Kakola Atelier 53 The Nicer Pale Ale |
Kakolan Panimon Atelier-sarja perustuu kertakeittoihin ja ainakin itse menen numeroissa aina iloisesti sekaisin. En siis osaa yhdistää numeroita oikeisiin tuotteisiin, saati edes muista, mitkä niistä on tullut ajan mittaan maistettua. Mutta tälläpä ei sinällään ole väliä, sillä paletti elää ja kehittyy koko ajan edellisten tuotosten jäädessä aikansa kuviksi.
Mukaan nappaamani Atelier 53 The Nicer Pale Ale kuitenkin rikkoo tämän kertalaakien ajatuksen, sillä olut on ilmeisesti saanut jatko-osia saman reseptin alaisuudessa. Se noussee myös panimon vakiotuotteiden joukkoon, mikä on helppo ymmärtää.
Sekä The Nicer Pale Ale että The Nicer Lager edustavat nimittäin tyylilajiensa perusvarmoja, hyvänmakuisia ja helposti lähestyttäviä esimerkkejä, joita nautiskelee mutkattomissa tilanteissa hyvin mielellään. Niistä löytyy makua ja särmää kurttuotsaisempaan läpikäyntiin, mutta ne tuskin kahisuttavat liiaksi tuulitakkienkaan kantajia, jotka esimerkiksi panimoravintolaan tallustelevat.
Pale Ale on humaloitu saksalaisella Tango-lajikkeella, kun taas Lageria luonnehditaan osuvasti saksalaiseksi janolageriksi.
Kakola Atelier 53 The Nicer Pale AleAmerican Pale Ale / 4,9%Pisteet: 37/50 |
Kevyen utuinen, vaaleankeltainen olut valkealla vaahdolla.
Tuoksussa sitrusta ja hedelmäisyyttä. Aika raikas ja kepeä, mutta myös
aromaattinen.
Maku on hyvä. Varsin vedettävää tavaraa hyvällä makukirjolla varustettuna.
Sitrusta päävärinä, aprikoosia ja vesimeloni taaempana. Raikas ja kesään
sopiva.
---
Kakola Atelier 54 The Nicer LagerPale Lager / 4,7%Pisteet: 36/50 |
Vaaleaa, kaunisvaahtoista lageria. Tuoksu on vaalean maltainen, hieman ranskanleipäinen ja sopuisan yrttinen.
Maku ei ole hassumpi. Helposti kumottava, silti makua tarjoava vaalea lager yrttisellä purennalla. Toimii niinkuin pitääkin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti