maanantai 7. marraskuuta 2016

Vehniän Runtusahti IV



Syksyn makuja

Kun tuo nykyaikaisempi runtuviikon aloitusajankohtakin on nyt selätetty, lienee aika avata sanaista arkkua Vehniän neljännen Runtusahdin ääreltä. Mikko lähetti tällä kertaa aiempia hivenen kevyemmän versioinnin paikallissahdistaan eli maltaan käyttöä oli suitsittu hitusen aiempaan nähden. 

Helposti joutava, 7,5-prosenttinen sahti ei tarjoillut kakkos- tai kolmosversion ronskiutta tai syvyyttä, mutta toimi hivenen kulmikkaampana vallan mainiosti, vaikkei siitä norjalaisavusteisen Islannin kaatoon ollutkaan. Sahti on siis testattu huuhkajamaisen kärsimysnäytelmän äärellä, mutta todettu myös oivalliseksi kumppaniksi uunituoreelle suppilovahveropiiraallekin. Sahti sopii moneen, näinhän se on.

Vehniän Runtusahti IV
Kastanjainen, samea ja jämäkkä sahti. Tuoksu hitusen hedelmäinen, kevyesti kypsää banaania esittelevä ja karamellisen maltainen, kevyen leipäinen. Rukiisuutta, mausteista potkua ja hentoa yrttisyyttä.

Maultaan samoilla linjoilla, edellistä erää ehkä kevyemmän oloinen - ainakin siltä tuntuisi. Karamellista mallasta, kevyesti ylikypsää banaania, leipää ja lopussa napakan kuivaa mausteisuutta. Hieman myös yrttistä katkeruutta, ronskia katajaa ja sopuisaa rukiisuutta. Ehkä hennommin kuin odotin. Maku kuivuu loppua kohden ja nostaa samalla esiin alkoholin lämpöä. Makuun se ei pääse, mutta enteilee hieman kuitenkin. Huulet hieman tahmaantuvat, sahti soljuu suussa... Melko syvä, rustiikkinen ja oikeastaan aika hauskan rouhea.

Tuomio: Perusvarma, aiempaa kulmikkaampi mutta maistuva sahti.

Pisteet: 39/50

perjantai 4. marraskuuta 2016

Kellarista kaivettua: Vuoden 2013 BrewDog / Nøgne Ø / Mikkeller Black Tokyo* Horizon

No nyt on syysjuomaa...

Black Tokyo Horizon is the bastard love child of three signature stouts and the ultimate threeway between Mikkeller, BrewDog and Nøgne Ø. This decadent beer offers up layers upon layers of coffee, chocolate and malty goodness. Best consumed slowly from a teku glass.
Tulipahan taas koluttua kellareita, jotenkin alkanut tuntumaan tuo stouttien sun muiden turha jemmailu, noh, vähän turhalta. Tällä kertaa käsiin sattui melko jyhkeää tavaraa takavuosien crafthörhökkeiden suosikkitriolta: BrewDogilta, Mikkelleriltä ja Nøgne Ø:ltä. Tokko kolmikon hekuma tai arvostus ajan saatossa on minnekään kadonnut ja ainakin itselleni kolmikon tuotokset ovat olleet aika leimallisessa osassa harrastuksen kehittämisen ja uusien kokemusten hakemisen tiellä.

Kolme kovaa löivät viisaat päänsä yhteen jo vuoden 2010 talvella, kun panimoiden megastouttien parhaista aineksista koottiin ensimmäinen Black Tokyo Horizon –erä Skotlannissa. Sittemmin samaa tarinaa on toistettu Nøgnen kotiluolassa Grimstadissa sekä Mikkellerin isäntävuoron puitteissa norjalaisen Lervigin kotona. Nyt esittelyssä on vuonna 2013 (bottled on 03-05-13 / batch 102) BrewDogilla pullotettu, ilmeisesti muita eriä vähän miedompi (”vain” 15,2%) näkemys Mikkeller Blackin, Nøgne Ø Dark Horizonin ja BrewDog Tokyo*n ennakkoluulottamasti rajoja rikkovista sävyistä. Ehkei tästä kannata sen enempiä turista, olut ja sen hype lienevät kirineet vuosien varrella jo kaikkialle, joten paas maistaen nyt vaan
This collaborative beer was created when the paths of Mikkeller, Nøgne Ø and BrewDog merged. It is an equal combination of ideas and inspiration extracted from each brewery’s respective huge stouts, Black, Dark Horizon, and Tokyo*.
Individually, these progressive beers were small strides in the journey to provoke change through creativity and innovation in the world of beer. But when fused, a chorus of non-conformity emerges to venture down a path untraveled.
With loads of dark malts and prodigious hops, this ultimate imperial stout yields an aura of mystery and adventure, inspiring imagination and challenging convention and jaded orthodoxy. This is unearthing, this is the Black Tokyo Horizon.
BrewDog / Nøgne Ø / Mikkeller Black Tokyo* Horizon (2013)
Sysimusta, tai no hitusen ruskeaa kajoa reunoilta lävitseen päästävä kun kynttilää vasten kallistaa. Liikkeiltään olut on hidas ja kaatuu terassilämpötilassa lasiin aika verkkaiseen tahtiin.

Tuoksu on herkullinen, syvä ja soljuva. Paljon tummia värejä, samettista pehmeyttä ja jykevää jylhyyttä. Runsaan suklainen sävykkyys kietoutuu kauniisti paahtomaltaiseen, espressomaiseen verhoon kypsän, tumman hedelmäisyyden antaessa omaa, vienoa tukeaan tanssille. Lakritsia, sulaa salmiakkia, lämpöä ja hellyyttä.

Suussa olut suorastaan räjähtää, paljastaen makujensa monimuotoisen kirjon kokonaisvaltaisesti. Tumman suklainen samettisuus, kahvin paahteinen aromikkuus, paahtunut maltaisuus ja lakritsinen pisteliäisyys antavat itsestään juuri sen mitä pitääkin: parhaat puolensa. Tuoksun soljuva pehmeys on saanut parikseen tunnelmaa leikkaavaa, luonnetta antavaa terävyyttä kohtalaisen katkeruuden, kevyen, mutta kuivan mausteisuuden sekä ajoittain piikikkään salmiakkisuuden muodossa. Vahvuus ilmenee runsaana lämmöntuntemuksena ja paksuna olemuksena. Hidas, jylhä ja runsas - huulia tahmaava, monipuolinen, vahvuuteen nähden erittäin tasapainoinen mutta yllätyksellinen.

Tuomio: Melkoista nektaria, tummien sävyjen sinfoniaa isolla kädellä annosteltuna.

Pisteet: 41/50

torstai 3. marraskuuta 2016

Alkon Jouluoluet 2016

Joulun taikaa...

Joulu kolkuttelee jo ovilla eikä kauppakeskusten käytävilläkään ole enää turvassa "Joulun Parhaat" renkutusten taustamelulta. Onneksi lumisen aloituksen saanut marraskuu tuo valoa odottavan arkeen: Alkon jouluoluet saapuvat tarjolle kuun 11. päivä kaikkiaan 23 tuotteen voimin. Joukossa on useita menneiden vuosien "vanhoja tuttuja" ja paikoin jopa kyllästymiseen asti toistuvia sesonkituotteita. Tietynlainen jatkuvuus on toki hyvästä, eikä koko listaa kannatakkaan kerrasta lähteä siivoamaan. Jonkinlainen tuuletus voisi kuitenkin tehdä terää jo pelkkien oluiden, mutta myös valikoitujen panimoiden suhteen. Rajallinen hyllytila kun pakottaa valikoiman vääjäämättä melko suppeaksi jo lähtökohtaisesti.

Noh, on joukkoon uusiakin tuulia mahtunut. Joulu- ja talviteema paistaa luonnollisesti läpi ja (usein tarpeettomat) maustekikkailut pitävät edelleen pintansa, vaikka se pahin trendi vaikuttaakin onneksi jo taittuneen. Myös ns. suuret oluet loistavat poissaolollaan, mikä on näin harrastajan näkökulmasta todella sääli. Esimerkiksi oikeasti varteen otettavat, lämmittävät jenkit puuttuvat kokonaan.

Katseet kääntyvätkin vahvasti maahantuojien suuntaan: löytyisikö sieltä päästä innostusta nostaa tilausvalikoimaan jotain herkullista? Toivotaan näin. Tokihan tämä perusvalikoimakin jotain tarjoaa ja jos ei sitten muuta, niin parit hyvät perustärpit joulupöytään ja sen ympärille. Tyhjentävää ostolistausta on kuitenkin nyt hankala koostaa, sillä mukana on paljolti tuotteita, joiden ostopäätös tapahtunee hyllyn äärellä, jos sielläkään. Ohimennen täytyy todeta, ettei ajan hermolla oleminen tuntuisi olevan "se juttu" Alkon suunnalla, ainakaan mitä näihin parin viime vuoden joulusatseihin tulee.

Sesongin ulkopuolelta löytyy myös pari kourallista uutuuksia jo marraskuulle ja joulukuussakin tullee kaikenlaista uutta ja ihmeellistä. Ehkä sieltä voisi tilausvalikoiman rinnalle kaivella enemmän innostusta. Fuller'sin Vintaga Alea on mm. huhuttu kertaeräksi tulevan. Toivottavasti pitää paikkansa.

Mmmm...

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock
3,98€ / 0,5l
Savuolut / 6,5% / Brauerei Heller, Bamberg, Saksa
Ratebeer: 100/100

Pam! Monen joulu on tätä myöten pelastettu ja mikäli omatkin tilausurkit pääsevät loppumaan, on pitkäripaisesta helppo kantaa lisää savu pirttiin. Se, onko Urbock maailman paras (savu)olut jää kunkin itsensä pohdittavaksi, mutta sen tarjoamaa tunnelmaa ja savunkatkuista symboliikkaa yhdistettynä pettämättömään laatuun ei voi kukaan kiistää. Maineensa veroinen, vähintäänkin. Suorastaan törkyisen hyvä olut.

Schneider Aventinus Weizen-Bock
4,98€ / 0,33l
Eisbock / 12,0% / Schneider Weisse G. Schneider & Sohn GmbH, Kelheim, Saksa
Ratebeer: 100/100

No niin. Muhkea, oluthifistelijöiden suosikkivehnä. Tuttu, muttei niinkään turvallinen, vehnäoluiden kanssa taikojaan tekevien schneidereiden hekumallisen TAP6-weizenbockin jäätislattu, eli mauiltaan ja vahvuudeltaan entisestään tiivistynyt makupala hitaaseen, mutta taattuun nautiskeluun. Nektaria pullon täydeltä. Nähtävästi puolisen euroa ollut hinnankorotuspaineita viime joulun kattaukseen nähden. Olikos tämä jossain välissä tilausvalikoimassakin?

Ayinger Winter Bock
4,69€ / 0,5l
Doppelbock / 6,7% / Brauerei Aying, Aying, Saksa
Ratebeer: 100/100

Sama virsi joka vuosi: Alko ottaa kapeaan jouluvalikoimaan tuotteen, joka on jo vakiovalikoiman kautta hyllyssä. Eri nimi, isompi pullo... Siinä se. Lieventävänä asianhaarana voitaneen pitää sitä tosiasiaa, että kyseessä on tyylilajinsa yksi kauneimmista, parhaimmista ja tunnustetuimmista edustajista eikä panimoakaan voi millään mittapuulla heikoksi nimittää. Saksan parhaimmistoa, helposti. Silti toivoisin joku vuosi rohkeutta heitellä verkkoja vähän syvemmälle, jos vaikka repäisisi ja ottaisi laatudoppelin Ayingerin sijaan jostain muualta. Ihan vain vaihtelun vuoksi. Celebrator kun jo hyllystä löytyy.

Humalove Winter Moo
7,64€ / 0,5l
Sweet Stout / 7,0% / Humalove Brewing, Helsinki, Suomi
Ratebeer: N/A

Milk Stouttia kohtalaisen hyvin viime aikoina esillä olleilta kiertolaisilta. Isäntäpanimoa ei Alkon kuvasto kerro, mutta luotettavasta lähteestä kuultuna Malmgårdilla olisi nyt vierailtu. Maussa luvataan luumuisia ja salmiakkisia tunnelmia mausteita unohtamatta eli kyseessä tuskin lienee peruspaahteinen laktoosipommi kuitenkaan. Hinta on sen verran ronski, että pitänee odotella kokemuskommentteja ennen omien rahojen sijoittamista. Ehkä tuo puoli rauhoittuu jahka Humaloven ja parin muun gypsy-tahon UG Brewery -hanke pärähtää käyntiin.

Ridgeway Insanely Bad Elf Vintage Ale
4,45€ / 0,33l
Barley Wine / 11,2% / Ridgeway, South Stoke, Englanti
Ratebeer: 13/100

Jokuvuotisen tonttuilun aika... Vaikka brittimenoon on kuinka yrittänyt päästä ja päässytkin sisälle, ovat ritkevein tonttuoluet olleet melkoista tervanjuontia. Insanely Bad Elfin reseptiä viilataan vuosittain hieman ja tällä kertaa mukana on tummien ja pale ale -maltaiden ohella Challengeria ja Boadiceaa. Olisiko tänä vuonna valaistumisen paikka? Pitänee aloittaa rohkeuden kerääminen jo nyt...

Kapuziner Winter-Weissbier
3,99€ / 0,5l
Hefeweizen / 5,4% / Kulmbacher Brauerei (Schörghuber), Kulmbach, Saksa
Ratebeer: 76/100

Saksalaiset perusmaut kuuluvat joulunkin aikaan, mutta valitettavasti Kulmbacher ei aivan sinne germaanipanimoiden kärkikastiin ole koskaan kuulunut. Tasaista, vähän tylsää keskilinjaa ilman suuria harha-askelia tallustavan panimon jouluinen vehnäolut on lajissaan ihan kelpo tuote, muttei innosta sen suuremmin. Vaihtelu tekisi tässäkin kohtaa hyvää, vaikka kyllähän moni Kapuzineristä hyvän kumppanin illan viettoon saakin.

Cuvéen tuunattu versio tuli tällä kertaa ja sehän kelpaa hyvin.

Liefmans Glühkriek
9,98€ / 0,75l
Hedelmäolut / 6,5% / Liefmans (Duvel-Moortgat), Oudenaarde, Belgi
Ratebeer: 96/100

Aiemminkin tarjolla ollut, glühweinen tai glögin korvikkeeksi kelpaava olut. On ihan oikeasti hemmetin hyvää hitusen lämmitettynä, pulkkamäen jälkitunnelmissa nautittuna. Valmiiksi vihreään lahjakääröön pakattu, suuri pullo tarjoaa iloa isommallekin porukalle ja sisältö on itseasiassa maustettu versiointi panimon mainiosta Cuvée Brut -oluesta. Oma ostosuoritus jäänee tällä kertaa tekemättä, sillä kellarissa on vielä pullollinen aiempien vuosien sadosta poimittua Glühhiä...

Malmgård Arctic Circle
5,17€ / 0,5l
Aromatisoitu olut / 7,3% / Malmgårdin Panimo, Malmgård, Suomi
Ratebeer: 95/100

Usein toistuva, aina niin odotettu. Ruista ja katajaa, perkele! Tästä minä nautin. Sinällään toivoisi, että Arctic Circle kuuluisi jollain tapaa perusvalikoimaan ja olisi näin saatavilla muulloinkin. Samalla se vapauttaisi joulusesonkiin tilaa Malmgårdin muille tuotteille, sanotaan nyt vaikka että Ruotsiin lähetetylle talvibarleywinelle... Saakelin hannuhanhet. Huhut tosin kertovat, että Malmgårdin Imperial Winter Warmer olisi tulossa kertaeränä tarjolle eli vielä ei kannata heittäytyä länsinaapureille kateelliseksi. Tehdään se vasta sitten, kun näemme kuinka paljon enemmän saamme siitä pulittaa.

Huomasittekkos muuten, että Malmgård uusi tuoteperhettään kesän aikana? Huvila-sarja sulautettiin osaksi Malmgårdin perustuoteperhettä mikä samalla yhtenäisti oluiden ulkoista ilmettä. Minusta ihan hyvä veto. 

Mikkeller Santa's Little Helper 2016
5,19€ / 0,33l
Belgian Strong Ale / 10,9% / Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska (pantu De Proefilla)
Ratebeer: N/A

Pukin pikku apuri is back! Ja jälleen kerran uusitun reseptin voimin. Muhkea belgiale täynnä lämpöä ja tunnelmaa. Niin sanottu varmahaku omalla kohdalla. Löytyy niin suklaamallasta kuin Hallertauta ja Centennialia sekä leikittelevämpää otetta appelsiininkuoren ja korianterin siementen voimin. Kandisokeriakin löytyy. Yksi kattauksen varmoista "no nyt!" oluista.

Beer Hunter's Mufloni Talviporter
3,70€ / 0,33l
Porter / 6,0% / Beer Hunter's, Pori, Suomi
Ratebeer: 74/100

Tuttu ja talvinen porilainen. Ehkä hienoisen rohkeampaa ja uuttakin väriä olisi rannikkoseutumme helmeltä toivonut, mutta sopivaan väliin sovitettuna tässäkin on kelpo kumppani talvi-illan viettoon. Ensitutustuminen hanatuotteen kanssa ei ollut järisyttävä, mutta yhteinen sävel on sittemmin löytynyt. Perushyvä, ei sen ihmeempiä kuitenkaan.

Nøgne Ø Rød Jul
6,98€ / 0,5l
Double IPA / 8,0% / Nøgne Ø (Hansa Borg), Grimstad, Norja
Ratebeer: 36/100

Se, joka väittää ettei Nøgnen oluet kiinnosta, valehtelee. Se, joka toteaa että Nøgnen oluista saa pulittaa mansikoita, on tehnyt oivallisen päätelmän. Se, joka sanoo ettei hyvää DIPAa saa hedelmillä pilattua, ei todennäköisesti ole koskaan laittanut sekaan kuivattua viikunaa tai aprikoosia. Ainakin ajatus vähän kylmää, mutta kaitpa se sitten on sitä joulun ilosanomaa. Mielikuvasta huolimatta tämä kiinnostaa jollain pervolla tavalla, vaikken täysin vakuuttunut olekaan. Humalakattaus on mukavan kuuloinen eli Galaxya, Chinookia ja Cascadea. Luulisi sen puolen pelittävän, joskin paahdetut maltaat vähän ihmetyttävätkin. Hmmm...

Freezing stuff...
The Flying Dutchman Nomad Nuts Freezing Frost Biting Tongue on Frozen Pole Winter IPA
4,30€ / 0,33l
India Pale Ale / 6,0% / The Flying Dutchman Nomad Brewing Company, Vantaa, Suomi
Ratebeer: N/A

Oluiden nimeämisen perusteella hulluksikin hollantilaiseksi käsitettävä Ronald on taas käynyt Belgiassa keittelemässä ilolientä iloksemme. Lapsuuden traumat nimellään herättävä talvi-IPA kiinnostaa kyllä, lyöhän se tiskiin täyslaidallisen aromaattista puristusta Cascaden, Centennialin, Mosaicin ja Citran voimin. Vastikään oluillaan kansainvälistäkin menestystä ansainnut kiertolainen on vakuuttanut tyylillään, joten tällä tuskin mennään metsään. Tällä kertaa mukavaa variaatiota valikoiman suhteen eli ei "aina" sitä BrewDogin tai Mikkellerin vähän hutaistua joulu-IPAa. Nice!

Vakka-Suomen Panimo Prykmestar Talvibock
3,99€ / 0,33l
Doppelbock / 9,2% / Vakka-Suomen Panimo, Uusikaupunki, Suomi
Ratebeer: N/A

OlutExpoilta jo raportoitiin muhkeasta ja rehdin maltaisesta uutuudesta. Runsas doppelbock kotimaiselta laatupanimolta kiinnostaa ja kovasti. Huhujen perusteella uskoisin tässä olevan passeli olut pirtaani. Uudessakaupungissa on nähtävästi otettu pienemmätkin pullot käyttöön. Siidereitähän on näissä 0,33-litraisissa tainnut aiemmin jo ollakin...

Põhjala Jõuluöö
5,99€ / 0,33l
Imperial Porter / 8,0% / Põhjala, Tallinna, Viro
Ratebeer: N/A

Jouluyön taikaa virolaisittain. Etelänaapurin craft-skenen kirkkain tähti tuikkii nyt iloksemme. Panimon muhkeiden ööhhien sarja on saanut jatkoa jouluisen version myötä ja kieltämättä kaakarouheella ja vaniljalla maustettu paahdenautinto kiinnostaa. Ja kovasti. Kohtalaisen korkein odotuksen lähden tätä hakemahan...

Samuel Adams Winter Lager
3,98€ / 0,33l
Aromatisoitu olut (Tumma Lager / 5,5% / Boston Beer Company, Boston, Massachussetts, USA
Ratebeer: 67/100

"Luontaisin aromein" ja maustein ryyditetty sadamssilainen tekee paluun vuoden harharetken jälkeen. Hinta on nykytrendistä poiketen aiempaa (sentin) edullisempi ja itse olut lienee kasannut itselleen uskollisen kuluttajakunnan. Mikäs siinä, aika harmiton lisä tarjontaan. Valitettavasti valikoiman ainoa jenkkiolut, mikä tietty korpeaa ja kovaa. Tällä ei nimittäin American Strong Alen janoissa kuuhun mennä.

Shepherd Neame Christmas Ale
4,98€ / 0,5l
English Strong Ale / 6,7% / Shepherd Neame, Faversham, Englanti
Ratebeer: 46/100

Sumusaarten sepiniemet ovat tulleet Alkon kautta hyvin tutuiksi ja sinällään emmerdalemaista, pysähtyneen maalaistunnelman konstittomuutta tarjoileva valikoima on ajan myötä alkanut sympaattisuudellaan kiehtomaan. Ei suuria tunteita, ei suuria lupauksia, mukavan "tylsää" brittimenoa alusta loppuun. Ehkä saarilta olisi tähän tyylilajiin vähän iskevämpääkin kampetta löytynyt, mutta turha sitä enää vääntää. Varovainen suositus yllämainitut varoitustekstit huomioiden.

Apuja joulupukille...
Stadin Panimo Belle Saison d'Hiver
5,49€ / 0,33l
Saison / 6,5% / Stadin Panimo, Helsinki, Suomi
Ratebeer: N/A

Jonkinlaista talvisaisonia StaPalta? Sen enempää olut ei sitten kerrokaan, mutta jenkkivetoisesti aromihumaloitua se ainakin on. Maltilliset katkerot (25 EBU), panimolle tyypillinen kuivahumalointi ja esittelytekstin "keskiasteisesti humaloitu, herukanlehtinen, hieman aprikoosinen, yrttinen, raikas" -osuus puhuttelevat oluen potentiaaliseksi testikohteeksi. Miksei jo marraskuun aikana? Lienee jotain sukua taannoiselle La Belle Saisonille.

Stallhagen Brewdolf the Reinbeer
3,55€ / 0,33l
Amber Ale / 6,0% / Stallhagen, Godby, Ahvenanmaa, Suomi
Ratebeer: 79/100

Loppuvuoden avoimella osakeannilla potkua tuotantokapasiteetin kolminkertaistamiseen hakevan ahvenanmaalaispanimon toisinto viimevuotisesta. Luetun perusteella perusvarmaa ja harmitonta tarjoava, varmasti monen joulutunnelmaa hyvin istuva ja monikäyttöinen olut tuttujen ja turvallisten lagerjuomien vaihtoehdoksi.

St-Feuillien Cuvée de Noël
8,98€ / 0,75l
Belgian Strong Ale / 9,0% / Brasserie St-Feuillien, Le Roeulx, Belgia
Ratebeer: 95/100

Ronski belgiolut arvostetulta panimolta. Pullokoko on niinikään tuhti ja aiemmat kokemukset hitusen kylmäksi jättäneestä oluesta eivät innosta uuteen tutusmiseen. Pienessä pullossa olisi voinut harkitakin, mutta nyt jää hyllyyn. Mielipiteestäni huolimatta ilmeisen pidetty ja arvostettu olut. Suosisin silti tälläkin kohtaa valikoiman runsaampaa vaihtelua.

St. Peters Winter Ale
4,99€ / 0,5l
Old Ale / 6,5% / St. Peters, Bungay, Englanti
Ratebeer: 68/100

Brittimenoa rehdissä hengessä. Old Ale kiinnostaa tyylinä kovasti, mutta St. Petersin maitokauppaoluet ovat jättäneet panimosta hieman pelottavankin kuvan. Ehkä tämä sulattaisi sydämeni. Ainakin hieman harvinaisempi oluttyyli Alkon hyllyyn.

Weltenburger Kloster Winter-Traum
3,99€ / 0,5l
Amber Lager / 5,4% / Klosterbrauerei Weltenburg, Kelheim, Saksa
Ratebeer: 95/100

Ikiaikaisen luostaripanimon maltaiset maut lienevät jo varsin tuttuja suomalaisille ja ihan hyvästä syystä. Weltenburgerin makujen äärellä ei nimittäin nenäänsä sovi nyrpistää ja onkin onni, että sen oluet ovat löytyneet kotomaan oluthyllyistä melko kattavasti. Laadukas, perinteinen ja germaanisen särmikäs panimo taitaa maltaiset metkut ja sen kehuja herättävää antia käy mielellään lävitse. Valitsemalla Winter-Traumin tietää saavansa taatusti tasapainoista ja rehtiä lageria. Sesonkiin sopiva, tietenkin vähän yllätyksetön mutta ehkä juuri siksi niin kutkuttava olut.

Sinebrychoff Jouluolut
2,04€ / 0,33l
Tumma Lager / 6,0% / Sinebrychoff, Kerava, Suomi
Ratebeer: 30/100

"Kausikortti avaukseen". Urheilupiireistä tuttu termi, joka sopii tähän kohtaan hyvin. Monille tuttu ja turvallinen, menneisyyttään parempi jouluolut Carlsberg-konsernin suomalaisjaostolta. Tänä vuonna mallasohra tulee Hattulasta. Vähän isompaan janoon tai maisteluun totutteluun. Varmasti kelpo olut joulupöytään.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Mikkeller Porter


Mikkellerin ”perusportteri” on jostain syystä jäänyt aiemmin kokematta – lieneekö syynä melko ehtivän kiertolaispanimon pirtaan liian tavallinen, erottumaton nimi ja pelkistetty olut. En tiedä, mutta huonoja syitä nuo joka tapauksessa olisivat. Olut tuli äskettäin Alkon valikoimiin, joten en keksinyt syytä olla sitä pois hakematta.

De Proefilla tuttuun tapaan pantu porter näkyy eläneen vahvuutensa suhteen jonkin verran ja tällä kertaa sitä sai mukavan jyhkeänä, kahdeksan prosenttisena näkemyksenä. Pale- ja suklaamaltaiden varaan koostettua, Saazilla humaloitua portteria on kiritetty ruskealla kandisokerilla. Kokonaisuus sopii kauniisti pimenevään vuoden aikaan ja sen mukanaan tuomaan viileyteen.

Mikkeller Porter
Todella tumma olut muhkealla, ruskealla ja kestävällä vaahdolla kuorrutettuna. Kaunis näky syksyn sateisessa pimeydessä. Tuoksu on runsaan paahteinen, jopa kahvinen mutta samaan aikaan tuoreen havuinen, yrttinen ja vehreän pureva. Hieman ruokaisaa savuaromia, tummaa suklaata ja mausteitakin. Erittäin toimiva kokonaisuus.

Eikä maku jää pekkaa pahemmaksi. Nokipannukahvinen paahteisuus sekä nuotiosavussa aateloituneen palvikinkun tuiverrus maalautuvat vasten ympärillä kohoavan männikön tuoretta tunnelmaa. Suklaata, kevyttä leipäisyyttä ja tummaa maltaisuutta - perkeleesti havuja, kevyttä yrttiä ja potkivaa mausteisuutta. Jälkiliuku on mäntyisen terävä, suklaisen paahteinen ja hivenen nokinen.

Tuomio: Terhakasti pureva, nokisen paahtunut porter kaikilla herkuilla. Hemmetin hyvä.

Pisteet: 41/50

tiistai 1. marraskuuta 2016

Lapin Panimon Lapin Amber Lager & Aihki Dark Lager



Suomen pohjoisimmat oluet...
Uusia pienpanimoita syntyy edelleen tasaista yksi per kuukausi –tahtia ja samalla oluen valmistuksen pohjoisraja on hivuttautunut jo napapiirin korkeudelle. Suomen pohjoisimmat oluet ovat jo reilun kuukauden ajan lähteneet maailmalle Rovaniemeltä, kesällä toimintaansa käynnistelleen Lapin Panimon sammioista. Vahvasti vetämään lähteneen paikallisen tarjonnan lisäksi oluita on saanut satunnaisesti etelämpääkin ja myös me jyväskyläläiset saimme tästä äskettäin osamme. Pitihän tuota lähteä Palokan Citymarkettiin ihmettelemään. Ja hyvä että lähdin…

Latviasta Rovaniemelle muuttaneen Arturs Dutkan ja Antti Kuivalaisen yhteensopineista ajatuksista reilu vuosi sitten käyntiin lähteneen hankkeen tuotoksia on saatu maistella syyskuun alusta lähtien. Päämarkkina-alueena toimii luonnollisesti panimon lähiseutu ja paikallisuus näkyy sen toiminnassa mainostoimisto Höyryn mestaroimaa ulkoista ilmettä myöten - terveiset Marialle ansiokkaasta työstä! Lapin tunnelmasta onkin hyvä ammentaa luonnetta ja etenkin moderniin asuun muotoiltu logo keräsi kehuja Olutkellarin kotiraadilta.


Tuhannen litran eräkoolla operoivan Lapin Panimon vuosituotantotavoite on vuosina 2017-2018 noin 150 000 litraa, joskin kapasiteetin venyttäminen äärimmilleen yltäisi jopa 600 000 litraan. Oluellisen oppinsa VLB Berliinissä, Saksan panimoteollisuuden tutkimus- ja opetuslaitoksessa, saanut Dutka vastaa panimon oluttuotannosta vanhemman panimomestarin, lähes 40-vuotisen kokemuksen omaavan Wolfgang Trautnerin ollessa mukana kehitystyössä. Joukkiota täydentää aiemmin Sinebrychoffin laaduntarkkailussakin toiminut Heidi Mikkonen, joka panimoemäntänäkin pohjoisessa tunnetaan.

Pohjoisessa ei ole aivan kepeimmällä linjalla lähdetty keittelemään. Panimon laiteinvestoinnit pullotuslinjoineen olivat maireat 720 000 euroa, jotka saatiin kasaan miljoonan euron osakeannilla. Lapin lähes 19 miljoonan olutlitran markkinoista ei tällä investoinnilla kateta prosenttiakaan, mutta persoonallista ja laadukasta olutta arvostava kuluttajakunta haarukoitunee rovaniemeläispanimon asiakkaiksi aidosti paikallisen vaihtoehdon houkuttelemina. Alku on ollut lupaava.

Logo keräsi kehuja...
Mutta niin tekivät myös oluet...
Kolpeneenharjun pohjavettä valutettiin aluksi Lapin Amber Lagerin ja Kero Alen valmistusta varten, mutta sittemmin kaksikko on saanut rinnalleen myös jyhkeästin nimetyn, tumman puhuvan Aihki Dark Lagerin. Palokasta löytyi ensiyrittämällä panimon molemmat lagerit, mutta eiköhän se Kerokin haaviin vielä tartu jahka vastaan tulee. Panimolla on aikomus kasvattaa valikoimaa ajan mittaan mm. sesonkioluilla, eikä nykyään yleisiä tilausoluitakaan ole mahdollisuuksista unohdettu. Tällä hetkellä tuotanto nojaa kauppavahvuisiin tuotteisiin, mutta aika näyttää mitä tuleman pitää. Ainakin jo nyt hienosti toimivasta Aihkista näkisi mieluusti rotevammankin version.

Yleisesti ottaen Lapin Panimon hieman varman päälle pelattu, joskin laadukkaaksi havaittu ja vahvuuksiin nähden hyvinkin runsasmakuinen aloitus on mukavaa vaihtelua räjähdysmäisesti yleistyneen debyytti-IPAilun rinnalla – enpä olisi pari vuotta sitten tätä uskonut sanovani… Mikäli Rollossa halutaan jossain välissä hitusen enemmänkin leikitellä, voisi brettainen Rollofunk olla kovakin sana...

Lapin Lapin Amber Lager

Lapin Panimo, Rovaniemi / Amber Lager / 4,5%
Tummankeltainen, punertava olut vaalealla vaahdolla. Tuoksu on rusehtavan maltainen, mukavan leipäinen ja yrttisen kukkea. Mallaspuoli on esillä hyvin, mutta myös rehtiä puristusta on tunnelmaan saatu ja kokonaisuus onkin varsin runsaan oloinen.

Makumaailma jatkaa tuoksun linjoilla. Edelleen tummahkoa, runsaan leipäistä maltaisuutta, lopussa yrttistä, kukkaisan kirpakkaa purentaa sekä mukavasti potkivaa mausteisuutta. Luonteikasta puumaisuuttakin löytyy. Yrttinen ote ja leipäisyys jatkuvat pitkälle jälkimakuun. Runsas, rehdisti iskevä ja vähän rustiikkinenkin, mielestäni hyvin koostettu paketti.

Tuomio: Ennakkoluuloton, runsasmakuinen ja maistuva amber lager pohjoisesta.

Pisteet: 36/50

Lapin Aihki Dark Lager

Lapin Panimo, Rovaniemi / Tumma Lager / 4,6%
Tummanruskea, valoa vasten kauniisti punertava runsaalla vaahdolla. Tuoksussa aika runsaastikin paahtunutta maltaisuutta, kevyempää limppuisuutta ja ruohikkoista purevuutta. Viljavaa kuivuutta tuntuu maltaasta nousevan, vaikka kevyttä, siirappikuorisen leivän makeuttakin on läsnä.

Maultaan Lapin tavoin miellyttävän runsas, varsin avokätisesti paahdetta tarjoileva ja leipäisen maltainen kokonaisuus. Loppupuolelta löytyy sopivaa, suht hillittyä ruohoyrttisyyttä jälkimaussa katkeron rinnalle nousevan, kevyen mutta tiiviin leivän kuoren siirappisuuden sinetöidessä tasapainoisen, toimivan paketin. Myös hienoista suklaan virettä on ilmoilla ja kolea sää saa halajamaan nokipannukahvia. Miellyttävän paahteinen esitys.

Tuomio: Kaikin puolin mainio tumma lager, josta kokisi mieluusti hitusen vahvemmankin version. Vakuuttaa jo näissä vahvuuksissa, mutta mitä hekumaa se siellä viispuolikkaan pinnassa olisikaan…

Pisteet: 36/50