tiistai 15. tammikuuta 2019

Buxton x Omnipollo Anniversary Coward

Buxton x Omnipollo Anniversary Coward
Anniversary Coward is a peanut butter, vanilla, chocolate chip cookie, stout that was brewed together with our family at Buxton to commemorate the 5th year anniversary of the anti-racist manifestation that is yellow belly imperial stout. A beer brewed to celebrate all things new, open minded and progressive. We will always speak out against racism. Be the change you want to see (Gandhi). Never tired, always switched on (Duracell®). Youth will always win (Abloh), etc.
Buxtonin ja Omnipollon rasisminvastainen juhlaolut oli pakkohankittava ihan jo pelkän etiketin vuoksi ja tulipa siinä samalla todettua hyvin toimivaksi tuo ruotsalaisten tuore verkkopuotikin. Kun mukaan lisätään vielä muutaman vuoden takaiset muistikuvat suurta hekumaa nostattaneen Yellow Bellyn ääreltä, voidaan jo todeta notta: hyvä, kun nappasin kerralla kaksi kappaletta.

Uusi Anniversary Coward on maineikkaan Yellow Bellyn viisivuotisen taipaleen kunniaksi valmistettu Imperial Stout. Mukana on esikuvastaan tuttuja aromeita maapähkinävoin ja suklaakeksien maailmasta ja jo ennestään jyhkeä runko on saanut lisävoimaa taakseen kahden prosenttiyksikön verran. Kyllähän tuo aika vakuuttavaa menoa taas kerran tarjoilee. Tosin aivan niin suurta sukkien pyöritystä ei tällä kertaa ollut vastassa kuin neljä vuotta sitten, mutta johtunee osittain siitäkin, että onhan näitä jo tässä nähty. Hieno olut joka tapauksessa.

Buxton x Omnipollo Anniversary Coward
Yellow Bellyn saaga ansaitsi juhlaoluen myös muistomielessä, sillä valkopaperiseen kääröön puetun juoman tarina sellaisena kuin me sen muistamme päättyy syksyllä valmistetun viimeisen erän myötä. Englantilainen Batemans Brewery näet esitti lakimiesvoimin vaatimuksen oluen nimen muuttamisesta, sen liipattua liian läheltä panimon perinteikästä Yella Belly Golden Alea. Sitä myöten myös Yellow Belly on myös rekisteröity Batemansin tavaramekiksi Euroopassa, joten eipä siinä suurempia nokan koputtamisia Karlilla ja Henokilla oikein ollut – etenkin kun voimavarat halutaan oikeustaistelun sijasta kohdistaa hyvän oluen ideointiin.

Sivuhuomiona sanottakoon, että Atlantin takaisten markkinoiden tuotemerkkihaltia on sen sijaan ilmoittanut, ettei heitä Omnipollon oluen nimi ole närästänyt ja brittipanimon toimia ovatkin ilkeämieliset jo nimitelleet mm. markkinointitempuksi. Näkyvyyttä panimo on varmasti saanutkin ja kyllä ainakin itseäni kiinnostaisi maistaa tuo ”kohun aiheuttanut” Golden Ale, jota perinteikäs panimo on parikymmentä vuotta pajallaan vaalinut. Sinällään ymmärrän Batemansinkin kannan aiheeseen, vaikka yhteistyö enemmän nykyaikaa olisikin. Mutta Omnipollolla katsotaan jo eteenpäin.

Anniversary Coward on 13-prosenttinen, ohraa, kauraa ja vehnää mallaspuolelleen vaatinut, laktoosilisän joukkoonsa saanut jälkiruokaolut. Aika tuhti, pehmyt ja monisyinen, muttei niin esanssinen kuin olin ehkä odotellut. Aika perhanan hyvää siis, vaikka alku vähän hankala olikin. Olut paljastaa hienoutensa pienen lasissa seisottamisen jälkeen, mutta on samalla niin muhevaa hörpittävää, ettei uusintamaistoa aivan heti tee mieli suorittaa. Toinen purkillinen jääkin hetkeksi syrjään, mikä on toki ihan miellyttävä asia – tähän yksilöön se ei meidän taloudessa näet tällä kertaa loppunut. Erityismaininta asiallisesta etikettitaiteesta, joka tuskin jättää turhia varoja tulkintaan.

Buxton x Omnipollo Anniversary Coward
Sysimusta, aika hitaasti kaatuva olut ohuella, mutta kestävällä, beigellä vaahdolla varustettuna. Asetuttuaan olut seisoo jylhän rauhallisena ja hyvin jyhkeänä ilmestyksenä kuin odottaen kunnioittavaa, mutta määrätietoista käden ojennusta maistajaltaan.

Mutta ensin se tuoksu. Maapähkinävoita, tuhdisti. Myös tummaa, kaakaomaista suklaata ja semmoista paahtunutta menoa, joskin aika piiloon se tuonne alle jääkin. Muhkealta joka tapauksessa vaikuttaa.

Maku on hyvin pehmeän suklainen, nutellamainen ja tuntumaltaan runsaan kermainen. Kypsää, tummaa hedelmää, lopussa suklaamurukeksiä, lisää maapähkinävoita ja lämpöä. Katkerot terävöittävät loppua, mikä leikkaa mukavasti muutoin aika pumpulimaista rakennetta. Makeus jää yllättävästi melko hillityksi, vaikka se aika tiivistettyjä iskuja pitkin matkaa jakeleekin. Odotin paljon esanssisempaa ja imelämpää vetoa. Kyllähän tuo maapähkinävoisuus pidemmän päälle rajoja koettelee, mutta, noh, tässähän tämä menee.

On hyvä, mutta toisen törpön aukaisuun ei kyllä ole kiirus. Voi mennä useampikin kuukausi. Hyvää toki jaksaa mielellään odottaakin. Ei se sieltä minnekään ole karkaamassa.

Pisteet: 40/50

maanantai 14. tammikuuta 2019

O/O Muscles

O/O Muscles
  • Tyyli: New England DIPA
  • Alk.%: 8,2
  • Panimo: O/O Brewing, Göteborg, Ruotsi
”Ohhoh! ” vai miten se nyt äännettiinkään. Ruotsalaisen O/O:n olutta on nyt kuitenkin Alkonkin valikoimissa, sillä tipattoman tammikuun olutteemaksi näkyy valikoituneen Imperial IPA. No oli siellä pari low ABV-keittoakin, mikä osuu enempi kuukauden teemaan ja nykytrendiin, mutta tällä kertaa mielenkiintoisimmat oluet löytyivät näiden vahvempien joukosta.

Muscles on 8,2-prosenttinen, sameita NEIPA-virtauksia henkivä humalapommi. Vahvuuteensa nähden olut on todella raikas ja virkistävän suoraviivainen, tarjoten samalla mukavaa tropiikin hedelmää ja moninaista sitrushedelmän anatomiaa. Toimiva paketti. Tyylimääritys jää tosin pohdituttamaan: onko se kuitenkaan NEIPA-kulttuuriin oikeuttavalla sameus+aromi-tasolla, vai ei? Aivan sama. Sinnepäin ja hienosti maistuen. Se riittää.

O/O Muscles
Kaunis, aprikoosisen oranssinen, valkeavaahtoinen. Tuoksussa sitrushedelmän eri osia, lähinnä kuorta, mutta mukana on myös marmeladimaista appelsiinisuuttakin. Passion, kevyt yrttisyys ja mango sointuvat hienosti yhteen taustalla.

Maku on aika kiva, odotettua suorempi ja tietyllä tapaa vaatimattomampi kuin odotin. Varmaotteinen, samalla odotuksia hillitympi kokonaisuus toimii kuitenkin hyvin, oikeastaan todella hyvin. Sitrusvärinää löytyy niin kuoren kuin hedelmälihankin voimin. Matkassa on myös kypsänlaista tropiikin hedelmäkeittoa ja hieman mallastakin, mutta kovin syväksi tai paksuksi tunnelmaa ei voi kuvata.

Kepeä ja aromikas, mikäli tämän vahvuisesta oluesta voi niin todeta. Well done!

Pisteet: 39/50

sunnuntai 13. tammikuuta 2019

Õllenaut Turbahunt

Õllenaut Turbahunt
  • Tyyli: Savuolut
  • Alk.%: 11,3
  • Panimo: Õllenaut, Saue, Harjumaa, Viro

100% heavily peated malt.
Eihän tätä voinut hyllyyn jättää, sen verran tuo viskin ja oluen hybridiksi mainostettu, tuhdin turpeinen virolaisolut nimittäin kiinnosteli. Ylilyönnin mahdollisuus on näissä toki ilmeinen ja jälleen kerran toteutunutkin uhka, mutta valinta oli tietoinen, joskaan ei ehkä kovin maittava.

Turbahunt on tosiaan viskimaailmasta tutuista turvesavustetuista skottimaltaista kasattu vahvarunkoinen olut. Sillä on myös olemassa tuhdimpikin isoveli, 13-prosenttinen Turbohunt, jota en tämän kokemuksen myötä kyllä suuremmin metsästämään lähtisi, mikäli valmistuksessa enää edes on. Turbahunttia saa tai ainakin aiemmin sai jo ihan Tallinkin matkustajapaateilta, eikä hintakaan tainnut tässä vahvuusluokassa päätä huimata.

Turbahunt on saanut nimensä turvesoilla raatavan ammattiryhmän mukaan. Turbahuntin ylämaalainen vastine on Peat Wolf eli jonkinlaisia turvesusi-ihmisiä käy turpeisista viskinautinnoista ja miksei tästäkin oluesta kiittäminen.

Õllenaut Turbahunt
Vaahdoton, keskitumma, likaisenruskea olut. Tuoksu on pökerryttävän turpeinen, kitkerän savuinen ja vaikuttaa äkkiseltään selvästi luvattua vahvemmalta. Viskiviba on siis hyvin ilmeinen, muttei kovin tasapainoinen.

Maku... Uh, no se on aikalailla tuoksun kaltainen. Ja hyvin voimakaspiirteinen. Maistuu ”vahvalta”, hyvin turpeisen savuinen, alussa hivenen karamellisen leipäinen, mutta lopussa jo kuivan alkoholinen. Aika levoton. Savuolut, jonka tuprutus on hyvin kitreänlaista. Muutenkin tarpeettoman vahva eikä missään nimessä balanssissa oleva tuote. Mutta, senhän ehkä pystyi jo arvaamaankin. Kuriositeetti, joka ei omalla kohdalla kantanut uteliaisuutta pidemmälle.

Pisteet: 25/50

lauantai 12. tammikuuta 2019

Spencer Monk's Reserve Ale

Spencer Monk's Reserve Ale
  • Tyyli: Quadrupel
  • Alk.%: 10,2
  • Panimo: Spencer Brewery, Spencer, Massachusetts, USA
Kuinka onnistuu belgilajeista suurimman loihtiminen arvoitetuilta jenkkimunkeilta? No, ihan kohtalaisesti, mutta matkaa eurooppalaisiin luostaroitsijoihin on vielä melkoisesti. Maailman ainoa Euroopan ulkopuolinen trappistipanimohan toimii USAssa ja panimolta on Olutkellarissakin maisteltu perusbelgin ohella myös vähän munkkikuvioista poikkeavia tuotteita, kuten Imperial Stoutia. Nyt testiin on päätynyt Rochefort 10:n ja St. Bernardus Abt 12:n jalanjälkiä seurailevaa Quadrupelia – Monk’s Reserve Alea.

MRA on hivenen yli kymmenprosenttinen, tummanpuhuva ja odotuksia herättävä olut. Laji on itselleni varsin mieluisa, joskin siltä myös odotetaan aika paljon, eikä lopputulema läheskään aina ole omia mielikriteereitäni täyttävä, vaikka yleisesti aika höveli maistelija olenkin. Kelvollisen Quadin mestarillinen viimeistely ei nääs vaikuta olevan sitä kuuluisaa heinäntekoa, minkä tämä Trappisti-leimankin saanut panimo meille osoittaa.

Spencer Monk's Reserve Ale
Varsin tummanruskea, kuohkeasti vaahtoava olut. Tuoksu on jääkaappikylmänä odotetun pidättäytyvä, mutta lämpö avaa tunnelmaa mukavasti. Kypsää, kuivattua hedelmää, tiivistä ja paahtunutta siirappisuutta, rusinaa, suklaata, lakritsia ja pientä marjaisuuttakin. Hyvä, muttei hekumallinen. Mämmiäkin, hemmetti. Ihan hyvä silti.

Maku on ihan hyvä, muttei tämä mitään ärkymppiä tosiaan ole. Tummaa, kypsää kuivahedelmää verhoaa paahtunut siirappisuus, joka on siinä rajoilla, että alkaako se puskemaan yli vai ei. Alkoholikin lämmittää paikoin aika tuhdisti, etenkin lopussa jo polttelevasti. Suutuntuma on aika ohut, korkeintaan keskirunsas. Taustalta löytyy lakritsia ja tummaa suklaata. Hitusen poikkeava quadi, paikoin ehkä heikkokin, vaikka kyllä tämän ihan suht mieluusti kumoaakin. Matkaa huipulle on kuitenkin paljon.

Pisteet: 34/50

torstai 10. tammikuuta 2019

Miljoona rikki - Olutkellarin matka lukuina


Miljoona rikki, kiitos kaikille!

Olutkellari-blogi on juuri tulossa kuuden vuoden ikään, mutta yksi suuri, joskaan ei sinällään koskaan tavoiteltu, rajapyykki saavutettiin jo hieman aikaisemmin. Milljoona blogivierailua. Miljoona, se on aika paljon. Ainakin näin keskivertoisen olutblogistin kohdalla. Kiitos!

Katselin kävijämääriä joskus alkusyksystä ja tuumailin, josko tuo haamuraja ennen pääsiäistä rikkoutuisi. Mitään suurempaa pakkomiellettä tai tavoitetta ei kävijäliikenteen määrän suhteen ole koskaan asetettu, mutta kyllähän tämä kieltämättä hyvältä silti tuntuu, etenkin kun se tuli tällä tapaa pyytämättä ja yllättäen.

Olutkellarihan ei missään nimessä ole maamme luetuin olutblogi, vaan veikkaisin sen kuuluvan sinne turvalliseen keskikastiin. Aiheestahan ei olutblogien kohdalla ole juurikaan kirjoitettu, joten ajattelin näin juhlan kunniaksi avata blogin tarinaa kaavioin ja numeroin:

Olutkellarissa käsitellyt tyylit sekä panimot maittain ja juttumäärinssä tarkasteltuna.

Blogin kävijämäärät kuukausittain.

Kun nuo kävijämäärätkin on tuossa nyt avattu, niin listataan vielä blogin suosituimmat artikkelit*. Perusarvioiden klikkimäärä pyörii aika tasaiseen 150-400 kappaleen välimaastossa, mutta mukaan mahtuu myös iloisia poikkeuksia. Eniten ihmetellyt tarinat painottuvat kuitenkin arvioiden ulkopuolelle eli listauksiin ja sen semmoisiin.


1. Alkoholilaki: He pyörsivät lupauksensa

(26 386)

2. Suomen pienpanimot kartalla

(20 259)

3, Alkon Pienpanimo-oluet 2018

(6 504)


4. Kevätuutuuksia: Olvi APA ja KOFF APA

(5 614)

5. Enemmistö kansanedustajista puoltaa: Viinit ja vahvat oluetkauppoihin!

(5 297)

*Top5-juttujen kävijämäärät otettu ylös 9.1.2019 aamusta

Tästä on hyvä jatkaa ja isompia muutoksia tekemiseen tuskin on tulossa. Arvioiden ulkopuolisia juttuja tekisi mieli kirjoittaa enemmänkin, mutta niitä tehdään muiden aikataulujen ohjauksessa. Ideoita kyllä piisaisi ihan riittämiin.

Kiitos vielä kaikille lukijoille ja sivuille muuten vain eksyneille. Sameaa alkanutta vuotta 2019!