keskiviikko 22. helmikuuta 2017

Alkon Pienpanimo-oluet 2017: Mathildedalin Kevät

Mathildedalin Kevät
Sympaattinen ruukkipanimo laittoi viime keväänä pirskeet pystyyn vähintäänkin toimivan belgialen voimin ja samaa maailmankolkkaa kolutaan myös Mathildedalin Kevät-oluen myötä. Tällä kertaa pienpanimokattausta täydentävän oluen tyylilajiksi on valikoitunut kesäinen Saison ja oluen vahvuuskin on hilattu lainsäädäntövatuloinnin kohteena olevan vähittäismyyntirajan tuleviin raameihin sopivaksi.

Mathildedalin Kevät kiinnosti etukäteen monella tapaa. Kylillä on pantu heti ensikosketuksesta lähtien hyvin toimivaa lasintäytettä ja panimon tasaisen varmaa linjaa täydentävät myös mukavat johtotähdet, kuten edellä sivuttu Pirske tai vaikkapa paahdehörhön pirtaan istuva Seppä. Kyläpanimon meno vaikuttaa muutoinkin mukavan lupsakalta ja jotenkin tuo touhu vain kolahtaa meikäläiseen. Esimerkiksi etikettien kuvituksessa vaihtuvat kylämaisemat luovat oluthyllyyn aivan omanlaista tunnelmaansa. Kevään etiketissä kuvattu, Mathildedalin vanha viljamakasiini kirvoittaa mieleen monenlaisia tarina-aihioita ja siten tarjoaa pienen elämyksen jo itsessään.

Kevään reseptiikassa tosin piili vakava vaaramomentti viherherukkalisän muodossa, mutta onneksemme tuo melko selkeästikin esillä oleva vivahde toimii kepeän keväisen saisonin makukokoelmaa vasten oivallisesti. Itseasiassa ajattelin aluksi keittoon lisätyn ihan pensaikon marjasatoa, mutta maistelu ja lopulta faktatarkistus osoittivat kuitenkin marjapensaan lehtien suuntaan. Mukava, naapurin viime kesänä keittelemän herukanlehtimehun tunnelma kaikui taustalla kivasti ja olut sai valoisan vastaanoton myös kanssamaistelijalta. Panimo itse käyttää lehtilisästä sanaa ”kylätwist”, jonka aion julkeasti anastaa omaan käyttöön jatkoa silmällä pitäen.

Toivoa sopii, että panimon kausiolueksi merkitsemä kevätolut saisi pysyvämmän jalansijan sekä Alkon että panimon (ja myöhemmin myös kauppojen) tuotevalikoimasta – vähän samaan tapaan kuin jokin aika sitten uudelleen tarjolle tullut Pirskekin. Hienoja oluita molemmat. Oli miten oli, Kevättä haen vielä lisää ja toivon, että sitä saisi vielä kesälläkin mökkiterassille matkaan…

Mathildedalin Kevät
Mathildedalin Kevät
Keväisen keltainen, samea ja kohtalaisen vaahtorikas olut. Tuoksu on mielenkiintoinen. Siinä on toki tuttua, sitruksisen pirteää, kevyen hiivaista mausteisuutta ja viljavan vaaleaa maltaisuutta, mutta ilmoilla on myös hauskaa viinimarjapensaanlehtimehun makeaa vehreyttäkin. Nopea nuuhkaus toi jopa mieleen vaalean sahdin, mutta tarkempi tarkastelu karistaa mielikuvaa kauemmaksi.

Maku jatkaa tuoksun linjoilla. Viinimarjapensaan lehdistä keitetyn mehun vaikutelma on hieman hillitympi, joskin selvästi läsnäoleva edelleen. Sitruksinen kärkevyys, yrttinen purevuus ja valkopippurinen mausteisuus kiristävät otettaan loppua kohti liikuttaessa alkupään vaalean viljavan maltaisuuden kadotessa taustalle. Kevät on tälle oluelle oiva nimi sen henkiessä raikkaudellaan ja vaaleudellaan alkukevään tunnelmaa. Miellyttävä ja kohtalaisen runsasmakuinen tuttavuus.

Tuomio: Hyvin keväinen, herukanlehdin tuunattu, aurinkoinen Saison.

Pisteet: 38/50

Sanan herukka käyttäminen on itselleni jo kasvatuksellisesti vierasta, mutta olen myös myöhemmin antanut itselleni kertoa, että viinimarjoista tehtiin yleiskielessä herukoita kasvi- ja kansanterveysmies Toivo Rautavaaran toimesta. Sana ”viini” kun kertoi rahvaalle marjan yhdestä ilmiselvästä käyttömahdollisuudesta… Sanana herukka lienee kuitenkin Rautavaaraa vanhempi, mutta mistäpä näistä tietää. Onhan täällä kieltolakiakin kokeiltu ja opetettu kansa siten paloviinan pariin.

tiistai 21. helmikuuta 2017

Alkon Pienpanimo-oluet 2017: Malmgård Amarillo Tripel


Malmgård Amarillo Tripel


Alkon pienpanimosetin läpikäynti jatkuu yhden ns. ”varma ostos” –tuotteen voimin. Pernajalainen Malmgårdin kartanopanimo on tunnettu laadustaan ja sen tuotevalikoimaa leimaakin ylettömän uutuustehtailun sijaan perusvarmaa osaamista ja tasapainoisia, silti runsaita makuja henkivä tunnelma. Panimolta tuli muutama vuosi sitten tarjolle omien peltojen emmer-vehnällä aateloitu belgitripel, joka toimi aika kivasti allekirjoittaneen testissä, vaikkei oluttyyli itsessään aivan se mieluisin belgialaisvaihtoehto olekaan. Tänä vuonna samaa tietä on lähdetty kulkemaan emmerpeltojen sijaan modernimpaan suuntaan heittämällä aromihumaloinnin puolelle jenkkilajike Amarilloa.

Sivusilmällä seuraten olut on löytänyt hyvän kannatuspohjan sekalaisten olutkonossöörien kabineteissa ja pihakodissa. Vähän tällaista vastaanottoa osasi toki odottaakin ja tartuin itsekin pulloon suurta luottamuksen tunnetta uhkuen. Sinällään hämmentävää olikin, että yksi kattauksen ns. varmoista korteista osoittautuikin valtavaksi pettymykseksi, jossa tuntui olevan vähän turhan paljon kaikkea, muttei kuitenkaan juuri mitään mistä ottaisi mielellään kiinni. Nyt ei oikein uponnut.

Malmgård Amarillo Tripel
Punertavan oranssi, kauniisti vaahtoava ja samea olut. Tuoksu sitruksinen, kypsän hedelmäinen, yrttinen ja belgimausteinen. Takaa löytyy viljavaa, vaaleaa maltaisuutta kevyen keksisellä reunalla. Jokseenkin sekava kokonaisuus joka kääntyy hieman tunkkaiseksikin, kun oikeastaan mikään elementti ei suostu ottamaan pääroolia.

Maultaan vähän samoilla linjoilla. Mandariinimainen, greipinkuorinen hedelmäisyys on voimissaan tuoden kypsän tropiikin myötä turhaa hedelmien makeutta mukaan sotkemaan. Lopusta löytyy myös yrttiä ja belgimausteisuuskin ilmoittelee itsestään. Viljava mallaspohja katoaa mandariinimössön alle, joka verhoaa aika isoa osaa oluen makumaailmasta. Ikävän tunkkainen kaiku pöydälle seisseen hedelmän teesein. Harmi. Suuri, suuri pettymys.

Tuomio: Sekametelisoppaa mandariinin sävyttämän belgin muodossa.

Pisteet: 25/50

maanantai 20. helmikuuta 2017

Alkon Pienpanimo-oluet 2017: Vakka-Suomen Prykmestar Saazer Pils

Vakka-Suomen Prykmestar Saazer Pils

Uudessakaupungissa lähdettiin kevään kunniaksi taistoon trendin harjalla porskuttavia IPA- ja APA-humalailoitteluita vastaan. Kapuloita jenkki- ja NZ-humaloitujen alejen rattaisiin lyötiin paksun mallaspommin sijasta yhdistämällä avokätinen vanhan mantereen humalatarjonta samean, kellerbiermäisen lageroluen puhuttelevaan tunnelmaan.
Panimomestarimme Jani Vilpas halusi luoda eurooppalaisen vastineen muodissa oleville APA- JA IPA-tyyppisille olueille, joihin on lisätty esimerkiksi amerikkalaisia tai uusiseelantilaisia humalalajikkeita.
– Valitsin vanhan ja perinteikkään tsekkiläisen Žatecin alueen saazer-humalalajikkeen ja käytin oikein reilulla kädellä. Sanalla sanoen lykkäsin sitä oikein pirusti kattilaan.
Etiketti kertoo oluessa käytetyn lattiamallastettuja, kenties saksalaista alkuperää olevia maltaita. Saazia on se sijaan lyöty pönttöön lapiokaupalla ja hommahan toimii juurikin niin hyvin kuin näistä kutkuttavista lähtökohdista voi vain odottaa. VASP taitaa germaaniset olutkuviot hyvin ja Saazer on jälleen yksi oiva esimerkki tästä laatuun perustuvasta osaamisesta. 

Etiketissä seisova ”Pils” on toki kyseisen oluen tyylin suhteen hitusen harhaanjohtava termi kellerbiermäisen ulkomuodon ja rungon vuoksi. Toisaalta humalassakaan ei ole säästelty, joten Pils toiminee hyvänä yleisterminä vahvemmin humaloitujen lagereiden rapean makuprofiilin ilmentäjänä, vähän samaan tapaan kuin alejen puolella IPA- tai pidempään käytetty American-etuliite. Tai ainakin itse koen että IPAn itseisarvo ei terminä ole enää pelkkä India Pale Ale, vaan sen käyttö lyhenteenä kertoo modernista (US tai NZ) humaloinnista erinäisten ale-lajien joukossa, kuten Black IPA, White IPA, Belgian IPA… Mutta sitten asiaan.

Vakka-Suomen Prykmestar Saazer Pils
Vaalea, samea olut kuohkealla vaahdolla, joka hetkeksi estää koko pullon kertakaadon panimon omaan lasiin. Tuoksussa ensimmäisenä kevyen sitruksista, ruohoisen tuoretta humalointia, häivähdys hedelmää sekä runsaampaa kotipuutarhan yrttikirjoa. Vaalea maltaisuus on läsnä yleisenä viljavuutena, kevyenä leipäisyytenä. Raikas, linjakas, puhutteleva.

Maultaan tuoksua ruohoisempi, yllättävän ruokaisa ja ryhdikäs, mallasrungon saadessa selvästi lisäpontta sameanpuhuvasta ulkomuodosta. Tunnelma on rungon osalta paikoin hyvinkin pehmyt. Lopun rutistuksessa ruohon ja vehreän yrttisyyden seurana mannermaista sitruunaisuutta, alkupuoliskolla hedelmänkuorimaista tunnelmaa sekä läpi matkan mukana kulkevaa, vaalean leipäistä, kevyen keksimäistäkin mallasta. 

Paikoin kevyttä humalan karkeutta, muttei oikeastaan missään vaiheessa peruspilsin sfääreihin nousevaa kärkevyyttä. Humalaa joukossa kuitenkin on, mutta sitä tuntuu olevan vähän kaikkialla. Kuin kukkaniityn läpi pihaperän sitruunapuun alle haavi auki vedetty kokonaisuus, joka vakuuttaa melko syvällä tasolla.

Tuomio: Tunnekuohun keskellä jopa huumaava lagerelämys, joka on viimeistelty kuin runsaammatkin jenkkialet, vanhan mantereen arvokkuus ja maanläheisyys kuitenkin pääosassa pitäen. Kerrassaan upeaa.

Pisteet: 38/50