lauantai 21. heinäkuuta 2018

Bell's Kalamazoo Stout

  • Tyyli: Stout
  • Alk.%: 6,0
  • Panimo: Bell's Brewery, Comstock, Michigan, USA
Bell’sin maineikas Kalamazoo Stout on nyt kaatunut lasiini kaksi kertaa ja vaikka se varsin hyvä onkin, on sen saavuttamaa asemaa ehkä hivenen hankala käsittää. Kyseessä on toki Bell’sin mittapuulla klassinen resepti, mutta jotenkin se ei vain iske toivotulla voimalla. Expedition Stout sen sijaan lunasti kaikki odotukset ja enemmänkin.

Kalamazoo on lakritsilla maustettu, paahteinen ja mausteainettaan esittelevä Stout, joka kyllä puhuttelee, mutta jättää odotuksiin nähden hieman kylmäksi. Maistokertojen välille mahtuu parin vuoden tauko, mutta ajatukset eivät näy matkalla muuttuneen. Didn't rock my bells...
Named after the city where it all began, Kalamazoo Stout is one of our most classic recipes. This smooth, full-bodied stout offers a blend of aromas and flavors of dark chocolate and freshly roasted coffee, balanced with a significant hop presence.
Bell's Kalamazoo Stout
Varsin tumma, rusehtavan vaahdon saava olut. Tuoksussa on muhkeaa paahteisuutta kahvisin piirtein, mutta myös aimo annos lakritsista tahmaavuutta. Imelää se ei ole, mutta kieltämättä tuoksun perusteella tuntuu, että tämä kyllä tarraa hampaisiin kiinni.

No ei onneksi. Lakritsisuus on toki edelleen vahvaa ja nousee esiin maun puolivälin jälkeen jatkaen esitystään aina jälkimaun puolelle, jossa se hetkeksi hiipuu vain palatakseen lopussa estradille. Maun alkupuoli on kokonaisuutena melko vaatimaton, itseään hakeva keskirunsaiden, teräväpiirteisten hiilihappojen pyyhkeessä enimmät vivahteet mennessään. Ryhtiä kuitenkin lopulta löytyy kahvisen paahteen, suklaan ja sopivan katkeron muodoissa. 

Huulet hieman tahmaantuvat, mutta paksua tämä ei millään tapaa ole. Syvyyskin on etenkin alussa vähän siinä kinthaalla. Odotin enemmän ja ehkä palaset osuisivat paremmin kohdalleen muutaman prosentin jyhkeämmässä paketissa. Hyvä, mutta hieman hapuileva.

Tuomio: Lakritsinen ja paahteinen Stout, joka jää jälkeen korkeista odotuksistaan. Hyvä silti, ei huippu.

Pisteet: 37/50

torstai 19. heinäkuuta 2018

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale
Saimaan tämänkertainsen näyteboksin ainoa Brewer’s Special –sarjan edustaja oli Mosaic-humaloitu APA. Kaverina tuolla suosikkihumalalla on tällä kertaa Columbus eli single hoppailua ei nimen vihjailusta huolimatta ole harrastettu.

Mosaic Pale Ale ei oikeastaan ole edes uutuustuote, vaan sitähän oli jo viime vuonna tarjolla, tuolloin tosin vanhaan kaupparajaan alistettuna. Nyt vahvuutta on saatu mukaan hitunen lisää, mikä tekee tällekin oluttyylille vain hyvää. Saimaalainen jää siitä huolimatta aika vaatimattomaksi.

Saimaa Brewer's Special Mosaic Pale Ale
Oranssinen, keskirunsaan vaahdon nostava olut. Tuoksu on hivenen varovainen, Mosaicin tunnelmia kumminkin esittelevä. Eli sitrusta ja herukkapensaan aromeita löytyy, mutta vähän tasapaksussa muodossa.

Maku on ihan jees. Mallaspuoli on hieman koholla, muttei mahdottomasti. Humalointi ei tunnu pääsevän tilanteen herraksi eli volyymiä pitäisi siihen saada lisää. Alussa vienoa hedelmää, ei juuri muuta. Lopussa enemmän menoa ensin sitruksen, sitten purevamman greipin teesein. Marjapensaan lehti tuo mukaan myös jännää tunkkaisuutta, mikä osaltaan vaimentaa parasta terää...

Ei sinällään pöllömpi, muttei myöskään erotu edukseen. Näitä alkaa kaupoissa olla jo kyllästymiseen saakka.

Pisteet: 30/50

keskiviikko 18. heinäkuuta 2018

Paulaner Original Münchner Dunkel

Paulaner Original Münchner Dunkel
Niin se vain on syksykin kohta täällä ja kyllähän tässä muutama maltaisempikin pataolut maistuisi. Jaa no, nehän toki maistuvat aina. Paulanerihan kaikki ainakin vehnästä tuntevat, mutta pakko myöntää että tämä oli ensikerta kun panimon legendaarinen Münchner Dunkel tuli henkilökohtaisesti koettua.

Original Münchner Dunkel ei tietenkään mitään ylimaallista tai poikkeuksellista maistajalleen tarjoa, mutta sen tasapaino, makujen runsaus ja tiivistunnelmainen tumman lagerin taika ovat jotain, mikä nostattaa syvää arvostuksen tunnetta juomaa maistellessa. 

Tummalla lagerilla on Baijerissa myös pitkät perinteet ja esimerkiksi Münchenin alueen kovaa pohjavettä kehutaan etenkin tummasävyisempien lagereiden valmistusta suosivaksi. Olut valmistetaan Münchner- ja Pilsner –maltaisen rungon varaan, Herkuleen, Tauruksen sekä Hallertauer Traditionin mestaroidessa humalapuolella.
It does not get much more historical or more noble than this: Until the 1930s this was Bavaria’s only beer. Despite the later success of Münchner Hell, our Münchner Dunkel is still a star today: Mahogany brown, sparkling with full flavour and roast aroma with a hint of dark chocolate. Under the creamy mocca-coloured head beats a strong Munich heart of finest barley malt.
Paulaner Original Münchner Dunkel
Punertavanruskea, kevytvaahtoinen ja kirkas lager. Melko tumma, hehkuva. Mallaspainotteinen tuoksu on hyvä. Paahdettua toffeisuutta, siirappikuorista leipää, kevyen kuivakakkuista tuntua melko syvässä ja tummasävyisessä paketissa.

Maku jatkaa syvänmaltaisen tien kulkemista. Tumman maltainen maunkuva henkii paahtunutta siirappisuutta, limppua sekä toffeeta nostavaa jälkiruokaleivosta. Kevyttä paahdettakin tuntuu olevan, lopussa kivasti nipistävää yrttisyyttä sekä jälkimakua kuivempaan suuntaan vievää mausteisuutta. Pitkä kaiku on kuitenkin toffeisen maltainen ja limppuinen, mutta tuo pieni potku ja puraisu tekee linjaan sopivan, lyhytkestoisen poikkeaman. Tuntumaltaan olut on keskirunsas, vahvuutta syvempi ja sinällään jämäkkäkin. Makumaailma on varsin runsas eikä laatua voi kuin kehua. 

Tasapaino, yhteensovitus ja viimeistely pelaavat tässä maltaisessa näytelmässä hienosti.

Pisteet: 35/50

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Tulipa tuossa taannoin vastaan tanskalaisguru Kissmeyerinkin tuotoksia. Paikallinen jazz-luola Poppari valikoitui erään illanvieton istuntopaikaksi ja tarjosi toimivan taustamusan lisäksi myös mielenkiintoista maisteltavaa. Paikan olutvalikoima on muutoinkin ihan toimiva ja monia muita keskustan anniskelupaikkoja kattavampi, vaikkei olutravintolan mittoihin päästäkään. Kissmeyerin kumppanina meni myös Tripel Karmeliet ja kaapissa näkyi olevan useampikymmen tuote Põhjalasta lähtien.

Mutta sitten asiaan. Kissmeyerhän on suomalaisille tuttu hahmo mm. Prykmestar Double IPAn kehittelyn kautta ja miestä tituleerataan myös olutmaailman kenties tunnetuimmaksi hahmoksi. Carslbergin, sittemmin aikansa pioneerinä tunnetun Norrebron puolelta tuttu mies valmistaa oluita nykyisin oman nimikkobrändin alla, vaikkei hänellä omaa panimoa olekaan. Kiertolaistoimintaa siis ja senpä vuoksi Tukholman sydroomaakin on käyty potemassa Jenkkien puolella, Ipswich Ale Breweryn luona.

Stockholm Syndrome on paperilla hieman mainitun vakkasuomalaisen tapainen. Aivan niin laajaa mallaskirjoa ei tosin ole käytetty (Pilsner (65 %), Pale Ale (25 %), Pale Munich (6 %), Wheat malt (4 %)), mutta CTZllä, Green Bulletilla, Pacific Gemillä, Nelson Sauvinilla, Simcoella, Citralla ja Amarillolla hoidetulla humaloinnilla saadaan raaka-aineiden nimikekirjoa jo kivasti kiinni. Oluella on tekijänsä mukaan kaksi elämää eli sen makuprofiili kehittyy tuoreimman humalailoittelun taantuessa syvempään barleywinemaiseen suuntaan – vähän kuin erään norjalaistoimijan sataluku-sarjan kehutut juhlaoluet.

Tuotoksen päivämäärätietoja ei tullut lainkaan tarkastettua, mutta kokemani perusteella ainakaan siellä tankkituoreen aromihuminan päädyssä ei ehkä liikuta. Kovin mairittelevaksi olut ei nimittäin vahvuutta ilmentävän poltteen myötä nouse, vaikka hedelmäkuorma iloisesti esiintyykin. Arvion laatuun vaikuttaa osaltaan tilanteen sosiaalinen luonne sekä blogistin jo hivenen maistellut olotila.

Tiivistelmä Kissmeyerin taustoista löytyy Anikon kirjoittamana Shakerin puolelta:

Anders Kissmeyer – pitkä urapolku panimomaailmassa


Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA
Samea, oranssinen keltainen olut. Tuoksu on hyvinkin hedelmäinen ja humalantäyteinen, mutta myös hieman vahvuuttaan karkeasti henkivä.

Myös mausta löytyy alkoholia ja hedelmäistä tropiikin tenhoa. Sitrusta, greippistä suoruutta ja kohtalaisen jämäkkää maltaisuutta ilman mainittavaa makeutta kuitenkaan. Liekö olut nyt kahden elämänsä välisessä kehitysvaiheessa tai jossain, sillä tasapaino on hieman hakusessa eikä tuo paikka paikoin esiintyvä alkoholin makukaan oikein puhuttele. Suutuntuma on suht soljuva ja muutenkin kiva, muttei tätä kokonaisuutena oikein voi kehua.

Pisteet: 29/50

torstai 12. heinäkuuta 2018

Hailuodon Gose

Hailuodon Gose
Hailuoto taitaa lagereiden salat, mutta kuinka on suloisen suolaisen Gosen laita? Hailuodon Gose on nykytyylinmukaisesti korianterilla ja merisuolalla maustettu, hapahko vehnäolut. Koska panimo luottaa luomun voimaan, on myös korianteri ja jännästi merisuolakin luomuleimattua.

Itse olut ei minusta Goslarin suunnan tarjontaan kovin voimakkaasti vertaudu, vaikka ajan mittaan suolaisuus esiin pääseekin. Etiketin lupaama määritelmä hapahkosta vehnäoluesta täyttyy hienosti ja vahvuuteen nähden lasissa on taas kerran mukavan runsasta ja tasapainoista nautintoainetta. Tämän hailuotolaiset tuntuvat hanskaavan äärimmäisen hienosti, sillä vaikka valtaosa oluista varsin mietoja onkin ollut, on niistä irronnut makua ja tunnelmaa kuin vahvemmistakin tuotteista ikään.

Hailuodon Gose
Vaalean meripihkainen, hivenen utuinen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on mukavan runsas, aika jämäkkäkin. Elokuinen vehnäisyys tuntuu auringossa hivenen paahtuneeltakin, mukana on vienoa maltaan makeutta ja aika mallaspuolisena tuoksu itseään muutoinkin esittelee. Korianterista yrttisyyttä löytyy raikkauden takeeksi, Gosemaailma ei suoranaisesti nenään tunnu vaan kevyesti spesiaalilta vehnältä tämä lähinnä tuoksuu. Ihan hyvältä joka tapauksessa.

Maku... No etiketissä seisova ”hapahko vehnäolut” pitää hyvin kutinsa. Tai no hapantahan tämä ei tunnu oikeastaan lainkaan olevan, vaikka takaa hieman suolaisen sitruksisesti kaikuukin. Punertava, ei-niin-viljavan vaalea väritys myös maistuu selvästi. Vahvuuteen nähden melko rungokas, jämäkkä ja syvääkin makujen kerroksellisuutta tarjoileva vehnänen, missä kevyt korianteri antaa tuoreella yrttisyydelle ja kuivahkolle mausteisuudelle kasvot.

Maltaan puolella on taas hieman paahtunutta, paahtoleipäistä vehnävyyttä, kevyttä makeutta ja yleistä, pellon laidassa kököttävän myllyrakennuksen täydentämän maalaismaiseman rustiikkisuutta. Suolaisuus muuten tikuttelee kieltä jälkimaun puolella. Aluksi sitä ei edes noteerannut, mutta ajan mittaan ilmiö tuntuu varsin selvänä, joskaan ei valtoimenaan tohottavana.

Gosena vähän niin ja näin, vehnäoluena herkullinen ja monipuolinen. En valita, juon ja nautin.

Pisteet: 34/50