Sivut

perjantai 10. huhtikuuta 2026

Omnipollo Organ Donor

Omnipollo Organ Donor

  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 6,8
  • Panimot: Omnipollo, Sundbyberg, Ruotsi 

Nappasin vaihteeksi Omnipolloa mukaan Alkosta, kun ainakin itselleni uutta IPAa oli erikoiserien sekaan pesiytynyt. Vahvuutta tyylikkään pelkistettyyn, silti taiteelliseen purkkiin pakatulle oluelle kertyy sopivat 6,8%. Oluella kerätään ilmeisesti varoja kirkkopanimon urkujen kunnostukseen. Mitä lie meinaavat niillä sitten panimolla tehdäkään.

Omnipollo Organ Donor

Sameaa tavaraa, nätin näköinen sumumehu. Tuoksu on aluksi melko mieto. Trooppisuus nousee kuitenkin esiin pienen odottelun jälkeen.

Maku ei hassumpi. Melko runsaspiirteinen trooppisuus vyöryy suuhun ensisiemauksella. Sitrusta, mandariinia ja paljon kypsää hedelmää. Aprikoosi ja ananas ainakin, myös yrttisyyttä ja havua. Varsin hyvää.

Pisteet: 39/50

torstai 9. huhtikuuta 2026

Temperance Golden Scans

Temperance Golden Scans

Temperancen tekemiset kiinnostavat tällä hetkellä huomattavan korostuneesti, vaikka panimon saatavuus on omien kulkureittieni varrella melko vähäistä. Oluita oli kuitenkin etsiytynyt Hämeensaaren Citymarkettiin, josta nappasinkin matkaan koko senhetkisen tarjonnan.

Panimolla tuntuu olevan laatu hyvin hallinnassa, mutta myös tyylikirjosta löytyy sopiva sekoitus takuuvarmoja näkemyksiä (Pils ja IPAt) ja vähemmän vastaan tulevia lajiedustajia (Rotbier, Dunkel, ESB…). Nyt viimeisimpänä haaviin jäi vaalea brittiolut, Golden Scans.

Jester- ja East Kent Golding's -humalilla ylevöitetty Golden Ale on rakentanut runkonsa Golden Promise-, Wheat- ja Cara Gold -maltaiden varaan. Vahvuutta oluelle kertyy maltilliset 4,5%, mikä takaa hyvän juotavuuden makumaailmasta sen suuremmin tinkimättä. Oikein miellyttävä kokonaisuus.

Temperance Golden Scans

Vaalea, kauniin keltainen olut valkoisella vaahdolla. Tuoksussa kevyttä keksimäisyyttä, runsaampaa kukkaisuutta ja yrttisyyttä. 

Maku on varsin mainio. Vaaleaa mallasta, keksiä ja suht napakkaa, yrttistä katkeroa. On myös kukkaisuutta ja hedelmää. Miellyttävä brittiveto.

Pisteet: 36/50

tiistai 7. huhtikuuta 2026

Tuju Tangakuningas

Tuju Tangakuningas

Tangakuninkaan etiketti paloi verkkokalvoilleni heti ensinäkemällä ja purkki päätyikin ostoskoriin kauppareissun saattelemana. Seitsenpinnainen IPA nojaa Mosaicin, Simcoen ja Citran sulosäveliin, jolla irtoaisi kuninkuus markkinoilla kuin markkinoilla.

Tuju Tangakuningas

Kevyen utuinen, varsin vaalea olut nätillä vaahdolla. Tuoksussa mandariinia ja sitrusta. Myös vaaleaa trooppisuutta.

Maku on hieno. Juotavuus on hyvällä tasolla, mutta makua löytyy silti. Vaaleaa trooppisuutta, sitrusta ja limeä ainakin. Myös kukkaisuutta, paraguayoa ja herukan lehteä. Mukaan mahtuu myös kevyttä havuisuutta. Oikein miellyttävä.

Pisteet: 38/50