Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Yhteistyö. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 13. toukokuuta 2020

Ārpus x Sori DDH Cashmere IPA

Ārpus x Sori DDH Cashmere IPA

Kihoskhin kevätpakettiin pakkautui parikin itselleni maistamattoman Ārpusin tuotetta. Panimon nimi on kyllä ulkoisesti tuttu ja tuotteita on tullut silmäiltyä verkkokaupoissa aiemminkin. Pakko kuitenkin myöntää, etten ollut hoksannut kyseesssä olevan latvialaispanimo – tai oikeastaan asiaa ei ole tullut edes kummemmin ajateltua. Jos arvata olisi pitänyt, olisi se varmaan sijoittunut mielessäni Tanska-Saksa-Puola -akselille. Mutta eipä sen väliä, maistamallahan tämäkin selvisi. Ei niinkään mausta, vaan tölkkiä ihmetellessä.

Oluen nimi kertonee meille aikalailla olennaiset. Kollabokaverina on ollut tuttuja hahmoja Sori Brewingiltä ja olut edustaa samean tyylisuunnan IPAa, jossa aromi-iloittelusta vastaa kahteen kertaan kuivahumalointiin tykitetyt Cashmere-humalat.

Ārpus x Sori DDH Cashmere IPA
Hyvin samea, kauniin keltainen olut runsaalla vaahdolla. Isoimmat sakat jätin pulloon. Tuoksu on hyvin hedelmäinen, saippuaisen parfymaattinen, mutta myös hieman mehukaskin. Sitrusta, makeampaa limeä sekä kiiviä, aprikoosia ja vesimelonia.

Maku on hyvä, hieman turhalti hopburniakin ehkä tarjoava, mutta varsin mainio. Tuoksusta tutut teesit. Railakasta aromi-iloittelua sitruunan, limen, melonin ja aprikoosin merkeissä. Runsas, aromirikas ja kuivanlainen. Arvioinnin aikana myös hopburn katoaa eli se lieni vain lennokkaimman kärjen suunnan hakemista. Hyvin toimii tämä yhteistyöolut.

Pisteet: 39/50

tiistai 12. toukokuuta 2020

Panimoyhtiö X Mad Times Summer Ale

Panimoyhtiö X Mad Times Summer Ale
  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Panimoyhtiö X, Jyväskylä, Suomi
Kevään tuomat haasteet ovat ajaneet pienpanimotkin todetun ahtaalle, eikä valoa taida tunnelin päässä vieläkään kamalan kirkkaasti kajastella. Ravintoloiden sulkeminen tyrehdytti valtaosalta panimoita yhden tärkeimmistä myyntikanavista ja edelleen jatkuva seisova tila kasaa haasteita itse kunkin juoma-alan yrityksen harteille. Myös kesän tapahtumakirjon romahtaminen enteilee kuivaa kesää monelle toimijalle, eikä todellista halua panimoiden kipeästi kaipaamaa etämyynnin edistämistä kohtaan tunnu päättävillä elimillä olevan.

Ongelmallisen tilanteen aiheuttamat toimintarajoitukset ymmärretään toki panimokentälläkin ja nykytilaan pyritään sopeutumaan kullakin taholla parhaaksi katsotuilla keinoilla. Panimoalan säätelyhän vastaa tasoltaan ydinvoimaan verrattavaa toimintaa jo normaalistikin, joten toiminnan kehittäminen kovin kapeassa raossa vaatii melkoista innovatiivisuutta. Viisi pienpanimoa eri puolilta maata löikin viisaat päänsä yhteen ja valmistivat uudenlaisen yhteistyöoluen – etänä, tietenkin – muistuttumaan maamme kukoistukseen nousseen pienpanimotarjonnan monipuolisuudesta.

Sonnisaari (Revohka), Joenbruu (Stay Home!), Moose on the Loose (Koranteeni), Kimito Brewing sekä Panimoyhtiö X (Mad Times) valmistivat kukin oman karanteenioluensa samaa pohjareseptiä käyttäen. Samasta sisällöstä huolimatta lopputulema on viisi toisistaan poikkeavaa olutta. Eroavaisuuksia aiheuttaa panimoiden omat toimintatavat, erilaiset laitteistot, paikallinen vesi… Lisäksi kunkin versio nimetään ja etiketöidään panimolla itsenäisesti, omaan kirjoon sopivaksi katsotulla tavalla.

Yhteistyöoluen tavoitteena on ilmentää panimoiden monimuotoisuutta ja kirjoa, jonka katoaminen byrokraattisen jäykkyyden ja haluttomuuden vuoksi olisi suuri takaisku kieltolain niukkuudesta vihdoin kunnollisen jalansijan saaneelle olutkulttuurille ja sen kehitykselle. Panimot haluavat samalle viivalle muiden EU-alueen toimijoiden kanssa eli oikeuden etämyyntiin kuluttajille. Tätä haluamme myös me kuluttajat, jotka voimme kyllä tilata olutta kotiovelle ulkomailta, muttemme naapuripanimoltamme.

Itse olut on helposti lähestyttävä Pale Ale, ”kesäinen janonsammuttaja”, jonka rungo on koostettu Pilsner- ja Munich -maltaiden sekä vehnä- ja kaurahiutaleiden varaan. Humaloinnista vastaavat Herkules, Mandarina Bavaria sekä Cascade ja hiivana toimii US-05. Hain itse maisteluun paikallisen Panimoyhtiö X:n Mad Times -nimellä kulkevan näkemyksen. Toki olutsarjan koko idean kannalta parasta olisi kerätä kaikki viisi rinnakkain maisteltavaksi.
Tämä poikkeusoloissa syntynyt olut on osoitus suomalaisten pienpanimoiden solidaarisuudesta. Viiden panimon samalla reseptiikalla tehty olut, jonka on tarkoitus tuoda esiin pienpanimoiden uniikit ominaisuudet oluessa.
Panimoyhtiö X Mad Times Summer Ale
Vaaleankeltainen, kauniin vaahdon nostava olut. Tuoksu on vaalea, kevyt ja raikas. Hedelmäinen, hieman sitruksinen, muutoin kevyemmän trooppinen. ”Hedelmäinen” lienee kuitenkin se ensimmäinen ajatus yleiskuvailulle..

Maku ilmentää tuoksua märässä muodossa. Vaalea, hyvin raikas, hedelmäinen ja sitruksinen. Ei mitään suurta aromien tykittelyä, katkeroiltaankin aika maltillinen. Hyvänmakuinen, helposti hörpittävä sitruksinen ja perushyvä, hedelmäinen ale.

Pisteet: 32/50

torstai 2. huhtikuuta 2020

Maku x Amorphis Legacy of the 1000 Lakes – Beer From the North Side

Maku x Amorphis Legacy of the 1000 Lakes – Beer From the North Side
  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 5,0
  • Panimo: Maku Brewing, Tuusula, Suomi
Maku Brewing laitteli pienen näytepuntin uudesta Amorphis-yhteistyötuotoksestaan. Tuhansien järvien perintö on tuusulalaisten ja hevipumpun jo viisivuotisen yhteistyön kolmas oluellinen ilmentymä. Tällä kertaa olut esittelee helposti lähestyttävää, varsin sessioitavaa Pale Ale -tekemistä, jonka myötä juhlistetaan Amorphiksen 30-vuotista taivalta. Musagenre on itselleni varsin etäinen, joten yhtyeen mittavan taipaleen pituus tuli yllätyksenä. Kunnioitettava lukema - siitä ei pääse mihinkään ja on ilman muuta oluen paikka.

Juhlavuoden aateloivaa maljaa on levitetty myös varsin laajaan jakeluun ja sitä tulee löytymään S-ryhmän kaupoista kautta maan. Myös Kesko saa siitä oman osansa, mutta ilmeisesti aivan jokaiseen kauppaan sitä ei K-puolella saada. Ravintolajakelu lienee mittavilta osin pannassa vallitsevan tilanteen vuoksi.

Itse olut on tosiaan sitä mitä se lupaakin: raikas, mukavasti humaloitu ja helposti tutustumaan päästävä Pale Ale. ”Makutyyppinen perus-APA” oli sanapari, joka mieleeni ensimmäisenä nousi, eli tasapainoa ja vakautta löytyy suhteellisen runsasta makua vasten. Toimii hyvin musagenren ulkopuolellakin.

Maku x Amorphis Legacy of the 1000 Lakes – Beer From the North Side
Oranssihtavan keltainen, hitusen utuinen ja vaaleavaahtoinen olut. Keskirunsas tuoksu tarjoaa sitrusta ja kevyttä hedelmäisyyttä.

Maku on runsaampi ja toimivaa APA-menoa tasapainoisessa paketissa esittelevä. Hedelmäpuoli on sitrussävyinen, osin kypsän sellainen ja lopussa myös hieman greippinen sekä yrttinen. Mallastakin on, muttei turhalti. Toimiva kokonaisuus, tuttuun Maku-tyyliin.

Pisteet: 34/50

maanantai 27. tammikuuta 2020

SavutupaX: Sauhu Savulageria Savutuvan Apajalla


Illan pääesiintyjä.
Viime perjantaina vietettiin hieman normaalia pidemmälle vietyjä olutjulkkareita Savutuvan Apajan pitopöytien äärellä. Apajalaiset ja Panimoyhtiö X nimittäin juhlistivat savunmakuista yhteistyötään uuden, Sauhu Savulager -oluen muodossa, joka tulee vastedes olemaan tuttu näky myös pitopaikan valikoimissa ja savusaunan tunnelman viimeistelijänä. Illan ohjelmaan kuului pitkä, juhlapaikan filosofian mukaisesti paikallisten raaka-aineiden varaan rakennettu pitopöytä, jota lähipanimon oluet etuoikeutetusti täydensivät.

Vaalea, hennon mutta tunnistettavan savuinen Sauhu on Panimoyhtiö X:n ensimmäinen lagerolut. Kuten jo erillisessä arviossakin totesin, ei sitä ole tehty bambergilaiset esikuvat mielessä, vaan lähestymiskulmaksi on otettu matalalentoisempi, helpommin lähestyttävä ja sessioitavampi savuisuusasteikko. Tavoitteessa on onnistuttukin varsin hyvin ja oluen monikäyttöisyyttä pääsi testaamaan perjantaina varsin monipuolisella tavalla.

Oat of Nowhere toimi valkosuklaa-pakuri- ja ruis-suklaa -tryffelien seuralaisena.
Pitopöydässä Sauhu oli sijoitettu makkara-hapankaali -slidereiden kumppaniksi, mutta se osoittautui hyväksi pariksi myös pulled pork- ja savukalkkunatäytteisten torpparinleipien kanssa. Kevyt, mutta selkeästi esillä oleva savuisuus tuntuu antavan oluelle omaa, tärkeää leimallisuutta, muttei silti dominoi ruokapöydässä ylitse vuotavalla runsaudellaan.

Täytyy jopa sanoa, että sen taipuminen erilaisten makuparien rinnalle pääsi jopa hieman yllättämään, sillä jotenkin olen aina ajatellut, ettei savuolut olisi se kaikkein helpoiten ruokapöytään sovitettava mallasjuoma. Ei varmaan olekaan, jos Urbockia joka paikkaan yrittäisi tyrkyttää, mutta Sauhun tapaisen, kevyemmän ja vaaleamman, kokonaisuuden kanssa rajoja voi venytellä vapaammin. Ja vatsan jo täytyttyä, tuli siihen tutustua lähemmin seurustelun lomassa.

Savutuvalla on aina tunnelma kohdillaan.
Ja samaa voi sanoa myös talon antimistakin.
Sauhun (sekä panimon muiden oluiden) toimivuutta olisi päässyt illan päätteeksi koettelemaan savusaunassa ja paljuissakin, mutta tuo ohjelmanumero jäi tällä kertaa itseltämme väliin. Jatkossa oluen valmistuksessa käytetyt maltaat olisi aikomus savustaa tuossa samaisessa Savutuvan Apajan savusaunassa, josta innoitus koko oluellekin on ilmeisesti lähtöisin.

Eipä siinä, harvemmin on oluen kanssa tämänkaltaiseen illanviettoon päässyt osallistumaan. Paikallispanimon ja Savutuvan Apajan yhteistyö on kaikkinensa hyvinkin kannatettava asia, eikä esittelypuheiden perusteella ole jäämässä yhden oluen mittaiseksi. Hyvä niin, yhteistyössä kun riittää aineksia monenlaiseen keitokseen. Savusaunan ohessa puhuttiin muunmuassa Savutuvan oman mehiläistarhan antimien hyödyntämisestä sekä panimon mäskien leipomisesta leivän muotoon.

Hefnerkin oli saapunut paikalle.
Taikinoitu Keurusselän kuha sovitettiin Hefnerin seurueeseen onnistuneella tavalla.
Brissosämpylöiden välistä löytyi Pohjoisahon tilan possumakkaraa ja hapankaalia. Taustalla näkyy suupalaa kostuttaneet Sauhut.
Illan suolaiset palat. Etualan leipäsille oli suosituksena Hopnosis IPAa, mutta myös Sauhu osui niiden kanssa mukavasti samalle, joskin IPAn kanssa varsin eritaajuiselle aaltopituudelle.
Pidemmän kaavan ottaneet ehtivät myös savusaunan kautta paljujen lämpöön.
Kuva: HopHunters