Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mathildedalin Kyläpanimo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mathildedalin Kyläpanimo. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Alkon Pienpanimo-oluet 2017: Mathildedalin Kevät

Mathildedalin Kevät
Sympaattinen ruukkipanimo laittoi viime keväänä pirskeet pystyyn vähintäänkin toimivan belgialen voimin ja samaa maailmankolkkaa kolutaan myös Mathildedalin Kevät-oluen myötä. Tällä kertaa pienpanimokattausta täydentävän oluen tyylilajiksi on valikoitunut kesäinen Saison ja oluen vahvuuskin on hilattu lainsäädäntövatuloinnin kohteena olevan vähittäismyyntirajan tuleviin raameihin sopivaksi.

Mathildedalin Kevät kiinnosti etukäteen monella tapaa. Kylillä on pantu heti ensikosketuksesta lähtien hyvin toimivaa lasintäytettä ja panimon tasaisen varmaa linjaa täydentävät myös mukavat johtotähdet, kuten edellä sivuttu Pirske tai vaikkapa paahdehörhön pirtaan istuva Seppä. Kyläpanimon meno vaikuttaa muutoinkin mukavan lupsakalta ja jotenkin tuo touhu vain kolahtaa meikäläiseen. Esimerkiksi etikettien kuvituksessa vaihtuvat kylämaisemat luovat oluthyllyyn aivan omanlaista tunnelmaansa. Kevään etiketissä kuvattu, Mathildedalin vanha viljamakasiini kirvoittaa mieleen monenlaisia tarina-aihioita ja siten tarjoaa pienen elämyksen jo itsessään.

Kevään reseptiikassa tosin piili vakava vaaramomentti viherherukkalisän muodossa, mutta onneksemme tuo melko selkeästikin esillä oleva vivahde toimii kepeän keväisen saisonin makukokoelmaa vasten oivallisesti. Itseasiassa ajattelin aluksi keittoon lisätyn ihan pensaikon marjasatoa, mutta maistelu ja lopulta faktatarkistus osoittivat kuitenkin marjapensaan lehtien suuntaan. Mukava, naapurin viime kesänä keittelemän herukanlehtimehun tunnelma kaikui taustalla kivasti ja olut sai valoisan vastaanoton myös kanssamaistelijalta. Panimo itse käyttää lehtilisästä sanaa ”kylätwist”, jonka aion julkeasti anastaa omaan käyttöön jatkoa silmällä pitäen.

Toivoa sopii, että panimon kausiolueksi merkitsemä kevätolut saisi pysyvämmän jalansijan sekä Alkon että panimon (ja myöhemmin myös kauppojen) tuotevalikoimasta – vähän samaan tapaan kuin jokin aika sitten uudelleen tarjolle tullut Pirskekin. Hienoja oluita molemmat. Oli miten oli, Kevättä haen vielä lisää ja toivon, että sitä saisi vielä kesälläkin mökkiterassille matkaan…

Mathildedalin Kevät
Mathildedalin Kevät
Keväisen keltainen, samea ja kohtalaisen vaahtorikas olut. Tuoksu on mielenkiintoinen. Siinä on toki tuttua, sitruksisen pirteää, kevyen hiivaista mausteisuutta ja viljavan vaaleaa maltaisuutta, mutta ilmoilla on myös hauskaa viinimarjapensaanlehtimehun makeaa vehreyttäkin. Nopea nuuhkaus toi jopa mieleen vaalean sahdin, mutta tarkempi tarkastelu karistaa mielikuvaa kauemmaksi.

Maku jatkaa tuoksun linjoilla. Viinimarjapensaan lehdistä keitetyn mehun vaikutelma on hieman hillitympi, joskin selvästi läsnäoleva edelleen. Sitruksinen kärkevyys, yrttinen purevuus ja valkopippurinen mausteisuus kiristävät otettaan loppua kohti liikuttaessa alkupään vaalean viljavan maltaisuuden kadotessa taustalle. Kevät on tälle oluelle oiva nimi sen henkiessä raikkaudellaan ja vaaleudellaan alkukevään tunnelmaa. Miellyttävä ja kohtalaisen runsasmakuinen tuttavuus.

Tuomio: Hyvin keväinen, herukanlehdin tuunattu, aurinkoinen Saison.

Pisteet: 38/50

Sanan herukka käyttäminen on itselleni jo kasvatuksellisesti vierasta, mutta olen myös myöhemmin antanut itselleni kertoa, että viinimarjoista tehtiin yleiskielessä herukoita kasvi- ja kansanterveysmies Toivo Rautavaaran toimesta. Sana ”viini” kun kertoi rahvaalle marjan yhdestä ilmiselvästä käyttömahdollisuudesta… Sanana herukka lienee kuitenkin Rautavaaraa vanhempi, mutta mistäpä näistä tietää. Onhan täällä kieltolakiakin kokeiltu ja opetettu kansa siten paloviinan pariin.

perjantai 7. lokakuuta 2016

Mathildedalin Kyläpanimo Seppä

Harva olut on Seppä syntyessään...
Kyläyhteisön voimasta tarinaansa ammentavan Mathildedalin Kyläpanimon maistuva stout iskeytyi syksyn tullen Alkon valikoimiin. Bourbon-lastuilla ryyditetty olut henkii panimolle tuttuun tapaan idyllisen ruukkikylän tunnelmia, ottaen tällä kertaa innoituksekseen perinteisenä kädentaitajana tunnetun kyläsepän roolin. Seppä on oluensa kyllä ansainnut. 

Tyylikkään linjakas, valkoisen suoraviivainen ja selkeä etiketti on koristeltu sepän työskentelyä esittevän kuvan voimin ja jotenkin tämä paketti vain toimii niin hyvin syksyisen kolean illan tunnelmoinnissa. Vaikka tumman puhuvien lagereiden puolesta näin syksyisin on tullut meuhkattuakin, alkavat myös paahteisemmat nautinnot kasvattamaan taas kiinnostustaan lehtien kadotessa puista kiihtyvällä tahdilla. Seppä on tähän saumaan erinomainen valinta.

Käsityön voimaa niin etiketissä kuin sisällössäkin.
Mathildedalin Kyläpanimo Seppä
Musta, kaunis ja syysiltaan istuva olut. Tuoksu on runsaan paahteinen, tumman maltainen ja hivenen kahvinen. Voi johtua päivällä heitetetystä savusaunailoittelustakin, mutta etäinen savunkatku nousee myös miellyttämään nenätuntumaa. Ehkä vähän nahkaa, mutta myös selvää bourbonaromia, sellaisessa arvokkaan kartanokirjaston jylhässä, rauhaisassa ja pysähtyneessä tunnelmassa. Toimii…

Maultaan tuoksua myötäilevä eli runsaan paahteinen, yleisesti tummanpuhuva ja elegantin bourbonmainen. Hieman tummaa suklaata, edelleen hentoa savuisuutta ja maalaiskartanon kirjastohuoneen nahkatuolin pintaa. Hyvin tunnelmallinen, kutsuva ja puhutteleva kokonaisuus. Tuntumaltaan olut on keskirunsas, yllättäenkin todella hyvin toimiva, vaikka yleensä vähän soljuvampaa runkoa näihin kaipaisinkin. Takaa löytyy mukavasti purevaa katkeroa sekä kevyttä mausteisuutta savun paljastuessa jo viilentyneen sikarin ilmoille jätättämään, hienovaraiseen katkuun. Toimii edelleen…

Tuomio: Syksyyn oivallisesti sopiva, mielikuvissa takomotiloista pikemminkin ruukkikartanon suljettuun rauhaan vievä porterelämys.

Pisteet: 37/50

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Mathildedalin Kantaja

Kylämaisemat kuuluvat kyläpanimon ulkoasuun...
Kantaja on samettinen ja syvä portterimme. Sen musta väri on peräisin runsaasti käytetyistä paahtomaltaista sekä pienestä määrästä suklaamaltaita. Vaikka Kantajan maku on täyteläinen ja suklaisen pehmeä, on se kuitenkin helposti juotava. Makua piristää hento uuden-seelannin humalalajikkeilla saatu hedelmäisyys, minkä vuoksi nimesimme Kantajan tyyliksi NZ (New Zealand) porter.
Maltillinen alkoholipitoisuus tekee tästä portterista herkullisen oluen sellaisenaan, mutta se sopii hyvin myös vahvojen liharuokien äärelle tai jopa makupariksi suklaan kanssa. Kantajan englanninkielinen vastine on porter. Porterit kantoivat aikoinaan satamissa tai rautatieasemilla tavaroita. Etiketin kuva on Mathildedalin satamasta.
Sympaattinen kyläpanimo jatkaa hyväksi havaittua linjaansa maistuvien makujen äärellä. Leikkisästi Kantajaksi nimetty porter (eng. kantaja) osoittautui viileän puoleisessa kesäillassa oivalliseksi ja runsasmakuiseksi paahdenautinnoksi. Se ei suinkaan ole itsestäänselvyys, kun pyöritään maitokaupparajoihin istutettujen oluiden äärellä. Nyt on osuttu hienosti makuhermoon!

Mathildedalin Kantaja
Mustahko, vaaleavaahtoinen olut. Tuoksultaan paahteinen, suklainen, aika runsas ja muhkeakin. Hieman hedelmäistä humalointia… On hyvä!

Maultaan oivallinen. Syvää paahtunutta maltaisuutta, suussa pyörivää suklaata ja taustalla hiljalleen nousevaa, hedelmäistä ja sitruksista puristusta. Vähän tuhkaa. Runsasmakuinen, roteva ja vakuuttava kokonaisuus näihin vahvuuksiin. Vienoa ohuutta paikoin toki löytyy mutta mielestäni tuo on nyt toissijaista – syvyyttä uhkuva makumaailma panee parastaan ja täyttää aukot nopeasti. Mainiota!

Tuomio: Herkullinen, maitokauppavahvuuksiin oivallisesti toteutettu portter syvällä ja muhkealla makukirjolla. Nyt on osuttu kohdilleen!

Pisteet: 36/50

keskiviikko 10. helmikuuta 2016

Alkon Pienpanimo-oluet 2016: Mathildedal Pirske

Ruukkipanimon ympäristöä...

Alkon tämänkeväinen pienpanimovalikoima tuli korkattu pirskeiden kera. Mathildedalin Kyläpanimon vaalea belgiale Pirske oli omissa kirjoissani alun perin ”varovaisen kutkuttava ja potentiaalinen” tuttavuus, jonka kanssa olin vähän kiikun kaakun kuuden euron pullohinnan vuoksi. Ostopäätös kuitenkin syntyi ja vuolaita kehuja harrastajien keskuudessa kerännyt olut nousi nopeasti koko kattauksen kiinnostavimpien oluiden joukkoon ja sai sitä myöten aloittaa koko kattauksen läpikäynnin.

Vähän ympäripyöreän Belgian Ale –termin alle menevät oluet eivät yleisesti kuulu omiin suosikkeihini, eikä belgityylit muutoinkaan tunnu olevan suomalaispanimoiden suosikkilapsia. Tarjontaa on varsin vähän eikä joukosta kovin montaa suuremmin edukseen erottunuttat tuotetta ole löytynyt. Nyt kuitenkin kävi toisin!

”Rapsakka ja vivahteikas” Pirske kulkee tekijänsä mukaan Duvelin jalanjäljillä. Pilsner- ja carapilsmaltaiden varaan rakennettu, kesäiseksikin kuvailtava olut tuo esiin belgihiivan parhaimmat piirteet ja täydentää makumaailmaansa kandisokerin sekä Saaz- ja Savinjski Golding –humalin. Kehuista huolimatta olin vähän varautunut, mutta äkkiäkös tuo ilme kirkastui…

Rapsakka ja vivahteikas...
Mathildedal Pirske
Aurinkoisen keltainen, tasaisen samea ja vaaleavaahtoinen olut. Ei hassumpi näky. Tuoksultaan mitä mainioin. Vaalean viljavaa maltaisuutta, belgihiivaista mausteisuutta ja sitruunaisen hapanta hedelmäisyyttä. Heti tulee himo kesäterassitunnelmiin…

Maultaan edelleen varsin toimiva, mukavan kirpakasti suussa rutistava. Vaaleaa viljavuutta, sopivan runsasta, belgimausteista hiivaisuuttaa sekä leikittelevän sitruksista pirskahtelevuutta. Hedelmäkirjosta nousee esiin myös vaalea banaanisuus ja tunnelmaa täydentää ruokayrttinen tuoreus. Kokonaisuutena miellyttävän runsasmakuinen, silti virkeän ja raikkaan oloinen. Tasapaino on tapissaan eikä menosta voi kuin nautiskella. 

Tuomio: Sanon sen nyt ääneen... Ehkä omaan makuhermoon osuvin belgiveto kotimaiselta panimolta koskaan. Toimii jokaisella tasolla.

Pisteet: 40/50

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Rekola / Mathildedal Luomu Rölssi & Mathildedal / Rekola Rölssi

”Täältä tulee hirmuinen Rööll….ssiii…”. Tai oikeastaan kaksikin. Ja ei ne nyt niin hirmuisia ole. Vähän makeita omaan makuun tosin. Eli Kölnin alueen hedelmäistä lagerolutta pienellä maustekirjolla ryyditettynä olisi tällä kertaa tarjolla.

Kaksi etelän ruukkipanimoa yhdisti alkukesästä voimansa ja loivat vähittäismyyntiin mielenkiintoisen rosmariinikölschin eli suomalaisittain Rölssin. Olutta on valmistunut molempien panimoiden vehkeillä kollaboraatiohengessä ja ilmeisen maistuvassa mittakaavassa sillä kertakeitoista ei käsittääkseni liene kysymys. Rekolan Panimohan otti melko tuoreena pienpanimoiden pelikentälle tulleen Mathildedalin Kyläpanimon siipiensä suojaan tarjoten apuaan panimon alkutaipaleella minkä myötä kollaboraatioita on ennen Rölssiäkin harjoitettu mm. toimivan Valssin muodossa.

Vihertävä asu pukee Rölssiä...
Rekolan Panimon laitteilla valmistettua Rölssiä löytyi kesällä Jyväskylän maitokaupoista ja se tulikin testattua melkolailla tuoreeltaan. Mathildedalin nimeä tunnustava pullo sen sijaan pitää raahata aina Turun Kupittaalta saakka, mutta mikäs siinä – matkailuhan avartaa. Rinnakkain en oluita kuitenkaan koskaan saanut, mutta kirjoittelin molemmista mietteeni ylös ja ainakin dokumentaation perusteella eroja tuntuisi löytyvän. Näistä mietteistä lisää hieman alempana…

Kaksi panimoa, kaksi toimipaikkaa, kahdet laitteet ja yksi resepti… Lopputulos ei suinkaan siis ole yksi ja sama, vaikka yhtäläisyyksiä luonnollisesti runsaasti löytyykin. Muuttujia on kuuleman mukaan viilattu tasaisemmiksi muokkaamalla Mathildedalin käyttämää vettä yhteneväisemmäksi Rekolan käyttämän kanssa, mutta eri toimijoiden laitteistot (ja kenties maantieteellinen sijainti sekä mikroilmasto) tuovat aina jännitystä peliin. Reittausblogin Harri olikin jututtanut Rekolan Panimon Jaria aiheen tiimoilta ja mm. tästä intoutuneena hän laittoi vireille mielenkiintoisen #avoinolut-kampanjan. Kannattaa tutustua! Alla vielä lainaus Harrin blogitekstistä Rölssin ääreltä:
"Tämä on siitä kiinnostava kollaboraatio, että molemmat panimot ovat tehneet samasta reseptistä omilla laitteillaan omat versionsa. Juttelin aiheesta Rekolan Panimon yrittäjän Jari Leinosen kanssa Pub Winstonin olutjuhlilla ja Jari kertoi versioiden maistuvan keskenään yllättävänkin erilaisilta, vaikka resepti on siis prikulleen sama. Erilaisilla laitteilla vaan tulee samalla reseptilläkin käytännössä eri olut - samaa henkeä toki paljonkin, mutta ei kuitenkaan samanlainen.”
Mutta käydäänpä sitten käsiksi oluiden analyyseihin. Rekolan versio tosiaan tutkittiin jo heinäkuun alussa, Mathildedalin painos sen sijaan melko hiljattain lokakuun puolella. Millaisin miettein näitä rosmariinilla maustettuja kesäkölschejä tuli tutkittua?

Rekola / Mathildedal Luomu Rölssi

Rekolan epeli löytyy totutusti puolilitraisesta, ”läskistä” lasipullosta. Sen vihertävä etiketti on totutun tyylikäs ja ehkä jopa normituotantoakin näyttävämpi. Rekolan tuote nauttii myös luomu-statuksesta mikä paistaa läpi myös nimessä. Oikein hyvä!

Tummahkonkeltainen, samea ja kauniin vaahdon nostava kölsch. Tuoksusta löytyy kohtalaista makeutta hieman hedelmäisessä, cantaloupemelonisen hunajaisessa muodossa. Kohtalaista yrttisyyttä, melko ronskisti rosmariinia sekä taustalla vaikuttavaa mausteisuutta. Aika jännä…

Myös mausta löytyy vaaleaa, hunajaan ja hedelmäisyyteen viittavaa makeutta sekä lopussa hieman ylilyövänkin tehokkaasti iskevää rosmariinista yrttisyyttä. Valkopippurista mausteisuutta, heinikkoa sekä kevyttä katkeruutta. Olisiko jopa vienoa mandariinisuuttakin taustalla..?

Rosmariini on kiva mauste, mutta saanee nyt ehkä turhankin suuren valokeilan tässä näytännössä. Se yhdistettynä orastavaan, joskin koko ajan esillä olevaan makeuteen… Ei aivan iske, vaikka aika vinkeä yhdistelmä onkin.

Tuomio: Kaikessa rosmariinissaan ja makeudessaan hieman tasapainoton, selvästi ruokaparitusta kaipaileva ”kölsch”. Menee kesäillassa ihan hyvin yksinäänkin, mutta omaan makuun ei nyt kolahda.

Pisteet: 29/50

Mathildedal / Rekola Rölssi

Mathildedalin pullo on Rekolan kokoluokkaa pienempi ja etiketiltään omanlaisensa. Etupuoli on virtaviivainen, vihertävän raikas ja sen sivustaa koristaa 1920-luvulta peräisin oleva piknik-kuva. Kyläpanimolla ei liene luomu-sertifikaattia joten etuliitekin on pudotettu etiketistä pois. Raaka-aineiden luonnonmukaisuudesta en tiedä, voihan ne sitä olla vaikkei tekstiä saisi painaakaan..?

Sameahko, viljaisan keltainen olut vienolla oranssin sävyllä ja runsaalla, kestävällä vaahtokerroksella. Tuoksu on pehmeä, selkeän rosmariininen ja muutoinkin kohtalaisen yrttinen. Rekolankin versiosta tuttua makeutta löytyy mikä ei tässä suhteessa omaan nenään oikein istu. Pyöreyttä se kuitenkin antaa...

Maku jatkaa samaa linjaa.. Makeahko, rosmariiniyrttinen ja vaalean leipäinen yleiskuva määrittää oluen varsin pitkälle. Sinällään mukava ja kokonaisuutena hauskasti toimiva olut jossa rosmariini on herkullinen lisä - hunajaisen tunkeva makeus ei vain iske... Onneksi sen taso ei kovin korkealta tässä vaikuta. Lieneekö aika tehnyt tehtävänsä vai onko erissä ja valmistuspaikassa jonkinmoinen taikansa. Rosmariinikin tuntuu asettuneen paremmin aloilleen vaikka melko voimakkaalla tasolla vaikuttaakin…

Pisteet: 32/50

Mathildedalin versio siis istui suuhun paremmin, mutta tässä lienee mukana vain osa totuutta. Erilaiset maisto-olosuhteet varmasti tuovat oman lisänsä makujen käsittelyyn, mutta myös pullojen iässä oli ainakin jonkin  verran eroja. Kenties Rekolankin Rölssin ronskinlainen rosmariinivyöry olisi voinut pienellä odottelulla tasoittua omaan suuhun sopivammaksi, näin lienee nimittäin käynyt matkamuistona tuodussa mathildedalilaisversiossa joka odotteli maistoa parin kuukautta viileän puolella… Eipä siinä, selviä eroja, paljon samaa. Rosmariini on vinkeä lisä, vaikkei kokonaisuus täysin puhutellut kummassakaan tapauksessa. Siltikin: näitä toivoisi reilusti lisääkin…

Rölssi oli kesän kausiolut, joka asettui ajanmyötä kivasti.