torstai 21. tammikuuta 2021

Orava Hoppy Roller German Sermon

Orava Hoppy Roller German Sermon

  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 4,9
  • Panimo: Orava Brewing, Turku, Suomi

Oravan oman panimon tuotantoa ei olekaan vielä tullut testattua. Sen verran jänniä limppariberliinereitä ja mojitomitäleitä tuntuu tuo turkulaisten kauppatarjonta pääosin olevan, ettei näistä ihan uusimmista jälkkärimakumaailmoista ulosjääräytynyt horisija ole lähtenyt itseään kiusamaan. Sitten vastaan rullaluisteli tämä saksalaisversioitu Hoppy Roller ja alettiin olemaan enemmän makuasioiden äärellä.

Hoppy Rolleristahan on ollut olemassa myös sameaa Mosaic-Simcoe-Chinook -linjaa tunnustava versio, mutta Hiisin ulosmyyntikaappiin oli nostettu kutkuttavan erilainen Mandarina Bavarialla, Hüll Melonilla ja Hallertau Blancilla humaloitu German Sermon -edition. Alkuun tuo saksalaiskaarti vähän karhensi makuhermoilla, mutta juonen sulautuessa ajan myötä yhteen vakuutuin olevani varsin mainion ja vähän viinimäisiäkin piirteitä tarjoilevan humalailoittelun äärellä.

Orava Hoppy Roller German Sermon

Utuinen, vaaleankeltainen olut kepeällä vaahdolla. Tuoksu on veikeä. Se tuo mieleen hedelmäisen valkoviinin ja on muutenkin rypälemäinen. Karviaiset, ei-makea ananas ja kevyt sitrus tulevat myös mieleen.

Maku on myös aika omalaatuinen. Aika kärkäs ja pistävä, edelleen valkoviinimäisyyden mielikuvasta kiinni pitävä paketti. Hyvin vaaleansävyinen, ei isommin mitään mukana kulkevaa hedelmää tai marjaa korostava kokonaisuus. Jotain melonia, eleetöntä ananasta, sitrusta, vaaleita viinipiirteitä, kevyttä mangoa ja sitruksista ruohoisuutta. Ja todetun kärkäs etenkin alkuun, lopussa napakamman greippinen, tiukan valkkarimainen. Aika hauska, erilainen Pale Ale. Tykkäsin erilaisesta makutarjonnasta.

Pisteet: 37/50

tiistai 19. tammikuuta 2021

Makun Savuvehnä

Makun Savuvehnä
  • Tyyli: Rauchweizen / Savuolut
  • Alk.%: 5,2
  • Panimo: Maku Brewing, Tuusula, Suomi

Makun syksyisiin uutuuksiin lukeutuu myös tämä kauppavahva Savuvehnä. Panimon Työmies Topi on kuulemma rehti vehnäolutmies, joka ei sulattanut vihjailuja vehnäoluiden talvisoveltumattomuudesta. Kun kesäkausi 2020 oli saatu panimolla taputeltua ja tuotantosuunta käännettyä kohti tummempia sävyjä, päätti Vehnä-Topi lempinimeäkin kantava makulainen näyttää muille, mihin kaikkeen nuo kauniit weizen-viitteiset juomat taipuvatkaan. Näin syntyi tummempisävyinen, maltaisempi ja tietenkin savuisempi Savuvehnä.

Savuvehnä ei ole mikään yybertuhti Bambergin suuntaan viittoileva lounaankorvike, vaan hillitympi, savuisuuteen tottumattomallekin potentiaalinen esitys. Omaan makuun se jääkin ehkä vähän turhan kepoiseksi, vaikka savuisuuden tasapaino ja vehnäoluen ominaismaltaisuus hienosti yhteen liittyvätkin. Vähän lisärunsautta jään silti omiin mieltymyksiin suhteuttaen kaipaamaan.

Oluen valmistuksessa on käytetty savustettujen vehnämaltaiden lisäksi myös Pilsner-, Munich- sekä Caramel 100 -maltaita ja se on humaloitu Magnumin sekä Mittelfruhin voimin.

Maku Savuvehnä on talvinen iltahämärä, kun nuotanvetäjien äänet kaikuvat jääpeitteisellä järvellä ja iltarusko leimuaa höyryävän avannon yllä. Rannalta kantautuu savun tuoksu, siellä viritellään jo tulia. Maku Savuvehnässä klassisen vehnäoluen pehmeys yhdistyy vedet kielelle herauttavaan savustetun maltaan aromiin.

Makun Savuvehnä

Kevyesti ruskeaan taittavan keltainen olut kevyellä vaahdolla. Vehnäoluen mausteiseen, banaaniesteriseen tuoksuun nousee myös kohtalaista, mutta selkeäpiirteistä savumaltaisuutta. Neilikkaisuuttakin löytyy. Miedohko, mutta ihan toimiva tuoksu.

Yltiörunsas ei makumaailmaan ole. Vehnäolueksi jopa ohkainen. Savu tuntuu syövän pyöreyttä, vaikka makuna hyvin omaan suuhun istuukin. Lämpö leventää tunnelmaa ja tuo mukaan myös kevyttä karamellisuutta. Se pelaa yksiin takaa kaikuvan banaanisuuden kanssa. Mausteisuus taas tehostuu savun myötä ja kokonaisuutta kruunaava neilikkaisuus on myös mukava lisä pakettiin. Näistä huolimatta olemus jää turhan köykäiseksi ja tunnelmakin auttamatta vajavaiseksi. Helppo ja mutkaton, tottumattomallekin hyvin sopiva, kevyen savuinen vehnäolut.

Pisteet: 30/50

sunnuntai 17. tammikuuta 2021

Vehniän humalaiset: NEIPA ja Citra DIPA

Tällä kertaa ihmetellään Vehniän humalaisempaa antia kahden erityyppisen IPA-oluen voimin. Ensin makuraadin testiin pääsi luonnollisesti aikakriittinen NEIPA. Pilsner-, vehnä-, Cara Munich-, Cara Wheat- ja Cara Amber -maltaisen rungon vahvuudeksi ilmoitetetaan optimaaliset 6,5-prosenttiyksikköä, jonka varaan Galena-, Styrian Wolf- ja Peach Melba -lajikkeilta odotetaan sameita tropiikin sävyjä tuotettavaksi. Ei ole moista variaatiota tainnut aiemmin vielä vastaan tullakaan.

Vehniän NEIPA

Hieman utuinen, sameaksi ehkä vähän hankalasti taipuva olut vaahtoaa runsaasti. Tuoksu on trooppinen, mutta varsin sitrusmaisessa mielessä. Ilmanalaa valtaa nimittäin tapviitosmainen, sitruksen kuoren parfymaattinen aromi, jota muu sitruksisuus ja kuivakukkainen aromi hienosti tukee.

Myös maku nojaa tuohon parfymaattiseen kuivakukkaisuudella tehostettuun, sitruksen kuoren ja vaalean trooppisuuden valloittavaan aromaattisuuteen. Ei siis mehu-NEIPAa, vaan rönsyilevän valloittavaa aromirilluttelua. Osuu kyllä hienosti.

---

Seuraavaksi hyökättiin odotusarvoisesti vähän napakammin purevan tupla-IPAn kimppuun. Vahvuutta on tyyliin nähden maltilliset 7,5%, eikä makumaailmakaan aivan irrottelevinta sorttia tunnu olevan. Oluen mallaskirjosta löytyy sekä ohra- että vehnämaltaita (Pilsner, Wheat malt, Golden Ale, Crystal 90, Melanoidin) ja katkeronapakkuudeksi ilmoitetaan täydet 100 IBUa. Magnumilla, Herculesilla ja Citralla humaloitu olut ei kuitenkaan tunnu aivan noihin katkeroihin yltävän, vaikka vähän kepeäksi jäävä runko siihen tilaisuuden antaisikin. Kuivahumaloinnista löytyy myös Citra-uutetta.

NEIPA vei kaksikosta selkeähkösti pidemmän korren ja olikin kieltämättä erittäinkin suuhun sulavaa sorttia. Citra DIPA jää kaipaamaan ryhtiä ja iskevyyttä.

Vehniän Citra DIPA

Hieman tummemmankeltainen olut vaahtoaa hyvin vuolaasti. Tuoksu on hyvä, mutta tupla-IPAksi vähän kevyt. Sirtus on odotetusti hyvin esillä, mutta myös hieman mäntyistä ja yleistrooppistakin hedelmää löytyy.

Maku on tuoksua runsaampi. Edelleen varsin hyvä ja aika samaa kaavaa tuoksun kanssa noudattava. Sitrusta, kevyempää hedelmäisyyttä ja havua. Lopussa kohtalaista katkeroa ja mieto, mutta tunnistettavaa pippurimaisuutta. Toimiva, ehkä vähän lisäpotkua kaipaava konsepti.

perjantai 15. tammikuuta 2021

Riegele Aechtes Dunkel

Riegele Aechtes Dunkel

Augsburgilaisen Riegelen tummanpuhuva lager tuli jo useammankin kerran vastaani tuossa syksyn ja alkutalven aikana, mutta sen enempiä katsomatta ajattelin sen olevan tuota saman panimon jo kesällä pariin kertaan nautittua Kellebieriä. Kellerin janohan se tuosta toistosta lopulta päällensä iski, mutta kun pulloon sitten tartuin, sain todeta sisällön olevankin Riegele Aechtes Dunkelia. Rehti tapaus kyllä sekin, mielessäni ajattelin.

Tätä ”harvinaislaatuista mutta perinteistä” olutta en ollut vielä panimolta maistanutkaan, joten harhaluulossa eläminen ei sinällään jäänyt kalvamaan. Panimo tosiaan mainostaa Aechtesin olevan siinä mielessä harvinainen tapaus, että sen tummanpuhuva väri on saatu aikaan käyttämällä oluessa kahteen kertaan paahdettuja baijerilaismaltaita. Muutoin olut tarjoilee ns. perussettiä eli mukavan maltaista, tasapainoista ja hyvin saksalaisen makuista lagertunnelmaa.

Ehkä vähän enemmänkin panimon yleisen tason ja tuplapaahtoisuuden puolesta makumaailman sävyiltä ja runsaudelta odotin, mutta kelpo tuotteesta siitä huolimatta puhutaan. Kyllä minä kuitenkin ensi kerralla mielummin sen Kellerbierin hyllystä ehkä silti haluaisin napata…

Riegele Aechtes Dunkel

Ruskeanlainen olut nätillä vaahdolla. Tai oikeastaan hyvinkin ruskea. Ei nimittäin punertava oikeastaan lainkaan, muttei syvän ruskeakaan näky silti ole.  Tuoksu on tummahkon maltainen, kevyen leipäinen ja aika kuivanoloinen. Ei järin runsas, mutta aika kiva kuitenkin.

Maku on kiva, ehkä paikoin vähän ohut. Ajan mittaan avautuessaan ohuuskin katoaa maltaan saadessa pyöreyttä alleen. Leipäistä, edelleen enemmän kuivaa kuin imeltynyttä menoa. Vähän paahdettua mantelimaisuutta, yrttistä purua ja myöhäisemmässä vaiheessa myös sitä kaivattua, kevyen paahtuneen siirappista maltaan sävykkyyttäkin. Hyvää Riegeleen perustasoa, ei mene hutiin.

Pisteet: 33/50

torstai 14. tammikuuta 2021

Olarin Caddy Sourville

Olarin Caddy Sourville

Lookin' at my Gucci, it's about that time…

Olarin kolmannen tölkitteen läpikäynti oli varsin kutkuttavaa touhua ulko-oluellisistakin lähtökohdista. Philly Sour -villihiivakannan taikoihin nojaava Caddy Sourville on passionilla, aprikoosilla ja persikalla rehdisti ryyditetty American Wild Ale. Melko mehevä ja sopuisan kirpeä, runsaan hedelmäinen kokonaisuus osuukin omaan makuhermoon keskivertosoureja selvästi paremmin ja tuntui maistuvan myös vaimolle, joka vaati puolet tölkistä itselleen.

Ulkoisesti olut taas iskee vanhaan puhemusiikin ystävään vähintään yhtä kovasti. Tölkkiä tuli nimittäin pyöriteltyä hymyssä suin ihan jo etikettitaiteen vuoksi. ”Tän mä tiijän!” ajattelin puoliääneen ja mukana tullut selonteko juoman henkisestä puolesta vahvisti asian: räppibisseä, innoituksensa puolesta sieltä aikajanan katu-uskottavammasta päästä.

Keltapohjainen kuvitustaide nimittäin toistaa oluellisen kunnioituksen kohteena toimivan gangstaräppäri Schoolly D:n nimikkoalbumin kansigrafiikkaa. Ja nimenomaan C-kasettitaittelun versiota kaikkine yksityiskohtineen. Ai että, tässähän ihan herkistyy. 80-luvun puolivälin alla aktivoitunut Schoolly D on yksi alan tunnustetuista pioneereista, vaikka tuntuukin jäävän paikoin vähän varjoon alan inventtoreiden ja muiden alatyylien historiaa raapaistaessa. Mutta se on toinen tarina sitten se. Nyt on nimittäin tribuutti ihan oikeassa osoitteessa.

Olarin Caddy Sourville

Etiketti on jo itsessään hieno kunnianosoitus Schoollylle, mutta nimeä piti miettiä hetkinen pidempään. Montosen Hannan mukaanlaittama selonteko lopulta paljastaa sanaleikin juonen. Tai pikemminkin vahvistaa vainun liikkuneen suht polttavasti aiheen äärellä. Caddy Sourville on viittaus räptouhuissa etenkin "aikanaan" kovasti esillä olleisiin Cadillac DeVille -autoihin ja nimenomaan niiden 60-70 -lukulaisiin "hustlemalleihin".

Pakko tosin myöntää, että vaikka Cadillacin jäljillä olinkin, olen aina liittänyt ne tuohut hyvin tiiviisti lähinnä Outkastin ja muutenkin Atlanta-skenen jutuksi, vaikka niitä esiintyykin vähän joka paikassa kulta-ajan laineilla. Caddyn DeVille ja Seville lienevätkin ne 80- ja 90-lukujen yleisimmin mainitut automallit (aikana ennen Escaledea ja luksuksen nousua) yhdessä Chervolet Impalan kanssa läpi koko taalamaan - Mobb Deepin Shook Ones Pt. II -videon Saab 9000:a yhtään väheksymättä. Mutta Caddy ei siis ole vain southernhommia, vaikka Sevilleä voisi Outkastin kolmantena jäsenenäkin pitää. Jotain mielikuvani pohjista kertoo duon debyyttilevy Southernplayalisticadillacmuzik videoineen ja lyriikoineen sekä vaikkapa myöhempi Two Dope Boyz In A Cadillac -raita.

Cadillac ei kuitenkaan ollut outolintu Phillyssäkään ja muotoilu vetosi myös vaikkapa Three 6 Mafiaan ja Snoop Doggiinkin. Schoollyn debyytillä eetteriin pääsee Cadillac Seville Put Your Filas On -biisissä: Then a pimp pulled up in a Caddy Seville.... Kyseinen raita ei aivan omin Schoolly-suosikki ole, mutta hyvää old school tykittelyä tunnetumpien P.S.K.:n ja Gucci Timen rinnalla.

Caddy Sourville on american wild alen, jonka päätähtenä häärivä Philly Sour- villihiivakanta antaa oluelle moniulotteista ja täyteläistä happamuutta. Backuppina kirpsakkuutta lisäämässä on passionhedelmä ja koko homman pistää kasaan tuhdit annokset aprikoosia sekä persikkaa. Rullautuu kieleltä alaspäin kohti nielua kuin Caddy Deville aurinkoisena päivänä alas katua. Kivihedelmäinen, vehnäinen, hapan (olematta LIIAN hapan), täyteläinen, mehuisa.

Tribuutti ehkäpä maailman ensimmäiselle gangstaräppärille eli lajin pioneerille eli philadelphialaiselle Schooly D:lle. Jos artisti ei ole tuttu niin tsekkaa tyypin musiikki ja historia!

Olarin Caddy Sourville

Kauniin mehevä, hedelmäisen keltainen kokonaisuus asettuu nätin vaahdon alle. Tuoksu on upea. Se on erittäin hedelmäinen, mehukas ja samaan aikaan myös hyvin humalalähtöisen oloinen. Mieli puntaroikin, onko tuo aromirikas, tuoreen kutsuva hedelmälataus peräisin aidosta itsestään vaiko NEIPA-tyylistä tutuin aromihumalaylilyönnein aikaansaatu. Hauska piirre. No hedelmäähän se toki on ja mango tuntuu olevan vahvimmin esillä. Passioniakin löytyy, samoin sitrusmaista kirpeyttä.

Suussa olarilaisten villisouri osuu aikalailla pyhimpään. Mehukas, mehevä, runsas hedelmäisyys toimii todella hyvin, kirpeän sitrusmainen, hapan tausta antaa tilaa, muttei kadota itseään smoothiekoneen syövereihin. Syvyyttä, tuorepuristettua hedelmäisyyttä ja sopivaa kirpakkuutta. Osuu omaan, aika kapeaan sourisegmenttiin kyllä todella hyvin. Ja näemmä vaimonkin, joka vaati puolet itselleen... 

Pisteet: 38/50

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Linden Pils

Linden Pils

Raumalaisen Lindenin oluita ei olekaan vähään aikaan tullut maisteltua, mutta asiaan saatiin muutos, kun kävin taannoin lounaalla Hiisin taproomissa. Pakkohan se oli nimittäin myös hanahuoneen ulosmyyntikaapinkin antia tutkia ja kun Hermanni erikseen tätä maamme länsirannikolta saapunutta Pilsiä kerran kehaisi, lähti se mukisematta mukaan.

Linden Pils on 5,2-prosenttinen, puhtaasti Pilsner-maltaiden varaan nostettu saksalaistyylinen Pils. Humaliksi juomaan on valittu Hercules- ja Saaz -lajikkeet, hiivana toimii W34/70 ja katkerot puree 35 EBUn voimalla.

Olut on ollut markkinoilla jo vuoden päivät, mutta tarina kertoo, että sen kehitysprosessi on kestänyt vähintään yhtä pitkään. Useiden koekeittojen ja viilausten jälkeen panimolla oli esittää valmis ja huolella viimeistelty olut. Ilmeisen pidettykin, enkä näin ensimaiston perusteella kyllä ihmettele. Arvostan myös sitä, ettei jakeluun ole haluttu päästää keskeneräistä tekelettä, vaan koevedokset ovat pysyneet sisäisinä koevedoksina. Kyllähän kelpaa ja harmittaa, ettei ole aiemmin tullut tartuttua.


Linden Pils

Vaalea, hieman utuava ja valkeavaahtoinen Pils on valokuvaansa kirkkaampi. Napakka tuoksu tarjoilee jaloa ruohoisuutta, humalten kukkaisuutta ja rönsyilemätöntä, puhdaslinjaista hedelmäisyyttä. Mallasta on, mutta sopivan kevyesti.

Maku puraisee tuoksun tapaan. Ruohoinen, vehreä ja napakka ote halkoo vaaleaa, kevyttä mutta riittoisaa mallaspetiä. Hyvin raikas ja virtaviivainen, kevyen kukkea ja mallasotteeltaan kepeän vaalea. Ei haparointia. Rehtiä tekemistä. Oivallinen ja rapea Pils!

Pisteet: 36/50