HIISI Harjun Kettu Red Wheat Ale

HIISI Harjun Kettu Red Wheat Ale

• Tyyli: Wheat Ale
• Alk.%: 4,5
• Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi
• Muuta: JJK:n kannattaryhmä Harjun Poikien olut

Ensihavainnot Harjun Ketun kolmannesta sukupolvesta on jo saatu ja onhan sitä jo ehditty odottamaankin. En itseasiassa ollut edes varma, onko koko hanketta tänä vuonna lähdetty toteuttamaan. Olihan sitä ja näin sen pitääkin olla. Paikallisseura JJK:n vannoutunut kannattajaryhmä Harjun Pojat ja HIISI tuovat yhdessä jalkapallokulttuuria Harjun katsomonurkan ohella myös paikallisten oluen ystävien laseihin ja tässä yhdistelmässä on jotain todella kaunista. Kiva, että yhteistyö jatkuu liiganousun jälkeen maistuvissa merkeissä.

Ensikerran Harjun Kettu pääsi irti viikko sitten pelatussa JJK – KuPS matsissa, josta savolaispikkuserkut taistelivat kyynerpäätaktiikalla pisteen kotiinviemisiksi. Kotiyleisölle selkeä pettymys, mutta onneksi on olutta. Ottelutapahtumien lisäksi punakettua löytyy myös alueen ruokakaupoista (ainakin Citymarketit, Mestarin Herkku ja Länsiväylä) ja varmaan jonkinmoisella levikillä myös ravitsemusliikkeistä. Jokunen laatikollinen jalkapallo- ja kannattajakulttuuria toimitettiin myös pääkaupunkiseudulle eli pienpanimo-olutkauppa Pienen molempiin toimipisteisiin.

Ensimmäinen kettuolut oli tyyliltään jenkkihumaloitu ja rukiinen Red Ale, kun viime vuonna tyylisuunta oli vaihtunut Red Saisoniin. Tänä vuonna tiskiin iskettiin Red Wheat Ale ja mielestäni tässä on onnistuttu hyvin, vaikka katsomoon sopisi hyvin puhdaspiirteisempikin lajiedustaja raikkaan vaaleassa kuosissa. Teemasta halutaan toki pitää kiinni ja se on hyvä. Ja niin on olutkin.

Cascadella ja Mandarina Bavarialla humaloitu vehnäale on odotetusti varsin humalavetoinen, mutta punertavaa värimaailmaa mukaan tuova mallaspuolikin on esillä kohtalaisen hyvin ja vaikuttaa etenkin suutuntumaan ryhdittävästi. Aiemman Kettu-kaksikon ruis on tällä kertaa jätetty pois, eikä se tyyliin kovin iloisesti olisi istunutkaan... Ensi vuonna sitten taas takaisin rukiiseen kantaan vaikka roggenbieren muodossa?

Mä kiipeän katsomoon Harjun, tutut ystävät siellä mä nään.

Kun Harjun Kettu kääntyy vehnäolueksi, lopputuloksena on freshi, rapsakasti humaloitu - ja tietysti punertava - olut amerikkalaistyyliin. Cascade- ja Mandarina Bavaria -humalat antavat oluelle tenhoavan, sitruksisen aromin.

HIISI Harjun Kettu Red Wheat Ale

Punertavan oranssi, ehkä kevyen ruskeakin. Hämärähkössä valossa hieman kuraisenkin näköinen, mutta valoa vasten se paljastaa todellisen kauneutensa. Sameakin on, vaahdoltaan komea. Tuoksu on hyvin sitrusvetoinen, kevyen trooppinen mutta myös maltaista paksuutta esittelevä. Vaalea runko ei nenään sen suuremmin tuoksu, mutta sen vaaleahkon viljavassa, pyöreähkön ranskanleipäisessä ja hennon makeassa vakaudessa on jollain tapaa tuhti tunnelma. Sellainen fiilis. Humalavetoisesti kuitenkin mennään ja hyvä niin.

Maku on sitten helpommin kuvailtavissa. Sitrus taasen päävärinä, sekalaista hedelmää kevyemmin, lopussa hitunen myös yrttiä ja napakkaa greippiä. Hyvää jenkkivetoa, jos se ei nyt liian kakstuhattakymppiä ole niin sanoa. Rungossa on oma pyöreytensä, mutta kokonaisuus pysyy kesäisen raikkaana, rapeana ja muutoinkin hyvin Harjun tunnelmaan istuvana. Ryhtiä löytyy, lähinnä vaalean leipäisenä, paikoin keksimäisenä ja hiukkasen rustiikkisena maltaisuutena, joka kieltämättä kuvastaa hyvin oluen värimaailmaa. Hyvä olut, viime vuodesta on menty taas eteenpäin.

Tuomio: Vehnäkettu on purevalla päällä ja rymistelee läpi kauden vakaalla pohjalla kesäiltojen huumassa.

Pisteet: 33/50

Ja Harjun Pojille tsemiä puulaakipeleihin. Maali ois kiva…

Vehniän Runtusahti VI

Koleista alkukesän keleistä huolimatta kesämieli on viriämään päin – onhan lasiin saatu jo ensimmäiset kesäsahditkin. Vehniän kylän oman sahtimestarin pihasaunan ikkunat ovat taas kerran saaneet höyryä pintaan, kun Runtusahdin kuudes erä laitettiin tulille jokunen viikko sitten. Allekirjoittaneelle päätynyt näyte-eräkin on jo hyvillä mielin maisteltu, joten nyt lienee hyvä aika puntaroida ajatuksia taas yhtä sahtikokemusta rikkaampana. Tässähän on juhannuskin tulossa sekä kaikkea muuta sahtisopivaa juhlantynkää, joten josko jutustelu saisi suunmyötäisiä ajatuksia heräilemään muillakin.

Mikko kertoi, että tämänkertainen sahtierä on kaksikon ensimmäinen kylmäkäytetty mallasjuoma. Vierre hiivattiin 20-asteisena, jonka jälkeen se sai käydä kaksi ja puoli viikkoa matalassa, viiden ja yhdeksän asteen väliä sahanneessa lämpötilassa ennen kellariin siirtämistä. Lopputuloksena on kevyt, mutta maistuva, 6,9-prosenttinen kesäsahti. Pakko myöntää, että kylmäkokeilu todella kannatti ja vaikka itse tuhdimmista ja puuroisemmista sahdeista pidänkin, osuu tämä kuudes Runtusahti-erä hyvin yhteen valoisan ajankohdan vaatimusten kanssa.

Vaaleahkonruskea, jollain tapaa kevyennäköinen sahti. Tuoksu leipäisen makea, mutta myös rukiisen rouhea, lopulta mausteisuuden, katajan ja olkisuuden kautta hivenen kuivemmaksi kääntyvä. Hyvä ja virkeäkin tuoksu.

Maku on, noh, aika vaalea. Ohut se ei kuitenkaan ole, mutta kesäsahti-nimitys käy välittömästi toteen. On muuten hyvä sellainen. Jääkaappikylmänä maku on toki vaisu, mutta lämpö avaa sitä varsin tehokkaasti.

Keskitumma leipäisyys, rukiinen henki ja keskirunsas karamellinen maltaisuus kevyen banaanin kanssa saavat lopussa seurakseen kuivattavaa mausteisuutta, viljavuutta sekä sopivasti katajaisuutta. Vienosta huulia tahaavasta tuntumastaan huolimatta maku on rennon kevyt, mutta riittävästi antava. Hieman tulee Laitisen Mikan mehiläissahdit mieleen, vaikka makumaailma perinteiseen sahtiin enemmän osuukin. Tunnelma vain on niin valoisa ja raikas, ajan myötä myös mukavan rustiikkinen. Hieno juoma, vaikka yleensä tuhdimmasta puurosta enemmän pidänkin. Nyt on onnistuttu hyvin.

Viinalaki ja väkevät oluet?

"Viinalaki" vaikuttaa myös olueen...

”Suomalaisten suhde alkoholiin on outo ja erityinen”

Näin toteaa blogissaan Annika Saarikko (kesk.) ja tulee samassa yhteydessä todistaneekseen väitteen osaltaan oikeaksi. Iltapäivälehtimäisen klikkiotsikon ”Vielä vähän viinasta” saaneessa kirjoituksessa puhutaan alkoholituotteista yleisesti viinana. Teksti kuitenkin viittaa Keskustan nurin venkuroimaan alkoholilain uudistukseen, jonka pääkohta ja lopulta kompastuskivi koski mietojen, alle 5,5-prosenttisten oluiden, siidereiden ja lonkeron myynnin sallimista tavallisissa ruokakaupoissa.  Viinalla mässäily tässä kohtaa onkin halpamaista, mutta kertoo hyvin missä Saarikon päässä mennään.

”Oma missioni on koko tämän eriskummallisen prosessin ajan ollut saada tämä laki hallituksen esityksenä eduskuntaan. Ei saisi olla niin, että kaikesta pystytään päättämään, mutta ei viinasta.” - A. Saarikko

Viinalaki ja viina. Nuo sanat toistuvat myös median sekä lakimuutosta vastustaneiden tahojen otsikoissa ja tarinoissa. Miedommissa tulkinnoissa 5,5-prosenttinen olut on laimennettu väkeväksi, mikä sekin kuulostaa kovin kärjistetyltä ja jopa tarkoitushakuiselta mielikuvavaikuttamiselta. Kutsun tätä suomenkielen kuihduttamista viinasteluksi. Tietämättömyydestä tuskin on kyse. Tuo satuiluun innoittava 5,5-prosenttia on esimerkiksi usein oluen synonyyminä pidetylle vaalealle lagerille hyvin luonnollinen vahvuuslukema – kaukana väkevistä tuotteista saati viinasta. 

Mediassa klikkiotsikot valitettavasti myyvät, mutta josko edes virallisissa julkituloissa pidettäisiin termit kohdillaan? Valehtelukin on paitsi rumaa, myös vastuutonta oman aseman väärinkäyttöä. Valehtelu tietty kertoo siitä, ettei aihe ehkä olekaan niin selvä, kuin jotain ideologiaa ajava ehkä toivoisi:

Ideologinen valehtelu on loistanut keskusteluissa.

Keskusteluista tutut kommentit, kuten ”eikö sitä känniä muka muka jo nyt saa tarpeeksi helposti” tai ”viinaahan saa jo joka kauppakeskuksesta” kuvastavat tuota Saarikon esiinnostamaa kieroa suhtautumista alkoholiasioihin, mutta samalla ne myös ilmentävät alkoholinkäytön ja siihen liittyvän kulttuurin totaalista mustavalkoistamista. Näin puhuttaessa ei joko ymmärretä aiheen kokonaiskuvaa tai halutaan tietoisesti johtaa harhaan.

Olutharrastajan näkökulmasta kyseinen tosiasia on hämmentänyt keskusteluissa jo pitkän aikaa. On outoa, että esimerkiksi olut nähdään (tai ainakin halutaan nähdä) yhtenä homogeenisenä massana, jonka tarkoitus on ainoastaan päihdyttää ja jonka ainoa vaihteleva ominaisuus on sen vahvuus. Edellä mainitut kommentit voitaisiin yhtä hyvin pukea muotoon:

”Siellä on sitä viinaa, juo sitä. Tässä mitään pienpanimo-oluita tarvita. Ostat sen 12-päkin niin kuin ennenkin jos kaljaa haluat. Ihme touhua.”

Muutoinkin tuntuu, että itsepintaisesti halutaan ajatella kulttuurin kehittyvän itsestään, sitä samaa vanhaa tarjoamalla. Saatavuus nähdään vain humaltumisen määrään kohdistuvana peikkona, mutta kukaan ei uskalla puhua valikoiman tärkeydestä. "Alkossa on 200 chileläistä merlota. Kyllä siinä on hifistelijälle valikoimaa riittämiin. Miksi sieltä Juraltakin pitäisi vielä erikseen olla?"

Kun sitä ihan oikeaa viinaakin saa nykyisin jo ”joka kauppakeskuksesta” voidaan tietty kysyä, kuinka tosissaan siitä saatavuuden vaikuttamisesta voidaan enää puhua? Alkoholin saanti ei Suomessa nimittäin ole ongelma – valtion viinaa ja kyykkyviinejä pidemmälle viety perehtyneisyys sekä sen velvoittamien uusien makujen ja tuotteiden saatavuus sen sijaan on. Pienpanimoiden kasvavan joukon hedelmistä puhumattakaan. Ja näin tulee näemmä olemaan jatkossakin.

Mutta jos nyt alkajaisiksi pidettäisiin se viina ja olut termeinä erillään? Viinastelu ei puhujasta kovinkaan ammattitaitoista tai aiheen sisäistänyttä kuvaa anna, esimerkistä nyt puhumattakaan...

Tässä vielä kevennyksenä aiheeseen tiiviisti liittyvä, keskustankielinen olutviina-arvio.

Maistilan Pärske

Maistilan Pärske

• Tyyli: American Pale Ale
• Alk.%: 4,2
• Panimo: Maistila, Oulu, Suomi

Saatiinhan se toinenkin oululaispanimo pullossa Jyväskylään. Länsiväylästä mukaan napattu kesä-APA Pärske osoittautuikin varsin päteväksi tuotteeksi omassa tyylilajissaan, eikä häpeile hitusen kevyemmän vahvuutensakaan puolesta – makua ja purentaa löytyy varsin esimerkillisissä määrin ja rohkenen väittää tässä olevan yksi viime aikoijen parhaista kauppavahvuisista humalaherkuista mitä olen lasiini kaatanut.

Pärskeen etiketti, nimi ja kuvaus sointuvat hyvin yhteen ja vaikkei kokonaisuudella ehkä tahallisesti sateiseen Suomen kesään viitatakaan, koin kostean alkukesän illan aika optimaaliseksi tilaisuudeksi pikku pärskähtelyyn. Kaitpa se optimaalisin paikka olisi Nallikarin helteiset sannat, mutta mitäs laittavat oluelle sinisen kala-aiheisen etiketin ja kostean nimen. Nih. Tai no kyllä mä tän grillihommienkin kanssa aion myöhemmin testata. Toimii varmasti.

Pärske on kullankeltainen, kepeä mutta luonteikas kesäolut. Se on kalana vedessä tirisevien grilliantimien keskellä ja puistopiknikeillä.

Maistilan Pärske

Vaalea, runsaan ja kestävän vaahdon nostava olut. Tuoksu on raikkaan greippinen, kevyen pihkainen ja runsaamman havuinen. Tropiikin hedelmät kaikuvat taustalla rungon ollessa vaalea, kevyen keksinen ja taustalla pysyttelevä.

Maku on hyvä. Kauppatarjonnan kirkasta kärkeä. Maku vuorottelee pirteän ja lopussa hyvin purevan sitruksen ja trooppisen hedelmäisyyden kyllästämän havuisuuden tunnelmissa ollen kesäisessä kepeydessään hyvin aukoton ja vakuuttava ilmestys. Lopussa on myös vienoa yrttisyyttä ja paikoin löytyy ehkä pihkaakin, vaalean mallaspohjan tarjotessa tuen lisäksi tuoksussa mainittua keksimäisyyttä. Oivallinen kesäolut Oulusta, todella hyvin viimestelty humalaherkku lajissa, jossa tasapaksua ylitarjontaa on nykyisin kyllästymiseen asti. Painakaa nimi mieleen.

Tuomio: Pureva, riittävän syvällinen mutta kesäisen kevyt ja kesä-APA.

Pisteet: 36/50