Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sahti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 26. kesäkuuta 2019

Vehniän Juhannussahti 2019


Vehniän Juhannussahti 2019

Keskikesän juhla saapui tänä vuonna odottavissa tunnelmissa. Pelko muutamia viikkoja aiemmin koetun mäkäräisinvaasion vakiintumisesta pysyvämmäksi olotilaksi hämärsi aikomuksia maaseudun rauhaan paluuseen lähes yhtä pitkälle, mitä päiväkin vielä jaksoi pidentyä. Mutta pakkohan se oli lähteä kokemaan, olihan Vehniältä toimitettu taas sahtiakin evääksi – eikä se juhannussahti samalta pientaloalueen takapihalla maistu, vaikka kuinka maalaiskylänä sitä pitäisikin.

Mikko tosiaan huuteli tuossa jokunen aika sitten, että sahtia olisi juhannukseksi tuloillaan. Perinteinen kuriiriketju toi arvotuotteen kätteni ulottuville ja odottavan ajan pitkäksi tehnyt juhannussuunnitelmien kanssa jahkaileminen sai uutta virtaa taakseen. Edellisestä sahtierästä onkin jo jonkin verran aikaa, mutta juhlasahti olikin sitten sitäkin tömäkämpää ja varmasti kantavaa tavaraa alusta loppuun. 9,1-prosenttiseksi nostatettu mallasjuoma onkin sieltä Vehniällä valmistettujen sahtien vahvimmasta päästä ja täytyy sanoa, että tässä kohtaa vahvuus oli kyllä käännetty, noh, vahvuudeksi.

Sahti on valmistettu Mikon vanhassa pihasaunassa. Normaalisti eräkoko on noin 50litraa, mutta ryhdikkäämmän olomuodon myötä saanti putosi nyt seitsemällä tuosta. Reseptiikkaan sisältyy 25kg sahtimallasta, 1,5kg ruismallasta, hiven katajaa ja tietenkin hiivaa. Humalalajike vaihtui saantiongelmien vuoksi Perlestä Hallertau Hersbruckeriin, mutta tuohon homma ei ainakaan maun puolella kaatunut. Erinomaista!

Vehniän Juhannussahti 2019
Rusehtava, samean keltainen sahti. Tuoksussa neilikkaista mausteisuutta, toffeista leivoksisuutta ja hienoista hedelmää, muttei suoranaista banaania. Myös vahvuus nousee nenään, muttei häiritsevästi. Jyhkeää ja voimakasta.

Maku on hieno ja vahva. Melko makea aloitus tarjoaa toffeista mallasta, leivoksisuutta ja kevyttä banaanisuutta. Loppumaku kuitenkin kuivuu kohtalaisen paljon alkoholin katkun, runsaahkon mausteisuuden ja neilikkaisuuden noustessa päärooliin. Huulet hieman tahmaantuvat, nielua polttelee hitusen ja mieli rentoutuu. Oivallinen juhannusnektari.

tiistai 4. syyskuuta 2018

Heilan Rehti Sahti

Heilan Rehti Sahti
  • Tyyli: Sahti
  • Alk.%: 9,0
  • Panimo: Viini-Heila, Heinola, Suomi
Heilan makujen aarreaitta on jo vuosien ajan ollut pakollinen pysähdyspaikka etelään suuntaavilla reissuillamme. En muista, milloin viimeksi siitä olisi pysähtymättä ohi ajettu – aina on nimittäin ollut hyvä syy piipahtaa ja ihmetellä valikoiman laajuutta. Sanomattakin lienee selvää, että sahdilla on ollut osuutta asiaan.

Sen kuitenkin myönnän, etten aivan siihen alkuperäisten, jo kymmenen vuotta sitten paikan omakseen ottaneiden asiakkaiden joukkoon kuulu. Kuulin paikan olemassa olosta ensikerran reilut seitsemän vuotta sitten ja samalta reissulta lähti mukaan myös elämäni ensimmäinen sahtipullo.

Nyt Heila on tullut tosiaan jo kymmenen vuoden ikään ja Pihamaan Sahdin kaveriksi on kesän ajan valmistettu pyöreitä vuosia juhlistavaa Heilan Rehti Sahtia. Alkukesästä juhlasahtikaappi ammotti harmillisesti tyhjyyttään, mutta nyt syksymmällä suoritettu uusintayritys tuotti tulosta.

---

Onnittelut pyöreistä vuosista 

Heilalle ja sen koko väelle! 

---

Heilan Rehti Sahti
Sahtin tahtiin ja Heilan helmoissa on katajainen kansamme juhlinut jo kymmenen vuotta.
Vaan ansaitseepa tämä vivahteikas savuinen yksilö tuopin kohotuksen sellaisenaankin!
Viilentävänä virvokkeena tai sisäisenä roihuna. Yksin tai muiden rehtien kavereiden kesken.
Punertavan ruskea, nahkalaukkuinen ja vaahdoton olut. Tuoksu on vahvan maltainen, mutta savun osuus on varsin hillitynlaista. Maltaisuus on tummanpuhuvan limppuista, samassa linjassa makeaa. Ei ehkä toffeista, enemmänkin limppuun yhtyvän siirappista, muttei imelää. Myös kuivempaa mausteisuutta löytyy ja savu tuntuu sekoittuvan sen ja kevyen alkoholin lämmön joukkoon.

Maku myötäilee tuoksua. Maltaisuus ei ole enää aivan niin imeltynyttä, vaikka tumman siirapin ja nyt ehkä toffeenkin tuntua ilmoilla on. Kuivempi limppuisuus on hyvin tunnelmallista ja rustiikkista, mutta savua saisi olla enemmänkin. Sen osuus on toki selvästi esillä, mutta hieman hentona verhona se makujen mutkissa velloo. Lopussa tunnelmaa kuivuu hieman mausteisuuden ja kohtalaisen lämmön päästessä esiin, mutta myös maltaan suurin makeus karisee matkalla.

Jälkimaussa imeltynyt limppuisuus pääsee taas mukaan tunnelmiin ja matkaa kauas auringonlaskuun pienen lämmöntunteen sekä mainitun rustiikkisen kuivuuden kanssa. Huulet tahmaantuvat, mieli rauhoittuu - juuri niinkuin pitääkin.

On kyllä hieno sahti, mutta savuisempaa kuitenkin toivoin.

Pisteet: 38/50

keskiviikko 4. heinäkuuta 2018

Vehniän Juhannussahti 2018


Vehniän Juhannussahti 2018

Tämänvuotinen juhannus sai mieluisaa jatkoa vielä heinäkuun porteillakin, kun Vehniän virallinen juhannussima tavoitti allekirjoittaneen. Logistinen yhteys oli juhannusliikenteen vuoksi hivenen solmussa, joten juhlajuoman toimituksen annettiin suosiolla odottaa pyhien pöhinän laantumista ja samalla itse juomakin sai muutaman lisäpäivän tasapainon löytämiseen. Odotus kieltämättä kannatti, sillä tämän vuotinen juhannussahti oli kenties parasta, mitä Vehniältä on lasiini saakka päätynyt.

Jalojuoman vahvuudeksi muodostui tällä kertaa maltillisen toimiva 7,2% ja seuraavaksi tulilla kuuluu olevan Laukaan pitäjää edustamaan lähtevä SM-kisasahti. Näistä lähtökohdista onkin hyvä lähteä kisaamaan, sen verran suunmukaista ”protoerää” oli nimittäin tarjolla.

Sain samassa toimituksessa myös pullolliset paikallista omenasiideriä ja APAa eli Vehniällä valmistuu nyt sahdin lisäksi myös kotiolutta ja artesaanisiideriä. 6,1-prosenttinen Vehniä Pale Ale myötäilee Fat Lizardin California Pale Alen reseptiikkaa ja on tiettävästi ensimmäinen gluteeniton kotikeitos, mitä pääsen maistamaan. Tuo kaksikko jää kuitenkin odottamaan lomapuuhia, sillä nyt puhutaan sahdista:

Vehniän Juhannussahti 2018
Taas aika tumma, ohuelti oranssinen ja soljuva sahti. Tuoksu on muheva. Kypsää banaania, tummaa toffeeta ja paljon maltaisuutta. Makeanlainen, hivenen mausteinen ja syvälinjainen.

Maku on hieno. Se ei ole tuoksun mitoissa makeuden suhteen, vaikka toffeista maltaisuutta ja tummunutta banaania etenkin alussa riittääkin. Rukiinen, rouhea kuivuus ja mausteisuus antavat sahdille oman, hyvänlaisen leimansa ja myös kataja pääsee esiin lopussa, josta suht tarraavaa katkeruuttakin löytyy. Huulet tahmaantuvat ja jälkimaku lämmittää... Oikein hyvä.

Joutuuko taas käyttämään fraasia, ”kenties Vehniän parasta antia tähän mennessä”, vai miten sen yleensä olen muotoillutkaan. Homma on joka tapauksessa otettu hienosti haltuun ja sahti on ensiluokkaista.

Pisteet: 42/50