Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saison. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saison. Näytä kaikki tekstit

maanantai 19. elokuuta 2019

Moose On The Loose Appelsiison

Moose On The Loose Appelsiison
Moose On The Loosen Summer Moose Seriesiä täydentävä Appelsiison lähti mukaan Flindan hyllystä ja tuli korkattua heinäkuun viimeisen hellepäivän iltana. Mandarina Bavarialla humaloitu, mandariinilla ja appelsiinilla maustettu Saison tarjoileekin kesäisen hedelmäisen, sopivan twistatun belgielämyksen, jonka jälkimaku ehkä hieman kärkeväksi kääntyy.
Nyt laitettiin saisonin raikkaus uudelle levelille. Appelsiinillä ja mandariinilla maustettu saison on itsessään jo kesä. Terassi, aurinko ja saison – Aah…
Moose On The Loose Appelsiison
Kauniin keltainen ja vuolaan, valkean vaahdon nostava olut. Tuoksusta löytyy saisonhiivan vaalean pippurista belgimausteisuutta, sitrushedelmäisyyttä ja vaaleaa vehnämaltaisuutta. Tehostevärinä käytetyt mandariinit ja appelsiinit antavat hyvää, mutta riittävän epädominoivaa lisämehukkuutta sitruksen kaveriksi.

Maku on seikkailee tuoksua vapaammissa laajuuksissa. Hyvässä ja vähän pahassakin. Nenätuntuma oli nimittäin tasapainoisen ja selvälinjaisen oloinen, maku ottaa enemmän vapauksia.

Hiivan mausteisuus nousee esiin etenkin jälkimaun porteilla ja vehnävän vaalea runko paistattelee heinäkuisen hellepäivän illassa sopivan rungokkaana, muttei raskaana. Sitrusmaisuus jää appelsiinisen muhevuuden alle ja jälkimaku esittelee vähän hedelmän kitkerämpää puolta. Jälkimaku onkin vähän levoton ja kärkevä, vaikka tästä särmästä kyllä pidänkin. Se kuitenkin syö pohjaa sesoonviboilta - ei kokonaan tietenkään ja siinä mielessä twisti toimiikin aika hyvällä tasolla. Sopivasti, vähän näpäyttäen mutta perusluonteen silti pitkälle säilyttäen. Toimii kivasti, vaikkei puristit ehkä kovin innostuisikaan.

Pisteet: 34/50

maanantai 12. elokuuta 2019

Separatist Beer Project Strange Landscapes: Sauvignon Blanc

Separatist Beer Project Strange Landscapes: Sauvignon Blanc
Itärannikon Eastonista ponnistava Separatist Beer Project on yksi monista kiintoisista toimijoista Atlantin takana. Pari vuotta sitten remontoituun, vanhaan silkkitehdaskiinteistöön rakennettu ”Blendery” omaa modernien IPA-tuotteiden sun muiden trendikkäiden tyylien lisäksi mielenkiintoisen Strange Landscapes -olutlinjan. Sen ensimmäinen markkinoille laskettu tuote on nyt käsittelyssä oleva Sauvignon Blanc, joka on saanut Euroopankin markkinoilla jo seuraa myös muista linjaston tuotteista, esimerkiksi Chardonnaysta.

Sauvignon Blanc on tyyliltään eräänlainen viini-Saison. Sen pohjana toimivaa sesoonia on ensin kypsytetty vuoden verran ranskalaisissa tammitynnyreissä, sitten lilluteltu yhdessä Sauvignon Blanc -rypäleiden kanssa ennen sulkemista vasta tyhjennettyihin Russian River Valleyn valkoviinitynnyreihin. Kutkuttavalta kuulostava olut kuitenkin aiheutti hienoisen pettymyksen melko vaimealla ja syvyyttä kaipaavalla makukokonaisuudellaan. Ihan miellyttävää kesämaisteltavaa, mutta silti turhan ujoa noustakseen elitistiseksi hurskailuksi. Sääli.

Separatist Beer Project Strange Landscapes: Sauvignon Blanc
Utuinen, kauniin vaalean vaahdon nostava, vaaleankeltainen olut. Tuoksussa on valkoviiniä sekä kevyen happamaa, sitrussävyistä ja viheromenaista sourmenoa. Alkuun kombo onkin erittäin puhutteleva, vähän lambicmainenkin, mutta tylpistyy nopeasti vähän sekavaksi ja mitäänsanomattomaksi... Hemmetti, taustalla tuntuu olevan jotain haaleaa kaneliomenaa tai -päärynää. Aika jännä.

Maku on aika jees, ainakin suhteessa tuoksun aiheuttamaan pettymykseen. Makukirjo on melko monipuolisen oloinen, mutta voimakkuus on varsinkin aluksi melko varovaisella tasolla. Tausta jää ikäänkuin tyhjäksi, mutta korjaantuu onneksi pienen odottelun jälkeen. Jälkimaku lienee se voimakkain ja ehkä paraskin osa maussa.

Tuoksu antaa edelleen kanelilisää, mutta makuun se ei onneksi yllä. Vaaleaa, rypälemäistä ”mehukkuutta” ainakin on. Viinimäisyyttäkin se voisi terminä olla, mutta tuo nyt ensimmäisenä mieleen tuli. Viheromenaista kirpeyttä, kevyttä sitrusta ja tammea. Jälkimaku on kohtalaisen napakka ja edelleen omenainen, pirskahtelevan viinimäinenkin. Funkkista ei löydy ja vähän kliininen tuo kokonaisuus yleisestikin on. Jonkinlaista yrttisyyttä, puuta, vaaleaa, kevyesti hapanta marjaisuutta... Ihan toimivia elementtejä. Mutta yhteensovitus ja kokonaiskuva ontuvat edelleen sen verran, ettei tästä varsinaisesti hurmaannu. Hyvä on, muttei sen enempiä.

Pisteet: 34/50

tiistai 30. heinäkuuta 2019

Bryggeri Saison

Bryggeri Saison
Bryggeri  Helsingin Saison oli ilmaantunut lähi-Prisman hyllyyn ja varmaotteisen ravintolapanimon tuotteet luonnollisesti kiinnostavat vastaan sattuessaan. Nyt ei kuitenkaan päästy aivan huipputuotteen äärelle. Hivenen odotuksia tummempi ja aika kliininenkin ulkomuoto pääsivät hieman yllättämään, eikä makukaan kovinkaan helposti Saison Dupontiin vertautunut. Belgitunnelma on toki vahvana läsnä, mutta laveampaan ”Belgian Ale” –luokkaan tämän Saisonia selvemmin juotuisin sijoittamaan.
Bryggeri Saison on meripihkan vaalea, raikas ja kevyesti happoinen belgialaistyylinen sadonkorjuuolut, jonka pehmeä mausteisuus tekee siitä erinomaisen oluen ruokapöytään. Saison sopii kumppaniksi äyriäisille, pehmeille juustoille tai paahdetulle siipikarjalle.
IBU: 17 / EBC: 15

Bryggeri Saison
Tyystin kirkas ja hieman punertava olut kevyellä vaahdolla. Odotin vähän rustiikkisempaa näkyä. Odotukset kääntyvät turhan kliinisiksi, mutta haistetaan nyt ensin.

Huh, tuoksu on kohdillaan, ei anneta ulkonäön hämätä. Se on aika runsaskin, belgimausteinen, vaalea, hieman keksinen ja viljavan vehnäinen. Kevyttä hedelmää, tuoreenlausta yrttiä. Aikas kiva.

Maku on ihan toimiva. Sekin on runsas, mutta myös aika raikas ja kesäinen. Sitruksinen rutistus ja sen kipakka happamuus sekä yleinen kukkaisuus antavat oluelle paljon, mutta putipuhtaaksi saisoniksi en tätä sokkona leimaisi. Belgihiivaa, viljavaa vehnäisyyttä ja kohtalaista rungokkuuttakin. Jonkinmoinen ”vaalea belgiale” on ensimmäinen mielikuva ja sen lipun alla matkaa taidan jatkaakin.

Ihan maistuvaa belgimenoa joka tapauksessa. Ei silti nouse omalle kesälistalle.

Pisteet: 33/50

tiistai 25. kesäkuuta 2019

Mikkeller x Kihoskh Saison Sally

Mikkeller x Kihoskh Saison Sally
Saison Sally on yksi olutkauppa Kihoskhin ja maailmanmainetta niittävän Mikkellerin yhteistyön hedelmistä. Kaupan valikoimista löytyykin reilu kourallinen sille nimenomaisesta valmistettuja oluita Brown Alesta Saisoniin ja samean suloiseen NEIPAan. Ne kustantavat kolmenkymmenen Tanskan kruunun verran (n. 4€) potulta, mutta vielä muutaman päivän ajan niitä voi saada kaupanpäällisinä Kihoskhin Suomeen toimittavasta verkkokaupasta tilattuna:
Valikoi haluamasi oluet ostoskoriin ja siirry maksamaan. Kirjoita tilauksen kommenttikenttään ”Olutkellari&KIHOSHK” ja kaksi Kihoskh x Mikkeller -olutta ilmaantuu postissa toimitettavan olutpaketin mukana ovellesi. Lisätietoja löytyy linkin takaa ja muista, että koodi on voimassa kesäkuun loppuun saakka:

Etukoodi Kihoskh-verkkokauppaan - Kesäkuu 2019


Itse otin testiin erehdyttävää Mustang Sallyn henkeä etiketissään esittelevän kesäoluen, Saison Sallyn. Kandisokeria ja appelsiinin kuorta (1%) reseptiikassaan kantava, vähän jyhkeämmän ja ennakkoluulottoman tyylisuunnan sesoonlinjaa edustava olut osuikin makuhermoon jopa odotuksia paremmin ja täytyykin rehdisti todeta, ettei kaupan omaa oluttasarjaa ole ylenkatsominen. Vakuuttavaa menoa ja tietty teemakin nostattaa omaa fiilistään. Biisisuosituksia en ole tavannut jakaa, enkä jaa nytkään, mutta eihän tässä liene kuin yksi vaihtoehto.

Mikkeller x Kihoskh Saison Sally
Mikkeller x Kihoskh Saison Sally
Vaaleanlainen, hieman usvava ja valkean, lasin rajoja koettelevan vaahdon nostava olut. Tuoksu on mainio. Kukkava, sitruksinen ja yrttinen humalointi astuu ensimmäisenä esiin. Rustiikkinen vehnärunko sekä tuttu, voimakas mausteisuus täydentävät melko runsaankin makumaailman. Ei siis se raikkain duponttyyppinen veto, vaan varsin oivallinen jämäkämmän pään versiointi.

Maku antaa vähän raikkaampaa kuvaa itsestään. Runko jää tuoksua selvemmin taustalle jättäen tilaa suht napakalle humalan ja mausteisuuden rintamalle. Yrttiä, kukkaisuutta, sitrusta... aika voimakasta ja terävää menoa. Jälkimaku on pitkä, sitruunankuorinen, voikukkainen ja ruohoinen. Katkeranpuoleinen ja runsas. Onpas mukavan jytäkkä Saison. Todella hyvä!

Pisteet: 38/50