Beck’s Blue Non Alcoholic

Beck’s Blue Non Alcoholic

• Tyyli: Alkoholiton Olut
• Alk.%: 0,0
• Panimo: Brauerei Beck & Co./ Becks (InBev), Bremen, Saksa

Olutharrastajan elo voi paikoin olla hyvinkin holitonta. Heineken 0,0 on pitänyt vakaasti paikkansa kellaristin virallisena palautusjuomana eli polkujuoksu- ja puulaakifutisharjoitteluun on haettu oppia Saksan talviolympiajoukkueen metodeista. Alkoholitonta oluttahan hyö kuuluivat viimekarnevaaleissa kovasti kuluttavan, joten miksen sitten itsekin ottaisi ammattilaisvinkkejä käyttöön?

Beck’sin alkoholiton Blue on jäänyt tähän saakka testaamatta lähinnä siksi, että perus-Becksi on aika pahaa. Jostain syystä luottoa Heinekenin 0,0:aan kuitenkin löytyi, vaikka pahaahan se perus-hainienkin on. Jännä. Bönthörin nolla-pile-nolla –testi tuli kuitenkin luettua ja siinä suhteellisen paljon kehuttu Beck’s jäi mieleen kummittelemaan: Entä jos sitä sittenkn…? Ensisaalistus meinasi kuitenkin saada hassun päätöksen, kun paikallis-Lidlin hyllyttäjä oli nostanut Bluen hyllypaikalle viisiprosenttista normi-Becksiä. Tottumattomalle meinasi käydä lapsus, mutta onneksi tuli etikettiä vähän tarkemmin tarkasteltua.

No löytyihän sitä sitten viimein oikeassakin muodossa. Testitilanne oli holittomille oluille tuttu eli hellepäivän pallopelien jälkeinen sohvalla kötöstelyhetki. Ja hyvinhän tuo muuten toimi. Hinta Heinekenin serkkuun on kutakuinkin sama eli loppukesän palautumiseen saatiin nyt kaivattua variaation mahdollisuutta.

Beck’s on brändinä muuten Saksan eniten viety olutmerkki, mikä ainakin meikäläisen pääsi yllättämään. Eipä asiaa sinällään ole koskaan kyllä tullut edes pohdittua ja toisaalta, mikäpä muukaan se voisi olla? Bremeniläispanimo on tätä nykyä osa InBev-konsernia ja tuotteita kaupitellaan 120 maassa eli aika kattavasti. Aikamoisen tuottoisa on siis panimon käyttämä jääkautinen lähde…

Beck’s Blue Non Alcoholic

Vaalean viljava, kirkas ja aika kauniin vaahdon nostava olut. Tuoksu on hieno. Ruohoinen, hivenen yrttinen humalointi on esillä hyvin ja se raikastaa vaalean virkistävää tunnelmaa hienosti. Vaikuttaa aika hyvältä.

Myös maku on raikas, vaikkei humalointi aivan tuoksun mittoihin ylläkään. Aika tasapainoinen, raikas ja hyvänmakuinenkin holiton. Menisi sokkona varmasti ohi useammastakin salkkulagerista. Vahva haastaja Heinekenin 0,0:lle, vaikka turhaa makeutta alkaakin puskemaan jääkaappilämmön hälvetessä.

Pisteet: 27/50

Hertog Jan Dubbel

• Tyyli:  Abbey Dubbel
• Alk.%: 7,3
• Panimo: Arcense Bierbrouwerij (InBev), Arcen, Hollanti

Ylevästi Brabantin (1267–1294), Lothierin and Limburgin (1288–1294) herttuan, Jan Ensimmäisen (Duke John I – John the Victorious) nimeä kantava dubbel. Alunperin Hertog Jan oli vain brändi, jonka alla Arcense Stoombierbrouwerij valmisti eri oluita. Vihdoin vuonna 1998 koko panimon nimeksi vaihdettiin Hertog Jan, mutta näyttääpä se löytyvän myös nimellä Arcense Bierbrouwerij. Arcenilaispanimo perustettiin jo vuonna 1914 nimellä Stoombierbrouwerij 'de Vriendenkring' (suom. höyrypanimo, kaveripiiri), mutta toinen maailman sota kohteli sitä ja sen ympäristöä kaltoin. Jälleenrakentaminen alkoi 1945 ja kymmenen vuotta myöhemmin uusi, modernisoitu panimo aloitti toimintansa. Vuosien mittaan panimon nimi ja omistajat vaihtuivat, kunnes 1995 nykyinen omistaja In-Bev osti sen.

Miksi panimo sitten kantaa yli seitsemänsataa vuotta sitten (1253-1294) eläneen herttuan nimeä? Sitä en varmaksi osaa sanoa, mutta ainakin referenssit tuntuvat miehellä olevan kunnolliset. Legenda kertoo, että tavallisten ihmisten seurassa viihtynyt aatelinen arvosti hyvää ruokaa ja juomaa – juhlia joissa olut sai virrata vapaasti. Tarinan mukaan hän juhlisti yhtä keskiajan suurinta taistelua, Woeringen taistelua (5.6.1288) oluella joukkojensa kanssa. Jotkut olettavatkin hänen olleen legendaarinen Gambrinus ('Jan primus' = Jan de eerste) – olutta suojeleva pyhimys (eng. the patron saint of beer). 

Herttua Jan de Eerste itse

Gambrinuksesta – oluen kuninkaasta – onkin olemassa useita tarinoita, vähän riippuen kehen historian henkilöön se milloinkin yhdistetään. Vaihtoehtoja on siis Janin lisäksi muitakin. Gambrinuksen myytistä on olemassa myös sadunomainen tarina köyhästä lasinpuhaltajasta, joka teki saatanan kanssa sopimuksen sydänsurujen unohtamiseksi. Oluttahan se pirulainen tietenkin opetti valmistamaan. Tuon tarinan voi käydä lukemassa esimerkiksi täältä.

Tarina Jan Primuksen tiestä Gambrinukseksi on myös hauska. 1100-luvulla Brysselin panimoiden pitäjät kokoontuivat yhteen valitakseen itselleen vahvan ja rohkean johtajan. Valinta tapahtui kilpailuna, jossa tehtävänä oli kantaa suuri – luonnollisesti täysi – oluttynnyri kahden kivenheiton päässä olevaan maaliin. Ensimmäinen tästä suoriutunut olisi uusi johtaja. Myös herttua Jan oli ilmoittautunut kilpailuun. Hänet kuvataan useasti vahvaksi ja älykkääksi mieheksi, joten hän tarkkailikin aiempien yrittäjien epäonnistuneita kantoyrityksiä. Kun hänen vuoronsa vihdoin koitti, asettui hän maahan makaamaan ja käski palvelijaa lyömään tynnyrin tappi auki. Maassa maaten hän antoi oluen virrata suuhunsa ja tyhjensi tynnyrin pohjia myöten. Tyhjän tynnyrin hän sitten kantoi maaliin. ”Oluen kuningas”, panimoiden ja majatalojen pitäjien johtaja oli näin valittu.

Mielenkiintoinen tarina tämäkin, kuka tietää vaikka pitäisi paikkansakin. Siitä kotiläksy jollekin historianikkarille! Yhtä kaikki, Gambrinus on vuosikymmenten ajan ollut panimoiden ”vetonaula” maailmanlaajuisesti, joten ainakin legendasta on otettu kaikki irti. Johan tässä historian tuntia pitäessä pääsee jano yllättämään, maistellaanpa sitten tätä olutta…Pullohan on muuten mitä hienoin!

Hertog Jan Dubbel

Tumman ruskea, punertava olut. Vaahdoltaan vaaleaa, keskirunsasta ja suht nopeasti pariin milliin laskeutuvaa. Tuoksu miedonpuoleinen, toffeista makeutta ja tummaa, kypsää belgihedelmäisyyttä. Miellyttävää, melko laimeana tosin. Tästä pientä miinusta. Mausta löytyy tuoksua runsaammin vivahdetta. Päällimmäisenä tuo tumma belgihedelmäisyys, niinikään tumma, paahtuneen siirappinen maltaisuus sekä kuivahko mausteisuus. Lisäksi hienoinen alkoholin pilkahdus viimeisellä kolmanneksella, jossa myös ripaus yrttistä tuntua. Jälkimaussa tuo siirappinen makeus saa hieman pohjaan palaneita piirteitä, muuttuen kuivemmaksi, tahmaavaksi. Myös hitunen tummaa, marjaista happamuutta, joka toimii oikein kivasti. Suutuntuma keskitäyteläinen, hitusen alakanttiin runsaahkojen hiilihappojen vuoksi. Samalla osa tummasta pehmeydestä katoaa, mutta toisaalta tuo piristää muuten ehkä tunkkaiseksikin kääntyvää yleiskuvaa. Toisaalta melko perustavanlaatuinen dubbel, mutta jokin nostaa tätä omalla asteikollani keskinkertaisuudesta hieman ylemmäksi. Ei hassumpi, kyllähän tätä hiljalleen nautiskelee – ei tee edes tiukkaa. Mielestäni hyvä - ei paras, muttei huonokaan - dubbel.

Pisteet: 33/50

 

Leffe Royale

• Tyyli: Belgian Strong Ale
• Alk.%: 7.5
• Panimo: InBev Belgium, Leuven, Belgia

Nykyisin olutmaailman jättiläisen, monikansallisen InBevin omistama luostariolut-merkki Leffe omaa pitkän ja voisi sanoa vaiheikkaankin historian Belgiassa. Oluen nimi juontaa juurensa vuonna 1152 Maas-joen rannalle Dinant’n kaupunkiin perustetun Notre-Dame de Leffe- luostarista. Olutta pantiin luostarin toimesta jo 1200-luvulta lähtien, eikä luostaria vuonna 1460 kohdannut täystuho munkkeja lannistanut. Tarvittiin Ranskan vallankumous (1794), josta seurannut hävitys teki lopun myös olutpanimosta – vain reiluksi puoleksitoista vuosisadaksi.

Leffe-oluen tuotantoa jatkettiin vuonna 1952 panimomestari Lootvoetin toimesta Overijsen kaupungissa lähellä Brysseliä, reilut 60km Dinant’ista pohjoiseen. Tuota iloa kesti vain kolmisen vuotta, kun olutjätti Stella Artois (nyk. AB InBev) osti panimon ja viimein vuonna 1975 koko panimo suljettiin.  Leffe-olutmerkin tuotanto siirtyi Mont-Saint-Guibertin kautta Stella Artoisin panimolle Leuveniin, jossa sitä tuotetaan vielä tänäkin päivänä. Oluen teosta maksetaan nimi-rojalteja Notre-Dame de Leffen luostarille. 

 

Luostari-leimasta huolimatta Leffejä ei tule sekoittaa benediktiiniläisten trappistiluostari-munkkien valvonnassa tehtäviin luostarioluisiin, jotka on suojeltu Trappisti-nimityksellä. Trappisti-oluet pannaan lisäksi luostarin tiloissa ja tuotto käytetään luostarin toiminnan ja sosiaalityön rahoittaiseen, joten tuotantomäärältään maailman suurimman panimon InBevin oluet eivät ole tuota nimitystä saaneet.

 Leffe Royale on mainospuheen mukaan panimomestareiden taidonnäyte: “meesterwerk van de meesterbrouwers van Leffe - masterpiece from the masterbrewers at Leffe”. Tämä on seitsemäs maistamani Leffe-tuote eikä vastaan ole vielä yhtään huonoa tullut, toisaalta mitään maata mullistavia belgi-kokemuksiakaan ei ole lasien äärellä koettu, hyvää perustavaraa kaikki tyynni. Katsotaan mihin tästä ”lippulaivasta” riittää.

Leffe Royale

Melko kirkas, syksyisen oranssi olut kauniin pehmeällä vaahdolla. Olut on pohjalta kuplivaa ja kuplien leikittelyä kohti oluen pintaa on hypnoottista seurata, kevättä rinnassa kenties? Tuoksu vaalean viljaisa, aavistus karamellia ja banaanista makeutta, kuivahkon mausteista hiivaisuutta. Maultaan varsin tuoksun mukainen, hieman enemmän makeutta tosin. Karamellistä, vaaleaa viljaisuutta, hiivaa ja kuivaa mausteisuutta, kuivattuja hedelmiä ja banaanin makeutta. Hentoa yrttisyyttä on myös joukossa. Suutuntumaltaan melko kuiva, pitkä jälkimaku on myös kuiva ja mausteinen, mutta lopusta löytyy myös makeutta, jota jostain syystä odotin olevan huomattavasti enemmän. Ei se vähäistä tosin nytkään ole. Ihan laadukas vaaleanlainen Belgi, joka ei missään tapauksessa lunasta nimensä asettamia odotuksia, en ole varma onko edes paras Leffe. Perus kauraa, voisihan tätä tarjottaessa toisenkin ottaa, omat rahat käytän johonkin muuhun.

Pisteet: 31/50