maanantai 2. joulukuuta 2019

Panimoyhtiö X Pukki Imperial Stout

Panimoyhtiö X Pukki Imperial Stout
  • Tyyli: Imperial Stout
  • Alk.%: 9,0
  • Panimo: Panimoyhtiö X, Jyväskylä, Suomi 
Pukki on piparkakun makuinen imperial stout, jossa yhdistyy imperial stoutin tummat maut, muinaisen pakanauskon symboliikka, sekä perinteinen joulun herkku.
Piparkakkuinen jouluolut Pukki on marraskuussa julkaistun Marras Imperial Stoutin mausteisempi tuleminen. Marras ja Pukki ovat lähtöisin samasta keitosta, josta on alkuvuodesta tuloillaan vielä kolmaskin versiointi. Marras edusti oluen kaunista perusluonnetta ilman lisävivahteita, Pukki on saanut mukaansa piparkakkumaustetta ja trilogian päättävä kolmas osa majailee par’aikaa tammisessa sotisovassa Heinämäen perukoilla.

Piparimauste ja olut ei ole ehkä suloisin sanapari näin joulumausteita mallasjuomissa vierastavan korvaan. Marraan esittelemän, varmaotteisen impin jouluteemoittaminen mausteannoksella kuulostaa puhtaalta rienaukselta ja mainion pohjan suoranaiselta pilaamiselta, mitä piti hetken aikaa sulatella päissään. Mutta kuten tavallista, ennen lopullista tuomiota tuotetta on ihan kohteliasta maistaa, tai muuten vain kiukuttelee lämpimikseen.

Sivumennen mainittakoon, että tämä tarina on Olutkellarin julkaisema blogikirjoitus numero 1600.

Panimoyhtiö X Pukki Imperial Stout
Panimoyhtiö X Pukki Imperial Stout
Arvioitu pullo on saatu panimolta, mikä tietty laskee sen korkkauskynnystä. Ja olisi tuo olut tullut haettua testiin varmaan jo ihan nimensä vuoksi ja toisaalta: kyllähän tuon maustamisen vaikutukset vähän kiinnostavat, kun tämmöinen erä on menty tekemään. Plus että muinaiset pakanasymboliikat toimivat mielikuvissani aina, kun ne jyhkeään talviolueen liitetään.

Kokonaisuutena Pukki on rehti pipariolut (tekisipä joku muuten Keksioluen) ja varsin voimakkaasti mausteisuudessaan kieriskelevä tuotos. Mutta. Sen jyhkeä ja syväsävyinen runko tuo peliin sen verran hyvää tasapainoa, jonka myötä hykertelin lasini ääressä varsin mielissäni. Tuoreeltaan tiivistetty muistiinpanoni kuuluikin seuraavasti:

Ennakko-odotukset olivat aika matalalla ja hienon Marras-rungon jouluinen maustaminen suoraan sanottuna harmitti ja korkkausviileä ensimaku tuota ajatelmaa pitkään tukikin.  Pukki kuitenkin osoittautui lopulta lähes malliesimerkiksi runsaasti maustetusta, silti hyvinkin tasapainoisesta talven lämmittäjästä. Pitäisi ihan vasiten käydä hakemassa pari pulloa joulun pyhiksi varastoon…

Panimoyhtiö X Pukki Imperial Stout
Sysimusta, hitaasti kaatuva olut runsaalla beigellä vaahdolla. Tuoksu on... piparia. Mausteet nousevat esiin hyvin dominoivassa mitassa. Ehkä sieltä alta jotain suklaata voi kaivella, mutta piparkakkutunnelmissa edetään hyvin vahvasti. Onneksi runkoa tuntuu takana olevan, mikä tekee tuoksusta houkuttelevan. Yleensä nämä eivät iske lainkaan.

Maku on alkuun ohut ja mausteinen. Menetän jo toivoni. Hemmetin jouluoluet, joista tehdään jouluisia lisäämällä ylenmäärin mausteita. Lämpö kuitenkin muuttaa peliä. Piparkakku on suussa edelleen poikittain, mutta sen ohi virtaava hivenen suklainen, jopa paahtuneen maltaan elementtejä antava makumaailma antaa olueen aika paljon. 

Siitä löytyy paitsi tarvittavaa syvyyttä, myös piparin kanssa yhteenkäyvää kahvisuuttakin - glögi olisikin ollut jo vähän liikaa. Myös suutuntuman suht tuhti olemus tekee eetvarttia. Huomaan, että olen onnistumisen ilosta huolimatta hieman varpaillani, mutta kyllä tässä on hieno tasapaino saatu aikaiseksi suht isoon olueen, jossa on vieläpä aika tuhti maistelataus.

Juu, tykkäsin. Aika paljonkin.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti