni tähän saakka tuntematon, joukkuettakin sponsoroiva Woodforde’s Brewery Norwichin itäpuolelta. Idyllisissä maalaismaisemissa keitetty The Perfect Finish -olut on Pyynikin vastaavaa selvemmin suoraan el Pugiin linkitetty tuote ja sitä myydään Englannissa Teemun naamavärkillä koristeltuna. Suomen markkinoille etikettiä on kai pitänyt hieman muuttaa ja valokuvantarkan muotokuvan sijaan tölkin kyljestä löytyy vähän old schoolimpi, kasvoton, mutta edelleen yhdistettävissä oleva pelihahmo. Pyynikin aika tarkkakin "piirros" on kuitenkin päässyt viranomaisseulan läpi – jossain tuolla välillä se raja kuitenkin oluen ja supersankarien parittamisen kanssa sitten menee.

Laittelin molemmat Pukki-oluet laseihin ja lähdin maistelemaan niitä rintarinnan. Pukki Party, tupla-Pukki… Kuinka sen nyt haluaakaan nimetä. Sen suurempaa kilpailullista vertailua kahdesta oluesta ei kannattanut alkaa tekemään, sillä Pyynikin Norwich IPA on jenkkihumaloitu IPA (Centennial, Citra, Mosaic) ja Woodforde’sin tuotos on brittitunnelmaa uhkuva, 3,8-prosenttinen Amber Ale. Fiilistelin oluita vuoronperään ja totesin ne varsin toimiviksi, joskin odotetun erityyppisiksi tribuuteiksi.

Tupla-Pukki:

Pyynikin Norwich IPA & Woodforde's The Perfect Finish

Pyynikin Pukki on sameampi, hieman runsaammin vaahtoavakin. Woodforde’sin esitys on oikeastaan täysin kirkas. Väriltään molemmat ovat oranssisen keltaisia eli sävykkyyttä löytyy normi-IPAn vaaleutta enemmän.

Pyynikin tuoksu on todella hyvä, rehtiä IPAa kevyen keksimäisenä, pääosin kuitenkin sitrushedelmäisenä ja havuisen tuoreena. Mukavan raikas ja napakka.

Mutta ei ole kehno tuoksu englantilaistenkaan tulkinnassa. Hieno, engelsmannimainen tunnelma hyökyy vastaan heti ensinuuhkaisulla. Runsasta karamellimaltaisuutta, keksiä, yrttiä ja hedelmäisyyttä. Yllättävän runsas ja pehmyt.

Pyynikki jatkaa hyvää länsirannikolle viittaavaa poljentoaan myös maussa. Lopun greippisyys puree hyvin ja yhtyy tuohon esillä olevaan, hienoiseen keksimäisen maltaiseen taustaan ja ehkä vähän pihkaiseenkin tarjontaan. Alkupuoli mennään enemmän sitruksen viitoittamana, havuakin sekaan mahtuu. Parasta IPAa, mitä Pyynikiltä lienen maistanut. Rehtiä ja rehellistä.

Brittiversio ei hyökkää samalla terävyydellä, vaan se luottaa viipyilevämpään taktiikkaan. Itseasiassa huomaan hengittäväni lasi nenällä pitkään, ennen kuin kostutan edes huuliani olueen. Tuossa tuoksussa on jotenkin vain niin paljon tunnelmaa. Ja on se makukin lopulta hieno. Brittialea, kunnollista. Keksimäinen maltaisuus, hedelmäisyys ja kohtalainen katkero, johon liittyy myös kevyttä mausteisuutta ja vivahdus pähkinää. Aivan tuoksun syvyyksiin tai muhkeuteen ei nyt ylletä, mutta juotavuus on tapissaan. Vähän liiankin, perusvarmaa menoa maiskuttelisi mielellään pidempäänkin.

Kumpi sitten voitti? Kaksi jo lähtökohdiltaan erilaista taktiikkaa on hankala laittaa samoihin saappaisiin. Molemmat yllättivät toimivuudellaan ja ovat oluita, joita joisi mielellään uudestaankin. Tasavahva pari omilla vahvuuksillaan. Makuasia sitten, ottaako jenkki- vaiko brittilähestymiskulman asiaan.

Pyynikin Norwich IPA: 36/50

Woodforde's The Perfect Finish: 34/50

Kellarista kaivettua: Pyynikin Vahvaportteri 2014

Pyynikin Vahvaportteri 2014

• Tyyli: Porter
• Alk.%: 7,5
• Panimo: Pyynikin Käsityöläispanimo*, Tampere, Suomi

Tutkiskelin tuossa pääsiäisen kunniaksi olutkellarini perimmäistä nurkkaa eli unohduksiin jääneiden oluiden vanhempaa päätä. Sinne on jäänyt aika peruslinjan vahvempia tuotteita, kuten Rochefortteja, Chimayta ja erinäisiä BrewDogeja, mutta myös oluita, jotka eivät vuosien seisotuksesta ihan kamalasti ehkä tykkää. Arvelin, että tämä 7,5-prosenttinen Pyynikin Vahvaportteri saattaisi olla jo uransa vahvalla ehtoopuolella, joten korkkasin sen auki pyhäiltojen kunniaksi.

Vahvaportterihan on ollut kehissä jo pidemmän aikaa. 2014 se iski kultasuoneen, kun se tunnustettiin Berliinissä järjestetyn Global Craft Beer Awardsin toimesta maailman parhaaksi portteriksi. Muistelisin, että hype oluen yllä nousi varsin mukavaksi ja tunnustus noteerattiin perusmedioissakin. Vahvaportteri edustaa edelleen sitä tummaa tyylikkyyttä, minkä Pyynikin parhaaksi osaamisalueeksi koen itsekin tunnustavani.

Pyynikin Vahvaportteri 2014

Kellariini oli jäänyt pullo tuon samaisen 2014 vuoden erää, jolle on kertynyt nyt ikää jo viisi ja puoli vuotta. Sen parasta ennen -päiväys meni jo marraskuussa 2015, enkä odotellut että 7,5-prosenttisesta oluesta välttämättä suuria kokemuksia enää irti saisi – onhan se vieläpä majaillut suurimman osan ajasta ihan huoneenlämmössä. Toisin kuitenkin kävi, mutta tokko uskaltaisin suositella paljoa pidempään tätä enää odotuttamaankaan.

Pääsiäisenä havahduin perin suomalaiseen ongelmaan eli vertailupulloa ei Alkojen pyhäsulun vuoksi ollut saatavilla mistään. Päätin siis tyytyä vanhaan arviooni tuoreemmasta pullosta. Rapsaisin vintage-version auki ja valutin lasiin – väliin asiaankuuluva kuvaussessio ja kohti nojatuolin nurkkaa. Kappas, Vahvaportteri onkin Olutkellarissa kokonaan arvioimatta, vaikka olutta on useampikin pullo tullut vuosien mittaan kulutettua – etenkin sen jälkeen, kun sitä alkoi Alkostakin ihan hyllystä löytymään. No, se oli jäänyt arvioimatta tuoreeltaan takavuosina ja kun olutta myöhemmin alkoi paremmin saamaan, luulin makupähkäilyt jo kertaalleen ylöskirjanneeni.

Lisäys: Aikaisempi arvio on kuin onkin olemassa, mutta se on tehty suunnilleen samanvahvuisena esiintyneestä Isoportterista eli muistin puoliksi oikein.

Aloitetaan homma siis varsin kypsästä tavarasta. Pyynikin Käsityöläispanimon aikaisesta tavarasta. Alun panimotietoon liitetty "*" näes viittaa panimon nimen muuttuneen tässä odotellessa Käsityöläsipanimosta Brewing Companyksi. Oluen resepti ei tiettävästi ole ajan mittaan muuttunut, tekopaikka kylläkin, kun panimo muutti kivenheittämän verran vuonna 2017.

Pyynikin Vahvaportteri 2014

Tummanpuhuva, maanitellen melko kestävän, mutta ohuehko vaahdon lopulta muodostava olut. Tuoksu on pääosin tumman suklainen, hieman mämminen ja paahtuneen maltainen. Suht pehmyt, mutta myös melko hillitty. Vasta pidempi vartominen tuo tuoksuun syvyyttä, mikä avaa ovia myös kypsällä hedelmäisyydelle ja paahtuneelle siirappisuudelle.

Maku on jo alun alkaen tuoksu runsaampi ja aikalailla samoilla teeseille sisällönkin kanssa liikutaan. Tumma suklaisuus on isossa roolissa, mutta sille löytyy oiva aisapari kypsästä, tummasta hedelmäisyydestä, jonka jälkimainingeista löytyy myös lakritsia. Paahtunut siirappisuus, pehmeä ja huulia tahmaava olomuoto viimeistelevät hienosti aikaa kestäneen kokonaisuuden. Aika makeanlainen, mutta nautinnollinen lopputulema.

Pisteet: 38/50