The Flying Dutchman Tight Lipped Dry Humored Why So Serious Nordic Berry Sour

The Flying Dutchman Tight Lipped Dry Humored Why So Serious Nordic Berry Sour

• Tyyli: Sour Ale
• Alk.%: 4,5
• Panimo: The Flying Dutchman Nomad Brewing Company, Vantaa, Suomi
  
• Pantu: De Proefbrouwerij, Hijfte, Belgia

Fit flipped skinny dipped… Melkoinen sanaleikittely hullulta hollantilaiselta jälleen kerran. The Flying Dutchman Tight Lipped Dry Humored Why So Serious Nordic Berry Sour jatkaa palkitun kiertolaisemme mielenkiintoisten oluiden sarjaa. De Proefilla valmistettu sour ale on maustettu pohjolan luonnonantimin, pihlajanmarjojen, mustikoiden ja puolukoiden antaessa sille sen marjasmoothiemaisen värin ja punertavan happaman makukirjon.

Marjaisan keitoksen juonenkäänteissä on mukana ranskalaistammilastuista voimaa saava kypsytysprosessi sekä Nelson Sauvinilla suoritettu kuivahumalointi. TLDHWSS:n voi yhyttää lähimarketin hyllystä, tai ainakin Jyvässeudulla siihen on törmännyt useammassakin hieman laajemman olutvalikoiman kattavassa duopolin toimipisteessä.

Bury the smile in your arse is a lovely Finnish expression warning against the perils of excessive happiness. We at the Nomad Brewing Company frown on such advice and encourage smiling wide, even when the shit hits the fan. Wow, picture that. Keep those lips turned up although the beer is so sour your gums hurt and you feel like eating fresh rowanberries, lingonberries and blueberries. Just remember, it’s good pain, and keep grinning like a mad man. Going a full circle with the Finnish expressions, we’re sure you know what the fox said about the rowanberries. That’s right. Sour.

The Flying Dutchman Tight Lipped Dry Humored Why So Serious Nordic Berry Sour

The Flying Dutchman Tight Lipped Dry Humored Why So Serious Nordic Berry Sour

Kaunis, marjaisan punainen, vaaleanpunaisen vaahdon nostava, samea olut. Aika mehukas ilmestys. Tuoksu on hyvä ja yllättävän jämäkkäkin. Hapanta ja murskatun makeaa, punaista marjaisuutta löytyy hyvin, mutta kovin päällekäyvää se ei kuitenkaan ole. Mustikka lienee parhaiten tunnistettavissa, mikä oli myös hienoinen yllätys ottaen huomioon kahden muun marjan voimakas ja hapan makumaailma. Mehukkuus vei tällä kertaa voiton. Muutoin tarjolla on lempeää puumaisuutta, jonka olisin ilman tammilastuilmoitusta arvannut kevyen tynnyrivierailun tulokseksi. Herkullinen tuoksu...

Maultaan hieman tuoksua happamampi, eikä aivan niin paksun oloinen. Mustikat voi vieläkin poimia maun alkuvaiheilta, mutta loppua vie puolukka pihlajan suosiollisella avustuksella. Jälkimaku onkin terävällä ja napakalla tapaa marjaisan hapan, hieman katkerakin. Siemailukertojen lisääntyessä puolukka tuntuu vahvistavan otettaan lopussa entisestään. Tammilastut? No kyllä niitä siellä on, muttei samassa suhteessa kuin tuoksu antoi ymmärtää. Nelson Sauvin? Juu-u, mutta vaatii vähän jo keskittymistä syksyisen marjasatoa keskellä. Kokonaisuus on hyvä ja aluksi lempeältäkin vaikuttanut happamuus saa hiljalleen hiljentämään tahtia. On kyllä hieno nautiskeluolut.

Tuomio: Runsaan marjainen, hiljalleen happamuutensa paljastava olut hitaaseen nautiskeluun.

Pisteet: 36/50

Honkavuoren Heili

Honkavuoren Heili

• Tyyli: Hefeweizen
• Alk.%: 6,6
• Panimo: Panimo Honkavuori, Joensuu, Suomi

Rakkaus Honkavuoren Heiliin oli syvä mutta valitettavan lyhyt. Olut pääsi nimittäin loppumaan viime kesän Olutsatamassa kesken toisen kisapäivän, eikä uutta tilaisuutta tuntunut koskaan saapuvan. Paitsi nyt, kun sitä on viimein saatu erikoiserän muodossa Alkoon. Tottahan tuota piti samointein mukaan napata ja kotona ilokseen huomata, että tuote on tasan yhtä ihastuttavassa kunnossa kuin ensitapaamisemme aikoihin.

Hieman sahtimaisiakin piirteitä omaava olut näkyy lähteestä riippuen tasapainottelevan Hefeweizeneiden ja Wheat Alejen välimaastossa. Hefeksi minä sen olen aina ajatellut, mutta tokko tällä lopulta mitään suurta merkitystä edes on. Vehnä mikä vehnä, pääasia että on perhanan hyvä sellainen. Honkavuorelaisilla on toiminassaan mukana hyvää huumormieltä, jonka myötä Heilin nimi komeili keväällä paikallislehti Karjalan Heilin ja panimon yhteisessä aprillipilassa, jossa oluen sijasta valmistui kaupunkipontikkaa… Juttu pisti näin jälkikäteen löydettynä sopivasti hymyilyttämään.

Honkavuoren Heili

Samea, rusehtavan keltainen, kevytvaahtoinen vehnänen. Tuoksultaan hyvin sahtimainen, makeuden alla hieman kuivaan kääntyvä ja mukavan mausteinen. Karamellia löytyy keskitumman maltaisuuden joukosta sopivasti, aprikoosinen, kypsän banaaninenkin hedelmäisyys on osin kuivattua ja taustalla kaikuu hento sitrus. Aika muheva tuoksu.

Maultaan sitten hieman eläväisempi. Sitrusvivahteinen humalan nipistys leikkaa miellyttävästi läpi maun, kiristyen loppua kohden kuivahkon mausteisuuden liittyessä sen seuraan. Mallaspeti on keskitumma, karamellisen leipäistä sävyjä nostava, mikä toimii hienosti yhteen aprikoosisen, tumman ja hivenen kuivatun banaaninen viitoittaman aromikkuuden kanssa. Semmoinen kukkea yrttisyyskin tuntuu olevan läsnä. Hyvin paljon sahtimaisiakin piirteitä on ilmoilla ja tunnelma on kohtalaisista hiilihapoista huolimatta melko runsas, syvä ja mukavan vivahteikas. Erittäin pätevää tekemistä. Taika ei ole vuodessa kadonnut minnekään.

Tuomio: Keskitumma, monipuolinen ja sitrusvedolla tuunattua sahtiakin muistuttava hefe.

Pisteet: 38/50

Inveralmond Blackfriar

Inveralmond Blackfriar

• Tyyli: Scotch Ale
• Alk.%: 7,0
• Panimo: Inveralmond, Perth, Skotlanti

Skottilaisen Inveralmondin tumman puhuva skottiale on ollut tuttu näky Alkon hyllyssä varmasti jo vuosien ajan, mutta omaan ostoskoriini se etsiytyi vast’ikään ensikertaa. Blackfriar olisi tiettävästi jäänyt edelleen testaamattomien tuotteiden joukkoon, jollei työkaveri olisi sitä varovaisen diplomaattisesti talvikaudella kehaissut. Sen verran oli naapurikopissa majailevan Vehniän lähiluontokahvihipsterin sanaan luotettava, että yksi pullo tuli haettua testiin erään viileän alkukesän illan lämmikkeeksi. Ja olihan se hyvä.

Inveralmond on toiminut vuodesta 1997 lähtien siellä ihan alkuperäisessä Perthissä, josta esimerkiksi australiainen kaimakaupunki on vain muovinen nimikopio. Kuten oluen etikettikin kertoo, oli Perth keskiaikaisen Skotlannin pääkaupunki, jossa vaikutti kolmekin suurta luostariyhteisöä. Olut on tribuutti dominikaanimunkkien Blackfriar-luostarille, jonka veriseen historiaan kuuluu mm. kuningas Jaakko I:n murha vuonna 1437.

En oikeastaan tiedä, miksi kyseinen olut ei aikaisemmin ole ylittänyt kiinnostuskynnystä. Olutväen keskusteluissa en sen aiemmin ole havainnut juuri lainkaan esiintyvän ja ehkä kipinä on jäänyt yhteisön paineettomuudenkin vuoksi syttymättä. Suht harvakseltaan vastaan tulevat skottialet ovat itselleni kuitenkin aina olleet niitä Britteinsaarten alejen maistuvimpia kasteja strong-etuliitteiden ja paahde-elämysten jälkeen. Blackfriar tuntuu vain mennään alitajuntaisesti ohi. Onneksi olut ei ollut ehtinyt kadota saatavilta, sillä tätä hakee mieluusti lisää Suomen kesän tarjoamien viileämpien iltaistuntojen seuralaiseksi.

Olut rakentuu Pale Ale-, Crystal, Chocolate- ja vehnämaltaiden varaan Pilgrimmin, Cascaden ja Fugglesin viimeistellessä kokonaisuuden humalatarjonnallaan. Pilgrim käykin oluen tematiikkaan nimensä puolesta hyvin, mutta mertentakainen Cascade pääsi hieman yllättämään.

Perth, the ancient capital of Scotland, was know in the Middle Ages for its three great monasteries. One of these, the Blackfriars cloister, had a famously bloody past: it was these that King James I was assassinated in 1437. Our homage to the Blackfriar monastery is this hearty Scotch Ale. The beer is as dark and complex as its legendary namesake, starting with a rustic earthy character the unfolding in smouldering, chocolatey notes and fruity, spicy flourishes.

Inveralmond Blackfriar

Punertavan ruskea, kesäyössä sameana ja rauhallisena kohoava olut. Tuoksu on osin terävä kypsän hedelmien koostaman liköörinvivahteisen sivalluksen myötä, mutta lämpö paljastaa alta muhkean maltaisen ja kypsistä hedelmistä pehmeämmän puolen esiin tuovan tunnelman. Ruskea maltaisuus on paahtuneen siirappista, varsin voimakkaasti esillä olevaa ja jyhkeää. Seuranaan sillä on kanervikkoista mausteisuutta, kypsää kuivahedelmää ja hienoista salmiakkisuutta.

Maultaan tuoksun kaltainen. Runsas maltaisuus on syvää, suklaisen paahtunutta ja karhentuneen siirappista, hedelmien seuratessa tuoksun ylikypsää kuivatusta nyt mukaan tulleen luumun ja rusinan terästämänä. Lopussa kohtalaisen napakkaa yrttisyyttä, joka pelaa yhteen kuivahkon mausteisuuden kanssa. Varsin miellyttävä, tasapainoinen ja melko runsasmakuinenkin skotti. Toimii.

Tuomio: Mallasvetoinen, silti sopivasti potkiva skottiale laatu edellä tarjoiltuna.

Pisteet: 37/50