perjantai 6. maaliskuuta 2015

Hiisi kasvoi ulos pesästään!


Hiisin uusi koti on vielä vähän vaiheessa...
Uusia pienpanimoita syntyy kovaa tahtia eivätkä vanhemmatkaan ole jääneet laakereilleen makaamaan. Ei lienekään yllätys, että myös hyvään nosteeseen päässyt Hiisi on nyt virallisesti kasvanut ulos pesästään. Uusi koti on jo löytynyt Vaasan leipomon vanhoista tiloista Palokankaalta, muutamien kilometrien päästä Heinämäen vanhalta verstaalta. Remontti alkaa olemaan loppusuoralla ja olutta uusissa tiloissa pitäisi syntyä jo maaliskuun lopulla.

Kaivatun lisätilan lisäksi muutto mahdollisti niin ikään kipeästi kaivatun tuotannon kasvattamisen. Lisäleveyttä sekä keitto- että käymiskapasiteettiin hankittiin ostamalla toimintansa lopettaneen Kiteen Panimon laitteisto. Kaupan myötä myös tuotannon todellinen pullonkaula, aiemmin käsityönä tapahtunut oluiden pullotus purkautunee niin ikään Kiteeltä hankitun pullotuskoneen myötä. Investointien ansiosta käymiskapasiteetti lähes tuplaantuu aiemman 13.000:n litran tankiston saadessa seuraa 12.000:sta lisälitrasta. Oluen valmistuksessa panimo jatkaa pienerien keittelyä tutulla viidensadan litran Braumeisterillaan, mutta esimerkiksi suurempaa eräkokoa huutava, Hiisi-brändin alla kulkeva ”omatuontanto” olisi tarkoitus hoidella jatkossa suuremman 1600:n litran kattilan voimin.

Muutos suurempaan tuo luonnollisesti mukanaan myös aiempaa suuremmat tavoitteet. Viime vuonna Hiisin verstaalla valmistui olutta noin 65.000 litraa ja kuluvan vuoden aikana tuo määrä olisi tarkoitus saada kaksinkertaistettua. Mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan, olisi 2016 mahdollista tavoitella jopa 200.000:n litran rajapyykkiä – sen suurempia paineita tuosta ei vielä kuitenkaan olla ottamassa. Nykylaitteistolla olisi mahdollista venyä noin 250.000:n litran vuosituotantoon eli laajenemisvaraa riittää joksikin aikaa...

Panimon uudet tilat jo itsessään ovat suuri parannus aiempaan. Lattiapinta-alaa löytyy kaikkiaan kuusisataa neliötä, mikä on karkeasti kolminkertainen määrä aiempaan verrattuna. Myös seitsemään metriin nouseva katto tuo tilaan avaruutta mikä raikastaa tunnelmaa, mutta mahdollistaa jatkossa myös vapaamman laitepäivityksen kun korkeus ei ainakaan heti tule vastaan. Tunnelman kruunaa viranomaisten velvoittama, hallia jakavan väliseinän yläosiin asennettu jyhkeä teräsverkko joka sointuu laitteiston kiiltävän rosterin ja yleisesti vaalean värimaailman kanssa hienosti yhteen. Tehdasmaista rouheutta ja metallista kauneutta...

Panimon väki hymisi tyytyväisyyttään uusia tiloja esitellessään, mutta myös viranomaistahot ovat olleet mieltyneitä näkemäänsä. Sekä Tulli että Valvira ovat jo antaneet siunauksensa toiminnan aloittamiselle eli nyt kaikki on enää muutosta kiinni – nyt paikalla on vasta uusi laitteisto ja sekin vielä asentamatta. Leipomon jäljiltä hallista löytyy muuten jos jonkinlaista kylmätilaa ja erikokoista koppia, joiden oviaukkoja koristavat leipomohistoriaa henkivät tekstit, kuten Pellin pesu ja Nostatus. Mukavia yksityiskohtia, joita toivon mukaan jossain määrin jätetään näkyviin kertomaan rakennuksen aiemmasta käyttötarkoituksesta.

Hyvältä vaikuttaa ja muuton lisäksi kevät tuonee tullessaan paljon muutakin. Jäämme odottelemaan mitä tuleman pitää...

J-P

Pullotuskone on helposti muutettavissa erikokoisia pulloja palvelevaksi – näin Hiisi voi pitää tutun 0,33l kokonsa. Kompaktin ovikoon vuoksi konetta piti purkaa ja hieman taivutella jotta se saatiin sisälle ahtaista ovista.
Hiisiläiset Tatu ja Mikko esittelivät uusia tiloja tyytyväinen virne naamalla
Ulkopuolelta löytyisi sopiva tankki myös eisbockia varten...?
Teräsverkko pitää vorot loitolla ja Rakit kurissa...
Hiisi-perheen uusia jäseniä...
Panimon pinta-alan lisäksi kasvaa myös korkeus. Seitsemän metrin kattokorkeus antaa tilaa ja avaruutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti