Moose on the Loose Micro Shorts Micro IPA

Moose on the Loose Micro Shorts Micro IPA

• Tyyli: New England Session IPA
• Alk.%: 3,5
• Panimo: Moose on the Loose Brewing Co., Pori, Suomi

Diilailtiin tuossa hirvi-Kallen kanssa vähän merkhandaissii ja sain matkaan myös muutaman näyteoluen. Ensimmäisenä makustelutestiin pääsi jo vähän aiemminkin kutkutellut, vain 3,5-prosenttinen, Cryo Citralla tuplakuivahumaloitu eli samean suunnan kevyt-IPA -osastoa edustava  Micro Shorts Micro IPA. Kuten jo kyllästymiseen saakka on tullut todettua: kevyet aromipommit kiinnostavat kovasti ja nykyään niiden joukko paitsi laajenee jatkuvasti, myös tarjoilee todellisia helmiäkin.

Aivan yksinään ei hirvipanimolla spinningshortseja ole jalkaan vedetty, vaan mukana keittohommissa (huomaa tarkoituksellisen monitahoinen termi) on ollut myös suulas joensuulaisbloggari Jaska. Yhteistyöolut tehtiinkin Moose on the Loosen ja JaskanKaljojen teematastingiä silmällä pitäen ja se päästettiin nielemään kilometrejä tuossa maaliskuun puolella. Ei siis enää aivan tuorein ilmestys, mutta varmasti tarkoituksenmukaisuuden puitteissa vielä liikutaan. Ja onpahan muuten törkeän hieno etiketti.

Kannattaa muuten kurkata oluenmaistelun lomassa myös läpi tuota  Pienen Erkin Karanteeniolut-päiväkirjan tarjontaa. Videoarviot ovat vallan viihdyttävää katseltavaa ja erityisen ”mukavaa” (pahoittelut Erkille) seurattavaa oli miehen urhea taistelu Micro Shortsin tymäköitä hiilihappoja vastaan. Omaan pulloon ei moista latausta ollut onneksi sattunut, vaan hyvin raikkaissa ja kepeän virkistävissä tunnelmissa sisältöön pääsi tutustumaan.

Moose on the Loose Micro Shorts Micro IPA

Haaleankeltainen, hieman samea ja valkean, melko pian kevenevän, jännän höttöisen, suurikuplaisen ja tiskiainemaisen vaahdon nostava olut. Tuoksu on runsaan trooppinen, enemmälti raikas kuin muhevan mehukas. Varsin lupaava.

Tropiikkia puskee makuunkin. Hyvin raikas, hiilihapoiltaan aika kuplarikas. Runsaanlaisesti sitrusta, mangoa, aprikoosia ja sen sellaisia. Ei mehukkain, ei muhkein vaan suoremman hedelmäinen ja erityisen raikas kokonaisuus. Samein nykypäivän DDH muhevuus jää siis kokematta, mutta vahvuuteen nähden makua riittää raikkauden ollen aikalailla tapissaan. Hyvä ja kepeä fillariolut.

Pisteet: 33/50

Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

• Tyyli: New England Pale Ale
• Alk.%: 5,0
• Panimo: Salama Brewing Co., Espoo, Suomi

Panimoyhtiö X:n puodista löytyi viime käynnillä isompi satsi muidenkin panimoiden tuotteita. Meillä päin harvemmin nähtävän Salaman tekemiset kiinnostavat aina, joten espoolaisten uusi Zen Extazy oli siinä paikka selvä valinta. Panimon silmää hivelevää etikettitaidetuotantoa jatkava olut edustaa tutun sameaa linjaa, mitä salamalaisilta on tullut aiemminkin maisteltua. Lisämerkintä ”DDH Pale Ale” tarjoileekin meille viisipinnaisen rungon päälle ladottua Citran, Mosaicin ja Centennialin aromaattista leikittelyä.

Tähän saakka Salaman oluet ovat toimineet varsin hyvällä tasolla, eikä Zen Extazy tähän sarjaan poikkeusta tee. Ei ehkä se paras kohtaamani salamalainen, mutta varsin maistuva ja kokeilemisen arvoinen kokonaisuus siitä huolimatta.

Relax your tantric body. Masturbate your mind. Become liquid extazy whizzing up and down. Ecstatic haze with Citra, Mosaic & Centennial.

Salama Zen Extazy Hazy DDH Pale Ale

Sameanlainen, vaalean haalea, mutta myös hedelmäisen keltainen olut runsaalla vaahdolla. Tuoksu on kutsuvan trooppinen. Sitrushedelmiä, niiden kuorta ja mehuakin. Vaaleaa trooppisuutta, kevyttä parfymaattisuutta.

Maku on aika hyvä. Ei niin ulottuva, kuin Salamalla ehkä yleensä. Kokonaisuus nojaa aromaattiseen, leijailevaan tropiikin ja moninaisten sitrushedelmien liittoon. Aika kuiva, ei juurikaan mehukkuutta. Limenkuorta, sitrusta, vaaleaa tropiikin hedelmää, hieman aprikoosia, passionia, kiiviä ja papaijaa. Varsin raikas ja kaiken kaikkiaan toimiva esitys. Ehkei ihan panimon parhaita, mitä vastaan tullut, mutta epäilemättä tasokasta menoa siitä huolimatta.

Pisteet: 36/50

Prykmestarin savukatajainen perintö

Näky, jonka pelkäsin katoavan pian.

Kun Vakka-Suomen Panimo ilmoitti maaliskuussa sulkevan ovensa, olin suoraan sanoen hämmästynyt. Pienpanimoiden kapeasta leivästä ja kotimaisenkin kentän kasvavasta tungoksesta on kyllä ollut puheita jo jonkin aikaa eikä joukon paikoittainen harventuminen sinällään mikään yllätys olisi. Pakko kuitenkin myöntää, ettei Uudenkaupungin panimoylpeys kuitenkaan ollut käynyt pienessä mielessänikään, kun mahdollisia kaatujia olen itsekseni pohdiskellut. Oikeastaan päinvastoin.

Näin kuitenkin kävi ja perustajajäsen Jani Vilpas avasi asiaa ihailtavan avoimesti ja turhia selittelemättä. Sittemmin toiminnalle on kuin onkin löytynyt jatkaja, kun Stadin Panimo ilmoitti ostaneensa Vakka-Suomen Panimon toiminnan ja vieläpä jatkavansa myös jo eräällä tapaa ikonisen Prykmestar-brändin tuotantoa.

Vuonna 2007 perustetulla Vakka-Suomen Panimolla on ollut suuri rooli omankin harrastuneisuuteni ja ylipäänsä kotimaisesta pienpanimoalasta kiinnostumisen suhteen. Satuimme näet hieman sattumankin kautta panimon ovelle kymmenen vuotta sitten ja lämmin vastaanotto sekä kutsu panimokierrokselle oli hyvin silmiä avaava kokemus, josta innostus lähti toden teolla viriämään. Tämän lisäksi panimolta löytyy muutamakin oma kestosuosikki, joista henkilökohtaisesti tärkeimmät ovat Prykmestar Savu ja sen runsaampi isoveli Savukataja.

Savukataja olikin ensimmäinen asia, jonka mieleeni sain, kun panimon konkurssi-ilmoitus tuli julki. ”Ei hemmetti”, taisi olla siistitty kirjoitusasu päällimmäiselle ajatukselle. Lista jatkui Savulla, Wehnäbockilla, parillakin mainiolla lagerilla sekä uraa aikanaan uurtaneella Double IPAlla, mutta palasi lopulta takaisin Savukatajaan. Sen menetys tuntui ja tuntuisi edelleen yhdeltä suurimmista yksittäistä olutta koskevista tappioista, mitä kotimaisessa pienpanimotarjonnassa saattaisi kuvitella. Vain oikeastaan Plevnan Siperia nousee yhtä vahvana mieleen*.

Entä, kun viimeinenkin Savukataja on kaadettu?

Miksi juuri Savukataja on niin merkityksellinen? Tätä piti itsekin vähän aikaa mutustella. On totta, että sillä on ollut panimon ohella suuri merkitys oman olutmaun löytämisen suhteen ja siitä on muodostunut myös yksi henkilökohtaisen harrastuksen peruskivistä. Mutta uskallan myös väittää, ettei kyse ole vain itsekkäistä tuntemuksista tai mielipiteistä, vaan taustalle on helppo piirtää laajempiakin perusteita.

Ensinnäkään Savukatajalle ei ole syntynyt oikein missään vaiheessa varteenotettavaa, saati pysyvää kilpailijaa Suomessa. Ei, vaikka olutta on valmistettu jo vuosikaudet, mikä sekin on nykyisenlaatuinen valikoiman nopeaan vaihtuvuuteen ja uutuuskirjon kasvuun perustuva markkina huomioon ottaen erittäin kunnioitettava suoritus ja saavutus.

En sano, että uutuustulvassa mitään väärää saati pahaa olisi, ei suinkaan. Panimoiden innovatiisuus tuottaa markkinoille kasvavissa määrin erittäinkin hyviä, täyden tunnustuksen ansaitsevia oluita, joiden yhtä nopea poistuma on kuitenkin jossain määrin helppo hyväksyä. Onhan valikoiman jatkuva eläminen nykyään enemmän kuin normaalia ja ensi viikolla tilalla voi jo olla yhtä hyvä, korvaava tuote.

Kun Savukataja aikanaan julkaistiin, oli tahti muutenkin hitaampi ja se sai hyvän jalansijan myös poikkeuksellisuutensa ansiosta. Kuten todettua, ei se vieläkään ole saanut kunnollista haastajaa, vaikka olutta on valmistettu jo reipas vuosikymmen – kauemmin, kuin suurin osa nykypäivän pienpanimoista on ollut edes perustamisvaiheessa saati toiminnassa.

Uusin voimin jatkumoa klassikolle?

Se on pakko kuitenkin myöntää, etten itsekään lukeudu Savukatajan suurkuluttajiin. Toisaalta harvapa tuon vahvuisen ja runsasmakuisen oluen arkikäyttäjäksi varmaan ilmoittautuu ja omakohtaisestikin sen nautinta on suuntautunut suht harvoihin, mutta sitäkin harkitumpiin tilanteisiin. Mutta juuri siinä hommassahan ”suuri savuinen” onkin parhaimmillaan ja yksi varteenotettavimmista vaihtoehdoista kotimaisten klassikoiden joukossa. Luottokumppani syviä ajatuksia vaativiin hetkiin ja suomalaisen luonnon hiljaiseen ihmettelyyn. Täydensin kaiken varalta varastoni, mutta toivon ettei sen taru olisi lopullisesti ohi.

Toivotaan, stadilaiset ottavat homman hienosti haltuun ja Savukatajaa, kuten muitakin Prykmestareita tullaan näkemään vastakin ja siinä samalla Stadinkin tuotteet saavat kaipaamaansa lisälevikkiä. Savukatajan sulokutsun soisi kaikuvan laaksoissamme jatkossakin.

*Tottakai Koffin Portterinkin katoaminen olisi suuri tappio koko maamme elossa olevaa panimohistoriaa ajatellen, mutta ehkä hieman eri tavalla. En siis suinkaan unohtanut, vaan paneuduin yllä pienpanimoihin.