maanantai 23. maaliskuuta 2015

Sata suomalaista olutta 2015 - osa 2/5

Kevät saapui tänä vuonna jo hyvissä ajoin ja myös sadan suomalaisen oluen läpikäynnissäkin on päästy jo toiselle viidennekselle. Taustoja ja ajatuksia voi käydä lukemassa ensimmäisestä osasta:


Alkon pienpanimokattaus on leimannut alkuvuoden valintoja, mutta viimeistään kolmannessa osassa pääpaino siirtyy uudelle lehdelle - kotimaisten panimoiden kevätuutuudet ovat hiljalleen rantautumassa kauppojen hyllyihin. Pieniä viitteitä kesän mauista löytyy jo tästäkin listauksesta.

Jo tässä vaiheessa kautta on selvää, ettei sadan kotimaisen oluen nauttiminen ole mahdoton tehtävä. Monia "vakiotuotteita" sekä kestosuosikkeja puuttuu vielä listalta, eikä liene mahdotonta, että osa jäisi tästä läpikäynnistä puuttumaan. Edelleen mennään fiiliksen mukaan ja uutuudet ovat kohtalaisen suuressa roolissa. Tässä oluet numeroilla 21-40:

Sata kotimaista olutta #21-40


#21: Rekolan Panimon Funky Luomu, Fiskars
Funky, nasty, dirty - monipuolisen sekasortoinen, silti tasapainoinen ja maistuva luomusaisonsourfarmhouseale, joka istuu loistavasti myös ruokapöytään.
Suositus: 4/5
#22: Saimaan Brewer's Special Saison, Mikkeli
Rapsakasti humaloitu, pirteä saison, jonka ottaisin kevätauringon lempimälle terassille mieluusti matkaani.
Suositus: 3,5/5
#23: Stadin Imperial Porter, Helsinki
Pureva, paahteinen, blackipamaisiakin piirteitä henkivä talven lämmittäjä, josta löytyy myös vuodenajan raikasta viimaisuutta.
Suositus: 4,5/5
#24: Stadin Red Ale, Helsinki
Tunnelmallinen, laadukas ja oikein pätevä amberi jenkkityyliin - tottakai.
Suositus: 3,5/5
#25: Hiisi Rakki, Jyväskylä
Luottohaukkuja kotikonnuilta. Uudistunut ilme takaa uutta näkemystä purentaan, mutta sisältö on sitä taattua laatua mitä ennenkin!
Suositus: 4/5
#26: Suomenlinnan Piper Wit, Helsinki
Terassitunnelman täydentäjä, omaan suuhun hyvinkin onnistunut witbier täynnä kevätauringon taikaa.
Suositus: 4/5
#27: Saimaan Brewer's Special American Amber Ale, Mikkeli
Tölkitetty, katkeran rapsakka ja ennakkoluuloton mikkeliläinen. Mielestäni osuva lisä maitokauppavalikoimiin.
Suositus: 3,5/5
#28: Mallaskosken Kuohu Valioluokka Pale Ale 4,7%, Seinäjoki
Varovaisempi, hieman konservatiivisempi näkemys kotoisten APOjen kirjoon. Ei täyttä luottoa, joskin satunnainen saunakaveri onkin.
Suositus: 2,5/5
#29: Nokian Keisari Luomu Tumma, Nokia
Tasapainoinen, punertavan ruskea wieniläislager, joka kuuluu hinta- ja lajiluokkansa onnistujiin. Miellyttävä olut, jolle löytyy monta käyttötarkoitusta.
Suositus: 3,5/5
#30: Lammin Kotka, Helsinki
Hieman sahtimainen strong ale, joka vakuuttaa makumaailmallaan. Lammin Sahdin panos näkyy hyvin tässä Bryggeri-yhteistyössä.
Suositus: 4/5
#31: Ruosniemen Insinööri, Pori
Virtaviivainen, pureva ja runsaan aromikas session IPA tyylikkäällä nimellä varustettuna.
Suositus: 3,5/5
#32: Ruosniemen Vuorineuvos, Pori
Jyhkeän tuntuman omaava, runsaan paahtunut ja pureva imperial stout, joka on jakanut mielipiteitä. Olutkellari kuuluu kannattajiin.
Suositus: 4/5
#33: Bryggeri Helsinki Citra Extra Pale Ale, Helsinki
Kevättä täynnä oleva, vaalea ja kevyt makunautinto tuoreella humalanpuristuksella. Todella onnistunut!
Suositus: 4/5
#34: Suomenlinnan Hoppe IPA, Helsinki
Maltaisempi näkemys IPAsta, mukavaa brittitunnelmaa henkivä olut sopivan paksulla suutuntumalla.
Suositus: 4/5
#35: Bryggeri Helsinki Kanttori, Helsinki
Perusvarma dubbel, joka ei ylimpään kastiin saakka kuitenkaan kurkottele.
Suositus: 3/5
#36: Pyynikin Käsityöläispanimo Papabeers Ismo The King, Tampere
Mielenkiintoinen näkemys double IPAsta turpeisin sävyin. Potentiaalinen "hitti-vai-huti"-painos, joka tällä kertaa toimii hyvin.
Suositus: 3,5/5
#37: Vakka-Suomen Panimo S150lius 2015 Juhlaolut, Uusikaupunki
Katajainen juhlapils, joka on juuri sitä mitä pitää ja lupaa.
Suositus: 3,5/5
#38: Pyynikin Käsityöläispanimo Papabeers Ruby Jazz Special Edition, Tampere
Hämäläisillä pihlajanmarjoilla maustetun amber alen isoveli.
Suositus: 4/5
#39: Olvi IPA - Iisalmi Pale Ale, Iisalmi
Iisalmen ihme! Olvi teki näppärästi nimetyn ja kauniin suoraviivaisen session IPAn, joka kieltämättä toimii hyvin.
Suositus: 3,5/5
#40: Beer Hunter's Mufloni CCCCC IPA, Pori
Olut, joka saapuu Alkon hyllyihin epäsäännöllisin väliajoin ja katoaa sieltä parissa päivässä. Ostan aina kun vastaan tulee, hieno IPA!
Suositus: 5/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti