Muutama palanen Jyväskylän panimohistoriaa

Muutama palanen Jyväskylän panimohistoriaa

Aloitin jokin aika sitten hieman syvällisemmän tutustumisen kotikaupunkini suht kapeaan, mutta mielenkiintoiseen panimohistoriaan. Osa vanhoista panimorakennuksista on säilynyt tähän päivään saakka muistuttaen ohikulkijaa vanhoista perinteistä, menneistä ajoista. Osasta sen sijaan on aika jo jättänyt, eikä ympäristöstä aina välttämättä hoksaisi naapuruston ilman joskus täyttyneen keittyvän vierteen makean maltaisesta tuoksusta. Näitä paikkoja on luonnollisesti mielenkiintoista käydä koluamassa.

Yksi kenttäpyörähdyskerta vei tieni nollakelissä harmaantuneen, sumun verhoaman Tourujoen varteen, kaupungin melulta suljettuun jokisuistoon. Edellinen visiitti Kinakujan sillan tuntumaan taisi osua jonnekin alkusyksyn tienoille, jolloin joen vastarannalla rehotti jo tutuksi näyksi muodostunut, epämääräinen ja hoitamaton lehtometsä. Vehreä ja jokisuistoon leimallista tunnelmaa luonut näkymä on nyt pelkkä muisto vain, sillä vanhan nahkatehtaankin tonttina toiminut maaläntti on kokemassa mittavaa muutosta – sen paikalle rakentuu par’aikaa kaupunkilaisten uusi ajanvietto- ja kohtaamispaikka, Tourujoen puisto.

Mikä siinä metsätilkussa sitten niin kiinnostaa? Vaikka auki kaivettu rinne muistetaan lähinnä siinä pitkään toimineen nahkatehtaan tonttina, on paikalla oma roolinsa myös Jyväskylän oluthistoriassa. Joentörmän rakennuksissa nimittäin valmistettiin vuosien 1880-1883 välillä olutta Tourula Ölbryggerin toimesta. Liikemies Johan Parviainen oli saanut velkojen korvikkeeksi yläkaupungilla vaikuttaneen Jyväskylä Bryggerin (usein Jyväskylän Oluttehdas) höyrykäyttöiset panimolaitteet ja käymisastiat, jotka rahdattiin Tourujoen varressa jo ennestään toimineen, Parviaisen omistaman viinatehtaan käyttöön. Näin alkoi oluen ja tiettävästi myös sahdin valmistus.

Kauaa ei mallasjuoma jokiuoman äärellä kuitenkaan virrannut, kun uuden omistajan myötä jaloilleen päässyt Jyväskylä Bryggeri jo osti hintakilpailua kanssaan harjoittaneen haastajansa pois markkinoilta. Tourulassa keskityttiin taas viinan polttoon, joka myöhemmin kuivui ja vaihtui nahkatehtailuun.

Vanha olut- ja viinatehdas tontti sijaitsee kesäisin vehreän Tourujoen ylittävän Kinakujan sillan läheisyydessä. Kuvasta katsoen oikealla, sillan toisessa päässä.

Nyt vanhaa panimotonttia ehostetaan puistoksi.

Sumuinen Tourujoen notko kätki sisäänsä palan paikallista panimohistoriaa.

Nyt ympärimyllättävän rantakaistaleen maamassojen seasta on löytynyt toistakymmentä vanhojen rakennusten peruskiveä (kuva alussa), jotka työmaalla häärineet työmiehet ja -naiset vahvistivat kuuluvan entiselle nahkatehtaalle. Useampi palanen Jyväskylän unohtunutta panimohistoriaa on siis kaivettu esiin ja toivon mukaan nämä ”muistokivet” löytäisivät arvoistaan käyttöä vaikkapa niille sijoille rakentuvan puiston rekvisiittana.

Kotikaupungin panimohistorian tutkiminen on osoittautunut varsin mielenkiintoiseksi aiheeksi ja antanut samalla uuden näkökulman tuttujen katujen ja rakennusten tarkasteluun. Konkreettisimmat panimohistorian ilmentyvät lienevät Lounaispuiston kupeessa toimineiden Jyväskylä Bryggerin (Jyväskylän Oluttehdas) (1859-1911) ja sitä seuranneen Jyväskylän Juomatehtaan (mm. Mallasjuoma) (1911-1974) rakennukset. Moni myös muistaa hyvin keskustassa sijainneen, Alvar Aallon suunnittelemassa työväentalossa vuosina 1995-2002 toimineen Panimoravintola Elissan, jossa oluita valmistettiin Mestarinpanimon toimesta. Entinen panimoravintola on edelleen ravintolakäytössä Revolutionin jatkaessa Kauppakadun ja Väinönkadun kulmauksen anniskeluperinteitä.

Hauskana yksityiskohtana mainittakoon kartassa Jyväskylä Bryggerin takaa Vapaudenkadulta Hannikaisenkadulle vievä Olutryvinkuja, joka todellisuudessa on metsittynyt, jyrkkärinteinen ja osin aidalla suljettu joutomaakaistale.

Jyväskylän Oluttehdas vuoden 1899 kartassa. Juomatehdas rakentui reilu vuosikymmen myöhemmin kartan vasemman yläkulman kyntöpellolle.
(kartta: Kansallisarkiston Digitaaliarkisto / Jyväskylä If* 10/- - Kartta Jyväskylän kaupungista vuonna 1899)

Oluttehtaan laajasta rakennuskokonaisuudesta on jäljellä itse tehdasrakennus (1878) oik. sekä kivikellari (1884) vas.

Tehdasrakennuksen torniosa on vanha mallastorni, joka toimiinykyisin porrashuoneena.

Kivikellarin oikealla puolella "kulkee" nykyisin läpitunkematon Olutryvinkuja.

Julkisivun tekstit muistuttavat Juomatehtaan menneisyydestä. Rakennukset on suunnitellut Wivi Lönn.

Loppuaikanaan Mallasjuoma-konserniin kuulunut Juomatehdas on komea rakennus.

Viinatehdashistorian selkeimmät merkit löytyvät Korkeakosken alapuolelta, jossa Korkeakoskentien varressa nököttävää kaksi 1870-luvulta peräisin olevaa, entisen Jyväskylän Wiinakeittiön (alunp. Korkeakosken Viinatehdas) ja sahan konttori- ja asuinrakennusta. Wiinakeittiö oli osa Tourulankin yhteydessä mainitun Johan Parviaisen liiketoimia eikä varsinaisesti huono bisnes ollutkaan – väkijuomatehtailun kun kerrotaan olevan liikemiehen vaurauden todellinen perusta.

Jyväskylän olut- ja viinatehtaiden historia on pullollaan ristiinmeneviä omistajuussuhteita, laitekauppoja ja moniyrittäjyyttä muutamien nimien toistuessa historiankirjoissa varsin usein. Jääkin nähtäväksi, tuleeko aihe kahlattua läpi yritysten, sijaintien vaiko henkilöhistorioiden näkökulmasta. Ehkä  vähän niistä kaikista... Tutustuminen aiheeseen on joka tapauksessa vielä aluillaan, mutta retken antimia tullaan varmasti näkemään Olutkellarin sivuilla pitkin matkaa.

Mikäli jollakulla on aiheeseen liittyviä vinkkejä tai materiaalia, kuten kuvia, karttoja, historiikkeja tms. voi allekirjoittaneeseen olla mieluusti yhteydessä esimerkiksi sähköpostin välityksellä:

bierbaronblog@gmail.com tai jp.jylha@hotmail.com

Eri lähteistä selvitetyt Jyväskylässä toimineet olut- sekä olutta tai portteria valmistaneet virvoitusjuomatehtaat. (Päälähteenä beerfinland.com sekä verkon etikettikokoelmat):

Jyväskylä Bryggeri / Jyväskylän Oluttehdas

• Toiminut: 1859 - 1911
• Osoite: Kortteli 40. Nikolainkatu (nyk. Vapaudenkatu 10)
• Muut nimet/omistajat:

1860 - 1864 A. H. Nyman, Bryggeri (Adolf Heliodorus Nyman)
1864 - 1877 Jyväskylä Bryggeri, J. A. Eberlein (Johan Andreas Eberlein)
1877 - 1881 Jyväskylä Bryggeri (Eberlein, konkurssipesä)
1881 - 1883 Jyväskylä Bryggeri (Julius Johnson,..)
1883 - 1911 Jyväskylä Bryggeri Ab (Julius Johnson, Johan Leander Juselius,..)

Tourula Ölbryggeri

• Toiminut: 1880 - 1883
• Osoite: Tourujoen varsi (nyk. Kinakujan sillan vieressä, uuden Tourujoen puiston paikalla)
• Edeltäjät/seuraajat: Tourula Bränneri Ab ja Tourulan Nahkatehdas

Jyväskylän Juomatehdas

• Toiminut: 1911 - 1974
• Osoite: Vapaudenkatu 25
• Muut nimet/omistajat:

1911 - 1921 Jyväskylä Bryggeri - Jyväskylän Juomatehdas (Johnson,..)

1921 - 1957 Jyväskylän Juomatehdas Oy (Osuuskauppa Mäki-Matti r.l.)

1957 - 1974 Oy Mallasjuoma, Jyväskylän tehdas (Oy Mallasjuoma - Lahti)

Mallas – Sanitas Oy

• Toiminut: 1910-1962 (?)
• Osoite: Puistokatu
• Muut mainitut nimet:

Kivennäisvesitehdas Sanitas

Sanitas Oy

Tehdasosakeyhtiö Sanitas

Hyörypanimo Mallas (epävarma tieto)

• Toiminut: 1930-1948 (?)

Panimoravintola Elissa / Mestaripanimo

• Toiminut: 1995 - 2002
• Osoite: Kauppakatu 7

Panimoyhtiö Hiisi

• Toiminut: 2013 -
• Osoite: Puulaakintie 8 (vuoteen 2015 saakka Heinämäenkuja 5)

St. Bernardus Prior 8

Hymyilevä munkkismies...

• Tyyli: Abbey Dubbel
• Alk.%: 8,0
• Panimo St. Bernardus Brouwerij, Watou, Belgia

St. Bernardus on panimo, jonka oluet saavat poikkeuksetta hymyn huulilleni – sen verran hilpeästi jaksaa pullon kyljessä maljaa kohottava munkkismies minulle aina hymyillä. Oluet itsessään eivät samalla intensiteetillä kuitenkaan ole kolahtaneet, joskin perusvarmoina, sinällään maistuvina belgeinä olen niitä usein suosinutkin – jokin kuitenkin on aina jäänyt vähän kalvamaan… Noh, ehkä panimon quadrupel nousee oman lajinsa kärkikastiin, mutta tuonkin nauttimisesta alkaa olla kovin pitkä aika. Kaivelinkin jokin aika sitten kaapeistani vahvahkon abbey dubbelin, Prior-kasin, joka omaa kirjoissani edellä kerrotusti ihan kivan ja maistuvan belgioluen leiman. Silti se on eittämättä esittelynsä ansainnut!

Panimon ja sitä edeltäneiden toimien historiahan on mielenkiintoinen. Sen sijainti Belgian läntisellä äärilaidalla, kilometrin päässä Ranskan rajasta on tuonut matkaan olennaisena osana sinivalkopunaista historiaa. Ranskassa ryhdyttiin 1900-luvun alussa erkaannuttamaan kirkkoa ja valtiota, jolloin Abbaye Mont des Catsin väki päätti vaihtaa maisemaa. Pakopaikaksi valikoitui kymmenen kilometrin päässä pohjoisessa sijainnut, Belgian puolelle jäävä Watoun pikkukylä, jonne luostarin ”pakolaisleiri” lopulta pystytettiinkin. Refuge Notre-Dame-de-Saint-Bernard sai nimensä Mont des Catsin kirkkorakennuksen, St. Bernarduksen mukaan ja näin palapelin ensimmäiset osat olivat löytäneet paikkansa… Belgiaan asetuttuaan veljeskunta aloitti juuston valmistuksen, jolla rahoitettiin hengellisen ryhmän toimintaa evakossa. Juustojen kanssa yhtämatkaa kypsyi myös ajatus takaisinpaluusta ja kolmenkymmenen vuoden odottelun jälkeen aika osoittautui kypsäksi. Vanha luostari päätettiin uudelleenrakentaa ensimmäisen maailmansodan jäljiltä ja näin hengenmiehet palasivat takaisin sinne mistä olivat tulleetkin. Belgiaan jääneen juustolatoiminnan otti haltuunsa Evarist Deconinck-niminen mies, joka säilytti juustolan juuret myymällä tuotteita St.Bernard Watou-nimen alla…

Panimo talviasussaan (kuva: www.sintbernardus.be)

Olut tuli mukaan kuvioihin toisen maailmansodan jälkeen kun westvletereniläinen St. Sixtuksen luostari halusi luopua omasta, kaupallisesta oluen valmistuksestaan. Suomalaisittain hullunkurisesti oikeudet ja reseptit annettiin juustolan haltuun, joka siten aloitti oluen valmistuksen – tiettävästi Deconinck omasi lämpimät välit trappistiluostarin piispaan eli perinteistä selänpesukulttuuriahan tämä vain henki. Näin St. Bernardus Brouwerij kuitenkin oli saanut alkunsa. Siinä missä St. Sixtuksen luostari vast’edes keskittyi oman ja lähialueen tarpeiden tyydyttämiseen, valmisti St. Bernardus kaupallisempia eriä Trappist Westvleteren-, Sint Sixtus- ja myöhemmin myös Sint-Sixtus & St. Bernardus -brändien alla. Luostari toki sai osuutensa kaupallisemmastakin myynnistä, mutta ulkoistaminen mahdollisti paremman keskittymisen hengellisen elämän ylläpitämiseen.

St. Bernardus jatkoi edelleen myös juuston tehtailua ja aamupäivät rehkittiinkin panimon puolella iltapäivän ollessa pyhitettynä juuston ääressä puuhasteluun. Juustolan toiminta kuitenkin myytiin vuonna 1959 Belgomilkille ja tyhjilleen jäänyt juustola toimiikin nykyisen B&B-palveluita tarjoavana matkustajan keitaana. Oluen lisenssivalmistus taasen jatkui aina vuoteen 1992, jolloin lisenssi umpeutui ja Westvleterenin oikeudet palautuivat St. Sixtuksen haltuun… Seitsemän vuotta aiemminhan St. Sixtus oli laajentanut omaa panimotoimintaansa ja näin olutta valmistettiin yhtä aikaa kahdella taholla. St. Bernarduksella varauduttiin lisenssin loppumiseen hyvissä ajoin ja näin toimintaa päätettiin jatkaa oman nimen alaisuudessa. St. Bernardukset pannaan edelleen St. Sixtuksen hiivakannoilla luostarin itsensä käyttäessä Westmallen hiivaa – nurinkurista, mutta kiehtovaa.

Nykyisin panimon omistaa Hans Depypere, entinen turvallisuusalan asiantuntija joka on luonut suuren osan uraansa Atlantin takana. Panimoa tai oluita ei suuremmin mainosteta missään, vaan laadun uskotaan levittävän sanaa itsestään… Tokihan vuosikymmenten mittaisella historialla sekä trappistiluostariin tiiviisti liittyvällä menneisyydelläkin on osansa brändin tunnetuksi tulemisessa.

St. Bernardus Prior 8

Mahonkinen, syvän ruskea olut kuohkealla ja kestävällä vaahdolla varustettuna. Tuoksu on kaunis sekoitus kypsää sekä kuivattua hedelmäisyyttä, joka viittaa lähinnä tummempiin sävyihin mutta myös toffeista pehmeyttä. Hieman ehkä banaanista, mutta myös kuivuuttu tuovaa, kevyttä mausteisuutta. Kovin makea tämä ei ole, kuivuutta löytyy kohtalaisen runsaasti. Hyvä tasapaino.

Maussa tapahtuu hieman enemmän, mutta aika hyvin tuoksu antoi osviittaa tulevasta. Rusehtava hedelmäisyys on ehkä hieman kuivattuun suuntaan painottuvaa, joskin kypsän aprikoosista pehmeyttä sen joukosta löytyykin – myös rusinaa ja luumua kuitenkin kaivellaan kuivapusseista esiin. Tunnelmaa leimaavat varsin voimaisastikin purevat, pähkinäisen puumaiset katkerot, jotka nostavat pippurisyrttisen mausteisuuden hyvin esiin – näin yleiskuva rapsahtaakin aavistuksen kuivan puolelle. Hienoisesti belgihiivaa, samoin alkoholin lämpöä… Toffeisen makea mallaspuoli jää hieman tukevaan rooliin vaikka pehmeyttä mukaan mukavasti tuokin.

Tuomio: Hieman kuiva, kuivattua hedelmää, toffeista mallasta, purevaa katkeroa ja mausteista tuulahdusta tarjoileva, hyväksi ”perusbelgiksi” paljastuva kokemus. Ei varsinaista hekuman lähdettä, mutta perusvarmaa ja maistuvaa toimintaa alusta loppuun. Itseäni ei ehkä täysin odotetulla tavalla puhuttele, kuivuus ja hienoinen pehmeyden puute kun ei omaan makuun ne mieluisimmat tuntumanlajit ole. Hieno olut tästä huolimatta ja kyllähän pisteetkin henkivät laadusta.

Pisteet: 37/50

Tuopin täydeltä Urbockia ja savunsekaisia ajatelmia...

Joulun paras paketti ja perillä jo lokakuussa!

On taas se aika vuodesta, kun ensimmäiset tuopilliset maistuvaa savuolutta ovat jo kulkeutuneet huulieni välitse saaden aikaan ihastuneen huokauksen. Virallisesti nimeä Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock totteleva savuolut lienee jo melko tuttu suurellekin yleisölle, onhan se tavannut melko hyvällä prosentilla löytyä myös alkoholimonopolimme joulusesongin valikoimasta. Viime vuosi tosin oli poikkeus, mutta erhe on paikattu tulevaksi jouluksi. Ajattelinkin perinteisen arvion sijaan syventyä Urbock-lasilliseni äärellä suhteeseeni savuun, sen maalaamiin makuihin mutta myös pureutua savuoluiden kuninkaan taustoihin ja merkitykseen.

SUHTEESTANI SAVUUN...

"Urbock tekee joulun!” on jo melko vakiintunut sananlasku savuisen talvijuoman ystävien keskuudessa. Aina lokakuun alussa bambergilaispanimo Brauerei Heller, tuttavallisemmin Schlenkerla, tuo markkinoille himoitun, tuhdin savuisen bockinsa, eikä tämäkään vuosi jäänyt poikkeukseksi. Mikäli sananlaskua tulkitaan tiukimman mukaan, voidaan Urbock-fanien olevan keskimääräistä hilpeämpää porukkaa, kestäähän joulunaikammekin parhaimmillaan kolme kuukautta – tai ainakin niin pitkään kuin olutta varastosta löytyy.

”Ei savua ilman tulta”, lienee sitten jo hieman tunnetumpi sananlasku. Illan teemaan sananparsi sopiikin monella tapaa. Henkilökohtaisesti olen aina kunnioittanut tulta ja sen alkukantaista voimaa, mutta myös osannut nauttia sen tarjoamasta tunnelmasta, lämmöstä ja kauneudesta. Loimuavan avotulen äärellä aika kuluu kuin siivillä, kaikki ulkopuolinen unohtuu eikä mökilläkään parempaa ajanvietettä ole kuin rantasaunan lämmityspuuhat. Rehti, raikasta ulkoilmaa halkova savun tuoksu onkin omiaan herättelemään maaseudun rauhan ja luonnon kaipuun. Talviaikaan se saa myös veden kielelle – makkaraahan sitä laavulle pitäisi päästä paistamaan ja illan pimetessä on takkaan sytytetty valkea itsestään selvyys. Tämänlainen suhde savuun lienee melko sisäänrakennettu vietti ja jollain tapaa yhdessä tulen kanssa se on aina jaksanut kiehtoa. Onhan siinä myös tietynlaista mystiikkaa ja eräänlaista kaikua menneisyydestä, kaskivainioiden ja tervanpolton aikakausilta, mutta myös hämyistä tunnelmaa kaukaisemmiltakin ajoilta – ajoilta, jolloin oli olemassa vain muna ja sotkanpesä…

Savun aromi saa mielen virtaamaan maaseudun tunnelmiin...

...sillä savu, sumu, luonnonrauha ja aito ympäristö täydentävät toisiaan...

Perinteiden ja maataloushistoriallisen arjen ihannointi tunnelmallisena ja mielen idyllinä tällaisen olutta hifistelevän kaupunkilaispojan toimesta lienee hieman tekopyhää, mutta tunnelmoitu maalaisromantiikka kuitenkin iskee. Tavallaan savun nostattamat tuntemukset ovatkin eräänlainen, melko vahvakin omakohtainen kytkös perinteisiin ja ajatuksen tasoinen yhteys menneisiin aikoihin ja tarinoihin... Noh, aika syvällistä, mutta ihan järkeenkäypää.

Savulla on siis kiistaton paikkansa yksittäisenä elementtinä elämässäni, mutta se on myös tärkeä osanen olutharrastuksen alkutaipaleella. Ajattelinkin nostaa esiin muutamia itselleni merkityksellisiä, savuntäyteisiä olutnautintoja, joilla on vahva side olutharrastukseeni ja makumieltymyksiini.

Valkea lämmittää talvellakin... Siinä on tiettyä tunnelmaa.

SAVUISIA MAKUJA

Vakka-Suomen Prykmestar Savu: 

Tämä oli se ensimmäinen kunnon kosketus savuolueen ja ensimmäinen kotimainen olut joka todella kolahti. Oluita oli toki tullut maisteltua, mutta alkuperää saati muutakaan taustaa ei oikein ollut tullut mietittyä. Lomareissulla extemporepiipahdus panimolle, silmiä todenteolla avaava esittelykierros ja tätä seurannut tuliaistarpeiden hankinta (tämä toki piti hakea panimon viereisestä Alkosta, koska Suomen laki on perseestä). ”Tehdäänkö Suomessakin näin hyviä oluita?” Kotimainen pienpanimokenttä aukeni uusin silmin, mutta ennen kaikkea eteeni avautui kokonaan uusi oluiden maailma – kipinä oli syttynyt. Edelleen yksi suosikeista…

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock:

Varsin monilta oluen ystäviltä löytyy oma suosikkiolut, johon liittyy erityinen tunneside ja tarina. Itselleni tämä olut on itseoikeutetusti Urbock – ei pelkästään puhuttelevan makumaailmansa vuoksi, mutta toisaalta juuri siksi. Että mitä? Syvää tunnelmaa, rehtiä, tuhtia savuisuutta, alkukantaista perinteikkyyttä – tämä iski heti ensimaistolla ja voidaan kirkkain silmin todeta, ettei paluuta ollut. Urbock oli lopullinen naula arkkuun, aito kiinnostus oluita kohtaan oli herännyt. Niin sanottu merkitysolut, johon liittyy varsin vahva tunneside. Joulu ei tosiaan tule ilman Urbockia…

Vakka-Suomen Prykmestar Savukataja:

Ei siinä kauankaan Urbockin jälkeen mennyt, kun Vakka-Suomen Panimon jyhkeä, savuisen katajainen Prykmestar Savukataja saapui Alkon valikoimiin – tämä taisi olla ensimmäisiä todella odottamiani uutuuksia monopoliliikkeen hyllyille. Sulaa seksiähän korkin alta paljastui ja näin uusikaupunkilainen onnistui kertaheitolla vakiinnuttamaan paikkansa omien suosikkioluiden listalla. Savu-veljestään intensiivisempi, suurempi ja mahtavampi – aivan huikea olut joka lumoaa tunnelmallaan. Juuri sitä, mitä savu minulle merkitsee. Kotimaisen oluen valmistusosaamisen taidonnäyte isolla T:llä!

Aecht Schlenkerla Rauchbier Weizen:

Vehnäolut on varsin mieluisa oluttyyli, mutta aina näin ei ole ollut. Mielenkiintoa aihetta kohtaan on aina toki riittänyt ja tunnollisesti eri vaihtoehtoja tuli alkuun testailtuakin. Perushefessä vain sattui olemaan jokin outo piirre, mikä aluksi jäi varsin etäiseksi minulle – kunnes inspiraatio iski savun muodossa! Savuolutpanimon maistuva, tuhdin savuinen tumma vehnäolut iski sydämeeni, ehkä juuri savun dominoivan, muita makuja peittävän voiman ansiosta. Peli oli kuitenkin tästä eteenpäin avoin ja Schlenkerlan Weizenin vanavedessä myös muut vehnäiset maut lipuivat makukartalleni – tummasta kohti vaaleampaan sävymaailmaan hiljalleen liikuttaessa. Edelleen hieno olut, liian harvoin vain käden ulottuvilla.

Siinäpä niitä esimerkkejä, nykypäivänäkin omissa kirjoissa korkealle arvostettuja tuttavuuksia jotka ovat jättäneet vahvan leimansa harrastukseni alkutaipaleelle. Ehkä kansansanonta pitäisikin tässä vaiheessa päivittää muotoon ”Ei tulta ilman savua” – savu oli ensin, sitten iski kipinä… Monesti olen miettinyt laittavani Urbockin ja kotoisen Savukatajan rinnakkain, mutta syvästä kunnioituksesta kumpaakin kohtaan olen jättänyt tämän tekemättä – kummallakin oluella on paikkansa ja eritoten oma tunnelmansa, joita en halua lähteä kilpailuttamaan keskenään. Sen tehköön joku muu, minä en siihen kykene.

Kuten jo mainittua tulikin, on lasissani hupeneva Urbock itselleni ehkä se kaikkein merkityksellisin ja omaa eräänlaisen kulttileimankin omissa vihkoissani. Kurkataanpa hieman savuisen verhon taakse, mikä Urbock on ja mistä se oikein tulee..:

Jylhä, arvokas ja ylväs... Silti rehti, maanläheinen ja syvän tunnelmainen...

AECHT SCHLENKERLA RAUCHBIER URBOCK

Henkilökohtainen, tärkeä ja jouluntuoja - näillä ylisanoilla usein kuvailen kyseistä olutta. Ensimmäisen kerran arvioin sen kolmisen vuotta sitten ja melko optimistisin mielin suosikkioluttani silloin lähestyin. Pisteitä kertyi hulppeat 46/50, mikä on selkeästi korkein koskaan antamani arvosana. Ajattelinkin, että nyt olisi hyvä hetki tarkastuttaa pistekertymä ja ottaa olut analyysin alle hieman vähemmän savun mustaamien lasien läpi katseltuna. Silkkaa seksiähän tuo edelleen on, mutta pistesaalis maltillistui lukemiin 42/50, mikä edelleen on todella kova pistemäärä – tunnetta taitaa edelleen pelissä olla, vaikka mahtava olut kyseessä onkin. Paperille kirjailin seuraavaa:

Se viettelee tumman ruskeassa, hivenen punertavassa asussaan. Sen päätä koristaa hennon tummunut, kuohkea vaahtokerros, joka kruunaa kauniin paketin ansaistulla tavalla. Maku on totutun jyhkeä, tunnelmainen ja maanläheinen. Rehti, tervatun veneen tenho kietoutuu palvikinkun savuiseen syleilyyn, taustalla tahtia tarjoilee hivenen limppuinen, hennosti tahmaava mallaspatja, jonka matkaan on tarttunut hentoa lakritsia, hiven sopuisaa suklaankin potkua.

Lopussa sopivasti pistelevää yrtin purua, vanhan mökkisaunan lauteiden puumaisuutta. Tästä jatketaan vielä pitkään, syvään ja palvisavuiseen jälkimakuun, jossa tervallakin tahraava osuutensa – oijjoi… Kolme vuotta sitten kirjaamani väite, ”jo alkusiemauksesta lähtien tuntuu kuin olisi kaskeamassa viljelysmaata tai lämmittäisi kesällä savusaunaa”, pätee edelleen... Kaunista, maalaisromanttista ja mökkimaiseman runokkuutta. Tästä ei pääse yli eikä ympäri. Ah, kumpa vain lumi olisi jo maassa, pakkanen paukkuisi nurkissa ja omistaisin takan jonka ääreen voisin hiljentyä… Antakaa minulle edes puusauna mitä lämmittää!

Aecht Schlenkerla Rauchbier Urbock

Urbock on kotoisin pohjoisbaijerilaisesta Bambergin kaupungista. Vaikka yleisesti eteläisempää Baijeria tituleerataan Saksan olutkulttuurin keskuspaikaksi, lyö piskuinen Bambergin alue tehokkaasti kapuloita rattaisiin – itse 70.000-asukkaan kaupungissa toimii yhdeksän panimoa ja kun mukaan huomioidaan ympäröivä Franken maakunta, saadaan kasaan hieman yli 250 panimoa. Mittakaavaa selventääkseni kerrottakoon, että nyt puhutaan noin Uudenmaan kokoisesta alueesta… Värikkään historian* omaava pikkukaupunki onkin olutmatkailijalle mielenkiintoinen tutustumiskohde eikä kulttuurinkaan nimeen vannova turisti voi tekemiseltä välttyä: vanhankaupungin alue kuuluu UNESCOn maailmanperintölistalle ja historiallisen St. Michaelsbergin luostarissa toimii nykyisin Frankenin panimomuseo. Lisätietoa olutmatkailusta Bambergiin löytyy mm. Viini-lehden Oluelle-liitteestä.

*Bamberg mm. oli Kolmenkymmenvuotisen sodan aikana kahdesti Ruotsin hallinnon alaisena ja 1500-luvulla kaupunki oli maan noitavainojen toiminnallisinta aluetta yhdessä Würzburgin kanssa.

Savuisan olutherkun valmistava Heller Trum on perinteikäs panimo, jonka historia ulottuu aina vuoteen 1678. Viimeiset 150-vuotta se on ollut Trumin suvun omistuksessa ja nykyinen johtaja Thomas Trum edustaa sukunsa kuudetta polvea panimon historiassa. Panimo ja sen tuotteet tunnetaan paremmin nimellä Schlenkerla, mikä juontaa juurensa vuodesta 1877 kolme vuosikymmentä panimon omistaneen Andreas Graserin vammasta. Saksankielinen ilmaus schlenkern tarkoittaa vapaasti suomennettuna kävellä huonosti ja tuo termi on liitetty panimoon aina siitä lähtien.

Schlenkerlan oluissa kunnioitetaan aitoja makuja ja vaalitaan yli viisisataisvuotista savuoluiden perinnettä. Aikoinaanhan maltaat kuivatettiin yleisesti avotulen avulla, jolloin oluisiin siirtyi vääjäämättä savuinen henkäys. Uudet tekniikat kuitenkin ”puhdistivat” maltaiden makuprofiilin, mutta onneksi Schlenkerlan tapaisia toimijoitakin on säilynyt. Panimon tunnusomainen, vahva savuaromi saadaankin aikaan perinteisin menetelmin, sillä monista muista savuolutvalmistajista poiketen sen maltaat tulevat panimon omasta mallastamosta. Esimerkiksi Urbockille hekumallisen pehmeän, palvikinkun aromikkuuden antavat maltaat kuivataan pyökkisavussa ja viime jouluna sen paikan Alkossa vienyt Eiche taasen nostattaa terävämmän savuisen tunnelmansa tammisavusta. Oluet kypsytetään syvällä maan alla, kallioon louhituissa kellareissa, mikä osaltaan luo lisätunnelmaa panimon tuotteisiin.

Itse panimo sijaitsee vanhankaupungin laitamilla, mutta keskeisellä sijainnilla ns. siunattu olutravintola kutsuu matkaajaa nautintojen täyteiselle pysähdykselle vanhankaupungin ytimessä. Ravintolan suurin sali on peräisin 1300-luvulta, jolloin se toimi osana luostaria eli tunnelmaa ainakin pitäisi piisata. Oman panimon olut lasketaan suoraan tammitynnyristä ja kuohuva juoma saattaa tuoppiin tarttujan hurmioon tuhdin savuisella henkäyksellään. Kesäaikaan voit istahtaa takapihan biergarteniin, joka on muutoinkin yleinen "vakiovaruste" olutta tarjoavilla toimijoilla Bambergissa. Perinteikkäitä panimoita Schlenkerlan lisäksi löytyy muitakin ja savuolutta valmistuu myös Brauerei Spezialin toimesta, jonka biergarten on kuuleman mukaan vertaansa vailla. Ehkä vielä jonain päivänä Bambergin kadut aukenevat minullekin, silloin on hyvä jatkaa tarinaa eteenpäin...

Mutta nautitaan sitä ennen lasillinen Bambergin ruskeaa kultaa antaa sen viedä meidät makumatkalle. Kuvan alta löytyy vielä hyvä paritusvinkki sekä tahaton, maksamaton mainos...

Me ollaan Urbockin kanssa hyvää pataa!

MAITTAVAN SAVUISET SUUPALAT...

Nestemäiseksi kinkuksihan Urbockia tosiaan tulee tituleerattua eikä syyttä. Päätinkin vihdoin toteuttaa kauan haaveilemani, savuntäyteisen iltapalan, joka näin jälkiviisaana olisi pitänyt nauttia jo aikaa sitten - mahtava makuelämys! Savu nimittäin tuntuu ruokkivan savua... Noudin pohdiskelupäivän aamuna hyvän siivun saunatuoretta savupalvia Tiituspohjan Palvarin myyntiautosta, joka perjantaiaamuisin tapaa löytyä Jyväskylän torilta. Tästä on tullut eräänlainen, varsin usein toistuva traditio viikonlopun lähestyessä... Kaksi päivää savuisissa merkeissä viettänyt kinkku sulaa suuhun jo sellaisenaan, mutta Urbockin kanssa yhteispeli toimi uskomattoman kauniisti! Alle lataamani saaristolaisleivän makeus viimeisteli kokonaisuuden todella onnistuneesti, mikä kieltämättä etukäteen hieman epäilytti. Tämä kombo kannattaa kokea!

Palvarin auto muuten liikuskelee arkisin ympäri keskistä maakuntaamme, joten savuisia makuja on mahdollista kinkun ja leikkeiden muodossa saada käsiinsä omalta kirkonkylältäkin. Infoa aikatauluista ja muista löytynee paikallislehden lisäksi Palvarin kotisivuilta ja Facebookista. Mikäli auto kuitenkin jää yhyttämättä, voi poiketa palvarin pääpaikalle Tiituspohjaan. Olutkellari suosittelee tiskistä pieniä ryynäreitä, jotka menevät täydellisenä viikonlopun aamupalana, mutta erityisherkkua on palvattu porsaanniskarulla, jota ainakin suoraan palvaamon myymälästä on saatavilla! Isompaan nälkään Palvari tilaussaunottaa myös kokonaisen porsaan, tämä on tullut tuoreeltaan hyväksi havaittua... Nostetaan tarjonnasta esiin vielä Kalaliike Mäkisen tiskistä kalasteltavissa oleva, palvattu lohirulla, jolle Palvari antaa taidokkaan, sopivan hennon savunmaun matkaansa.

Ja lisää paikallisia perinteitä ja savuisia makujahan on kausittain tarjolla Palokka-oluiden voimin...

Kippis!

Savuntäyteiset herkut rivissä...