perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA

Tulipa tuossa taannoin vastaan tanskalaisguru Kissmeyerinkin tuotoksia. Paikallinen jazz-luola Poppari valikoitui erään illanvieton istuntopaikaksi ja tarjosi toimivan taustamusan lisäksi myös mielenkiintoista maisteltavaa. Paikan olutvalikoima on muutoinkin ihan toimiva ja monia muita keskustan anniskelupaikkoja kattavampi, vaikkei olutravintolan mittoihin päästäkään. Kissmeyerin kumppanina meni myös Tripel Karmeliet ja kaapissa näkyi olevan useampikymmen tuote Põhjalasta lähtien.

Mutta sitten asiaan. Kissmeyerhän on suomalaisille tuttu hahmo mm. Prykmestar Double IPAn kehittelyn kautta ja miestä tituleerataan myös olutmaailman kenties tunnetuimmaksi hahmoksi. Carslbergin, sittemmin aikansa pioneerinä tunnetun Norrebron puolelta tuttu mies valmistaa oluita nykyisin oman nimikkobrändin alla, vaikkei hänellä omaa panimoa olekaan. Kiertolaistoimintaa siis ja senpä vuoksi Tukholman sydroomaakin on käyty potemassa Jenkkien puolella, Ipswich Ale Breweryn luona.

Stockholm Syndrome on paperilla hieman mainitun vakkasuomalaisen tapainen. Aivan niin laajaa mallaskirjoa ei tosin ole käytetty (Pilsner (65 %), Pale Ale (25 %), Pale Munich (6 %), Wheat malt (4 %)), mutta CTZllä, Green Bulletilla, Pacific Gemillä, Nelson Sauvinilla, Simcoella, Citralla ja Amarillolla hoidetulla humaloinnilla saadaan raaka-aineiden nimikekirjoa jo kivasti kiinni. Oluella on tekijänsä mukaan kaksi elämää eli sen makuprofiili kehittyy tuoreimman humalailoittelun taantuessa syvempään barleywinemaiseen suuntaan – vähän kuin erään norjalaistoimijan sataluku-sarjan kehutut juhlaoluet.

Tuotoksen päivämäärätietoja ei tullut lainkaan tarkastettua, mutta kokemani perusteella ainakaan siellä tankkituoreen aromihuminan päädyssä ei ehkä liikuta. Kovin mairittelevaksi olut ei nimittäin vahvuutta ilmentävän poltteen myötä nouse, vaikka hedelmäkuorma iloisesti esiintyykin. Arvion laatuun vaikuttaa osaltaan tilanteen sosiaalinen luonne sekä blogistin jo hivenen maistellut olotila.

Tiivistelmä Kissmeyerin taustoista löytyy Anikon kirjoittamana Shakerin puolelta:

Anders Kissmeyer – pitkä urapolku panimomaailmassa


Kissmeyer Stockholm Syndrome DIPA
Samea, oranssinen keltainen olut. Tuoksu on hyvinkin hedelmäinen ja humalantäyteinen, mutta myös hieman vahvuuttaan karkeasti henkivä.

Myös mausta löytyy alkoholia ja hedelmäistä tropiikin tenhoa. Sitrusta, greippistä suoruutta ja kohtalaisen jämäkkää maltaisuutta ilman mainittavaa makeutta kuitenkaan. Liekö olut nyt kahden elämänsä välisessä kehitysvaiheessa tai jossain, sillä tasapaino on hieman hakusessa eikä tuo paikka paikoin esiintyvä alkoholin makukaan oikein puhuttele. Suutuntuma on suht soljuva ja muutenkin kiva, muttei tätä kokonaisuutena oikein voi kehua.

Pisteet: 29/50

torstai 12. heinäkuuta 2018

Hailuodon Gose

Hailuodon Gose
Hailuoto taitaa lagereiden salat, mutta kuinka on suloisen suolaisen Gosen laita? Hailuodon Gose on nykytyylinmukaisesti korianterilla ja merisuolalla maustettu, hapahko vehnäolut. Koska panimo luottaa luomun voimaan, on myös korianteri ja jännästi merisuolakin luomuleimattua.

Itse olut ei minusta Goslarin suunnan tarjontaan kovin voimakkaasti vertaudu, vaikka ajan mittaan suolaisuus esiin pääseekin. Etiketin lupaama määritelmä hapahkosta vehnäoluesta täyttyy hienosti ja vahvuuteen nähden lasissa on taas kerran mukavan runsasta ja tasapainoista nautintoainetta. Tämän hailuotolaiset tuntuvat hanskaavan äärimmäisen hienosti, sillä vaikka valtaosa oluista varsin mietoja onkin ollut, on niistä irronnut makua ja tunnelmaa kuin vahvemmistakin tuotteista ikään.

Hailuodon Gose
Vaalean meripihkainen, hivenen utuinen ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on mukavan runsas, aika jämäkkäkin. Elokuinen vehnäisyys tuntuu auringossa hivenen paahtuneeltakin, mukana on vienoa maltaan makeutta ja aika mallaspuolisena tuoksu itseään muutoinkin esittelee. Korianterista yrttisyyttä löytyy raikkauden takeeksi, Gosemaailma ei suoranaisesti nenään tunnu vaan kevyesti spesiaalilta vehnältä tämä lähinnä tuoksuu. Ihan hyvältä joka tapauksessa.

Maku... No etiketissä seisova ”hapahko vehnäolut” pitää hyvin kutinsa. Tai no hapantahan tämä ei tunnu oikeastaan lainkaan olevan, vaikka takaa hieman suolaisen sitruksisesti kaikuukin. Punertava, ei-niin-viljavan vaalea väritys myös maistuu selvästi. Vahvuuteen nähden melko rungokas, jämäkkä ja syvääkin makujen kerroksellisuutta tarjoileva vehnänen, missä kevyt korianteri antaa tuoreella yrttisyydelle ja kuivahkolle mausteisuudelle kasvot.

Maltaan puolella on taas hieman paahtunutta, paahtoleipäistä vehnävyyttä, kevyttä makeutta ja yleistä, pellon laidassa kököttävän myllyrakennuksen täydentämän maalaismaiseman rustiikkisuutta. Suolaisuus muuten tikuttelee kieltä jälkimaun puolella. Aluksi sitä ei edes noteerannut, mutta ajan mittaan ilmiö tuntuu varsin selvänä, joskaan ei valtoimenaan tohottavana.

Gosena vähän niin ja näin, vehnäoluena herkullinen ja monipuolinen. En valita, juon ja nautin.

Pisteet: 34/50

lauantai 7. heinäkuuta 2018

Beck’s Blue Non Alcoholic

Beck’s Blue Non Alcoholic
Olutharrastajan elo voi paikoin olla hyvinkin holitonta. Heineken 0,0 on pitänyt vakaasti paikkansa kellaristin virallisena palautusjuomana eli polkujuoksu- ja puulaakifutisharjoitteluun on haettu oppia Saksan talviolympiajoukkueen metodeista. Alkoholitonta oluttahan hyö kuuluivat viimekarnevaaleissa kovasti kuluttavan, joten miksen sitten itsekin ottaisi ammattilaisvinkkejä käyttöön?

Beck’sin alkoholiton Blue on jäänyt tähän saakka testaamatta lähinnä siksi, että perus-Becksi on aika pahaa. Jostain syystä luottoa Heinekenin 0,0:aan kuitenkin löytyi, vaikka pahaahan se perus-hainienkin on. Jännä. Bönthörin nolla-pile-nolla –testi tuli kuitenkin luettua ja siinä suhteellisen paljon kehuttu Beck’s jäi mieleen kummittelemaan: Entä jos sitä sittenkn…? Ensisaalistus meinasi kuitenkin saada hassun päätöksen, kun paikallis-Lidlin hyllyttäjä oli nostanut Bluen hyllypaikalle viisiprosenttista normi-Becksiä. Tottumattomalle meinasi käydä lapsus, mutta onneksi tuli etikettiä vähän tarkemmin tarkasteltua.

No löytyihän sitä sitten viimein oikeassakin muodossa. Testitilanne oli holittomille oluille tuttu eli hellepäivän pallopelien jälkeinen sohvalla kötöstelyhetki. Ja hyvinhän tuo muuten toimi. Hinta Heinekenin serkkuun on kutakuinkin sama eli loppukesän palautumiseen saatiin nyt kaivattua variaation mahdollisuutta.

Beck’s on brändinä muuten Saksan eniten viety olutmerkki, mikä ainakin meikäläisen pääsi yllättämään. Eipä asiaa sinällään ole koskaan kyllä tullut edes pohdittua ja toisaalta, mikäpä muukaan se voisi olla? Bremeniläispanimo on tätä nykyä osa InBev-konsernia ja tuotteita kaupitellaan 120 maassa eli aika kattavasti. Aikamoisen tuottoisa on siis panimon käyttämä jääkautinen lähde…

Beck’s Blue Non Alcoholic
Vaalean viljava, kirkas ja aika kauniin vaahdon nostava olut. Tuoksu on hieno. Ruohoinen, hivenen yrttinen humalointi on esillä hyvin ja se raikastaa vaalean virkistävää tunnelmaa hienosti. Vaikuttaa aika hyvältä.

Myös maku on raikas, vaikkei humalointi aivan tuoksun mittoihin ylläkään. Aika tasapainoinen, raikas ja hyvänmakuinenkin holiton. Menisi sokkona varmasti ohi useammastakin salkkulagerista. Vahva haastaja Heinekenin 0,0:lle, vaikka turhaa makeutta alkaakin puskemaan jääkaappilämmön hälvetessä.

Pisteet: 27/50

perjantai 6. heinäkuuta 2018

To Øl Sur Citra

To Øl Sur Citra
Ever had a pale ale and thought “this is great, but I wonder if it could be a bit tart?” Well now you can have it. Continuing our experimental “Sur” series of beers, we present to you a Single Hopped American Pale Ale, using Citra, with a soured mash to bring a tart, refreshing drink to your lips.
Alkon hyllystä tosiaan löytyy tällainen aika nättiin pakettiin purkitettu, tyystin Citralla humaloitu hapan-APA. Sour pale dry hopped with Citra, sanoo tölkin kylki ja sitäpä se sisältökin aika pitkälle tarjoilee. Sur Citra on tosiaan osa jo reilun kourallisen kokoiseksi kasvanutta Sur *sijoita esimerkiksi humalalajikkeen nimi tähän* -olutsarjaa. Se on myös kauppavahvuinen, kuten yllättävän monet muutkin Alkon viime aikojen uutuudet.

Töllin oluita ei olekaan pitkään aikaan tullut maisteltua, mikä vähän ihmetyttää, sillä pääsääntöisesti sen tuotokset ovat olleet hyvin toimivia. Sur Citra ei tosin tuota linjaa onnistu jatkamaan, sillä olut on selvästi rakennettu liiaksi yhden ajatuksen varaan, muttei riittävän itsevarmalla tavalla. Ujoksi pyristelyksi tämä siis jäi…

To Øl Sur Citra
Aurinkoisen oranssinen, samea ja kauniin vaahdon nostava olut. Tuoksu on sitrusmaisen mehumainen ja humalpohjan ansiosta myös ipamainen. Ehkä siellä semmoista enteilevää happamuutta löytyy, mutta melko mieto tuo tuoksu kaiken kaikkiaan on.

Maku antaa enemmän. Mutten niinkään välitä siitä. Sitruksinen humalointi saa seurakseen sitruunasta puristettua ja raastettua happamuutta, eikä kokonaisuus oikein muuta tarjoilekaan. Happamuus on hieman kädenlämpöistä luonteikkaampaa, mutta silti liian vaatimattomalla tasolla liikutaan. Joko kunnolla tai ei ollenkaan, eikö? Kesäänhän tämä istuu ja raikkaus on kohdillaan, mutta näh. Ei iske.

Pisteet: 26/30