perjantai 30. joulukuuta 2022

Eichbaum Kurpfälzer Helles

Eichbaum Kurpfälzer Helles

Mannheimilaisen Eichbaumin oluita en tiettävästi ole aiemmin maistellut, vaikka tölkin ulkoinen ilme ja ehkä panimon nimikin etäisesti tutuilta vaikuttivat. Kaverini lykkäsi tätä taannoin maistoon ja sehän kelpaa kyllä. Saksalaiset näet taitavat nämä hellesien salat mitä oivallisimmin.

Mistään uusnousukkaasta ei panimon kohdalla voida puhua, sillä sen alkuperäiset juuret juontuvat aina vuodesta 1679 saakka. Valloniasta lähtöisin ollut Jean du Chëne päätti perustaa kaupunkiin uuden panimon, vaikka entisiäkin kerrotaan siellä olleen jo parin tusinan verran. Du Chëne halusi säästää saksalaisia ja käänsi sukunimeään seuraavan brändin kansalle paremmin soljuvaan muotoon: Zum Aichbaum. Chëne on ranskaa ja tarkoittaa tammea (ger. Eichbaum), mistä idea panimon logoonkin luontevasti on löytynyt.

Alku oli hitusen tahmea, sillä kolmikymmenvuotisen sodan Pfalzin selkkaus tuhosi Mannheimin ja tyrehdytti luonnollisesti myös panimotoiminnan vain vuosikymmen perustamisen jälkeen vuonna 1689. Uudelleenkäynnistys tapahtui vasta 1717 Jean Blancardin toimesta.

Sittemmin panimon sijainti on ennättänyt jo kertaalleen muuttumaan, mutta Mannheimin sisältä se edelleen löytyy. Onkin hauskaa sattumaa, että tässäkin tarinassa seikkaillaan Neckar-joen rannoilla, samoin kuin äskettäin käsitellyn Lidlin juhlaoluenkin kohdalla. Nyky-Eichbaumin ja joen välissä ei ole oikeastaan mitään muuta, kuin Mannheimin yliopistosairaala. Sairaalan ja panimon vieressä sijaitsee myös suuri hautuumaa, minkä johdosta panimon tuotteille on kertynyt kansankielessä lempinimiä, kuten "Leichenwasser", "Urleich", "Friedhofsbräu" ja "Leichbaum" eli ruumisvettä tai ruumispuuta kuvaavia sanaleikkejä. Panimoa tämä tuskin on suuremmin kuitenkaan hykerryttänyt.

Sen käyttämä vesi tulee suoraan panimon alta kolmen varsin syvän (133m, 118m ja 103m) kaivon kautta. Ruumisvesi on nähtävästi puhututtanut väkeä alueellisesti, sillä useammasta paikasta sai lukea, ettei vedellä ja hautuumaalla ole kosketuspintaa keskenään maaperän kerrostuneisuuden vuoksi. Ilmeisesti hautuumaan alta löytyy pohjavettä kapseloiva savikerros tai parikin. Asia on joka tapauksessa tutkittu, mutta lempinimet elävät edelleen.

Eichbaum on vaihtanut historian saatossa omistajaa jokuseen otteeseen. Toispuolelle jokkee se muutti kahdessa osassa. Ensin ruoriin astunut Heinrich Forschner rakennutti maanalaisen olutvaraston nykyisen tuotantopaikan haminoille sen jälkeen, kun Neckarin ylittävä Kettenbrücke valmistui vuonna 1845. Panimoilla oli tuolloin kasvupaineita, mutta vanha keskusta-alue oli liian ahdas varastotilan vaatimalle lisärakentamiselle. Joen takaa löytynyt maapalsta nousi myöhemmin arvoon arvaamattomaan, kun Forschneria seuranneet Hoffmannin veljekset siirsivät koko oluttuotannon samaiselle Wohlgelegenin alueelle vuonna 1870. Panimo kasvoi mukavaa tahtia ja oli ennen ensimmäistä maailmansotaa sadan suurimman saksalaisvalmistajan joukossa.

Liittoutuneiden joukot kuitenkin ottivat haltuun suuren markkina-alueen niiden asetuttua Reinin länsirannalle vuonna 1918. Olutta saatiin kuitenkin ujutettua myös sille puolen jokea yhteistyössä wormsilaisen Werger Brauerein kanssa. Yhteistyö johti ajanmittaan fuusioon ja näin syntyi Eichbaum-Werger-Brauereien AG, jolla oli nyt tuotantolaitokset sekä Mannheimissa että Wormsissa.

Panimokonsernin tie alkoi todenteolla takkuilemaan Saksaa vaivanneen kansallissosialismin eli natseilun myötä. Juutalaistaustaiset vaikuttajat muodostivat enemmistön yrityksen osakkeenomistajistosta, joten sen toiminta joutui natsitoimenpiteiden tähtäimeen. Myynti romahti ja panimotoiminnan jatkamiseksi yrityksen oli suostuttava natsihallinnon vaatimuksiin juutalaisomistussuhteiden purkamisesta. Tämä auttoi kuitenkin vain hetkellisesti, sillä pian käynnistynyt toinen maailmansota pysäytti tuotannon uudestaan.

Panimon jälleenrakennus kuitenkin käynnistyi sotatoimien päättymisen jälkeen rivakasti, sillä se tuotti mallasjuomaa USA:n armeijan miehistölle. Uudelleenkäynnistystä seurasi kasvukausi, mutta hieman yllättäenkin sveitsiläiset pankit kiinnostuivat saksalaispanimon tekemisistä 1970-luvulle tultaessa. Eichbaum-Wergerin osaomistus siirtyi tässä yhteydessä Henninger-Bräu KGaA:n huomaan, joskin panimon päätäntävalta jäi osin yksityisiin käsiin. Kasvu jatkui ja 1973 Durlacher Hof AG -panimo sulautettiin osaksi konsernia. Toimintaa kuitenkin keskitettiin ja pian Wormsin tehdas suljettiin. Oluenvalmistus jäi mannheimilaisten harteille.

1987 panimotoimintaa pyörittäneet Herzin veljekset päättivät yllättäen irtaantua toiminnasta ja näin Eichbaumille, tai oikeastaan koko Henninger Groupille alettiin etsiä ostajaa. Lopulta März Groupin ja Bayerische Hypotheken- und Wechselbankin yhteenliittymä otti ohjakset haltuunsa ja hiljalleen panimoyritys kasvoi Baden-Wüttenbergin suurimpien joukkoon. März Groupin talous oli kuitenkin ollut jo pidemmän aikaa epävakaassa tilassa ja pitkään jatkuneiden huhupuheiden päätteeksi Dietmar Hopp ilmaantui pelastajaksi. Hoppin myötä panimo siirtyi Actris AG:n sateenvarjon alle.

Vuonna 2010 Hopp päätti vuorostaan luopua omistuksistaan ja useamman panimon lippunsa alle haalinut Actris-yhteenliittymä tuli tiensä päähän. Uudelleenjärjestelyjen jälkeen Eichbaum-Brauereien AG:n liiketoiminta siirrettiin varta vasten perustetun Privatbrauerei Eichbaum GmbH und Co. KG:n nimiin, mikä tiesi Eichbaumin tarinan jatkumista itsenäisenä toimijana pitkän alaisuustaipaleen jälkeen. Tällä tiellä Neckarin pohjoisrannalla ollaan vielä tänäkin päivänä

Pitkästä alustuksesta päästään vihdoin itse olueen. Syvältä Mannheimin alta nostettavaan pohjaveteen valmistuva ”perushelles” on varsin laadukasta ja helposti lähestyttävää juotavaa ilman suurempia kikkailuita tai korjauskehotuksia.

Eichbaum Kurpfälzer Helles

Oljenkeltainen, valkeavaahtoinen ja kirkas olut tasaisena virtana kohoavine kuplineen. Tuoksu on kukkaisa, yrttinen ja pehmeän maltainen. Oikein miellyttävä ja kepeydessään raikas.

Maku on varsin hyvä. Hillitty ja kepeä, samalla raikas, hienoisen sitrusvivahteisen yrttinen. Kokonaisuus, joka ei varmaankaan salkkuoluen ystävää säikäytä, mutta tarjoilee puhdaspiirteistä lagertunnelmaa muka hieman kultivoituneempaankin makuun. Helppo, kelpo helles. Ei Saksanmaan ykköstykki tässä lajissa mutta osaaminen maistuu kyllä tässäkin.

Pisteet: 33/50

torstai 29. joulukuuta 2022

Brutal Brewing Pistonhead Flat Tire

Brutal Brewing Pistonhead Flat Tire

Ruostalaisjätti Spendrupsin omistaman Brutal Brewingin nostalginen Pistonhead-brändi on todennutusti vallannut taas maamme kauppatarjontaa. Tilannetta tutkittiin jo Flat Tiren holittoman version äärellä, mutta tokihan sitä ihan ehtaakin tavaraa pitää testiin ottaa. Muistelisin, että Flat Tireä on ollut tarjolla joskus aiemminkin, muttei ehkä aivan niin aikaisessa vaiheessa, kuin Low Ridin’ Lageria. Harmi sinällään, ettei oma kirjanpitoni tätä osaa kertoa, eli Pistonheadeja ei ole tullut suuremmissa määrin aiemmin kulutettua.

No nyt on ainakin maistettu. Holiton versio oli itseasiassa varsin toimiva esitys, jota on kulunut muutamia lisätölkkejäkin tässä syksyn mittaan. Eipä tämä 4,5-prosenttinenkaan tölkite pöllömpi tuote ole, mutta alkoholia sisältävien suht peruslagereiden saralta löytyy runsaasti itselleni paremminkin sopivia vaihtoehtoja.

Flat Tire on täysmaltainen ja kuivahumaloitu vaalea lager, jossa modernimpaa tunnelmaa on tuotu esiin Magnumin, Centennialin ja Mosaicin voimalla. Rungossakin on salkkutuotteita enemmän eloa Pilsner-, Münchener- ja Light Caramel -maltaisen sekoituksen muodossa.

Brutal Brewing Pistonhead Flat Tire

Vaaleankeltainen, nätin vaahdon nostava olut kuplii lasissa kiihkeästi. Tuoksu on terävän sitruksinen ja yrttinen. Kevyttä mausteisuutta löytyy myös.

Maku on aika napakka, suoraviivaisuudessaan loppupuolella kitkeräkin. Mutta mukavaa menoa kaikenkaikkiaan. Sitrusta, yrttisyyttä ja herukanlehteä. Pohjalla "peruskaljamaista", kovaa hiilihappopitoisuutta ja kevyen pahvista maltaisuutta. On myös viljavuutta ja ehkä kevyttä, vaaleaa leipävyyttäkin. Menevää menoa ja selvästi salkkukamaa reteämpää runsautta. Ei pöllömpää, muttei sen suuremmin mieleenpainuvaa kuitenkaan. Ajaa asiansa, mutta niin ajaa moni muukin vaihtoehto.

Pisteet: 32/50

keskiviikko 28. joulukuuta 2022

Perhon Olutmestarin Suositus Barley Wine

Perhon Olutmestarin Suositus Barley Wine

  •  Tyyli: Barley Wine
  • Alk.%: 10,0 
  • Panimo: Perhon Panimo, Helsinki, Suomi

Kaivelimpa kellarista yhden kotimaisen harvinaisuuden maisteluun muutaman vuoden vartomisen jälkeen. Helsingin vanhimman, edelleen toiminnassa olevan panimon kymmenprosenttista ohraviiniä tuli aikanaan myyntiin vain 90:n pullon verran. Tuolloin elettiin vuotta 2019, tarkemmin kalenteroituna aurinkoista maaliskuun loppua ja satuin olemaan julkaisua seuraavana päivänä sopivasti matkalla päähesoihin.

Ravintolakoulu Perhon oluita en ollutkaan aiemmin päässyt maistelemaan, enkä ole niitä tämän jälkeenkään kohdannut. Pelkistetyn etiketin teksteistä löytyy oleelliset oluelliset tiedot. Pilsner- ja Münich -maltaiden varaan kohotettu kymmenprosenttinen runko saa katteekseen jenkkihumala Citran. Selkeäpiirteistä ja konstailematonta menoa. Hintaa tälle minierän jyhkeäprosenttiselle pullotteelle tuli maltilliset viisi euroa kappaleelta, mikä todella vähän ottaen huomioon oluen vahvuus, eräkoko ja tekijän pienuus…

Ostin tuolloin kaksi pulloa, joista ensimmäinen maisteltiin kaverin kanssa sen suurempia ylöskirjailematta. Hyvää oli tuoreena kuitenkin, sen muistan. Entä kuinka on asian laita nyt, kun aikaa pullotuksesta on vierähtänyt reilusti yli kolme ja puoli vuotta?

Perhon Olutmestarin Suositus Barley Wine

Oranssisenruskea olut vähäisellä vaahdolla. Tuoksussa kypsää kuivahedelmäisyyttä, kevyttä karamellisuutta sekä tiivistä siirappisuutta.

Maku on ihan hyvä. Vaaleahkoa kuivahedelmäisyyttä, karamellisuutta sekä kevyttä siirappisuutta löytyy runsaasti. Alla alkoholin lämpöä ja kuivuutta, lopussa vähän mausteisuuttakin. Olemus voisi olla syvempikin, ainakin tuntuma jää hieman jalkoihin. Mutta kokonaisuutena varsin toimiva ja aikaa sietänyt ohraviini. Parantunut tämä ei kuitenkaan ole, päinvastoin.

Pisteet: 34/50