tiistai 20. helmikuuta 2018

Mikkeller NYC X Thin Man Filthy Flow IPA

 Mikkeller NYC X Thin Man Filthy Flow IPA
Tanskalaisen maailmankiertolaisen New Yorkin toimisto rakentuu parhaillaan Queensiin, mutta ensiolut Mikkeller NYC:n lipun alla on jo ehditty julkaisemaan. Koska oma panimo on vielä hieman vaiheessa, lainattiin kapasiteettia Industrial Arts Brewing Companylta ja mukaan otettiin vielä Thin Man –panimon väki Buffalosta.

Vuodenvaihteen tienoilla julkaistu olut kostautui lopulta kiekkobisseksi, mutta tietty ”uusi panimo” halusi ottaa Yankeesin stadionilla pelatusta Rangers – Sabres ulkoilmaottelusta kaiken markkinahyödyn irti. Olut lanseerattiinkin uudenvuodenpäivänä Citi Fieldillä ja laitettiin jakoon muutamissa valikoiduissa anniskeluravintoloissa New Yorkissa ja Buffalossa. Näkyvyys oli Winter Classicin myötä siis taattu ja itse oluthan on NEIPA-tarjonnan kärkipäästä – kaukana kotoisan Karjalan Skoda Cup –gloriasta. Maailmanluokan tuote, helposti.

Samea makunautinto on humaloitu Citralla, Simcoella, Mosaicilla ja Galaxylla ja oli myös osana Mikkellerin kuukausittaisen olutpaketin helmikuun erää. Tätä joisi mieluusti useamminkin ja useammankin…

 Mikkeller NYC X Thin Man Filthy Flow IPA
Täysin samea, smoothiemainen, haaleankeltainen olut. Trooppinen tuoksu on täynnä sitruksen kaikkia mahdollisia sävyjä, vaaleaa hedelmäisyyttä sekä mäntyistä tuoreutta. Ylitsepursuavaa aromaattisuutta, tai oikeastaan mehumaisuutta...

Maku ratkaisee. Mehumainen, hivenen kirpeä, sitruksesta greippiin kulkeva, havukerroksen päälle ladotuin tropiikin hedelmin kyllästetty olut. Hyvin, hyvin aromaattinen, paikoin jopa parfymaattinen. Lopussa on maksimissaan keskirunsasta katkerutta. Juotavuus on huipussaan. Olut on raikas, hedelmäinen, miellyttävän nektarinomainen.

Tuomio: Laatu-NEIPA lajin mehukkaalta huipulta.

Pisteet: 40/50

maanantai 19. helmikuuta 2018

Pien laajentaa maahantuontikuvioitaan



Pien laajentaa ryminällä tuontiarsenaaliaan.

Pien oli aloittaessaan Suomen ensimmäinen olutkauppa ja samalla jotain hyvin poikkeuksellista täällä pohjolan perukoilla. Pieni, mutta laajan valikoiman puoti on tullut jäädäkseen, mutta etsinyt myös aktiivisesti laajentumismahdollisuuksia toiminnalleen. Nyt isopyörä on sitten laitettu tosissaan rullaamaan.

Olutpuoti aloitti toimintansa haalimalla tarjolle kotimaisten pientuottajien oluita. Tarjontaa laajennettiin pienillä tuontierillä ja myös asiakkaiden toiveisiin tartuttiin syvällä vakavuudella. Maahantuojia jututettiiin ja asiakastoiveita pyrittiin kattamaan mahdollisimman monipuolisesti, kiinnostavimmat europanimot mukaanlukien. Saatavuutta kuitenkin sanelee maahantuojien kiinnostus ja mahdollisuudet tarttua ”oikeiden” panimoiden tuotteisiin, mikä tuli pian selväksi myös pienen olutkaupan väelle. Joskus asiat on vain viisainta tehdä itse. Ja näin Pienessä päätettiin tehdäkin.

Olutkansa muistanee pienen olutpuodin viimekesän omatuonnit: tarjolle saatiin Brewskiä ja Brekerietiä – kahta himoittua ruotsalaispanimoa, joiden saatavuus oli aiemmin rajautunut verkkokauppaan. Vastaanotto oli upea, mikä kasvatti janoa entisestään. Pienimuotoinen maahantuonti herätti ajatuksen tavarantoimittamisesta oman olutkaupan lisäksi myös ravintolamyyntiin, joista niinikään kyseltiin monien tuotteiden perään. Ensin kuitenkin pystytettiin kaupalle toinen toimipaikka Espooseen, mutta nyt hihat maahantuonnin suhteen on kääritty todenteolla.

Uusi vähittäismyyntiraja tarjoaa mahdollisuuden laajentaa myös puodin valikoimaa.
Kauppavahvuisten oluiden lisäksi tuotteita tuodaan myös ravintolamyyntiin.

Maahantuontikuvioita on hierottu kuntoon useammankin ulkomaalaispanimon kanssa. Ensimmäiset näytteet laajentuvasta tarjonnasta ovat jo saapuneet maahan ja lisää on tuloillaan jo ihan lähiaikoina. Vakiotuonnin piiriin kuuluu aluksi kahdeksan panimoa ja lisäpontta ammennetaan lisäleveyttä tuovista kertaeristä (mm. Duggesia on tulossa). Aluksi mukaan hyppää tunnettuja pientoimijoita niin Ruotsista kuin Englannistakin, mutta myös nousevia tähtiä Saksasta ja Irlannista.

Tuonnin piiriin kuuluvia toimijoita on käyty haastelemassa kasvotusten ja yhteistyökumppanit on valittu laatu edellä. Hyvää olutta on nimittäin yksinkertaisesti mukavampi myydä. Ja toimii se tavarantoimitus toiseenkin suuntaan: Pienen mukana maailmalle lähtee het´alkuun pohjoisen panimo eli Maistila, jonka kotimaankin jakelu siirtyy Pien-väen käsiin.

Pien on toimijana pieni, mikä tekee siitä notkean ja joustavan reagoijan. Kynnys tarttua pieniin ja rajallisen saatavuuden eriin on suuria maahantuojia matalampi. Korkin kääntöpuolena on tietty tuonnin jakaantuminen hyvin rajallisten myyntikanavien saataville, mutta harrastajat kyllä haistelevat nämä mahdollisuudet, kunhan laatu, kiinnostuvuus ja muut tekijät kohtaavat kentän toiveiden kanssa. Ja uskon kyllä, että ne tulevat kohtaamaan.

Yksi kriteeri maahantuotaville oluille on tuoreus. Pien aikookin rakennuttaa kylmävaraston tuotteiden säilytystä varten ja valtaosa tuontieristä pyritään myymään jo etukäteen turhan seisottamisen välttämiseksi. Erkki Häme sanaili näytepaketin mukana tulleessa kirjeessä näin:
”Emme halua enää ikinä nähdä suomalaisessa olutravintolassa yli 6kk vanhaa IPA:a, joka valitettavasti on tällä hetkellä kovinkin yleistä”
Brew by Numbers on yksi maistuvista yhteistyöpanimoista. Blogisti sai Pienen väeltä kuvanmukaisen näytepaketin ihmeteltäväksi.

perjantai 16. helmikuuta 2018

Jyskän Panimon kveik-kokeilut: Gruit Ale ja Jyskän Maltøl


Jyskäläisiä kveik-kokeiluita
Laitisen Mika tekaisi jouluksi sahtia norjalaisen perinnehiivakannan eli kveikin voimin. Samalla kertaa tulille lähti myös kaksi muuta kveik-käytettyä olutta: keskiaikainen Gruit Ale sekä perinteinen norjalainen Stjørdalin alueen sahdin sukuinen perinneolut.

Jyskän Gruit on varhaiskeskiajan yrteillä maustettu olut. Mahdollisimman autenttista keskiajan oluttarinaa tavoitteleva olut on valmistettu sahtimaisin tekniikoin, vierrettä keittämättä. Osa rungon ohramaltaista omaa pientä savuisuutta ja sen maustamiseen käytetyt suomyrtit ja siankärsämöt ovat Mikan omakätisesti poimimia. Ensimmäiset on noukittu kesällä Saimaan rannoilta, jälkimmäiset panimon kotinurkilta Jyskästä. Vahvuutta oluella oli n. 7% ja se tuli nautittua noin kuukauden ikäisenä tuoretuotteen leimasta johtuen.

Norjalaisten sahtia eli Maltøliä pääsin ensi kerran maistamaan Laitisen, Nikulaisen ja Silvennoisen Sahti-kirjan julkistustilaisuudessa, mutta tämänkertainen tuote poikkesi tuosta makeasta ja runsaasta juomasta melkoisesti. Mika itse taustoittaa jyskäläisen oluen tarinaa näin:
Perinteinen norjalainen Stjørdalin alueen sahdin sukuinen perinneolut. Kävin kesäkuussa Tronheimin liepeillä Stjørdalissa ja sain sieltä lahjaksi säkillisen perinteisin menetelmin kotona tehtyä mallasta. Sain isännältä myös reseptin tähän olueen, mutta sehän oli jo valmiiksi hyvin lähellä omaa sahtireseptiäni. Maltaat on kuivattu leppäsavulla, joista sikiävä tervainen savuisuus on oluen keskeinen piirre.
Savua oluesta tottavie löytyy. Hyvin tervaisessa muodossa vieläpä. Perinnemaltaiden käyttö toi valmistukseen omia pieniä muuttujiaan, eikä lopputulema ollut aivan haetun kaltainen. Vahvuus (5%) jäi aiottua alhaisemmaksi ja tekijän vinkki olikin, että autenttisemman käsityksen haetusta makumaailmasta saa kuvittelemalla oluen pari prosenttia vahvemmaksi, makeahkoksi ja huomattavasti täyteläisemmäksi. Vihjeessä oli kieltämättä perää ja näiden ominaisuuksien myötä Jyskän stjordalilainen olisi noussutkin hyvinkin potentiaaliseksi herkuttelujuomaksi. Nyt lopputulema jätti suuhun vain tuhdin savuisen kosketuksensa.

Maltølistä on vielä todettava se tosiasia, että keitoksen ainoa ”kaupallinen” raaka-aine oli Jyväskylän vesijohtovesi: käytetyt maltaat olivat stjørdalilaista alkuperää, kveik-perinnehiiva norjalaista, katajat Jyskästä ja humalat Toivakasta.

Mielenkiintoisia kokeiluja kaupallistuvan kveik-kannan kanssa.

Jyskän Gruit Ale

Toffeisen ruskea ja utuinen olut käytännössä olemattomalla vaahdolla. Tuoksu on miedonlainen, toffeisen maltainen, samalla rustiikkisen kuiva ja hieman savuinen. Yrttisyyttäkin on, mutten pääse siitä jyvälle. Se myös sekoittuu hieman kuivahkoon mausteisuuteen.

Maku on hyvä. Maltaan makeampi puoli jää taka-alalle, mutta antaa omaa teräänsä aika-ajoin mukaan keskusteluun. Rustiikkinen, maalaismaisen rouhea ja tunnelmallinen savuisuus on varsin hyvin esillä ja olut henkii heinäkuisen hellepäivän iltaan kääntynyttä, seesteisen viehkeää, aitoa maalaistunnelmaa. Yrttisyys antaa mukaan oman selkeän sävynsä, mutta yrttiummikkona en niitä sen tarkemmin osaa eritellä. Lopussa mausteisuutta, tehostuvaa yrttiä ja kuivuutta, ei juuri katkeroa. Savu jää jälkimaussa suuhun leijailemaan.

Aika miellyttävän seesteinen ja tasainen olut, joka kieltämättä henkii perinteitä.

Jyskän Maltøl

Hivenen punertava, lämpimän ruskea ja niukkavaahtoinen olut. Tuoksu on hyvin tervattu, savuntäyteinen ja mieleen niin vastatervatun veneen, savusaunan ja ratapölkyn kuin tervapastillinkin... Hyvin, hyvin voimakas aromi.

Sama tunnelma jatkuu maussakin, joka muutoin jää hyvin kevyeksi ja taustaltaan laimeaksi. Vahvempana tämä tosiaan pääsisi tosissaan irti, eikä pieni maltaan makeuskaan pahitteeksi kuivakan iskevän tervaisuuden vastaparina olisi. Tausta on siis ohut, tuoksun tervateesit pitävät pintansa ja korostuvat vielä voimakkaassa jälkimaussa. Vähän kuin kuumana kesäpäivänä vanhan rautatien ääressä sijaitsevalla savusaunalla tervaleijona suussa savustuspuuhissa istuskelisi... Köh!

keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Alkon Pienpanimo-oluet 2018: Tuju Export Stout N:O 2

Tuju Export Stout N:O 2

Lappeenrantalainen Tuju on vielä vähäisistä olutkosketuksista huolimatta noussut omissa kirjoissani hyvinkin kiinnostavaksi ja potentiaaliseksi panimoksi. Maistetut oluet ovat olleet varsin hyvän tasoisia ja mielenkiintoisia ja ATK:n välityksellä tapahtuvan panimostalkkauksen sekä kuultujen huhupuheiden myötä panimon touhuista on välittynyt varsin rehti, kokeilunhaluinen ja toimiva kuva.

Mutta itse tuotehan se tarinan lopputuleman kuitenkin määrittää ja nyt Alkon pienpanimoviikoille saatu Export Stout oli hyvä tilaisuus vahvistaa käsitystä Tujun tekemisistä. Kuten moni muukin tujulainen, jäi myös Export Stoutin ensimmäinen versiointi minulta testaamatta. Nyt saatavuus oli kuitenkin kohdallaan.

No mutta, exportaalista stouttia oli nyt tarjolla. Kahdeksan prosenttisen rungon omaava olut osuu vahvuudeltaan aika hyvään haarukkaan, ollen ehkä hivenen omaa optimistoutmaun ponnekkuutta voimakkaampi – siis mitä näihin imperial-etuliitteettömiin versioihin tulee. EBUjakin on Alkossa mitattu maireat 60 yksikköä eli lisäsävyä on humalapuolellakin tarjolla. Kokonaisuus onkin varsin toimiva, ”jotain” kuitenkin kaipaava. Myönnän, että odotukset olivat toki korkealla, mutta joka tapauksessa jotain tästä perushyvästä elämyksestä jäi nyt puuttumaan. Hitusen, vähäsen, mutta kumminkin.

Tuju Export Stout N:O 2
Musta, vaaleanruskean vaahdon aikaansaava olut. Voimakas tuoksu tarjoaa runsasta paahteisuutta, kahvia, jopa hiillostakin. Tumma suklaa, paahtuneen limppumainen tausta... Syviä, tummia sävyjä on siis tarjolla.

Maku vastaa tuoksua. Paahtunut maltaisuus, rukiinomainen limppuisuus, kahvi, tumma suklaa ja hivenen nahkainen mokkamaisuus ovat hyvin esillä. Lakritsainen taustapotku puskee esiin puolivälin paikkeilla voimistuen kohti lopetusta. Sieltä paljastuu myös melko voimakasta katkeruutta, mutta myös tuoksun nokisuutta alkaa löytymään.

Tuntuma ei ole niin paksu kuin sopisi odottaa, mikä tuntuu korostavan lakritsin otetta makumaailmasta. Huulet tahmaantuvat hiljalleen, lämpöäkin hieman löytyy. Ei silti aivan nappisuoritus, vaikka hyvä kokonaisuus onkin. Pitäisi valita joko rohkeampi humalaroolitus tai sitten paksumpi yleisilme. Nyt mennään vähän siitä välistä läpi.

Pisteet: 35/50